Tänään oli vähän hyvä ja vähän huono päivä. Tapasin uudella kurssilla ihan kivan naisen ja kun oli kauheaa sählinkiä taas vaihteeksi, kun uuden kurssin luokka oli vaihdettu ilman mitään ilmoitusta ja sitten se opettajakaan ei vaivautunut tulemaan ilmoittamaan sinne netissä ilmoitettuun luokkaan että tunti on muualla. Jotenkin sitten "tiimiydyttiin" sen naisen kanssa, kun olin vain sattunut istumaan hänen viereensä ennen kuin kukaan alkoi luokassa miettiä sitä että miksei sitä opettajaa näy, miksi ovessa on joku epämääräinen lappu, jne. Mietin, että voisin kutsua tätä naista täällä vaikka Kashaksi. Hän muistuttaa jonkun verran sitä Amerikan huippumalli haussa -ohjelmassa ollutta pluskokoista mallia, jonka nimi oli Kasha, en muista millä tuotantokaudella, mutta kuitenkin. Huomenna on taas tuota samaa kurssia, niin toivon että saan taas sanottua hänelle jotain. Tosin ihan ensisijaisesti toivon että tunnistan hänet, koska olen vain niin huono ihmisten naamoissa. Yritin painaa kaikenlaista mahdollista mieleeni, arvioin pituuden, kiinnitin huomiota takin väriin, jne. Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt samaa, mutta melko huonolla tuloksella. Etenkin jos olen nähnyt ihmisen vain kerran, niin vaikka kuinka yrittäisin muistaa häntä, niin kun samalla luennolla on yli 200 ihmistä, niin tuntuu että kaikki näyttävät yhtä vierailta.

Huonoa päivässä oli sitten tuo samainen kurssi jolla törmäsin Kashaan. Se joka kurssia pitää, vaikutti jotenkin... epäsympaattiselta. Kurssilla tehdään 4-5 hengen ryhmissä ryhmätyö ihan itsenäisesti omalla ajalla, ja sitten tuo opettaja sanoi, että tänä vuonna sinne nettiin tulee myös paikka missä voi etsiä itselleen ryhmää, koska aikaisempina vuosina osalla oppilaista on ollut vaikeuksia löytää itselleen ryhmää. Sitten hän lisäsi, että sehän on aivan käsittämätöntä, että kun me ollaan kuitenkin opiskelemassa viestintää, niin miten voi olla että aikuiset ihmiset eivät vuorovaikuttaa toistensa kanssa sen vertaa että löytäisivät itselleen ryhmän. Lisäksi hän selitti kauheasti että miten helppo tuo kurssi on ja että aikaisemmin on ollut niin paljon vaikeampi, ja että ei usko että meillä tulee olemaan mitään ongelmia esimerkiksi sen esitelmän suhteen, kun me ollaan kaikki kuitenkin "kirjoittamisen ammattilaisia". Siis mitä? Silti hän korosti sitä, että suurin osa meistähän on vasta ensimmäistä vuotta yliopistossa. Teki mieli kysyä, että missä kohtaa meistä on sitten tullut "kirjoittamisen ammattilaisia", kun mitään minimivaatimuksia kurssille ei ole, minkä lisäksi kurssilla on myös avoimessa yliopistossa opiskelevia.

Lisäksi kun suurin osa oli lopulta löytänyt oikeaan luokkan (joka oli niin täynnä, että kaikilla paikoilla istui joku ja ihmisiä joutui silti istumaan luentosalin reunan portailla, niin tämä nainen toivotti hyvät huomenet, johon vastattiin aika tyypilliseen suomalaiseen tapaan (eli muutama saattoi sanoa saman takaisin, suurin osa oli hiljaa). No, sehän ei tälle opettajalle riittänyt, vaan hän sanoi, että otetaanpas uudestaan, koska me ollaan täällä kuitenkin VIESTINNÄN kurssilla, niin vuorovaikuttakaa nyt minun kanssani ja vastatkaa. No sitten useampi sanoi huomenet, ja sitten yksi opiskelija huomautti, että ehkä siinäkin viestinnässä olisi ollut parantamista, että olisi laittanut sinne netissä olevan luokan oveen lapun, jossa lukee vaikka että "Viestintä 2 paikassa x", eikä "viestinnän, informaatiotieteiden ja teatterin täydennyskoulutus paikassa x". No ei siihen tullut muuta vastausta kun että en minäkään tiennyt ennen yliopistolletuloa että se on eri paikassa, niin ja by the way, en tiedä sitäkään että missä huomisen tunnit ovat, enkä voi sitä teille mitenkään viestiäkään, kun Moodle aukeaa vasta torstaina.

Joten nyt tuo kurssi jotenkin ahdistaa, kun tuo opettaja pitää kurssia niin helppona ja pitää ryhmän muodostamisen vaikeutta jotenkin naurettavana. Joten mitä jos se kurssi onkin vaikea, ja jo siinä kohtaa kun hän mainitsi sanan "ryhmätyö", vatsani pohjassa tuntui ikävältä, niin vaikka nyt yritän olla taas sosiaalinen, niin nyt tuntuu että on taas kauheat paineet. Ja tuli sekin mieleen, että onko tämä viestintä sitten hyvä sivuainevalinta, kun joku ryhmän muodostaminen ryhmätyötä varten tuntuu vaikealta.

No, nyt pitäisi lukea huomiseksi vaihteeksi jotain esseetä. Ja sitten sunnuntaihin mennessä pitäisi olla valmiina essee, jonka aiheen olen valinnut mutta jota en ole aloittanut, ja ensi viikon keskiviikoksi pitäisi olla luettuna Frankenstein - jota en myöskään ole aloittanut. Ja jossain välissä pitäisi lukea vielä ne jo loppuneen kurssin kirjatenttikirjat. Ja aloittaa kaikkien muiden kirjojen lukemista joista on tentit joulukuussa. Ja eilen en mennyt tunneille myöskään. En jaksanut nousta ja en osannut kaikkia tehtäviä toisesta aineesta ja se opettaja kysyy jokaiselta vuorollaan ja se on muutenkin niin stressaavaa vaikka olisi osannutkin vastata edes jotenkin, mutta mitä jos ei ymmärrä lainkaan?

On käynyt mielessä sekin, että lopettaisi yliopiston, kun en vain jaksa. Kaikki tuntuu liialta. Ja toisaalta terapiassa tajusin, miksi liikunta ei ehkä nappaa minua: esimerkiksi kun kesällä kävin kuntosalilla reilun kuukauden, noin kaksi kertaa viikossa, niin aloitin sillä, että 20 min kuntopyörällä, 5 minuuttia crosstrainerilla, mutta viimeisillä kerroilla se olikin sitten 45 minuuttia kuntopyörällä, 20 minuuttia crosstrainerilla. Ja sitten jossain kohtaa tulee se kohta, kun ei vain jaksa enää lähteä kuntosalille, kun siellä on pakko tehdä niin paljon ja niin kauan. Sama pätee uimisessa ja ylipäätään suunnilleen kaikessa. Niin kuin nyt olen viime viikon kahdesta pakkolomapäivästä lähtien saanut luettua n. 15 sivua päivässä, niin se ei ole tarpeeksi. Aina tulee uusia asioita jotka pitäisi hoitaa, ja kun jotain saa hoidettua, siitä ei tule yhtään parempi mieli, vaan miettii vain, että olisihan sen voinut tehdä paremminkin ja sitten että no vaikka tämä tuli hoidettua, niin on silti miljoona asiaa, joita ei ole vielä hoidettu. Ja olisi kiva ajatella toisin, mutta tuntuu, että miten sitä voisi yhtäkkiä vain tuntemaan mielihyvää jostain tehdyistä töistä, miten jokin mitä tekee voisi olla tarpeeksi.

Kun se on vasta sitten tarpeeksi kun tulee nettiin opintopisteet ja arvosanaksi 4. Tosin voisihan vitonenkin olla joskus kiva saada. Joo, en vain osaa ratkaista tätä, mutta ehkä terapiassa päästään pikkuhiljaa lähemmäs sitä mikä minulle olisi hyväksi. Nyt sitten pitäisi lukea vielä se joku essee läpi jota käydään huomisella kirjallisuuskurssilla läpi. Mutta sen olen aloittanut jo! Tai siis, olen aloittanut sen esseetä edeltävän "kuka, missä milloin, miksi" -pätkän lukemisen...