Vaihteeksi taas tuli hieman epämiellyttävämpiä menneisyyden haamuja eilen. Aluksi alkoi tulla numerottomalla soitettuja puheluita. Olen laittanut niin moneen osa-aikatyöjuttuun hakemuksia ja Järjestöllläkin on taatusti paljon numeroita käytössä, että nykyään vastaan oikeastaan kaikkiin puheluihin, jos vain voin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut hyvä idea.

No. Vastasin, mutta puhelimesta ei kuulunut yhtään mitään. Tarkistin, että olinko varmasti vastannut, mutta niin kännykkä väitti. Huhuilun vähän lisää, mutta kun ei vieläkään kuulunut mitään, suljin puhelimen ajattelematta asiaa sen enempää. Sen jälkeen tuli kohta tekstiviesti. Alf. Kyseli, että sainko hänen aikaisemman viestinsä ja miksen ole vastannut, jne. Arvasin, että se oli Alf ilman allekirjoitustakin, mutta kysyin kuitenkin, että kuka oli kyseessä. Toinen virhe.

Alf sitten sanoi, että Alf ja että en kai minä häntä ole voinut unohtaa. Siihen viestiin vastasin, että olin poistanut hänen numeronsa kännykästäni, joten en voinut tietää ja pyysin häntä tekemään samoin minun numerolleni. Siihen Alf vastasi taas omalla tyylillään, että kylläpäs olet pitkävihainen ja typerä ja et ikinä saa ketään kun olet tuollainen. Siihen viestiin vastasin, että olin poistanut viestin lukematta sitä ja että aion tehdä sen kaikille jatkossa tuleville viesteille myös. Jatkossa sitten myös tein niin, mutta olisi pitänyt tehdä niin heti alusta asti eikä vaivautua vastaamaan. Ei bensaa liekkeihin näet.

Purkauduin asiasta Facebookissa ja siihen entinen osastolainen Krisse sanoi, että Alf oli seurustellut hänen psykiatrisella osastolla olleen työkaverinsa kanssa lähes vuoden ja että suhde oli päättynyt viime viikolla. Tämä nykyinen työkaveri oli ollut myös eri psykiatrisen osaston laitoksessa kuin mitä päiväosasto on. Siinä entisessä lähikaupungissa on kaksi eri psykiatrisen sairaalan keskittymää. Toinen on se, jossa minä olin ja jossa on roppakaupalla osastoja päiväosastosta osasto 10 asti, joka on erittäin suljettu ja jossa ovat kaikki hermoromahduksen saaneet, jotka ovat erityisen hulluja.

Toinen osastokeskittymä on jonkin matkan päässä, eri kaupunginosassakin. Siellä on muunmuassa sellaiset tyypit, jotka ovat tehneet jonkun rikoksen, mutta heidät on todettu syyntakeettomiksi, jonka jälkeen heidät on laitettu sinne. Äiti käsittelee joitain päätöksiä niistä potilaista ja siellä on kuulemma esimerkiksi joku, joka jossain metrossa tai junassa, tms. tappoi jonkun ihmisen kirveellä, koska "äänet päässä käskivät". Nämä äänet hän selitti sillä, että häneen oli istutettu metallisiru, jota muut ihmiset hallitsivat ja saivat hänet tekemään näitä tekoja. Myös pitkäaikaisemmat hullut ovat siellä. Se on enemmän sellainen, missä ovat sellaiset tyypit, jotka vaativat tällaisia tiukempia toimenpiteitä, koska he saattaisivat olla vaarallisia. Eli siis vaikka jo ihan sekin paikka, jossa minä olin, on ulkopuolisten silmissä jotenkin karmivaa ja outoa, niin olin sentään tahdosta riippuvassa hoidossa omasta aloitteestani. Siellä toisessa osastokeskittymässä ei ole avo-potilaita, kukaan ei ole todennäköisesti halunnut sinne. He ovat joutuneet sinne väkisin sen takia, että... No, ei ole mitään tarpeeksi voimakasta sanaa ilmaisemaan sitä, mutta "superhullut" olisi edes vähän siihen viittaava.

Tuo Krissen nykyinen työkaveri kuitenkin oli toipumassa ja nykyään on siinä samassa kuntouttavassa työssä, johon otetaan mielenterveyspotilaita ja sen lisäksi myös työttömiä tai ex-vankeja. Ja tämä nainen oli menettänyt hermonsa Alfin kanssa ja päättänyt suhteen. Nyt siis minulla on syytä olla jopa hieman enemmän huolissani, koska jos Alf on ollut tuolla toisessa psyk. paikassa, niin hän saattaa olla jopa vaarallinen.

Ei sillä, että minä häntä pelkäisin. Oikeasti. Hyvin harvoin pelkään ihmisiä, jotka tunnen paremmin. Alf on vain hieman minua pidempi, eikä mikään lihastyyppi. Osaan puolustautua ja sitä paitsi asun nykyään Tampereella, niin tuskin on suurta todennäköisyyttä törmätä häneen. En silti todellakaan halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.

Jotenkin vaihteeksi tuntuu siltä, että yksikin tällainen virhearvio (joka oli sekin vain: "nojoo, voihan kokeilla, eihän siitä mitään haittaa ole") voi vainota vielä yli vuodenkin sen jälkeen, kun tyypistä luulee päässeensä eroon. Joten jos joku sanoo minua pakkomielteiseksi, kun joskus tajuan nähneeni unta NN:stä tai näen bussissa tyypin, jolla on samanlaiset hiukset ja hätkähdän, niin se on kyllä täysin viatonta tuollaiseen verrattuna.