Päivän piikittely<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Matikanopettaja: "Mutta mitäs te ootte mieltä tästä logiikan kurssista? Millanen se on teidän mielestä verrattuna muihin kursseihin?"

Oppilaat: *kukaan ei sano mitään *

Matikanopettaja: "Otetaan esimerkiksi vaikka derivointi. Kumpi on kivempaa, logiikka vai derivointi? Amia?"

Amia: "Ymph. Logiikka."

Matikanopettaja: "Minkäs takia?" (piruilevalla äänensävyllä)

Amia: "Se vaan on."

Matikanopettaja: "Jaa jaa…" *kävelee laukulleen, kaivaa uusintakoekirjekuoret esiin* "Te saatte nää sitten vasta huomenna. Ehdolla, että tänään, päivänä y, sataa, henkilö x saa uusintakokeen päivänä y + 1."

 

***

 

Jotenkin minusta tuntuu, että se opettaja ei pidä minun jatkuvaa derivoinnin uusimistani enää hauskana sitten, jos en pääse tästäkään läpi. Tai sitten pitää, koska minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia integroinnin kanssa (derivoinnin vastalaskutoimitus), mutta derivointi ei vain suju. Ei kovin loogista.

 

Ja mitäs eilisestä voisi vielä sanoa? Nyt on ainakin hivenen parempi olo, ei kovin hohdokas vieläkään, mutta ainakin parempi kuin eilen. Ääni alkaa pikkuhiljaa kadota, vaikka yritän miten juoda paljon kuumaa ja kaikkea, niin se ei auta. Viime vuonna olin onnekas ja minulta meni ääni vain yhden kerran ihan kokonaan. Se oli kyllä aika kammottavaa. Siitä on aika lailla tasan vuosi, että jos kerran vuodessa menee ääni ihan viimeisiä pihahduksia myöten, niin kai sen kestää?

 

Niin, ja se koulukuva eilen... No, minä ja minun huvitteluni. Aika älytöntä toisaalta, mutta minkäs teet, ei kai siitä mitään haittaa ole, jos venytän sattuman lakeja, kun kerran se saa minut hykertelemään huvittuneisuudesta. No, siis periaatteessa minä tein niin jo viime vuonna, kun etsiydyin koulukuvassa sille paikalle, missä NN oli ollut edellisen vuoden kuvassa. Ja tänä vuonna sama. Se on todella hauskaa, ja minä olen vielä onnistunut siinä ihan huomaamattomasti, kun ne molemmat oli reunapaikkoja, niin minä ylipitkänä ihmisenä sovin hyvin takariviin reunimmaiseksi. Joo, en usko, että kovin moni tuollaista huomaa lainkaan, mutta minun mielestä se on silti huvittavaa.

 

NN ärsyttää. Tai ei ehkä varsinaisesti ärsytä, mutta... turhauttaa. No, tämä flunssa vaikuttaa siihen, mutta myös se, miten tulkitsen hänen käytöksensä siten, että hän ei ole kiinnostunut. Sitten kun nuo laskee yhteen, niin siitä seuraa hyvin negatiivinen ärsyyntymisreaktio. Minä en ole ikinä ihmisistä tasaisesti kiinnostunut, vaan se vaihtelee päivittäin. Jos minulla on huono päivä, en jaksa olla kiinnostunut yhtään kenestäkään, mutta jos minulla on hyvä päivä, niin sitten jaksan. Ja nyt kun päivät ovat olleet tavallisen huonoja ja olen vielä flunssassa, reaktio NN:ään on jotakuinkin "voi ei, taas toi, eikö täällä saa olla hetkeäkään rauhassa?"

 

Se johtuu ehkä osaksi siitä, että minä yritän käyttäytyä joka päivä häntä kohtaan suunnilleen samalla lailla. Sillä lailla, miten minä käyttäytyisin häntä kohtaan keskiarvoisesti. Joten kun hän ärsyttää (syyttä) ja ihmiset kyllästyttävät minua, hänen näkemisensä tuntuu oikeastaan vain joltain tehtävältä. Nykyisen käytökseni tarkoitus on olla sellaista, että siitä näkisi kohtalaisesti, että olen kiinnostunut, mutta myös sellaista tasaista, eikä sellaista tukahduttavaa, vaan että antaisin hänelle tilaa ajatella asiaa, enkä vainoaisi koko ajan. Sitten kun eri päivinä tuntuu ihan eriltä, niin se ärsyttää, kun pitäisi käyttäytyä samalla lailla, että käytökseni ei aiheuttaisi "mitä ihmettä tuo oikeen meinaa?!" -reaktiota. Joo, teen varmaan asioista jotenkin liian hankalia.

 

Mutta se hänen käytöksensä... Miten sitä nyt yrittäisi selittää. Voi tietysti olla, että olen tulkinnut hänen käytöstään ihan vikaan (ei olisi ensimmäinen kerta), mutta jaa. Hän on kuitenkin ärsyttänyt minua tänään juuri sen päätelmäni perusteella, niin kai parempi vain sepustaa se tähän.

 

Se on melkein niin kuin... Selkeästi se minun avoimempi kiinnostuneisuuteni on hänelle positiivinen asia. Silti minusta tuntuu, että se ei ole positiivista siksi, että minä olisin minä, vaan enemmänkin vain siksi, että olen joku ihminen, joka ihailee häntä. Vähän niin kuin olisin jokin väline, jonka avulla NN tuntee olonsa itsevarmemmaksi ja... ja... hän käyttäytyy jotenkin ylimielisemmin. Ja minusta tuntuu, että hän ei pidä minusta, mutta ajattelee, että kun kerran hänellä nyt on joku "ihailija", niin miksi suotta hankkiutua sellaisesta eroon, hyvä vain jos jotkut ihmiset näkevät, miten minä "luon häneen ihailevan katseen". Pah!

 

Joten periaatteessa se saa minut näkemään punaista. Minä en ole väline, minä olen ajatteleva ja tunteva ihminen! Kyllä, pidän hänestä, mutta se ei tee hänestä minulle mitään ylivertaista jumalahahmoa, jolta sietäisin sitä, että hän katsoo minua alaspäin kuin jotakin alempiarvoista alamaista.

 

Joo, voi olla että ylireagoin, mutta tuo tulee hänen käytöksestään ensimmäisenä mieleen. Kai voisi pitää sitten sentään positiivisena sitä, että minä pystyn vaikuttamaan hänen käytökseensä. Mutta minä haluaisin vaikuttaa hänen käytökseensä sen takia, että minä olen juuri minä, en vain siksi, että olen joku random ihminen. Pitäisi varmaan kysyä Nanilta, mitä mieltä hän on siitä, miten NN käyttäytyy. Paitsi ehkä Nan yritti sanoa juuri tuota... En tiedä. Eikä minulla ole aavistustakaan, miten kysyisin Nanilta tuota. Ehkä kysyn sitä joskus myöhemmin.

 

Joo, päivän kirjoitusaihe: NN. Taas kerran. Ärsyttävää. Hän itsessään, mutta myös se, että kirjoitan hänestä. Varmaan suuntaan joskus kohta taas näkemään painajaisia. Ne ovat kuumeen aikana aika poikkeuksellisia. Viime yönäkin näin ihan mielikuvituksellisen painajaisen. Pelästyin hereille, mutta on sekin kai parempi, että näkee erilaisia painajaisia kuin että näkisi aina sen saman, mutta vain pikkuisen muuntautuneena.