Amia: "Miten kauan sulla kesti, että sä pääsit yli siitä sun exästä?"
Salla: "Niin, mut miten lopullinen tuo sun ja Jaskan ero sitten edes on?"
Amia: "No, kyllä mä haluaisin sen takaisin ja Jaska tietää sen, mutta kun se ei selkeästi halua sitä, niin minkä sille sitten voi?"
Salla: "No mutta kun mulle se sanoi, että sitä kaduttaa se ero ja että se haluaisi sut takaisin."

***

Näin tänään. Jotenkin olen taas vähän enemmän pihalla tästä kaikesta. Salla tosiaan pitäisi fiksuna, että ei palattaisi yhteen Jaskan kanssa, mutta kun tänään sanoin tuon, että mitä minä voin, jos toinen ei halua suhdetta, niin Salla sanoi tuon, ihan kuin se olisi ollut minullekin itsestäänselvyys. Ilmeisesti se hänen reilun viikon takainen kommenttinsa "Jaskaa kaduttaa se mistä me puhuttiin aikaisemmin", jonka ensin ajattelin tarkoittavan, että Jaska katuu suhteen lopettamista, ja mutta jonka jälkeenpäin vakuutuin tarkoittavan sitä, että Jaskaa kadutti se, että hän oli puhunut Sallalle ylipäätään mistään meidän suhteeseen liittyvästä, tarkoittikin sitten sitä, miten sen ensiksi tulkitsin. Hankalaa.

Mutta jotenkin tänään sitten kun yritin asennoitua siihen, ainakin julkisesti, että ei Jaskaa nyt, eikä mahdollisesti jatkossakaan, Salla ilmaisi mielestäni jotenkin hämmentävän selkeästi uskovansa, että me Jaskan kanssa palataan yhteen. Jotenkin vain entistä pahemmin tunnen oloni todella ristiriitaiseksi. Jaska sanoo minulle päinvastaista mitä Sallalle, joten mitä minun pitäisi ajatella? Toisaalta kun Jaska sanoi, että hänestä tuntuu jotenkin hyvältä, että hän on se, joka päättää, jatkuuko suhteemme vai ei, hän ehkä tuntee myös, että jos hän haluaisikin suhteen takaisin, se olisin minä, joka "voitan".

Kun kaikessa tuntuu olevan Jaskalle kyse siitä, että onko hän pushover vai ei. Ärsyttävää. Luin myös jonkun artikkelin jostain sitoutumiskammoisesta naisesta, joka huomasi jossain vaiheessa, että ei oikeasti tiedä, millaisia oikeat suhteet ovat. Häntäkin alkoi vain ahdistaa ja hän tulkitsi sen niin, että suhteessa on oltava jotain vikaa, sen täytyy olla nyt niin, että en rakasta tuota miestä, koska eihän minusta sitten tuntuisi tältä, eihän rakkauden pitäisi olla niin vaikeaa, eihän sen pitäisi olla niin kovan työn takana. Ja sitten he menivät pariterapiaan ja tämä nainen vasta tajusi, että ahdistui siitä, että tämä toinen oli oikeasti pääsemässä lähelle.

Ja ylipäätään tuo ajatus, että kaiken täytyy mennä hyvin, kaiken täytyy sujua automaattisesti täydellisesti, ja jos niin ei käy, niin suhde ei vain toimi, kuulostaa hyvin samalta, mitä Jaska on minulle sanonut. Joskus yritin Jaskan kanssa puhua tuosta ja sanoa, että oikeasti, ei ole olemassa suhdetta, jossa kaikki sujuu automaattisesti hyvin, ei ole olemassa suhdetta, jossa se alkuhuuma kestää ikuisuuden, ei ole olemassa suhdetta, jossa ei ikinä riidellä, jossa mitään ongelmia toisen kanssa ei koskaan tule. Jaska vain sanoo tuohon kaikkeen, että jos oikeasti sopii yhteen toisen kanssa, niin sitten hän uskoo, että asiat vain sujuisivat.

Mutta en tiedä, mitä tehdä, tai edes ajatella. Haluan suhteen takaisin, mutta en sellaisena kuin se oli. Nyt kun tiedän, miten paljon Jaska jätti sanomatta, miten pitkään hän vain kai sitten pelkästään valehteli kaikella läsnäolollaan, kun sanoi, että ei ollut uskaltanut vain jättää minua, jotenkin tunnen oloni petetyksi. Koen, että minä kunnioitin Jaskaa, kaikesta huolimatta, mutta jos tuota hänen etääntymistään oli ollut meneillään jo yli kuukauden, kuten hän eron aikaan sanoi, niin silloin kun hän on jättänyt sen ensimmäisen kerran sanomatta, silloin hän on viimeistään lakannut kunnioittamasta minua.

Ja syytös, että minä "pitelin häntä palleista kiinni", että olin jotenkin määräilevä, dominoiva... Miksi hän ei sitten sanonut mitään? Jos hän kerran on niin mies, niin miksi hän ei puolustanut itseään? Ei ole mitään järkeä kerätä kaikkea pahaa mieleensä ja sitten kuukauden päästä sanoa, että olet muuten tehnyt tätä kaikkea mutta en ole vain sanonut siitä silloin. Okei, välillä teen tuota samaa, mutta me oltiin Jaskan kanssa niin tiiviissä suhteessa, että pidän vain loukkaavana, että hän ei ilmeisesti edes yrittänyt saada asioita korjaantumaan, hän kai vain ajatteli, että ne kaikki asiat olivat vain merkkejä siitä, että suhde ei toimi, ja sitten kun tulee tarpeeksi kaikkea kasaan, niin se sitten todistaa, että meidän ei pitäisi olla yhdessä. Tuolta Jaskan käytös tuntuu.

En vain vieläkään voi ymmärtää sitä, miten siitä suloisesta herätyksestä - posken silitiys ja "kulta" - pääsee päivässä siihen, että "mun mielestä me voitaisiin erota". Jaska sanoo, että todella tarkoitti kaikkea, mutta mielestäni se ei vain ole mahdollista. Yhdessä päivässä, kun ei edes tapahdu mitään, kun ei edes puhuta mitään, ei vain yhtään millään ajatustyylillä pääse loogisesti tuosta toiminnasta A toimintaan B.

Ja Salla uskoo, että me palataan yhteen, minäkin olen koko ajan uskonut, että me palataan yhteen, jopa se psyk. tyyppi mies, jolle kävin juttelemassa, piti todennäköisenä sitä, että jossain vaiheessa Jaska haluaa minut takaisin. Jotenkin tuosta tulee melkein sellainen vastarinta-fiilis. Tai siis, haluan Jaskan takaisin ja uskon oikeasti, että meidän suhteemme toimisi, mutta... Jos minä ikävöin Jaskaa ja Jaska ikävöi minua, jos me molemmat halutaan suhde takaisin, niin... Jos Jaska vain ajattelee, että ottaa vähän omaa lomaa ja sitten sanoo, että okei, voidaan palata yhteen, niin oikeastiko kaikki ajattelevat, että tuosta vain ottaisin takaisin sen saman suhteen, jossa minä yritän kaikkeni ja Jaska ei ole edes rehellinen minua kohtaan!

Ikävöin Jaskaa ja varmaan jos näen hänet, niin olen vain taas sitä vahaa hänen käsissään, että anelen häntä takaisin, mutta olen yrittänyt järkeillä tätä juttua nyt eron aikana, ja tullut tulokseen, että on joitain tiettyjä asioita, jotka vain on selvitettävä ennen eroa. En halua määräillä, mutta en myöskään tulla määräillyksi. Jaska ajattelee, että hänellä on kaikki valta meidän suhteen ja ikävä kyllä hän on vain väärässä. Kenelläkään ei ole ikinä kaikkea valtaa, etenkään parisuhteessa.

Toisaalta sitten pelkään myös näin ajatellessani, ja kun ajattelen, että sanoisin Jaskalle noin, niin hän ehkä näkisi senkin niin, että yritän määräillä häntä, ja sitten hän ihan sen takia, koska ei halua olla pushover, sanoisi, että en haluakaan suhdetta takaisin. En halua yksinvaltaa, haluaisin vain, että me olisimme tasa-arvoisia, minä ja Jaska, ja että jos teen jotain, joka tuntuu Jaskasta ei-kivalta, niin tietysti haluan, että hän pitää puolensa. Mutta ajatusmalli, jossa kaikesta tehdään valtakysymys, on vain jotain, mitä en enää jaksa. Tämä on suhde, ei valtapeli. Murtunut jalkani ja soitto Jaskalle, pyytö, että hän tulisi viemään minut terveyskeskukseen, ei myöskään ollut valtapeliä, vaikka Jaska sitäkin mietti silloin, mietti, että jättäisi jonkun murtuneen jalan kanssa klenkkaamaan bussiin, koska pelkäsi, että tämä on yritys alistaa häntä.

Haluan Jaskan takaisin, haluan, että meidän suhde toimii, mutta minusta tuntuu vaikealta puhua Jaskan kanssa yhtään mitään, koska hän näkee kaiken vain yrityksenä alistaa häntä. Jos haluan hänen ymmärtävän jotain, niin se on dominointia, se, että hän miettisi ja yrittäisi ymmärtää jonkun pointtini, saati sitten että olisi samaa mieltä, on hänen mielessään sitä, että hän on pushover. Viimeksi, kun erottiin, silloinkin, kun halusin suhteen takaisin, Jaska kieltäytyi edes kuuntelemasta minua, edes harkitsemasta mitään, koska ajatteli, että yritin vain pomottaa häntä.

Jos hän ei suostu mitään miettimään, mitään harkitsemaan, eikä luopumaan tuumaakaan tuosta hänen pakkomielteestään olla olematta "pushover", niin miten mikään voisi ikinä toimia? Toisaalta mietin, että jos ei palata yhteen, niin lopulta Jaska huomaa, että ei hitto, Amian kanssa oli hyvä olla, hän oli hyvä minua kohtaan, eikä mikään suhde, vaikka kuinka etsii, suju ongelmitta, ei mikään alkuhuuma vain kestä. Mutta siihen menisi vuosia, enkä vain haluaisi heittää tätä meidän suhdetta romukoppaan, saati sitten odottaa niin kauan, että Jaska haluaisi minut takaisin.

No, ehkä yritän aloittaa Jaskan kanssa keskustelun siitä yhdestä Venäjä-pyyhkeestäni, joka on hänen kämpällään, ja jonka haluan takaisin joka tapauksessa. Ja ehkä keskustelu siitä lähtee jotenkin tai ehkä sitten on ainakin helpompi yrittää kysyä Jaskalta, että mitä mietit tämän meidän jutun suhteen nyt. Jotenkin pelkään, että Jaska ei uskaltaisi edes sanoa haluavansa suhteen takaisin, koska mahdollisesti pelkää, että minä sitten sanoisinkin ei.

En tiedä. Mutta tänään oli kivaa, vaikka tulikin sitten taas Jaska mieleen tosi monesta asiasta.