Päivän kirjoitusvirheet

Palloittelu sisätiloissa kielletty

Saliin vain vaaleapohjaisilla kengillä, tossuilla tai paljainjaloin. Kitos.

***

Tänään sitten oli se kuoroesiintyminen ja kun meillä oli tunti aikaa harjoitusten ja varsinaisen tilaisuuden välillä, minä ja Nan vertailimme sitä koulurakennusta omaan koulurakennukseemme. Lopputulos: pirun siisti paikka, mutta oikeinkirjoitus ei taida olla heidän vahva puolensa.

Tilaisuus meni ihan hyvin. Paljon puhtaammin kuin harjoituksissa, vaikka se yksi kohta tuottikin vielä vaikeuksia. Meitä kolmosiakin oli nuorisokuorossa tällä kertaa oikein kuusi, niin siitäkin tuli jotain. Minua harmitti vain meidän pukukoodimme: valkoinen yläosa. Minä en ole valkoisen suuri ystävä, joten jouduin vetämään päälleni pelkästään valkoisen T-paidan, jossa tunsin oloni kauhean epäkodikkaaksi. Siinä tuli sitten vähän kylmäkin ja jouduin peittämään jälkeni kelloremmin alle. Auts.

Tilaisuuden jälkeen sitten jouduimme odottamaan hetken, kun Nanin isä tuli hakemaan ja minä ja Nan laskimme yhdessä hänen matikanlaskujaan. Se oli kivaa. Lisäksi keskustelimme brittienglannin ja amerikanenglannin eroista, ja Nan kutsui minut luokseen katsomaan brittienglantilaisen elokuvan (joskus toukokuussa, Nanin kalenteri on niin täynnä, että tällaiset asiat pitää sopia kuukautta etukäteen). Nyt huomenna alkavalla viikolla Nan lähtee koulun kansainvälisyyskurssin takia Englantiin Lontooseen, niin minä joudun pärjäämään kokonaisen viikon ilman häntä.

Olen taas innostunut soittamisesta. Olen löytänyt sivuston, jossa on törkeästi kaikenlaisia leffa&pop&rock -biisien nuotteja ja nyt olen totaalisen rakastunut yhteen Amélie -leffassa olevaan biisiin ( http://www.youtube.com/watch?v=4Z2ljWwIaHs&mode=related&search ). Soittamisestani puuttuu vain se, mitä kutsutaan pitkäjänteisyydeksi ja soitan kappaleita tyylillä "pakko osata nyt heti!" Tuo menee kyllä alusta jo ihan hyvin, mutta ei enää sitten ensimmäisestä sivusta eteenpäin. Muutenkin minulla on taas Amélie-vaihe. Se on niin ihana leffa ja jotenkin minun on helppo samaistua Amélieen, koska hänkin elää elämäänsä enemmän unelmissa kuin oikeassa maailmassa.

Olo on taas ihan siedettävä. Tai ei ehkä itsestään siedettävä, mutta kun oikein keskityn ja pakotan itseni uskomaan toivoon, niin sitten kaikki on ihan siedettävää.