Päivän tiivistys<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Englanninopettaja: ”Ja mikä olisi hyvä suomennos tähän ’epä-palveluksen’ tilalle?”

Neiti KMN: *viittaa ja saa vastausvuoron * ”Karhunpalvelus.”

Herra M(M): *itsekseen* ”Majavanpalvelus.”

Joku toinen: ”Jumalanpalvelus.”

 

***

 

Jumpula: ”Hei kuule! Saanko mä toimia taas leima-vastaavana siellä pikkujouluissa?”

Oppilaskunnan puheenjohtaja: O_o ”Haluaisitko sä oikeesti tehdä jotain vapaaehtoisesti?”

Jumpula: ”Joo. Eikö mun velvollisuus ole keventää teidän pakkotyöläisten taakkaa?”

 

-Myöhemmin-

 

Jumpula: ”Mä oon tänäkin vuonna pikkujoulujen leimavastaava. Saan taas leimata kaikkia naamaan. Jesss!”

 

***

 

Matikanopettaja: ”Ja mitä tässä tehtävässä tehdään ensin? Amia!”

Amia: *on selaillut kirjaa hajamielisesti ja hätkähtää ja yrittää saada jotain selkoa taululla olevasta tehtävästä*

Matikanopettaja: ”Tuli vähän äkkiä, vai mitä? Ei mitään kiirettä, mutta heti pitäis vastata.”

Amia: ”Ööm, en mä tiedä.”

Matikanopettaja: ”Haa! Ja seuraava uhri!”

 

***

 

Matikanopettaja: *antaa Jumpulalle vaihtoehtoisen kertauskirjan*

Jumpula: *selailee kirjaa ja haistaa sitä*

Matikanopettaja: ”No, miltä haisee?”

Jumpula: ”Ei kovin hyvältä. Hyh. Mutta muuten se on ihan okei.” *antaa kirjan eteenpäin*

Matikanopettaja: ”No, neiti HR, mitä mieltä sä oot tuosta kirjasta?”

Neiti HR: ”Tosi hyvä! Ainakin paljon parempi ja selkeempi mitä meillä on ollu aikasemmin!” *antaa kirjan eteenpäin*

Matikanopettaja: ”Herra JuK, mitä sä sanot kirjasta? Voit vastata erilaillakin kuin neiti HR, mä lupaan suojella sua.”

Herra JuK: ”Ei se nyt niin hyvältä haise.”

 

***

 

On ollut koko viikonlopun stressi päällä siitä älyttömästä Joulutriviasta. Tänään jotenkin helpotti, kun oli vain seitsemän kysymystä, joista kaiken lisäksi viisi tiesin suoraan korkeintaan vähän mietittyäni. Loput kaksikin löytyi ilman mitään vaikeuksia, sillä tiesin täsmälleen, miten vastaukset löytäisin. Hienoa! Ainakin siis tähän asti, kun niitä muiden tekemättä jättämiä ei ole vielä tullut. Nytkin meitä on kahdeksasta jäsenestä tänään tekemässä tehtäviä yhteensä viisi. Voisikin luottaa edes siihen, että nämä saavat oman osuutensa suoritettua.

 

Tänään oli taas äärettömän epämiellyttävä herätys: migreeni. Menin kuitenkin kouluun, sillä kipu hellitti tarpeeksi. Se vain tarkoitti sitä, että aamu meni niin, että minä sammutin kaikki mahdolliset valot ja sen lisäksi kuljin ympäriinsä silmät kiinni ja tein kaiken näkemättä mitään. Niin, ja kuunnellen kannettavasta CD-soittimesta samalla TSH-musiikkia. Heh, osaatte varmaan kuvitella. Kun yritti pukeakin, niin ne soittimen johdot tarttui kiinni joka paikkaan ja sitten piti näpelöidä vaatteita ja miettiä: ”Onkohan tämä nyt sukka ja onkohan se oikein päin?”

 

No joo, tuossa mielessä se minun aiemmin mainitsemani tarve ”näpelöidä” ympäristöäni on tosi hyödyllinen, koska minä tiedän, mikä missäkin on ja miltä mikäkin esine tuntuu, vaikka en näkisikään mitään. Koulussa tällaista en kyllä tee, mutta kotona oikeastaan aina silloin, kun minulla on alkava migreeni.

 

Koulussa oli okei päivä. Paitsi että jotenkin minusta tuntuu, että kun tulin matikan nollatunnille ja istuin normaalille paikalleni (joka sattuu sijaitsemaan T. Toukan vieressä), niin että hän katsoi minua jotenkin kummallisesti. Hyvin epämiellyttävää.

 

Ja NN... Mitähän hänestä sanoisi, kun ei ole oikein mitään, mistä sanoa. Ei mitään erityistä. Näin hänet tänään, mutta en mitenkään erityisen paljon, enkä erityisen vähänkään, eikä mitään erityistä tapahtunut, mutta ei ollut niinkään, että jotain aktiivisesti olisi ollut tapahtumatta, vaan... Kyllä te tiedätte. Ei niin mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

 

Vaikkakin tunnen oloni jotenkin epätietoiseksi englannintunneilla. Minä en vain kerta kaikkiaan uskalla vilkuilla yhtään hänen suuntaansa, koska kuten viime jaksossa äidinkielentunneilla opin, sen huomaa aika helposti. Ja kuten myös tiedostin, minulla itselläni ei ollut mitään ongelmia hänen kokoaikaisessa tuijottamisessaan, joten nyt kun minä olen se, joka istuu edempänä, mutta silti tarpeeksi lähellä... No, en sano, enkä usko, että hän yhtä vannoutuneesti minua tuijottaisi, mutta kun muistan, miten paljon minä tuijotin häntä, niin no, on olemassa kuitenkin mahdollisuus, että hän hieman keskivertoa useammin katsoisi minun suuntaani ja se mahdollisuuskin saa minun oloni jotenkin kiusaantuneeksi.

 

Huomenna meillä katsotaan koulussa leffa. Se on se uudehko suomalainen lotta-leffa, Lupaus. Kun meille ekaksi kerrottiin, että me katsotaan leffa, oli reaktio todella innostunut, mutta sitten kun kerrottiin, mikä leffa se oli, kaikki pettyivät kauheasti. Sitten keskiviikkona on itsenäisyyspäiväjuhla. Samana iltana on myös meidän lukion pikkujoulut. Itselläni ei kylläkään ole mitään aikomusta mennä sinne. Ihmiset vain vetävät räkäkännit ja törttöilevät. Matikanopettajakin vitsaili siitä tänään luetellessaan viikon ruokalistaa:

 

Matikanopettaja: ”...Ja perjantaina krapulasta on päästy jo sen verran eroon, että pystytään vetämään spagettilihavuokaa ja pitämään se sisällä.”

 

Tuosta on kuultu kauan ja tullaa vielä kuulemaankin kauan. Ja jos matikanopettaja saa tietoonsa jonkun nolouden, mitä joku tekee, niin siitä saa kuulla koko loppuikänsä. Hän ei ole vieläkään kyllästynyt kertomaan meille joka vuosi, miten kymmenen vuotta sitten pikkujoulut pidettiin koululla ja joku oksensi matikanluokan oveen. Opettaja tiesi, kuka se oli, mutta sanoi aina, että eihän hän sitä voi kertoa.

 

Ääh, ihan pian täytyy häipyä Musiikin teorian 3/3 teorian harjoituskurssisuoritukseen. Ja tuli vaihteeksi taas viisi lisäkysymystä Joulutriviasta toiselta pelaajalta jaettavaksi muille. *huokaus*