Olen viime aikoina miettinyt paljon oikeutta. Olen toki miettinyt sitä ennenkin, koska äitini työskentelee hallinto-oikeus tuomarina, ja olen lukenut hänen vanhoja lakikirjojaan ihan huvin vuoksi.

Mitä enemmän mietin oikeutta, niin sitä selvemmin minä näen, että hyvin harva sitä noudattaa. Juuri tällä viikolla kirjoitin esseen, jossa käsittelin sitä, miksi ihmiset tekevät jotain, mitä eivät oikeasti halua tehdä. Tulin esseessä tulokseen, että ihminen haluaa tehdä oikein, mutta että hän kuitenkin tulkitsee sitä "oikeutta" omalla tavallaan. Ne, jotka ajavat ylinopeutta, tuskin hekään haluavat ehdoin tahdoin tehdä väärin ja rikkoa nopeusrajoituksia, vaan he ajattelevat tekevänsä oikein itselleen luistaessaan säännöistä, joita eivät pidä tärkeinä.

Filosofian tunnilla joskus syksyllä opettajamme kysyi meiltä, että mitä me ajattelisimme, jos näkisimme, että joku vetäisi toista turpiin koulun pihalla niin että veri lentäisi. Opettaja kyseli joiltakin ja heistä kaikki sanoivat, että ajattelisivat, että taatusti tällä lyöjällä oli hyvä syy. Sitten opettaja kysyi minulta. Minä en ikinä viittaa tunneilla, sillä minä vihaan puhumista ja sitä, että ihmiset tuijottavat minua. Kuitenkin tokaisin, että ajattelisin, että se on väärin. Nytkin minun on vaikea käsittää, miten jotkut hyväksyvät jonkun väkivaltaisen kostotoimenpiteen tuosta vain.

Jos joku on tehnyt jotain väärää, hänet pitäisi tuomita lain tai sääntöjen mukaan. Ilmoittaa joillekin auktoriteeteille, jotka antaisivat rangaistuksen. Oman käden oikeutta minä en hyväksy. Toisaalta joskus on kyllä käsittämättömän vaikeaa saada kenellekään rikkojalle tarpeeksi suurta rangaistusta, mutta mielestäni sekin pitäisi sitten vain hyväksyä. Jos mennään oman käden oikeuteen, niin se johtaa vain siihen, että lakia rikotaan entistä enemmän. Ihmiset eivät enää noudata lakia, vaan tulkitsevat sen niin kuin he itse haluavat sen tulkita. On välttämätöntä toimivan yhteiskunnan kannalta, että lakeja mietitään omin aivoin, eikä vain noudateta sokeasti, mutta liika on aina liikaa.

Tähän sopii taas se lainaus, jota olen lainannut ties kuinka monta kertaa ties kuinka monessa paikassa:

”Sääli ettei Bilbo pistänyt kuoliaaksi tuota viheliäistä otusta kun hänellä oli mahdollisuus!”<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Sääli? Sääli piteli hänen kättään. Sääli ja armo: ei iskua ilman syytä. Ja hän sai palkkansa, Frodo. Juuri sen tähden paha vahingoitti häntä niin vähän. - - -”

”Anteeksi, mutta minä pelkään; enkä minä tunne sääliä Klonkkua kohtaan.”

”Et ole nähnyt sitä.”

”En, enkä haluakaan. En ymmärrä sinua. Tarkoitatko että sinä ja haltiat annoitte Klonkun elää kaikkien noiden hirmutekojen jälkeen? Ainakin nyt se on yhtä paha kuin örkki ja pelkkä vihollinen. Se ansaitsee kuoleman.”

”Ansaitsee! Epäilemättä. Monet niistä jotka elävät ansaitsevat kuoleman. Ja jotkut jotka kuolevat ansaitsisivat elämän. Pystytkö sinä antamaan sen heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti.”

Niin se vain taitaa kuitenkin olla, että ihmiset jakavat kuolemantuomioita säälittä, vaikka eivät ole nähneet tuomittavaa muutoin kuin vihollisena. Liian innokkaasti ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja tuomitsevat jonkun omasta näkökulmastaan. Joskus se saattaa osua ainakin varsin lähelle, mutta liian usein se on väärin, koska se tehdään vain omasta vinkkelistä. Ja kuten tuossa sitaatissa sanotaan, eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti. Silti me tavalliset ihmiset koemme oikeudeksemme tuomita ja rangaista usein hyvin nopean ja suppean tutkimuksemme mukaan.

Luin TSH:n niin nuorena, että varmasti se on vaikuttanut jonkin verran minun ajatuksiini ja moraaliini. Kuitenkin siitä minä en enää pääse eroon ja minun mielestäni tämä ajatusmalli ei ole edes mitenkään huono. Tästä samasta aiheesta sopisi toinenkin lainaus toisesta äärimmäisen luetusta kirjasta:

"Se teistä, joka ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven."

Tämä oli tietysti Raamatusta. En ateistina pidä Raamattua mitenkään pyhänä, mutta siinä on silloin tällöin äärettömän hyviä pointteja. Kuten tämä. Meistä jokainen on ihan taatusti joskus tehnyt jotain pahaa - tahallaan tai vahingossa, mutta pahaa kuitenkin. Miten me sitten voimme tuomita jotkut jostakin, kun emme itse ole parempia? Rikkomusten määrää ja laatua käytetään usein perusteena, mutta kuka meistä on määrittelemään, mikä on enemmän oikein kuin jokin muu?

Jokaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia. Niin myös rikoksen tekijöillä. Vaikka he rikkoisivatkin velvollisuuksiaan ja toisen ihmisen oikeuksia, eivät ne syyt oikeuta jotakuta muuta rikkomaan hänen oikeuksiaan. Meillä on objektiivinen oikeuslaitos, joka jakaa rangaistukset, sen tulisi olla meille tarpeeksi. Laeista ja rangaistuksista päätetään toiselta taholta ja niihin tahoihin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan sen sijaan, että ottaisimme oikeuden omaan käteemme.

Silmä silmästä hammas hampaasta tekee koko maailman sokeaksi. Miksi anteeksi antaminen on vain niin vaikeaa?