Vittu, vittu, vittu! Heräsin tänään siihen, kun töistä soitettiin. Kysyivät että kun näyttää siltä että huomiselle on sairauspoissaoloja niin paljon, että minua tarvittaisiin sinne myös, niin voinko tulla. No, siinä kun mietin asiaa ja kun se oli vielä yksi työntekijä joka soitti (koska eiväthän pomot hoida viikonloppuisin mitään soittoja, duh) niin sanoin sitten että voin kyllä tulla. Viime torstaina puhuttiin juuri tästä terapiassa ja minun pitäisi oppia sanomaan ei. Sillä kun joku kysyy että voitko tehdä ylimääräisen vuoron / vaihtaa vuoron / olla pitempään, niin sitten mietin aina että no ei kai se nyt niin suuri vaiva ole ja kyllä he varmasti oikeasti tarvitsevat minua kun kysyvät. Se on kuitenkin loputon suo, koska tämän kuuden kuukauden aikana kun olen ollut tuolla, olen vain kerran vastannut kieltävästi. Ja näitä tulee... No, useamman kerran viikossa, koska tuolla mennään niin alimiehityksellä, kun vaikka uusia palkataan melkein viikoittain, niin osa heistä lopettaa heti alkuunsa. En vieläkään oikein ymmärrä sitä, koska mitä he sitten oikein odottivat siltä työltä?

No, tuleepahan lisää rahaa, nyt elokuun loppupuolen palkkajaksolle kertyy 99 työtuntia (jos nyt ei tule vielä muutoksia), joista vielä neljä yövuoroa.

Ai niin, ja kun olin katsonut eilen sen Notebook-leffan loppuun, ei tehnyt enää mieli yhtään laittaa viestiä Leeville, koska ehkä vähän petyin leffan loppuun, tai ehkä vain tajusin, että en halua sitä, en ainakaan halua olla omaishoitaja jollekin sairaalle rakkaalle. No, jotain hyvääkin. Mutta ehkä Marion jossain vaiheessa vastaa viesteihini, niin ehkä hän voisi olla se elämäni sekoittava voima.