Päivän siivouslöytö

Amian sanakoe, 4 lk, englanti
Juniory
Febdeary
Macr
Aprill
Mei
June
Junelai
Oktober
Septempo
Octoybo
Nowempo
Disempo

***

On vaihteeksi ikuisuus edellisestä kirjoituksesta. Olen lisäksi haudannut kännykkäni laukkuuni, jotta pystyisin edes suhteellisen hyvällä omatunnolla olla epäsosiaalinen. On kauhean raskasta vieläkin.

Olen tehnyt psykologisia kokeita taas, ollut osastolla ja miettinyt jotain asioita omahoitajanikin kanssa. Lääkitystä muutettiin vähän, kun en pystynyt nukkumaan enää yhtään hyvin. Iltalääkkeen määrää korotettiin ja se on auttanut ihan kivasti. Vieläkin tosin herään välillä öisin ja nukkuminen on hankalahkoa ajoittain. Jalkojani on pari viime viikkoa särkenyt niin kauheasti, että en ole sen takia pystynyt nukkumaan hyvin. Ranteitakin särkee ja jalkoja on outo tarve liikutella koko ajan.

Ja olen niin väsynyt, niin väsynyt. Olen siivonnut viikolla ja etenkin nyt viikonloppuna. Tämä on suurin siivous ties kuinka moneen vuoteen. Ehkä sekin on merkki asteittaisesta paranemisesta. Siis se, että kykenen suursiivoukseen edes hitaasti. Minun on aina ollut hankala heittää vanhoja tavaroita pois tai muuttaa asioita, joten se on tietysti haitannut siivoamista, kun säilön kaikki laput ja liput ja vihkot ja melkein kaikki liian pienet vaatteet, koska "eihän sitä koskaan tiedä, jos käytänkin tätä, vaikka lenkillä tai jossain". Ja siis säästän kauheasti kaikkea. Kaikki nuket ja barbiet, niiden vaatteet, kaikki piirtämäni jutut, kaikki kirjoittamani jutut, kaikki vanhat koulujutut, vanhat monisteet, vihkot, koulukirjat... Olen tänäänkin käynyt läpi suuren määrän ala-asteen kamoja, jotka olen säästänyt, ja joista en vieläkään päässyt irti.

Mutta pääsin irti villalangoista tekemistäni käsikoruista, vanhoista kielimatka-esitteistä, pienistä vaatteista, rikkinäisistä vaatteista. Ja siirsin jopa vanhat C-kasetit kirjahyllystäni kaappiin enemmän piiloon. Ja ala-asteen ja yläasteen koulukirjat ja monisteet siirtyivät myös kaappiin, joten kirjahyllyssäni on enää lukioaikaisia koulukirjoja (ja -vihkoja). Olen ylpeä itsestäni, sillä en ole koskaan uskaltanut heittää näin paljon tavaraa pois. Suunnittelen jopa poistavani rippi- ja yo-ruusut roikkumasta seiniltä, kun ne keräävät kauheasti pölyä. Niistä en ole vielä ihan varma, mutta mietin sentään sitäkin vaihtoehtoa.

Tänään aikaisemmin kirjahyllyä setviessäni törmäsin myös paljon lukiokamoihin. Niistä tuli surullinen olo. Sellainen todella surullinen olo, joka saa olon tuntumaan siltä kuin sydämessä olisi jotain vikaa. Ja tässä joku yö näin vaihteeksi unta NN:stä. Siinä unessa olin aika välinpitämätön häntä kohtaan, koska ajattelin, että ei mistään kuitenkaan tule mitään, mutta silloin NN lähestyi minua ja sanoi, että nyt hän olisi valmis lähtemään ulos kanssani. Olin todella yllättynyt ja epävarmakin, koska Alfin takia olin aika negatiivinen kaikenlaisia ihmissuhdejuttuja kohtaan. Mutta sitten NN selitti, miten hän oli miettinyt sitä asiaa pitkään, ja että hänellä oli sellainen tietty tunne, että meidän jutusta voisi oikeasti tulla jotain. Silloin minusta tuntui paremmalta ja se oli niin eri asia kuin mitä minulla ja Alfilla oli, joten en tuntenut vastenmielisyyttä "treffailua" kohtaan, vaan olin aika onnellinen.

Ja sitten tietysti herätessäni hetken mietin, että olikohan se tapahtunut oikeasti. Pikkuhiljaa minulle kuitenkin valkeni, että ei ollut, pelkkää unta koko juttu.

Olen myös menettänyt hermoni ihan totaalisesti viikonlopun aikana useampaan kertaan. Melkein jo traditioksi muodostunut kiivastuminen rottahäkin siivoamisen yhteydessä oli yksi, mutta epätavallisempiakin oli. Tietokoneen näytöstä melkein irtosi yksi nappi, enkä saanut sitä toimimaan, vaan hermostuin käsittämättömästi ja huusin kauhean rumasti. Ja kun olin ottamassa rottia ulkoilemaan, eikä toinen suostunut tulemaan, minä huusin sille ja säikytin sen läimäyttämällä häkkiä. Tuollainen tuntuu jälkeenpäin pahalta, mutta itse hetkellä en vain voi asialle mitään. Olen silloin niin väsynyt ja uupunut ja sanoinkuvaamattoman raivoissani, koska asiat eivät suju niin kuin niiden pitäisi. Rottahäkin siivoaminen on yksi selkeä esimerkki. Äiti auttaa vieläkin pesemisessä, joten minulle ei jää edes niin paljon tehtävää, mutta sekin tuntuu melkein joka viikko lähes ylivoimaiselta.

Tänäviikonloppuna olen paistanut myös pipareita. Tein myös piparkakkutalon osat, mutta sekin oli niin uuvuttavaa, että loppuvaiheessa käteni tärisivät ja nenäni vuosi. Mutta sain tehtyä, osittain ainakin. Unohdin vähän sitä sun tätä piparkakkutalosta, osa pipareista paloi hieman ja osa jäi liian raaoiksi.

Huomenna on taas osastoa ja olo tuntuu aika kurjalta. Jalkoja särkee nyt, samoin ranteita, enkä tiedä yhtään, mitä tehdä niille. Olen kokeillut melkein kaikkea. Olen hieronut nilkkoja ja ranteita, olen pukenut ylimääräiset sukat jalkaani, olen venytellyt jalkojen lihaksia ja tietysti olen kokeillut myös erilaisia särkylääkkeitä. Eikä mikään oikein auta.

Olo ei ole positiivinen. Ei kiinnostaisi mennä mihinkään huomenna, eikä muutenkaan tehdä enää ikinä koskaan yhtään mitään. En käsitä, miten muka haen opiskelemaan, kun kerran kaikki on vieläkin näin vaikeaa. Tiedän kyllä, että paraneminen kestää kauan, mutta en vain mitenkään jaksaisi odottaa ikuisuutta ennen kuin pystyn tekemään elämälleni jotain, mikä oikeasti voisi vielä minua eteenpäin.

Väsyttää ja särkee.