Minä todennäköisesti jotakuinkin hermoilen itseni kuoliaaksi maanantaina. Tulin juuri äsken ryhmäpianoharjoituksista ja soitin sen kappaleeni huonommin kuin... en edes muista milloin olisin viimeksi soittanut yhtä huonosti. Pelkäsin kuoliaakseni ja menin ihan lukkoon ja aivot löi tyhjää ja kädet oli jäässä ja tärisi ja hikosi. Yleensä minulla on mennyt nämä ryhmäharjoitukset ihan hyvin, mutta tämä oli aivan järkyttävä rimanalitus.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minä oikeasti unohdin miten se biisi menee. Monessa kohtaa tuli ihan helpossa kohtaa väärä nuotti ja sitten piti ottaa kokeilla jotain kolme kertaa uudestaan, että sen sai oikein. Ja yhtä kohtaa en saanut kuin yhden ainoan kerran oikein: keskellä biisiä on riitasointuja ja ne täytyy soittaa forte, ja yksi pitkä nelisointu on pelkästään mustilla, niin arvatkaa vaan, kun on hiestä liukkaat kädet ja iskee siihen sen fortesoinnun, niin että pysyykö ne sormet siinä missä pitäisi?

 

Joo, mutta muutenkin hermoilin ja minusta tuntui melkein, että kuolen siihen paikkaan. Soitin sen pari kertaa osissa sieltä täältä (ja opettaja lisäsi vielä pari aksenttia sinne tänne) ja sitten soitti Nan ja sitten kierros alkoi taas alusta. Oli siis aikaa psyykata itsensä soittamaan vielä kerran. Yritin saada itseni rauhoittumaan ja onnistuinkin siinä ihan kohtalaisen hyvin. Joo, varmaan aika säälittävää ja naurettavaa ja muutenkin typerää, mutta minä rauhoitin itseni ajattelemalla NN:ää. Tyyppi on sinänsä hermostuttava, mutta vaikuttaa minun ajatuksiini ja tunnetiloihini myös silloin, kun hänellä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Pelkästään hänen ajattelemisensa tuo mieleen sen olon, joka on hänen lähellään: sellaisen... jotenkin hämärästi turvallisen ja sellaisen "kyllähän minä tämän osaan" –olon. Joo, lässyn lässyn.

 

Mutta Nan soittaa saman biisin, mitä itsenäisyyspäiväjuhlassa, mikä on Sibeliuksen Caprice (Nan soittaa tuon biisin kyllä paremmin kuin tuo tyyppi). On muuten törkeän mahtava biisi ja minä olen ihan innoissani siitä myös. Olen jo hehkuttanut äidillenikin, että odottakoon vain, kun hän kuulee sen Nanin soiton! Nania se hermostuttaa, mutta - minun mielestäni – vaikka virheitä tulisikin, kappale on sellainen, että niitä on sieltä kertakuulemalla hyvin vaikea huomata.

 

Nan kuulemma tykkäsi myös minun biisistäni. Kertoi myös revenneensä, kun se opettaja sanoi minulle sen ensimmäisen harjoituskerran kesken, että miten minä en muka osaa soittaa sitä biisiä, kun on nuotitkin edessä. Nan sanoi, että se opettaja on sanonut juuri sen saman hänellekin varmaan ainakin sata kertaa. Tunnin jälkeen ei ehditty juttelemaan, mutta hän lähetti tekstiviestin, jossa sanoi:

 

"Hei vitsit sulla oli kiva kappale! Kaunis, mä tykkäsin todella! Ja se oli vaikee!! Niitä riitasointuja siinä yhes kohas. Soitit sen tosi hyvin! =D"

 

Minä en periaatteessa epäile Nanin sanoja, mutta nyt olen hieman skeptinen. En täysin, mutta hieman. En usko Nanin valehtelevan, mutta jättävän joitain huomioita sanomatta. Oletettavastikin siksi, että hän näki, miten törkeästi minä jännitin ja pelkäsin sitä soittamista. No okei, ehkä se itseni rauhoittamisen jälkeen soittama kerta meni ihan okei (vaikka sotkin kyllä siinäkin ihan totaalisesti yhdessä kohtaa), mutta silti minusta tuntuu, että Nan yritti saada minut vain luottamaan siihen, että se menee ihan hyvin.

 

Joo, tämä on siis minun ensimmäinen isompi konsertti. Olen tähän asti soittanut vain "väliaikakonserteissa" eli syksyllä ja keväällä. Nyt on lukuvuoden päätöskonsertti, jossa soittaa suunnilleen kaikki opiston oppilaat. Kuuntelijoitakin on sitten luonnollisesti enemmän. Ja minulla on koko syksyn ollut kaikissa koulun puhe-esityksissäkin sellainen kauhea jännityspiikki, joka melkein lamauttaa minut kesken esiintymisen. Minä en tiedä, mistä se on tullut, ennen olen ollut paljon rennompi puhe-esityksissä.

 

Hei! Löysinpäs sittenkin sen biisini netistä. Ainakin yhden vähän omalaatuisen version sähköpianolla soitettuna. Minä tykkään henkilökohtaisesti enemmän siitä tavasta, millä minun opettajani on käskenyt sen soittaa ja mitä nuoteissa sanotaan. Tuo tyyppi on ottanut ihan liikaa vapauksia tuossa soveltamisessa. Jos noissa riitasoinnuissa lukee forte ja niissä on vielä aksentit päällä, niin eiköhän ne sitten kuulu soittaa voimakkaammin kuin jotain muuta biisiä. Mutta sähköpianolla saa muutenkin huonommin nyansseja. Kuitenkin, biisi on sama ja siitä saa sen perusidean, millainen se on (joo, siis ettehän te mitenkään voi selvitä ilman että tiedätte, millaisen biisin minä soitan). Siis: Boluslav Martinún "Colombine tanssii". Kuvaa nukketeatteria. Ihan kiva minusta. Jotenkin hämärä, mutta ihan kiva.

 

Tänään koulussa sitten sain huomata ilokseni, että NN oli palannut kouluun. Niiskuttavana ja tavallista nuutuneempana ja negatiivisempana, mutta palannut kuitenkin. Hänellä oli tukkakin vaihteeksi auki. Minulla sattui olemaan taas kaksi hyppytuntia tänään, niin linnoittauduin oppilaskunnan huoneeseen (tavalliselle paikalleni nahkasohvalle, minä sitten rakastan sitä nahkasohvaa!) ja NN istuutui välitunnilla juuri sopivasti viereiseen pyörän pöydän ääreen pelaamaan korttia niin, että minun tarvitsi vain nostaa hitusen katsetta läksyistä, niin saatoin nähdä hänen kasvonsa. Hyvin kätevää.

 

Ensimmäinen hyppytunti meni siinä, miten tein läksyjä samalla kun kuuntelin muiden puheita pikkujouluista. Äidinkielenopettajakin, joka toimi järkkärinä pikkujouluissa, sanoi jo pelänneensä, että onko kaikki selvinneet edes hengissä, kun se meno oli sellaista. Repeilyttävin kertomus oli herra Smile-tyypillä:

 

Smile-tyyppi: "Mä en muista paljon mitään siitä illasta, mutta kun mä seuraavana aamuna heräsin, mä löysin mun farkut roikkumasta eteisen ovenkahvassa ja mun paita oli ulkoportailla."

 

Muutenkin kuvaa hyvin sitä meininkiä. Kuulin, miten herra PH sanoi jollekin juhlissa epä-olleelle, että kun hän saapui paikalle (yhdeksän tienoilla), joku oli jo sammunut jonnekin ja lattialle oli oksennettu. Ilmeisesti meidän lukiolaiset olivat olleet hyvin tehokkaita jo aikaisessa vaiheessa. Mutta vastoin äidinkielenopettajan pelkoa, kaikki säilyivät hengissä. Pari kakkosluokkalaista tyyppiä joutui tosin ensiapuun tapeltuaan keskenään, mutta ei siinäkään pahasti käynyt (vaikkakin toisen tyypin kasvoissa oli törkeän pahannäköinen haava). Joo, en ollut pikkujouluissa, eikä kukaan ole minulle niistä mitään kertonut, mutta minä kun satun olemaan utelias ihminen, niin kun pitää korvat auki, kuulee kaikenlaista.

 

Toisella välitunnilla sitten istuin edelleen nahkasohvalla vieressäni herra MO, joka pelasi kännykällä tetristä. Minä tietysti käytin mitä tahansa syytä tehdäkseni muuta kuin läksyjä, joten seurasin sitä peliä sitten uteliaana. Ihmiset ei laita minun toimintaani oikeastaan pahakseen. Joskus lukion alussa muut katsoivat minua silloin tällöin tyylillä "mitäs kyyläät, häh?", kun tarkkailin heidän tekemisiään, mutta nykyisin minun yleiseen uteliaisuuteeni ollaan kaiketi jo aikalailla totuttu, ainakin meidän luokkalaiset ovat.

 

Ja herra Rikon Jatkuvasti Amian Suojaympyrää (aka NN) koski minuun taas. Vaikkakin se olisi voinut olla myös vahinko, kun neiti HR hipaisi minua samassa tilanteessa. Mutta kuitenkin. Varmaan siitä voisi ehkä ainakin jotain miettiä, että jos NN on koskenut minua koko lukion aikana kolme kertaa: kaikki kolme kertaa mahtuvat kuitenkin kolmen viime viikon sisään. Minä en puolestani ole koskenut häneen sen yhden uskaliaan kerran jälkeen (alkusyksystä), mutta minulla on nykyisin taas niin, että minun on vaikea saada silmiäni irti hänestä. Enkä tiedä sitten pitäisikökään minun, kun kerran hän ei näytä laittavan sitä yhtään mitenkään pahakseen.

 

Onneksi on viikonloppu. Minulla on jotenkin kauhean uupunut olo taas vaihteeksi. Etenkin tuo ryhmäpianoharjoittelu vei kauheasti energiaa. Tänään on kuitenkin vielä triviakysymykset, joihin pitäisi vastata. Huh huh...

 

Ai niin! Minä taas (ihan kuin ei muuta tekemistä olisi ollut eilen yöllä) löysin älyttömän NN:n näköisen kuvan ja ajattelin sitten liittää sen tähän päätteeksi (jotenkin minulla on kauhea tarve kertoa millainen NN on, mutta minusta tuntuu vain, että hänen olemustaan ei vain voi kuvailla niin helposti). NN:ää kuvassa ei tietenkään ole, vaan Tuomas Holopainen (aika nuorena kaverina) ja heti kun minä näin tuon jotenkin taiteellisesti muokatun kuvan, niin minulla tuli hänestä mieleen NN. Näyttää ihan häneltä! Aina istuessaan penkilläkin, NN näyttää jotakuinkin tuolta. Ei hän yhtä vampyyrimäisen kalpea ole, mutta kaikin puolin aika törkeän lähellä tuota.

 

 

Ei hitsit, olisipa hänellä vieläkin se pienesti natiseva nahkatakki, joka näyttää ihan tuolta.