Matikkakurssin dramatiikkaa<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ampiainen: *lentää sisään auki olevasta ikkunasta*

Vuotis-tyttö: *kolisee tuolin kanssa, kun ryntää hysteerisenä luokan ulko-ovelle nähtyään ampiaisen*

Koko muu luokka: ???

Vuotis-tyttö: "Hei siis pliis, tappajaa joku toi ampiainen, mä en pysty keskittymään yhtään ku se on täällä!"

Opettaja: *naureskelee seesteisesti* "Sitä voi olla vähän hankala tappaa, ku se lentelee koko ajan. *jatkaa omia touhujaan*

Japanilaishemmo: "Ei se tee mitään pahaa kenellekään. Pieni, viaton ampiainen…"

 

***

 

Tuosta voi päätellä aika paljon siitä meidän matikkakurssin selväjärkisyydestä. Joo, mitä jos kertoisin hieman jotain siitä matikkakurssista... No, meitä on siellä 21 minä mukaan luettuna. 12 tyttöä ja 9 poikaa. Olen tietysti ollut kauhean utelias ja painanut mieleeni niistä ihmisistä kaikkea, kun on tullut heidän kanssa koko viikko oleiltua.

 

No, ensimmäisenä pitäisi varmaan mainita Henna. Hän tuli ensimmäisenä päivänä istumaan viereeni ja lounaalla hän tuli samaan pöytään, kysyi nimeäni ja teki tuttavuutta. Minä tietysti olen huono kaikessa sellaisessa, mutta tein parhaani. Juttelimme välitunneillakin ja istuimme ulkona pöydässä, ja minä sain kuin ihmeen kaupalla rutistettua itsestäni irti ihan törkeän paljon sanoja. Kuitenkin kun en seuraavalla tunnilla osannut niitä laskuja, tulin hieman angstimmaksi, enkä ollut puheliaalla tuulella. Se oli tarpeeksi ja sen jälkeen Henna etsi itselleen uuden kaverin, eikä minua ollut enää sen jälkeen olemassa hänelle.

 

Toinen maininnan arvoinen henkilö on Joni, joka oli ensimmäinen, joka puhui minulle. Hän ei tosin ollut kurssillani ja kuten tavallista kaikkien ihmisten kanssa, hänkin sai minusta nopeasti tarpeekseen, kun ensimmäinen hänen kurssilaisensa käveli ovesta sisään. Kun myöhemmin hymyilin hänelle hänen kävellessä vastaan, hän vain katsoi muualle.

 

Muutenkin minä tunsin oloni koko alkuviikon kauhean näkymättömäksi. Ensin olivat tietysti Henna ja Joni, eikä asiaa parantanut lainkaan sekään, että opettaja unohti ihan joka kerta jakaa minulle sen, mitä ikinä olikin jaettavana. Hän jakoi kaikki paperit kauhean epäloogisessa järjestyksessä ja aina hän unohti minut. Kun sitten eilen jaettiin kakkosen käyneille derivointi-lappuja, hän jotenkin missasi sen, että minä olin sanonut haluavani myös sellaisen. Kun hän kyseli ihmisiltä, kuka on käynyt kakkosen, niin hän ei huomannut minua lainkaan. Sitten minä äännähdin, että minäkin olen käynyt kakkosen, ja hän sanoi siihen ihan selkeästi "jaa, okei, että sinullekin vielä". Silti kun hän sitten toi ne paperit, hän oli unohtanut minut kokonaan. Kun huomautin siitä hänelle (keskellä luokkaa), hän katsoi minua hetken sillä lailla kuin olisi nähnyt minut ensimmäistä kertaa ja sanoi sitten, että miten se oli mahdollista, että hän oli unohtanut. Tyypillistä. Jouduin sitten katsomaan vieressä istuvan tytön kanssa samasta paperista.

 

Niin, ja sitten voisi mainita vielä ennen sitä mielenkiintoisten henkilöiden joukkoa Hennasta ja hänen uudesta kaveristaan. En tiedä, onko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että Henna puhui minulle aluksi, mutta he ovat minun mielestäni niin käsittämättömän ärsyttäviä, että välillä laskiessani näen punaista. He eivät mene minnekään ilman toista. He kai käyvät vessassakin yhtä aikaa. Ja tunnilla he juttelevat koko ajan ja nauravat ja kikattavat ihan tauotta (ja minä en pidä ihmisistä, jotka kikattelevat ja kuiskailevat jatkuvasti: minulle tulee aina sellainen ikävä olo, että he nauravat minulle). Ja he pelaavat ristinollaa. Tai ovat jotain sanaleikkiä, jossa jokaisen sanotun sanan jälkeen molemmat saavat kikatuskohtauksen. He ovat ilmeisesti maksaneet kivat rahat vain tullakseen matikkakurssille pelaamaan ristinollaa ja kikattamaan.

 

Mutta sitten niihin mielenkiintoisiin ihmisiin. Heitä on neljä, tosin yksi heistä on hyvin vähän mielenkiintoinen. Aloitetaan sitten vaikka hänestä. En tiedä tietenkään hänen nimeään, koska en tiedä koko ryhmästä kuin kolmen ihmisen nimen (opettaja ei pidä nimiä yhtään oleellisina). Hän on poika ja muistuttaa yhtä toista ihmistä. Siksi hän kai onkin edes hieman mielenkiintoinen, koska muuten hän ei ole mitenkään erityinen. Ja hän pukeutuu mustaan.

 

Toinen mielenkiintoinen henkilö on tuossa dramatiikka-tapauksessakin esiintynyt Vuotis-tyttö. Nimitys tulee siitä, että hän näyttää juuri sellaiselta, jonka voisi kuvitella olevan Vuotiksessa. Ei hän luultavasti ole, mutta koska en tiedä mitään muuta nimitystä, niin nimitän häntä sitten Vuotis-tytöksi.

 

Kolmas mielenkiintoinen henkilö on punatukkainen tyttö, joka istuu vasemmalla puolellani. Hänellä on kauniit hiukset ja enemmän pisamia kuin olen koskaan ennen nähnyt kenelläkään (se on myös jotenkin hassua, kun hänen kätensä ovat myös sellaiset pisamaiset). Hän on tämän vuoden abi, mutta on jostain syystä silti kurssilla. Hän pitää hevosista (näin hänen piirtävän hevosta vihkoonsa) ja hän on minun mielestäni hyvin mielenkiintoisen näköinen kaikkine pisamoineen ja luonnonpunaisine hiuksineen.

 

Viimeinen mielenkiintoinen tyyppi on niin ikään alussa manittu japanilaishemmo. Hän on kai jotain japanilaista syntyperää, sillä näyttää ihan selkeästi japanilaiselta (vaikka iho onkin aika paljon keskimääräistä tummempi), mutta on luultavasti ihan suomalainen (suomen kieli on sujuvaa ja murrekin on ihan selkeää murretta ("ku mää kahton tätä laskua")). Hän muistuttaa myös yhtä toista henkilöä ja se on myös luultavasti osasyynä siihen, miksi hän vaikuttaa niin mielenkiintoiselta. Ja hän käyttää ihan järkevän värisiä vaatteita: pääasiassa mustaa, mutta myös valkoista. Ja hänellä on kirkkaanoranssit silmälasinsangat. Ja sellainen perustyypillinen japanilainen tukka. Ja tummaruskeat silmät. Hän on söpö ja hänen silmänsä ovat kauniit.

 

Joo, olen käyttänyt paljon aikaa ihmisten tutkailemiseen. En ole puhunut kenenkään kanssa ensimmäisen päivän jälkeen (paitsi opettajan), joten olen saanut keskitettyä kaiken energiani ihmisten katselemiseen. Ja sen ajattelemiseen, että erotun joukosta. Olen ainoa tyttö, joka ei ole löytänyt itselleen mitään kaveriseuraa ja minusta tuntuu, että muista tuntuu hämäävältä, että en yritä etsiäkään. En ole kurssilta ainoa, joka tekee niin, mutta ne loput (neljä) sattuvat olemaan poikia, joten... Kaikki yksinäiset ja hiljaiset ovat ottaneet tavaksi norkoilla pihalla oven lähistöllä ja minä norkoilen sitten siinä niiden poikien kanssa. Jotenkin tuntuu siltä, että on vain ajan kysymys, koska joku lohkaisee siitä jotain pilkallista, mutta on enää yksi päivä jäljellä, niin ehkä kukaan ei ehdi.

 

Mutta matikka itsessään menee myös ihan okei. Koska minulla ei ole ollut oikeastaan mitään muuta mahdollisuutta, niin olen ihan oikeasti yrittänyt laskea niitä laskuja ja kysynyt opettajaltakin pariin otteeseen jotain. Meillä on kauheasti kaikkia ihme papereita, mutta ei lainkaan vastauksia. Me käydään niitä tunneilla läpi (eikä niitä ehdi kopioida), mutta siinä se oikeastaan on. Tähän mennessä olen kirjoittanut muistiin niitä osa-alueita, jotka eivät suju kovin mainittavasti: Neliöjuuriyhtälöt ja -epäyhtälöt, ympyröiden yhtälöt, vektorit ja logaritmien derivoinnit. Sanoisin, että melkein kohtalaisesti minulla ovat hallussa: Neliöjuurettomat yhtälöt ja epäyhtälöt, yhtälöparit ja -ryhmät, geometria ja todennäköisyyslaskenta. Ja kirjoituksista olisi keväällä hypertavoitteena M, mutta uskoisin, että jään kuitenkin vain C:hen. Yritän kuitenkin varmistaa, että ei sen alle menisi.

 

Joo, mutta minusta matikkakurssilla on ollut ihan kivaa. On ollut ihmeellisen kiva laskea matikkaa ihan koko päiväkin ja ensimmäistä kertaa elämässäni mietin, että ei olisi ihan kamalaa, jos jatko-opiskelussakin olisi sitä. Ja olen jo melkein rajannut itselleni yliopistot joihin haen. Haen kyllä muuallekin, mutta luultavasti yritän hankkia itseni joko Jyväskylään tai Tampereelle. Ne tuntuvat jotenkin varmoilta vaihtoehdoilta, kun ne eivät ole kuitenkaan niin järkyttävän kaukana ja muutenkin ne ovat jokseenkin keskellä Suomea, niin ei tarvitse raahata itseään jonnekin rajamaille. Vielä on kuitenkin kysymyksenä, että mitä minä opiskelisin. Joo, varmaan olisi pitänyt päättää se ennen yliopistojen rajaamista, mutta jaa... Katsoin ainakin sen verran, että Tampereella on lääkis ja Jyväskylässä matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Huh, puolen vuoden päästä pitäisi varmaan tietää jo aika paljon enemmän.

 

Melkein pysyi kirjoitus taas kasassa. Olen miettinyt, että ehkä se, että kirjoittamisesta ei tuntunut tulevan mitään, johtui siitä, että koska minun ei tarvinnut kirjoittaa ajatuksista, pystyin ajattelemaan niin, etten aina itsekään tajunnut sitä, ja lisäksi sellaisia epäkokonaisempia ajatuksia ja paljon enemmän. Ei lainkaan loogista. Ajattelen enemmän, mutta tajuan itsekin omista tunteistani ja ajatuksistani vain entistä vähemmän. Nyt tuntuu melkein siltä kuin pitäisi korjata sirpaleiksi särkynyt iso lasi teippaamalla se yhteen (huonolla teipillä vielä). Hankalaa.