Eilen olin yötä Natalialla, kun oli sovittuna se yhteishengaus pk-seudulla harjoittelussa olevien ryhmäläisten kanssa. PAITSI ETTÄ. Tietenkin sen jälkeen, kun olen itse lähtenyt aamulla kotoa kaikki yöpymiskamat ja seuraavan päivän vaatteet pakattuna mukaan, alkaa taas se peruuttaneiden tulva. En tiedä mikä vittu siinä on niin vaikeaa, kun jos jollekulle tulee yllättäen jotain muuta menoa, mutta siitä näyttää tulleen tapa, että ensin sovitaan jotain ja sitten tapaamispäivänä vasta peruutetaan.

No, Natalian luona oli kivaa, mutta olen ollut hirveän väsynyt koko päivän. Ja seitsemän tuntia, niin minun pitää jo nousta, että ehdin junaan. Mutta olen saanut metsästettyä ne kaikki insinöörit yhtä lukuunottamatta, joten olen saanut asioita eteenpäin. Ja seuraava askel on kai se, että alan painostaa sitä insinööriesimiestäni, että koskas voin alkaa tehdä niitä etätyöpäiviä. Hän kun aina sanoo, että ei siellä paikassa ihmiset vastaile sähköposteihin, vaan jos tarvitsee jotain, sitä on mentävä vaatimaan. Tästä päättelen, että hän odottaa minulta oma-aloitteisuutta vähän niin kuin kaikessa ja oletan, että esimerkiksi etätyön suhteen pätee sama. En vain koe, että olisin mitenkään omassa elementissäni sellaisissa tilanteissa. Tällä viikolla se on ihan sama, kun helatorstai katkaisee viikkoa, mutta ilman sitä olisin varmaan ihan kuollut. Melkein olenkin, olo on ihan paska ja vaikka olen ihan järkyttävän väsynyt, en haluaisi mennä nukkumaan, koska en ole vielä valmis siihen, että seuraava työpäivä alkaa.

Mutta kai yritän nukkua. Jostain syystä päässä soi biisi, jota en edes tiedä, vaan ehkä olen kuullut kertosäkeestä osan jossain radiossa tai mainoksessa tai jossain. Näköjään se on Sunrise Avenueta Kertosäe on kyllä nappaava, vaikka musiikkityyli ei olekaan ihan minua.