Päivän lausahdukset

Herra Naksu: ”…Ja minä ja NN oltiin pizzalla.”<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Herra JuT (NN:lle): ”Syötkö säkin?!?!?”

 

***

 

Nan: "Siellä oli tosi kivaa. Ja mahtava sää: siellä oli minimilämpötila +18 astetta. Sai kääriä housut capreiksi ja olla t-paidalla."

Amia: "No täällä on ollu vaan just ja just plussaa. Eilenki oli kuus astetta ja sadetta ja me pelattiin pesäpalloa pihalla ja sitten kohmeisilla käsillä soittotunnille soittamaan trillejä! Joo, siis täällä on ollut tosi kivaa kans."

 

***

 

Musiikinopettaja: ”Ja vedetääs sitten uudestaan – hetki – basisti! Kun sä soitat sitä E:tä, niin kokeile hiplata sitä sieltä kielen alusta silleen… Just noin!”

Neiti M: ”Bassot tykkää siitä, että niitä hiplataan.”

Neiti R: ”…Muista sitten hiplata sitä oikeesta kohtaa…”

Neiti M: ”…Ja oikeella voimakkuudella...”

Neiti R: ”...Sillein kutittelevasti.”

Amia: *soittaa E:n neuvotulla tavalla*

Koko luokka: *hiljaisuus* *REPS*

 

***

 

Joo, tänään Nan sitten oli tullut takaisin. Minusta on niin kauhean kiva kuunnella matkakertomuksia, joten ei ole lainkaan pitkästyttävää, kun Nan selittää siitä matkastaa. Ja Nan toi minulle tuliaiseksi London -mukin ja lisäksi sen, mitä oli aikonut antaa minulle synttärilahjaksi: sellaisen auton peruutuspeiliin kiinnitettävän ilmanraikastimen. Se tuoksuu pähkinältä (coconut), mutta siinä lukee "Nothing smells better than raw fish."

 

Se, että Nan toi minulle jotain, sai minun oloni hieman epämukavaksi. Minä en matkusta suunnilleen ikinä mihinkään, eikä minulla siten ole mahdollisuutta tuoda mistään Nanille tuliaisia, mutta Nan matkustaa törkeän usein ja hän tuo minulle aina jotain. Se tuntuu siltä, että minun pitäisi antaa hänelle jotain takaisin, koska muuten se ei ole reilua. Ja minulle riittäisi varsin hyvin ihan pelkkä postikortti. Okei, minä olin meistä kahdesta ensimmäinen, joka toi toiselle tuliaisen, mutta en ajatellut, että siitä tulisi tällaista.

 

Jos minä matkustaisin ulkomaille jonnekin hienoon maahan, niin taatusti minäkin haluaisin ostaa Nanille jotain, mutta ongelma on vain siinä, että minä en matkusta. Minä ja äiti suunnittelimme yhdessä vaiheessa Islannin matkaa, mutta sitten kävi niin, että minä lakkasin puhumasta isälleni, ja äiti sanoi, että minä en pääsisi mihinkään enää ikinä, jos en puhuisi hänelle taas. Enkä minä puhunut, joten ulkomaanmatkailu on jäänyt aika vähille. Nyt on kuitenkin elämäni ensimmäinen kesä, kun olen täysi-ikäinen ja periaatteessa voisin lähteä yksinkin johonkin. Ongelma on vain siinä, että minulla ei ole ketään matkakaveria. Eikä kovin paljon omaa rahaa. Eikä kiinnostusta lähteä harhailemaan jonnekin vieraaseen paikkaan yksin. No, Uuteen-Seelantiin lennän kunhan minulla tarpeeksi rahaa ja sinne menen luultavasti yksin ja niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista (minim. 2 kuukautta).

 

Mutta muuten sitten alkaa vähän arveluttaa. Olen ajatellut tietysti ulkomaille matkustamista aikaisemminkin, mutta ajattelin aina, että se seuraongelma ratkeaisi itsestään. Ja raha. Se on tuskastuttava asia. Minä en saa rahaa mistään, ja jos haluan ostaa vaikka joululahjoja tai muuta vastaavaa, minun on pyydettävä siihen rahaa äidiltäni, koska minä en saa rahaa yhtään mistään, kun en käy missään töissä. Kesäksi olisi nyt tuo kesätyö toiveena, mutta jos en saa sitä, niin mitä - nyhjään tekemättä mitään, koska minulla ei ole varaa liikkua mihinkään. Ajan tietysti nurmikkoa kotona ja minun olisi tarkoitus maalata aita mökillä, mutta siihen se kesä sitten meneekin!

 

Ja meidän musiikinopettajamme on ilmeisesti päättänyt ottaa minut silmätikukseen. Viimeksi pääsin syntikkaan, mikä oli huippua ja aika yllättävääkin. Tänään T. Toukka oli pois ja ajattelin, että pääsisin taas syntikkaan, mutta ei. Musiikinopettaja päätti, että minä menen soittamaan bassoa. Siitä tuo alun lainauskin... Levottoman tuhkimoa soitettaessa opettaja käskee minun soittaa E:n sillä lailla rosoisemmin ja käytti ilmausta "hiplaa sieltä". No, neiti M ja R tietysti (perjantain viimeisillä tunneilla) takertuivat tuohon ilmaukseen. Kukaan muu ei olisi ikimaailmassa sanonut mitään minulle paitsi he. Ihmiset varovat sanojaan minun seurassaan, ja noita sanoja seurasi sellainen hiljaisuus, että kukaan ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä, mutta onneksi kaikki nauroivat lopulta. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset nauravat minulle, vaikka useimmilla tuntuukin olevan se käsitys. No, jotenkin minulla oli hieman epätietoinen olo, mutta onneksi se opettaja ei käyttänyt sentään yhtä kyseenalaisia ilmauksia kuin pariin otteeseen.

 

Ja mitä tulee kolmanteen lainaukseen, se oli älynväläys äidinkielentunnilla. Aika osuva älynväläys kylläkin, sillä minä en ole ainakaan nähnyt NN:n syövän tai juovan koskaan mitään. Toisaalta hyvä, koska minulla on tapana analysoida muiden syömistapoja. Ja muutenkin kaikki mikä liittyy aihepiiriin "syöminen" on minulle jonkin verran epämukava aihe, joten sitten voin sairaalloisesti ihannoida NN:ää, joka ei tunnu syövän koskaan (ja hän on laiha myös, painaa varmaan vähemmän kuin minä (hmph)).

 

Nyt on viikonloppu (vihdoinkin) ja minä raahaan itseni huomenna junalla Vaasaan ostamaan Nanille syntymäpäivälahjaa (vähän myöhässä). Hänelle on törkeän vaikea ostaa mitään, koska hänellä ei vain ole aikaa tehdä mitään, mutta hän ei pidä esineistä, joita ei voi käyttää. Minä puolestani rakastan kaikenlaista rihkamaa, joten minulle lahjan ostaminen on luultavasti jonkin verran helpompaa. Höh.

 

Ja lopuksi vielä kuva siitä minun uudesta pähkinäilmanraikastimesta. Kuva on muutenkin törkeän kuvaava, kun siinä näkyy siiru sekä (sähkö)pianostani että tietokoneen näppäimistöstä (ja vielä pari sormeakin minulta).

 

Kopioraikastin.jpg