En saanut oikein nukuttua. Tai ehkä nukuin tunnin tai jopa puolitoista, mutta senkin pienissä pätkissä, ehkä kymmenen minuuttia nukkuen ja sitten taas viisi minuuttia hereillä, sitten taas kymmenen minuuttia unessa. Luin sen kirjoitukseni jälkeen ehkä melkein tunnin sitä kirjaa, minkä jälkeen olo alkoi olla vähän väsynyt, joten yritin saada nukuttua. Sitten kaikki asiat ryöpsähtivät taas mieleeni ja sitten taas itkin. Sitten se taas laantui hetkeksi, kun yritin keskittää kaiken energiani siihen, että en ajattelisi mitään, mutta sitten se keskittymiseni taas herpaantui, kaikki tuli takaisin ja itkin vähän lisää. Kun kello herätti vähän yhdeksän jälkeen, olin niin väsynyt, että tuntui, että siinä viiden minuutin aikana, mitä torkkujen välissä on, ehdin sammua ihan totaalisesti ja sitten hätkähtää hereille kauhuissani siitä, että olen varmaan nukkunut pommiin ja missannut sekä latinantunnin että haastattelun. Ei sitä voinut sanoa edes nukahtamiseksi, vaan se oli sitä, että aivoni vain pysähtyvät hetkeksi ihan yhtäkkiä, mutta ilman unen rauhaa.

Olo on ollut aika hirveä tänään. Silmiä pistelee (joo, ne ovat turvonneet), päässä tuntuu oudolta ja koko kehossa olo tuntuu sellaiselta kylmän hikiseltä ja heikon oksettavalta. Heti jos en käytä kaikkea energiaani ajatusteni hallitsemiseen, ne luiskahtavat johonkin ikävään ja kyyneleet alkavat virrata kuin itsekseen. Välillä on ollut sellainen olo, että jopa nukuttaa, mutta pääasiassa on se tärisevän oksettava olo. Haastattelu meni ihan hyvin kai, vaikka koneeni päättikin ilmoittaa kesken haastattelun, että se käynnistää Windowsin uudestaan, eikä sitä voinut estää, mutta muuten sain kai jotain tuloksia. En jaksanut oikein keskittyä siihenkään, vaikka yritinkin pinnistellä, että saisin ääneni sellaiseksi innokkaan ystävälliseksi ja kannustavaksi.

Yksi sen harjoittelupaikkani osaston työntekijöistä laittoi minulle lisäksi viestiä ja kyseli, milloin ehtisin päivittää niitä tekemiäni tekstejä siihen projektiin, jonka parissa tein töitä koko kesän ja syksyn. En tiedä onko sitä minun tehtävääni sen projektin kirjoittajana sitten annettu ylipäätään kenellekään muulle, kun kuulemma tämä työntekijä oli ymmärtänyt sen tuoteomistajan puheista, että minä tekisin sitä edelleen. Mutta siitä tuli hyvä fiilis, koska tykkäsin siitä projektista ja tuntuu mahdolliselta, että ehkä siellä firmassa voisi olla sittenkin minulle töitä tästä korona-jutusta huolimatta ainakin osaksi kesää. Olen stressannut sitäkin, kun tiedän, että joidenkin osastojen työntekijät laitetaan pitämään kesälomansa nyt ja tiedän, että meidän firman asiakasfirmoja on laitettu kokonaan kiinni ja monilta heiltä melkein koko henkilöstö lomautettu, niin on kai aika ilmiselvää, että meidänkin firman tulos kärsii. Niin koska harjoittelijoista on helppo karsia ja koska se pomoni ei osannut edes ennen tätä kriisiä arvioida, onko hänen osastolleen mahdollista tulla harjoittelijaksi taas kesällä, olen jotenkin tullut entistä varmemmaksi siitä, että minulle ei ole siellä paikkaa ainakaan tässä kohtaa ja että hävettää jo ajatuskin siitä, että kyselisin jotain työtä nyt kun paitsi meidän firma niin myös kaikki muut firmat on kriisissä ja ihmisillä on muutenkin vaikeaa.

Mutta se oli kiva projekti. Siellä ei ikinä tullut sellaista oloa, että en osaisi kirjoittaa, koska sain tehdä sitä omalla tyylilläni. Mietin siinä yön aikana, että ehkä osittain nämä graduvaikeudet ovat johtuneet siitä, että se opettaja ohjaa meitä niin tiukasti. Kun minä kirjoitan jotain tekstiä, kirjoitan sen alusta loppuun, vaikka siitä tulisi ihan vain joku luuranko. Sitten aloitan sen taas alusta ja käyn koko tekstin uudestaan läpi ja korjaan sitä ja lisäilen asioita ja muutenkin parantelen ja muuttelen. Ja sitten taas aloitan sen alusta. Niin kuin olen täälläkin monta kertaa sanonut, hahmotan asioita paremmin kuin kirjoitan, joten kun nyt olen tehnyt ihan niitä raakaversioita niistä gradun osioista, se on auttanut minua hahmottamaan paremmin koko prosessia. Ja se, jos saan siirtyä yhdestä raakaversiosta toisen osion raakaversioon, se palaute siitä aikaisemmasta raakaversiosta jää hautumaan. Lisäksi nytkin kun kirjoitin viikonloppuna sitä analyysiosiota, huomasin, että samalla minulle pälkähti päähän kaikenlaisia ideoita muiden osioiden suhteen myös! Siitä tuli inspiroitunut olo.

Tämän tyylin hyödyntäminen oli minun suunnitelmani tämän gradun suhteen ja se näkyi minun tutkimussuunnitelmassanikin, mutta se tyyli, jolla meidän graduopettaja on meitä ohjannut, ei ole mahdollistanut tätä taktiikkaa. Se meidän opettaja haluaa, että kun teen raakaversion ensimmäisestä osiosta, niin kirjoitan sitä samaa osiota täsmälleen niin monta kertaa läpi, että se alkaa muistuttaa jo potentiaalista lopputekstiä. Ennen sitä, hän ei anna minulle vihreää valoa siirtyä eteenpäin. Mutta se ei selkeästikään sovi minulle, kun jään pyörimään kehää sen saman osion ajatusten kanssa, koska en missään vaiheessa saa etäisyyttä siihen. Enkä osaa kunnolla hahmottaa, mikä on olennaista ja mikä ei, koska sillä hetkellä minun mielessäni se koko loppugradu on vain epämääräistä kohinaa. Miten muka saisinkaan jonkun teoriaosion hiottua kuntoon, jos minulla ei ole lainkaan jäsenneltyä käsitystä siitä, mitä siinä gradussa ylipäätään tapahtuu. Toki suunnitelmat on aina tärkeitä, mutta minä suunnittelen samalla kun kirjoitan. Jos joudun kirjoittamaan sitä yhtä ja samaa osiota uudestaan ja uudestaan viikkojen tai jopa kuukausien ajan, tuntuu, että jokin minun päässäni vain lakkaa toimimasta.

Joten ehkä nyt sanon sille opettajalle, että sen sijaan, että palauttaisin uuden analyysiosion maanantain deadlinessa, teenkin kokonaan uuden osion, jotta saan vähän etäisyyttä siihen analyysiin ja jotta ideani korjausten suhteen ehtivät kypsyvät päässäni. Opettaja kyllä sanoi, että jos jotain palautat, niin sen pitäisi olla kyllä se analyysi, mutta minun gradunihan se on ja kai minun pitäisi voida luottaa siihen, että itse tiedän parhaiten, mikä tyyli sopii minulle. Ja koska nyt aika alkaa käydä vähiin, koen, että minun pitää tehdä tämä gradu loppuun sillä minulle tehokkaimmalla tavalla. Olisi pitänyt pitää kiinni tästä alusta pitäen ja sanoa opettajalle vastaan, että ei, kun minä teen tämän gradun nyt sillä tavalla, joka sopii minulle. Kun ne itse vaiheethan ovat käytännössä täsmälleen samat, niiden järjestys vain on erilainen. Harmittaa, että olen todennäköisesti hukannut aikaa siihen, että olen yrittänyt miellyttää sitä opettajaa ja survoa itseäni siihen hänen valmiiksi antamaan malliinsa, johon en selkeästikään sovi. Mutta ehkä se meidän opettaja on siitä vähän huono, että hän ei kysynyt, hän ei antanut meidän päättää, vaan jonkun tekstin palautuksen jälkeen hän vain sanoi, että haluan tästä uuden version sitten seuraavaksi kerraksi. Toki me se saatiin päättää, että minkä osion versiointi me aloitettiin seuraavaksi, mutta sekin tarkoitti vain sitä, että mitä osiota haluat kirjoittaa seuraavat kaksi kuukautta?

Kai minä olen vähän vihainen sille meidän opettajalle. Hän tuntuu jotenkin vähän puolueelliselta. En tiedä, voi olla, että olen vain katkera tai jotain, mutta tuntuu, että Anni ja Lester saavat ihan erilaista kohtelua kuin me muut. Opettaja suorastaan syö Lesterin kädestä: aina kun käsitellään töitä ja Lesterin työ on siinä mukana, se käsitellään ensin. Kun opettaja haluaa tietää meidän kaikkien mielipiteen asiaan, hän kysyy Lesteriltä ensin. Annin suhteen tilanne on vähän sama, ja Anni sanoi minullekin kerran jälkeenpäin, että ei oikein ymmärrä, mitä se opettaja edes puhui kommentoidessaan sitä, että Anni nyt on kaikkein pisimmällä, hän varmaan saa kasattua gradun kokoon ensimmäisenä. Sillä Anni huomautti minulle, että hänhän ei ollut siinä vaiheessa edes aloittanut vielä koko teoriaosiota, joka on aika työläs vaihe. Mutta tuntuisi oudolta, että se meidän opettaja olisi niin näkyvästi puolueellinen.

En tiedä, tuosta koko jutusta tulee vain sellainen fiilis, että vaikka olisi kiva jotenkin saada vertaistukea tähän graduahdistukseen, en todellakaan halua puhua siitä kenenkään meidän graduryhmäläisen kanssa. Se on harmi, koska sehän olisi aika kätevää, että me voitaisiin tukea toisiamme tässä aika rankassa opiskelujen vaiheessa. Thor on luopunut gradunteosta toistaiseksi, ilmeisesti hän oli polttanut itsensä loppuun ja nyt hän yrittää vain kasailla itseään. Harmittaa, ettei hän ole sanonut mitään meille. Minä kysyin häneltä tosin siitä joskus tammikuussa, että onko hän edelleen tekemässä gradua ja kun hän vastasi, että joo, minä kommentoin, että luulin jo, että hän on luopunut jo koko jutusta, kun häneltä ei ollut tullut niitä palautuksia ja kun hän ei ilmoittautunut siihen konferenssiinkaan esiintyjäksi meidän muiden mukana. Thor vain sanoi, että ei häntä kiinnosta mitkään konferenssit ja sivuutti koko aiheen. Kai toivoisin, että olisin voinut olla jotenkin paremmin tueksi hänelle.

Mutta tuollaisista asioista me ei oikein puhuta. Toki meidän ryhmässä on välillä ollut "surkeuskilpailu" siitä, että kenellä on graduasiat kaikkein huonoimmassa jamassa, mutta se on aina jotenkin vitsillä ja keskittyy konkreettisiin asioihin. Joten kun Lester valittaa, vaikka että pahus kun ne kaikki gradukokoukset on töissä siirtyneet pitemmälle ja pitemmälle, hänen on vaikeampi kerätä sitä aineistoa ja saada graduaan eteenpäin, niin siinä on vaikea sanoa, että minulla ei ole sellaista ongelmaa, vaan minua vaivaa se, että tuntuu, että en osaa ilmaista ajatuksiani kirjallisesti tai suullisesti, enkä saa niistä yhtään kiinni. Tiedän kyllä, mitä Lester sanoisi: sun täytyy vain opetella ilmaisemaan ne ajatukset. Ja sitten hän ehkä selittäisi jotain sellaiseen lässyttävään mansplainaavaan tyyliin ikään kuin olisin joko vauva tai ihan vain idiootti. Hän sanoi opettajalle kyllä viime kerralla, että hän on ollut motivaatiokuopassa, mutta meille muille hän ei ole maininnut mitään sellaista.

Tekisi mieli laittaa Korpinkynnelle viestiä ja hakea häneltä vertaistukea graduun. Hän on tehnyt sitä omaa graduaan nyt kai jo kohta kaksi vuotta, niin tuntuu, että häneltä voisi kysyä, että ahdistaako häntä gradujutut ikinä. Ja ehkä tämä on osittain taas sitäkin, että kun Lester ärsyttää minua, minun tekee aina vain mieli laittaa viestiä Korpinkynnelle. Ja Korpinkynsi on inhimillinen, epäuhkaava, kun taas Lester on sellainen, että jos hänelle sanoo, että mua stressaa tämä tai huolettaa tuo, niin hän ottaa siihen käytännön lähestymistavan sen sijaan, että häneltä saisi sympatiaa. Silloin tuntuu kuin puhuisi jollekin robotille, eikä se auta, kun haluaisin vain kuulla, että jollain muullakin on välillä samanlainen fiilis.

Annikaan ei ole paljon parempi, vähän tosin. Hän on vain niin kiltti ja aina sanoo kaikenlaista, että no enhän mää nyt ole tehnyt paljon mitään, eihän tää nyt niin kummoinen ole, ja kommentoi sitten, että kun sinä Amia olet tehnyt niin paljon ja ihailen sitä, miten hyvin olet jaksanut tehdä gradua niiden kaikkien muidenkin kurssien ohessa. Ei siitäkään tule niin hyvä fiilis, kun tuntuu, että sekin kommentti vain muistuttaa minua siitä, että koko ajan pelkään reputtavani kaiken. Ja osittain tuntuu siltä, että hän sanoo ne asiat vain ollakseen kiva, koska hän on kiva ja varmasti hän haluaa yrittää sanoa jotain positiivista minustakin, vaikka sitten väkisin keksimällä.

Mutta varmaan otan joskus aika pian rauhoittavan, että saan rauhoituttua nyt illalla ja nukuttua univelkoja pois. Sitten voin taas keskittyä paremmin tekemään niitä gradujuttuja.