Eilen ei ollut niin kauhean hyvä olo, joten vedin niitä imeskeltäviä, flunssaa estäviä sinkkitabletteja. Ja tänään aamulla olo oli entistä pahempi, mutta mittasin kuumeen ja mittari näytti alle 36, joten ajattelin, että ehkä se olo siitä helpottuu, kunhan otan Buranan ja vähän herään. Junassa jo ennen kuin se oli lähtenyt liikkeelle, mietin vielä, että menisinkö vain takaisin kotiin ja ilmoittaisin olevani sairas. Mutta sitten ajattelin, että nääh, kurkkukipu ei nyt ole hyvä syy olla pois töistä, etenkin kun minulla ja Arrowlla on se meidän projekti, jossa on vaikka mitä tehtävää.

No, juna lähti ja nukahdin todella nopeasti. Siitä olisi varmaan voinut jo päätellä jotain, mutta kai halusin uskoa, että oli vain hyvää tuuria, että sain nukuttua niin helposti. No, sitten heräsin ja olo oli vielä entistäkin infernaalisempi. Onneksi löysin vessan, mutta huono tuuri, sillä se ei ollut käytössä. Joten kelasin mielessäni, että oksennan kohta jonkun matkustajan päälle, kun etsin seuraavaa vessaa. Onneksi se oli vapaa ja käytössä, joten sitten vain oksensin vaikka kuinka kauan. Olo tuli hieman paremmaksi, mutta se on se kuvio, joka toistuu: ensin on huono olo, sitten nukahdan ja sitten herään ihan hirveään oloon ja oksennan, ja sitten olo paranee, kunnes taas nukahdan ja herään huonoon oloon. Mietin kyllä, että ehkä menen vain töihin, kun olen kuitenkin jo junassakin, mutta sitten järkeilin, että enhän minä voi mennä töihin siinä kunnossa.

Laitoin sitten Arrowlle viestin ja soitin pomolleni. Olin kauhean huolissani, että mitä sille meidän projektille käy, kun oltiin Arrown kanssa tehty eilen kauhean tarkat suunnitelmat, mitä minäkin päivänä täytyy tehdä ja minulla oli joitain muistiinpanoja ja kyselin Arrowlta, että haluaako hän, että lähetän ne hänelle vai mitä tehdään, jne. Arrow oli tosi kiva ja sanoi vain, että nyt Amia menet kotiin, etkä ajattele työjuttuja tänään, kyllä me saadaan se projekti hoidettua. Pomokin sympatisoi ja kun sanoin, että soitan kyllä huomenna ja ilmoitan, mikäli olen vielä sairas, mutta että toivon, että tulisin nopeasti kuntoon. Hän sanoi vain, että omalla ilmoituksella voi olla kolme päivää poissa ilman lääkärintodistusta ja että laita vain sinne meidän työpaikkatiimin WhatsApp-ryhmään viesti.

Joten olen ollut nyt melkein koko päivän kotona ja levännyt ja syönyt vain kalapuikkoja juonut Jaffaa, koska ne tuntuvat turvallisilta ruoilta. Kauheasti ajattelin, että luen sitten tänään tenttiin tai teen muuta hyödyllistä, mutta olo on ollut aika koomamainen, joten en ole saanut mitään aikaan. Ehkä kuumemittarini on rikki, koska se näyttää edelleen vain 36,6. No, onhan siinä noin puolentoista asteen nousu eiliseen verrattuna. Varmaan siinä mittarissa on jotain vikaa, kun eihän ruumiinlämmön pitäisi olla mitään 35 asteen tienoilla? Ihan sama. Niin kuin äitini aina sanoo, että ei se kuume mittaamalla häviä. Mutta olisihan se ihan hyvä indikaattori siitä, että voiko huomenna mennä töihin. Nyt tuntuu siltä, että todennäköisesti se ei olisi hyvä idea, koska vaikka en ole nyt sen junamatkan jälkeen oksentanut, pää tuntuu ihan sohjolta.

Äh, harmittaa. Eihän kukaan varmaan halua olla kipeä koskaan, mutta minusta tuntuu, että haluan vielä keskimääräistäkin vähemmän olla kipeä. Ehkä otan työn liian tosissani, mutta jotenkin ärsyttää, että kun onhan tämä harjoittelujakso aika lyhyt (n. 4 kk) niin sinäkin aikana näköjään ehdin tulla kipeäksi. Ja harjoittelun alkamisesta on vasta kuukausi, niin annan varmaan todella hyvän kuvan itsestäni saikuttamalla heti alkuun. Mutta toisaalta minkä minä sille voin? Ja olen sairaana suunnilleen 1-2 kertaa vuodessa, niin se on kai ihan normaali määrä. Tuntuu vain, että kauheasti nyt olen jättänyt Arrown pulaan ja tapaamisia pitää järjestää uudestaan ja aikataulut menee pieleen. Arrow ilmeisesti kykenee siihen, että hän ei mieti työjuttuja työpaikan ulkopuolella, mutta minä kelaan niitä aina. Nytkin, vaikka Arrow niin kivasti sanoi, että älä sitten mieti mitään työjuttuja tänään, mutta nyt jo mielessäni teen sitä projektiaikataulua uusiksi ja mietin, että voitaisiinko me sitä työajan liukumaa hyödyntämällä tehdä nyt pari seuraavaa viikkoa vähän pitempiä päiviä, niin saadaan projekti kuitenkin hoidettua ajallaan. Kun kertyyhän ne tunnit sinne järjestelmään. Tai siis Arrowlla kertyvät, minulla kertyisivät, jos se minun insinööripomoni viitsisi kirjautua sinne tuntijärjestelmään ja hyväksyä ne lähettämäni työaikamuutokset, kun jos teen oikeastaan joka päivä tunnin junassa, niin se ei tietenkään näy järjestelmässä, ennen kun se pomoni hyväksyy sen. Eivätkä näy etätyöpäivätkään. Ja vaikka tiedän senkin, että tuo ei ole sinänsä minusta johtuva juttu ja että olen saanut tehtyä takaisin ne puuttuvat tunnit, jotka se yksi päivä aiheutti ja tehnyt siihen päälle vielä vähän puskuria, niin harmittaa, kun töihin tullessa se kellokorttilaite näyttää -17 tuntia.

Mutta nyt en ole vähään aikaan stressannut Arrowsta. Se on ollut kiva. Eilenkin ruokatunnilla mainitsin hänelle sen muistikuvani siitä, kun oli silloin viime syksynä se ensimmäinen tunti tuolla porukalla ja olin juuri tullut sieltä Briteistä ja hämmennyin siitä, miten ne kaikki ihmiset olivat niin... suomalaisen etäisiä. Arrow sanoi, että hän mietti itse asiassa vähän samaa, ja kun se meidän opettaja toisteli niiden ensimmäisten tuntien aikana, että tosi usein näistä ryhmistä on tullut tosi tiiviitä ja opiskelijat on järjestäneet kaikenlaista vapaa-ajallakin, niin hän oli kuulemma miettinyt, että sellaisesta ei tämän porukan kanssa tule kyllä mitään. Se on kiva huomata, että meillä on vähän samanlaisia ajatuksia. Arrow on edelleen kiva.

Toisaalta tämä kaikkien suhtautuminen tähän sairastumiseen on tuntunut jotenkin niin erilaiselta kuin vaikka edellisessä työpaikassa. Kun vaikka kaikki aina sanoivat, että pikaista paranemista, jne. niin tiesin, että heitä ärsytti, koska siitä koitui heille ylimääräistä työtä. Itsekin aina kun olin töissä ja joku soitti, että on sairaana ja minä jouduin sitten aloittamaan sen soittelurumban, kun piti saada joku paikkaamaan se vuoro ja jos ei saatu, niin sitten muut joutuivat tekemään ylimääräistä. Mutta ainakaan tässä harjoittelussa ei kukaan kuole tai ylirasitu, jos olen päivän tai pari poissa. Ja sekin on hieno ajatus, että työtä voi tehdä enemmän jonain tiettynä päivänä, jos on tarvis ja jonain toisena päivänä vähemmän. Rauhoittaa ainakin minun mieltäni. Ehkä nyt vain päätän, että olen huomisen vielä kotona, niin ehkä tämä tauti menee nopeammin ohi. Ja yritän olla ajattelematta töitä. Niin sitten torstaina pystyn keskittymään täysillä kaikkeen.