No niin. Onpas tullut taas mietittyä ja pyöriteltyä asioita. Valvoin suunnilleen neljään aamulla lukien ja tonkien kaikkea, mikä liittyy siihen edelliseen kouluammuskeluun ja siihen ammuskelijaan. Käy varmaan vähän niin kuin viimeksikin: vaikka ajattelen (ja sanon) että nyt en puhu siitä kouluammuskelusta enää, niin jonkin aikaa palaan siihen siitä huolimatta ja pyörittelen sitä uudestaan. Niin pyöritelläänpä sitten oikein kunnolla.

En ole kuitenkaan pyöritellut Kauhajoen tapahtumia ja Saari-tyyppiä mielessäni, vaan taas kerran Jokelaa ja Auvista. En tiedä miksi, mutta jostain syystä hän tuntuu minusta paljon mielenkiintoisemmalta kuin Saari. En tarkoita mielenkiintoisella mitään varsinaisesti positiivista, vaan vähän kuin sanoisin: ”Minun mielestäni dinosaurukset ovat mielenkiintoisempia kuin muinaiset nisäkkäät.” On pakko myöntää jo itsellekin, että nämä tapaukset jollain tapaa kiehtovat minua ja saavat minut uteliaaksi. Ehkä ”kiehtoo” on tosin väärä sana. En oikein tiedä, miten tämäkin pitäisi muotoilla, kun aihe on paikoin niin arka, että ihmiset voivat loukkaantua, vaikka en sitä missään nimessä halua. Enkä halua, että kukaan luulee sitäkään, että ihannoisin näitä tekoja ollessani kiinnostunut niistä, enkä halua, että joku blogin lukija kokee tarpeelliseksi ilmoittaa poliisille, että ”täällä on taas yksi sellainen kouluammuskelua ihannoiva friikki, ottakaa talteen”. Mutta kuitenkin. Olen kiinnostunut myös antiikin ajan murhista. Olen kiinnostunut faaraoista ja heidän surmistaan. Olen kiinnostunut Caesarin murhasta. Samoin Petri Gerdt on jotain, joka saa minut uteliaaksi. Ja nyt nämä suomalaiset kouluammuskelijat, etenkin Auvinen.

Minä pidän arvoituksista ja enemmän kuin asioilta, jotka pitäisi unohtaa vain mahdollisimman nopeasti, nämä ammuskelut (ja muutamat muutkin rikokset) tuntuvat vähän samanlaisilta arvoitusjutuilta. Niissä on paljon kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastattu. Tavalliset murhat eivät ole niin kiinnostavia, koska niissä pystytään yleensä hyvin tarkasti määrittelemään edes jonkinlainen vastaus kysymykseen: ”Miksi?” Mutta kouluampumiset... Miksi joku päättää tehdä jotain sellaista? Harkita ensin pitkään ja valmistella ja sitten toteuttaa tuollaisen teon? Se ei käy minulle oikein järkeen, ei niin paljon ainakaan kuin tavalliset murhat tai tapot. Eikä kiinnostusta mitenkään vähennä se, että pystyn sinänsä näkemään hyvinkin paljon yhteisiä tekijöitä itseni ja näiden kouluampujien kanssa, joka hieman itse asiassa vaivaakin minua silloin tällöin.

Mutta mutta. Tämän kirjoituksen otsikko on ”Profilointi”. Mietin aluksi, että jos laittaisi ”kouluammuskelu-profilointi” tai jotain tuollaista, mutta laitoin lopuksi vain profilointi. Jos liittäisin sen kouluammuskelu-sanan siihen eteen, se saattaisi vetää tänne sellaisia ihmisiä, jotka tykkäisivät osoittaa sormella ja pilkata koko kirjoitusta tai haukkua minut lyttyyn ”kouluammuskeluihannoitsijana”, jollainen en ole. Haluan vain tehdä mahdollisimman hyvin selväksi jo aluksi, että en ihannoi kouluammuskeluja, enkä näitä ampujia, enkä hyväksy heidän tekojaan. Piste.

Jokelan kouluammuskelusta on kulunut melkein vuosi, mutta siitä on oikeastaan jo lakattu puhumasta. Näitä tapauksen johdosta annettuja kriisirahoja ja niiden mahdollistamia palveluja aiottiin jo vähentää radikaalisti vuoden vaihteessa, koska syytä ammuskelun jälkipyykistä aiheutuneiden mielenterveysongelmien erityishoitoon ei enää nähty, vaan koettiin, että se hoituu jo ”taviskeinoin”. Tietoja on tullut myös jonkin verran lisää ja erilaista materiaalia juttua koskien on netti pullollaan.

Olen yöllä noita tietoja lukiessani miettinyt sitä, miten toisaalta minulla ja Auvisella on yllättävän paljon yhteistä, mutta siitä huolimatta me olemme käytännössä hyvin erilaisia. Me olemme syntyneet samana vuonna, 1989, ja me olimme molemmat viimelukuvuoden abeja. Hän ei oikein ilmeisesti sopinut joukkoon koulussa, enkä niin ole tehnyt minäkään mitenkään erityisemmin. Häntä kiusattiin koulussa ja se on tuttua myös minulle.

Auvinen aloitti kouluammuskelun suunnittelun keväällä 2007 ja kutsui sitä ”Mainstrike”-nimellä. Mikä sai hänet juuri tuolloin aloittamaan suunnittelun, on vielä ihan hämärän peitossa. En ole nähnyt oikeastaan kenenkään arvailleen sen suhteen mitään, mikä tuntuisi minusta järkevältä. Silloin hän kuitenkin aloitti suunnittelun ja hänen kaveriporukkansakin (ilmeisesti jonkinlainen sellainen kuitenkin oli) kertoi jälkeenpäin, että hän oli muuttunut tuolloin huomattavasti ja alkanut kieltäytyä yhteisistä ajanviettojutuista. Selkeästi jotain tapahtui, mutta mitä?

On myös huomioitu, että vaikka Auvinen aloitti tekonsa suunnittelun jo keväällä, hän ei tehnyt kesän aikana mitään sen saamiseksi eteenpäin. Kesän aikana hän ei valmistellut tapahtumaa konkreettisesti, vaan kaikki sellainen tapahtui vasta syksyllä koulujen alettua. Luin yhden teorian, jonka mukaan Auvinen olisi kehittänyt tämän ”Mainstrike”-suunnitelman aluksi lähinnä psykologiseksi jaksamiskeinoksi koulua (ja syrjintää?) vastaan. Tai siis, minun mielestäni pystyy ymmärtämään hyvin, että jos on koulukiusattu ja syrjitään, niin joku tuollainen ”tulen kouluun aseen kanssa ja ammun kaikki” saattaa kuitenkin toimia jaksamiskeinoja tuollaista pahaa vastaan.

Minulla se toimii kylläkin niin, että taustalla on aina tämä ”pakokeino”, että jos asiat menevät oikein pahaksi, niin surmaan itseni ja siinä se. Sillä pääsee eroon asioista lopullisesti. Tuollainen ”takaportti” tuntuukin rauhoittavalta, koska sen avulla pystyy huijaamaan itselleen edes hieman, että pystyy itse vaikuttamaan tilanteeseen. Veikkaankin, että tässä Auvisen suunnitelmassa saattaisi olla alun perin taustalla sama. Kesällähän koulua ei ole ja silloin Auvinen ei valmisteluja tehnyt. Koulun inhottavat piirteet ja syrjiminen ja yksinäisyys unohtuvat yllättävän helposti, kun siellä ei tarvitse olla.

Syksyllä hän kuitenkin alkoi suunnitella iskuaan jälleen ja mainitsi perheellensäkin aloittaneensa ampumisharrastuksen. Hän oli äidin mukaan erittäin innostunut asiasta ja kiihtynyt siitä kertoessaan, sillä hänelle oli vaikeaa matkustaa mihinkään julkisilla kulkuvälineillä paniikkihäiriönsä takia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tuli ilmi, että Auvinen kärsi paitsi koulukiusaamisesta ja lääkittävästä masennuksesta, myös paniikkihäiriöistä.

Minä en tiedä, onko minulla paniikkihäiriö. Jonkinlainen ahdistuneisuushäiriö luultavasti, mutta en sitten tiedä, onko se luettavissa paniikkihäiriöksi. Kesällä oli tarkoitus mennä tuon takia terveyskeskukseen, mutta en sitten mennyt, niin paha sanoa mitään, kun virallisesti minussa ei ole todettu yhtään mitään vikaa. Mutta paniikkihäiriö ei ole kiva, ei edes sellainen ahdistuneisuusjuttu joka minulla ehkä on. Se on sanoinkuvaamattoman kauheaa, silloin tuntuu, että kuolee, eikä tilanteelle voi itse mitään. Olo tuntuu voimattomalta ja heikolta. Ei voi tehdä muuta kuin odottaa, että kohtaus menee ohi ja toivoa, ettei kukaan huomaa. Se tuo myös tunteen, että tilannetta ei hallitse yhtään hiukkaa. Ei pelkästään kohtauksen aikana, vaan ihan koko ajan. Ei koskaan voi tietää, koska kohtaus iskee ja missä se iskee ja miten voimakkaasti se iskee. Sitä saa vain pelätä, sillä tietää itse, että ei voisi sille yhtään mitään. Kun tämän liittää koulukiusaamiseen, joka Auviseen kohdistui, pidän hyvin mahdollisena, että hän tunsi voimakasta halua vaikuttaa asioihin, koska tunsi liian usein, ettei siihen kyennyt.

Tuli kuitenkin syksy ja yo-kirjoituksetkin. Auvinen kirjoitti syksyllä historian, joka käsittääkseni oli yksi hänen suosikkiaineistaan. Hän tavoitteli L:ää, mutta sai vain E:n. Hän oli unohtanut tehdä yhden tehtävän ja tehnyt tyhmän virheen yhdessä kohdassa. Ilman näitä hän olisi saanut Laudaturin. Veikkaisin, että tämä oli taas yksi pettymys hänelle, joka saattoi myötävaikuttaa tapahtumien etenemiseen. En kylläkään tiedä, miten on mahdollista unohtaa vastata tärkeissä yo-kirjoituksissa johonkin tehtävään, sillä meillä ainakin korostettiin sitä aivan kauheasti ja se lukee paperissakin. Minäkin tarkistin pakkomielteisesti jokaisissa kirjoituksissa vähän väliä, että kuinka monta tehtävää olen tehnyt.

Kyseessä oli kuitenkin Auvisen ensimmäinen yo-koe, joten voi olla, että häntä yksinkertaisesti hermostutti niin paljon, ettei hän vain muistanut tuota. Tietysti on olemassa myös paniikkikohtauksen mahdollisuus, mutta minä ehkä kallistuisin tässä tapauksessa tuon yksinkertaisen tavishermoilun kannalle. Oli miten oli, tuo tukee lähinnä sitä kuvaa, joka minulla Auvisesta nykyään on: hän halusi antaa muille itsevarman kuvan itsestään (hänhän puhui manifestissaankin siitä, että hän on ”luonnollinen valitsija”), mutta ilmeisesti hän oli lähinnä hermoileva ja epävarma. Tai en tiedä tuosta epävarmasta. Parempaakaan sanaa en oikein keksi. Hän halusi olla jotain, mitä ei ollut, ja hän halusi myös itse uskoa siihen, että todella oli jotain muuta.

Tapaus sattui marraskuussa, jolloin kutsunnat lähestyivät. Yksi lukemani teoria koskee sitä, että tuo armeijan kutsuntojen lähestyminen olisi ollut myös osasyy tuohon ajankohtaan. Tätä teorioija perustelee sillä, että armeija ei välttämättä ole mitenkään positiivinen kokemus kiusatulle paniikkihäiriöstä kärsivälle toisinajattelijalle. Minä en tiedä armeijasta paljon, mutta silti melkein samoista lähtökohdista ajattelin sinne itse mennä. Saattaa kuitenkin olla, että tässäkin asiaan vaikuttaa se, että minä saan kaikessa rauhassa päättää itse, menenkö vai jätänkö kokonaan menemättä, kun taas Auvisella se olisi ollut todennäköisesti vähän pakko (olisihan ollut aika mielenkiintoista, että ihmiskuntaa vihaava ”Natural selector” olisi suorittanut sivarin?).

Poliisin tekemässä profiloinnissa (tämä minun on vain wannabe-profilointi, kun minulla kerran ei ole Auvisesta muita tietoja kuin mitä poliisi on antanut tulla ilmi) mainitaan myös yhtenä mahdollisena ”trigger-tekijänä” (laukaisijana) sen, että vain vähän ennen tätä ammuskelutapausta Auvisen pikkuveljeä alettiin kiusata ja tapauksesta keskusteltiin perheen kesken ja se ilmeisesti aiheutti jonkinmoista jännitettä kotona. Äidin mukaan Auvinen oli huolestunut tästä pikkuveljeen kohdistuvasta kiusaamisesta. Minä veikkaan myös, että tämä on saattanut vaikuttaa paljonkin tähän lopulliseen päätökseen ja ”maailma on mätä paikka” –ajatuksen lopulliseen voimakkuuteen.

Minua on kiusattu ja minulla on veli. Silloinkin, kun kuulin NN:n, herra MaP:n ja muutaman muun keskustelevan kehitysvammaisista äärimmäisen pilkkaavaan sävyyn, minä oikeasti melkein pimahdin. Samaten ainoa tilanne, jossa olen... hmm... ”fyysisesti ilmaissut mielipiteeni”, oli se tilanne, jossa kiusaajani ärsytti kaveriani. En usko kylläkään, että Auvinen on välttämättä suhtautunut tuohon muiden puolustamiseen samalla tavalla kuin minä, mutta veikkaan silti, että tuo on vaikuttanut ainakin hieman tuohon tilanteeseen ja hänen ajatuksiinsa.

Ampumista edeltävänä yönä hän ei ilmeisesti nukkunut lainkaan. Aika ymmärrettävää, mutta se on vain lisämerkki siitä, että tuo iskukin hermostutti häntä. Jos ei olisi hermostuttanut, vaan hän olisi ollut paatunut psykopaatti, hän olisi nukkunut yön rauhassa ja herännyt pirteänä tappamaan muita. Mutta sen sijaan hän väsäsi vielä viimeisimpiä viimeistelyjä teolleen ja pelasi jotain väkivaltapeliä aina välillä.

Vaikka poliisin lopulliseksi kannaksi on käsittääkseni jäänyt se, että uhrit olivat sattumanvaraisia, niin minun mielestäni näin ei ole. Kuten jälleen kerran joku toinen on sanonut, olen samaa mieltä siitä, että todennäköisesti hän ei tehnyt listaa siitä, että ketkä tappaa, vaan mahdollisesti vain ajatellut epämääräisesti, että keitä ei ainakaan tapa, ja ketkä listii heti, jos vain sattuu törmäämään heihin. Hänhän ei tappanut kaikkia ihmisiä, jotka hänen olisi ollut mahdollista surmata (esimerkkinä tämä yksikin nainen, joka oli tullut tapaamaan jotain opettajaa ja joka törmäsi häneen käytävällä ammuskelujen aikana).

Ammuskelujen aikaisesta toiminnasta on paha sanoa paljon mitään. Hän olisi voinut suunnitella sitä vaikka miten paljon, mutta ei se kuitenkaan olisi todennäköisesti toiminut täsmälleen niin. Minä veikkaan (jälleen kerran erään toisen teorioijan kanssa samaa mieltä ollen), että hän yritti aiheuttaa enemmän sekasortoa kuin aiheutti. Todennäköisesti hänen oli myös tarkoitus surmata useampia ihmisiä ja mahdollisesti hän oli ajatellut kuolevansa poliisin luoteihin eikä suinkaan itsemurhaan. Hänhän yritti myös sytyttää tulipaloa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Poliisin tekemästä ”animaatiosta” käy ilmi Auvisen liikkeet koulussa. Tästä näkee muun muassa sen, että hän säntäsi vähän väliä vessaan lipastamaan asettaan. En tiedä aseista käytännössä yhtään mitään, mutta eikö lipastaminen olisi onnistunut myös käytävällä? Tämä nainen, joka käveli Auvista vastaan käytävällä, vaihtoi hänen kanssaan pari sanaa ja jonka Auvinen jätti henkiin, kuvaili Auvista hyvin hermostuneen oloiseksi.

Tämä on minun ”profiloinnissani” kaikkein hankalin kohta. Pystyn ihan hyvin ymmärtämän tuon suunnittelemisen ja syyt, jotka ovat mahdollisesti johtaneet tuohon, mutta minä en pysty lainkaan sijoittamaan itseäni hänen sijaansa tuossa ampumisasiassa. Minä olen pyöritellyt aikojen saatossa mielessäni ties miten paljon erilaisia skenaarioita, mutta mitään tuollaista ei ole käynyt mielessäni. Kun hän oli aloittanut ampumisen, mitä hänen mielessään liikkui? Oliko hän sillä lailla hullun iloinen saadessaan toteuttaa suunnitelmaansa? Vai oliko hän äärimmäisen peloissaan? Oliko hän ns. hurmiossa, vai oliko hän tietoinen kaiken aikaa jokaisesta askeleestaan ja itsestäänkin? Jos hän olisi ollut ”hurmiossa”, niin kai hän olisi sitten tappanut jokaisen vastaan tulleen? Mutta jos hän hallitsi itseään tuossa tilanteessa, niin... En tiedä. Tulipaloa hän ei ainakaan saanut sytytettyä, vaikka hänellä oli jotain palavaa nestettä mukana ja tulitikut (?). Luulisi, että tulipalon saisi tuollaisten välineiden kanssa syttymään aika helposti, mutta ei näköjään.

On joitain tekijöitä, jotka kuvaavat sitä, että hän olisi ollut äärimmäisen hermostunut, mutta myös monia tekijöitä, jotka antaisivat ymmärtää, että hän olisi kuitenkin edes jotenkin hallinnut itseään tuossa tilanteessa. Tätä minä en pysty käsittämään. Minusta tuossa on niin selkeä ristiriita, enkä käsitä, miten kumpikaan voisi olla mahdollinen.

No, lopulta hän palasi takaisin vessaan. Oliko vessaan palaamisen tarkoitus heti palaamisvaiheessa olla vain itsensä surmaaminen, vai menikö hän aluksi vain taas lipastamaan ja muutti sitten mielensä ja surmasi itsensä? Tarkkaa surmaamisaikaa ei ole tiedossa, siinä on yli tunnin aukko. Minä veikkaan, että hän on surmannut itsensä melko nopeasti (koska niin se olisi minun mielestäni helpointa; ensiksi osoittaa itseään muutamaan kertaan aseella, sitten vain yhdellä kerralla vetää liipaisimesta). Hän ei ampunut itseään niin, että olisi kuollut välittömästi. Hän ampui itseään suuhun, mutta tähtäys oli sen verran pielessä, että luoti tuli ohimosta ulos.

Mitä tulee sitten Auvisen ideologiaan, niin siinähän on huomattavia aukkoja ja ristiriitaisuuksia. Lisäksi se vaikuttaisi olevan aika suureksi osaksi kopioitu Columbinen kouluampujilta, etenkin Eric Harrisilta. Yhden teorian mukaan hän kopioi nimenomaan Harrisia eikä Kleboldia (joka oli Columbinen toinen ampuja), koska Harris oli tuossa tapauksessa se ”pomo”, kun taas Kleboldia on pidetty lähinnä poikana, joka joutui vain väärään seuraan ja oli ”raukempi” kuin Harris. Auvinen ehkä oli päätynyt itse samaan, eikä halunnut ihmisten ajattelevan häntä Kleboldin kaltaisena ujona ja vaikutuksille alttiina, vaan enemmän Harrisin kaltaisena ”vahvana ja johtavana henkilönä, joka on itsevarma ja toteuttaa ideologiaansa”.

Vaikuttaa myös siltä, että Auvinen kiinnostui politiikasta ja filosofiasta – ja etenkin niiden ääriliikkeistä – lähinnä siksi, että yritti löytää jotain suuntaa elämälleen. Mikään näistä jo valmiiksi olemassa olevista ideologioista ei kuitenkaan ilmeisesti vastannut tarpeeksi hyvin hänen omaa ajatteluaan, joka sitten saattoi masentaa häntä entisestään ja lisätä tunnetta siitä, että on ainoa toisinajattelija.

Tämä ei-niin-itsevarma kuva hänestä vahvistui vielä eilen, kun rohkaistuin katsomaan hänen koneeltaan löydetyn esittelyvideon, jota hänellä ei käsittääkseni ollut netissä, vaan jonka poliisi antoi julkaista myöhemmin. Minä en ole katsonut niitä videoita kylläkään. Minulla on kylläkin itselläni tallessa se zip-tiedosto, jossa on kaikki ne videot ja tekstitiedostot, mutta minä en ole katsonut niitä videoita. Ne tuntuvat minusta jotenkin pelottavilta. En tiedä miksi, mutta tuntuu ajatuksena jotenkin epämukavalta, että katselisi jonkun jo kuolleen tappajan harjoitteluampumista videolta.

Mutta tätä pelkoa uhmaten katsoin eilen sen hänen kuvaamansa videon itsestään, jonka hän oli tarkoittanut YouTuben tililleen itsensä esittelyvideoksi joskus, mutta ei ilmeisesti ollut pitänyt siitä niin paljon, että olisi sen sinne laittanut. Periaatteessa ymmärrän, sillä puolet videon ajasta tyyppi on hiljaa tai mumisee: ”Eeeem...” Jos hän todella olisi ollut sellainen, millaisen kuvan hän pyrki itsestään antamaan, niin eiköhän hän olisi saanut sanottua esittelyvideolla muutakin kuin ”eem” ja että se on esittelyvideo ja että oli jo aikakin tehdä sellainen ja että se on esittelyvideo ja että hänellä ei taida olla paljon sanottavaa juuri nyt.

Vähän oli pelottava video, mutta se vahvisti niin paljon sitä ”profiilia”, jonka olen hänestä luonut yrittämällä lukea rivien välistä ja pohtimalla asiaa, että olen itse asiassa jopa aika ylpeä siitä. Ja tästä profiloinnista.

Mietin sitten myös sitä, että vaikka minulla ja Auvisella on oikeastaan aika paljon yhteistä, niin miksi hänestä tuli kouluampuja, mutta minusta ei?

No, ensinnäkin, minä en ole tätä ennen perehtynyt lainkaan kouluampumisiin. Muistan kylläkin hämärästi Columbinen kouluampumisen, mutta koska minä olin silloin 10-vuotias, en tietenkään ajatellut muuta kuin: ”Jaa jotkut hullut on ampuneet jossain kaukana Amerikassa muita ihmisiä koulussa.” Myyrmannin ja Petri Gerdtinkin muistan itse asiassa oikein hyvin ja hatarien mielikuvien mukaan minä olin aika kiinnostunut siitä. Mutta koska minulla ei ollut mitään keinoa saada lisää tietoa siitä, ei sekään erityisemmin vaikuttanut minuun. Paitsi että kun kuulin yhdeltä tutulta, että tämä asuu Myyrmäessä, niin ensimmäinen kommenttini (joka tuli vain mieleen) oli se, että siellähän se yksi räjäytti sen pommin. Mutta ei mitään muuta tuollaista.

Sitten mietin myös sitä eroa, että minä olen ainakin tämän blogin myötä ruvennut todella myöntämään sekä itselleni, että tätä kautta myös muille, millainen oikeasti olen. Auvinen ei minun teoriani mukaan tätä tehnyt, koska ei pitänyt itsestään ja olemuksestaan, vaan halusi kiihkeästi olla jotain aivan muuta. En usko, että hän ”vihasi ihmiskuntaa” niin paljon kuin väittää. Voi toki olla, että hän itse todella uskoi vihaavansa niin paljon, mutta tuossakin tapauksessa lähinnä ajattelisin, että se on lähtöisin vihaisista ajatuksista kanssaihmisiä kohtaan, joita ei ole käsitelty.

Pojat eivät käsittääkseni puhu kauheasti kiusaamisesta, ja muutenkin tuollaiset asiat saattavat jäädä vaivaamaan hyvin pitkäksi aikaa. Minuakin oma kiusaamiseni silloin tällöin vielä mietityttää, eikä siitä varmaan pääse koskaan eroon. Ajattelin myös, että vaikka minä en näe pelkkää itsemurhaa mitenkään säälittävänä tai ”kiusaajien voittona”, niin saattaa olla, että Auvinen näin ajatteli.

Itse olen kerran miettinyt ihmisen surmaamista. En mitään joukkomurhaa tai sellaista, vaan sitä, että olisin surmannut oman isäni. Hän teki minun elämästäni sietämätöntä ja ajattelin, että kaikilla muillakin asiat menisivät paremmin, jos hän vain kuolisi. Ja hänhän itse osoitti minua kerran ladatulla aseella, joten tuo kannattaa pitää mielessä ennen tuomitsee minut tuon perusteella. En muista tarkkaan, koska tätä mietin, mutta todennäköisesti yläasteen aikana, kun kotoa muuttaminen oli vielä niin kaukana ja tilanne oli paljon pahempi mitä se oli esimerkiksi lukion viimeisinä vuosina. Se jäi oikeastaan vain ”tulipahan vain mieleen” -tasolle, koska tulin hyvin nopeasti tulokseen, että en haluaisi pilata elämääni sellaisen säälittävän ihmisen takia. Eikä tarvitse pelätä sitäkään, että tuota tekoa toteuttaisin nytkään, kun kerran olen jo täysikäinen ja kotona ei ole pakko asua. Otin tuon vain esimerkiksi siitä, että vaikka tuollainen on käynyt minunkin mielessäni, niin käsitykseni siitä, miten onnistunut ”kosto” tuollainen olisi, eroaa nähtävästi aika radikaalisti Auvisen käsityksestä, koska hän piti ihmisten julkisesti tappamista (ja itsensä tappamista siinä samassa) onnistuneena kostotoimena.

Tietysti minullakin on kaikenlaisia kostomietteitä, mutta ne ovat ihan toisenlaisia. Ne ovat (kuten ovat pääsääntöisesti aina ennenkin olleet) sellaisia, että minusta tulee kauhean kuuluisa (positiivisella tavalla) ja ihailtu ja ne entiset kiusaajani ovat joitain nokisutareita tai sellaista. Olen täälläkin useasti sanonut, että minulla on jostain syystä kauhea tarve tehdä jotain merkittävää. Siis että kirjoittaisin törkeän hyvän kirjan, joka voittaisi nobel-palkinnon ja sitten minua haastateltaisiin joka paikassa. Tai sitten pääsisin näyttelijäksi johonkin leffaan ja voittaisin siitä Oscarin ja minusta tulisi hyperkuuluisa ja ihailtu. Nuo ovat minun ”kostojani”.

Siitä ei kylläkään pääse yli eikä ympäri, että nuo minun mietteeni ovat kuitenkin noin erilaisinakin edes jokseenkin rinnastettavissa Auviseen ja hänen ilmeiseen julkisuushaluunsa. Minä näen siinä kuitenkin yhden merkittävän eron. Sille on englannissa sanakin. Jos tuo, mitä minä tavoittelen, olisi ”famous” (=kuuluisa, arvossapidetty, jne.), niin tuo, mitä Auvinen tavoitteli, oli ”infamous” (=huonomaineinen, surullisenkuuluisa, jne.).

Tämä Kauhajoen tapaus ei ole mielestäni yhtä mielenkiintoinen, kuten ei myöskään tämä Saari-tyyppi. Tuntuu, että hän on lähinnä pelkkä copycat, joka ei ole edes täysin tajunnut Auvisen teon todellisia motiiveja tai tavoitteita. Hän toimi selkeästi ”hurmiossa” (kun kerran tuli huoneeseen ja alkoi räiskiä suunnilleen kaikkea mikä liikkui ja tuli lahdanneeksi siinä vielä kaverinsakin), eikä tuntunut yhtään valikoineen uhrejaan, päinvastoin kuin Auvinen. Hän ei myöskään jättänyt mitään erityistä jälkeensä, kun taas Auvinen kyhäsi ties miten paljon kaikenlaisia manifesteja ja sellaisia (vaikka niissä kyllä olikin aukkoja ja muuta, mutta kuitenkin). Lisäksi ammuskelun aikana Saaren kerrotaan huutaneen, että hänestä on kiva nähdä kun veri lentää (tms.) niin Auvinen huusi sen sijaan: ”Tämä on vallankumous!” ja yritti saada muita ihmisiä yhtymään siihen (luokassa, jossa hän ampui ikkunan läpi ja tuhosi telkkarin, mutta ei koskenutkaan oppilaisiin).

En tiedä sitten, johtuuko pelkästään tästä, vai vielä jostain muustakin, mutta pidän Saarta kuitenkin jonkin verran yksinkertaisempana kuin Auvista. Yhteistä heillä on tosin netti, koulukiusaaminen ja tuo ammuskelu, mutta siihen se minun mielestäni sitten jääkin. En usko, että heillä on ollut ainakaan suurempaa yhteyttä toisiinsa, tai että he olisivat yhdessä suunnitelleet nämä molemmat ampumiset.

Mitähän vielä? Tämän kirjoittamisessa on mennyt koko päivä. Olen kyllä tehnyt muutakin aina välillä, mutta on tässä aika lailla tekstiäkin. En oikeastaan ole edes varma, miksi selitin tämän, kun kerran tapaus on suhteellisen vanha jo, enkä usko, että kauhean moni ihminen olisi yhtään kiinnostunut tämänkaltaisesta analysoinnista, mutta halusin kirjoittaa sen ylös. Kai tämänkin pohjalla on alitajuntainen ajatus siitä, että haluaisin, että ihmiset yrittäisivät miettiä asioita enemmän ja yrittää miettiä syitä tapahtuneille. Siten niitä voitaisiin ehkä ehkäistä paremmin. Siten he voisivat ehkä itse nähdä itsensä erilailla tai tajuta, että johonkin kaveriin kannattaisi suhtautua erilailla tai että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi kuitenkin ihmisiä.

Minä en tuntenut Auvista henkilökohtaisesti, joten en voi esittää hänestä kuin pelkkiä arvauksia. Mutta moni ihminen sopisi tuohon ”profiiliin”, jonka hänestä tein. Kenestäkään ei voi tietää, valitsisiko hän tuollaisessa risteyskohdassa esimerkiksi pelkän itsemurhan, vai sitten tämän positiivisen merkittävän tekemisen halun (kuten minä), vai kenties ihmiskunnan tuhoamisyrityksen (kuten Auvinen ja Saari). Minusta on kauheaa, että ihmisiä kiusataan. On paljon ihmisiä, joita kiusataan. On paljon ihmisiä, jotka kärsivät masennuksesta tai muusta sellaisesta. Jos ihmiset olisivat vain ystävällisiä ja välittäisivät enemmän kanssaihmisistä ja yrittäisivät ymmärtää toista jo ennenkin kuin tällaista tapahtuu, niin... niin ehkä tällaista tapahtuisi vähemmän.

Innostuinpa taas. Toisaalta, luojan kiitos, että olen vieläkin niin sinisilmäinen, että uskon siihen, että voin edelleen tehdä jotain saadakseni edes joitain asioita parannettua edes ihan vähän. Käyn taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta sentään inhimillisellä tavalla. Tuntuu vähän nololta, mutta minä vain haluaisin tehdä jotain hyvää! En minä aina itsekään onnistu siinä, mutta minusta on niin surullista, kun välillä ihmiset ovat niin julmia. Eivät vain tällaiset tappajat, vaan tavalliset ihmiset, koulukiusaajat ja pilkkaajat ja syrjijät ja sitten sellaiset, jotka tällaisten tapausten yhteydessä toivovat tekijälle joko tuskallista kuolemaa tai sitten pitkää tuskallista elämää.

Vähän kevyttäkin asiaa loppuun: olen jatkanut sitä pikkukamujen labyrintin rakentamista ja siitä tulee hieno. Siis niin hieno kun maito- ja tuoremehutölkeistä ilmastointiteipillä yhdistettynä voi tulla.  Dostojevski kävi jo kokeilemassakin sitä lyhyttä suoraa pätkää, joka minulla on jo valmiina. Se tippui eilen sohvan taaksekin. En kylläkään ole ihan varma, tippuiko se vai tiputtautuiko se, mutta tuli vain mieleen, että ehkä voisi yrittää keksiä niille jotain virikettäkin, kun ne alkavat olla jo ihan kotonaan sohvalla, eikä niitä voi lattiallekaan päästää, kun kämppä on taas kuin ydinsodan jäljiltä. Pitäisi varmaan yrittää huomenna taas siivota. On melkein sellainen olo, että tuon siivoamisen voisi jopa tehdä.