Yöllä

Amia: "Niitä tippuu tuolta katosta!"
Jaska: "Häh, mitä?"
Amia: "Niitä tippuu tuolta katosta!"
Jaska: "Ai mitä sieltä tippuu?"
Amia: *nauraa* "Etkö sä muka näe!"

***

Vietettiin taas koko viikonloppu yhdessä Jaskan kanssa. Ja edelleen menee hyvin! Tänään aamulla sain kuulla tuosta, mitä olin yöllä unissani selittänyt hänelle. Joku yö sain kerrankin Jaskan kiinni siitä, että hän oli se joka puhui unissaan ("haetko sä tuon frisbeen?"), mutta ärsytti, kun hän itsekin muisti sen aamulla. Sanoi tajunneensa yhtäkkiä, että hei, mä sanoin tuon ääneen. Jaskalla on sellainen sovellus kännykässään, jonka avulla voi tutkia, puhuuko unissaan. Se aktivoituu äänien perusteella tai jotain. Ollaan käytetty sitä monena yönä, mutta silloin kumpikaan ei ole sanonut mitään.

Nyt sitten minä pitkästä aikaa selitin jotain aivan ihmeellistä unissani, enkä tietenkään muistanut siitä yhtään mitään, eikä minulla ollut pienintäkään käsitystä, mitä sieltä katosta nyt muka tippui. Jaska vain sanoi, että hänestä oli todella söpöä, kun olin tuossa yhdessä kohtaa naurahtanut lyhyesti, koska toimin aivan samoin kuin silloin kun olen hereillä. On kuitenkin todella outoa aina kuulla noita juttuja, kun olen tehnyt tai puhunut jotain unissani ja herättänyt muita ihmisiä, mutta sitten itselläni ei ole ikinä pienintäkään muistikuvaa mistään.

Lisäksi sain tietää jotain ainakin minulle merkityksellistä nyt oliko se nyt eilen? Kerrattiin taas Jaskan kanssa sitä meidän yhteistä historiaa ja puhuttiin siitä meidän tauosta, siitä kun Jaska laittoi poikki ja oltiin monta kuukautta täysin erossa toisistamme, ei oltu edes kavereita. Kunnes sitten jalkani murtui ja piti soittaa Jaskalle ja kysyä, josko hän voisi tulla heittämään minut lääkäriin. Niin ja sitten kunnes itsenäisyyspäivänä taas lähennyttiin Jaskan kanssa.

Olen miettinyt paljon sitä eroa ja pelännyt vain sitä, että Jaska tekee sen uudestaan, ja välillä olen miettinyt, että "huijasinko" minä Jaskan jotenkin takaisin. Nyt hän kuitenkin kertoi, että vaikka hän oli se, joka laittoi poikki meidän suhteen, ja halusi olla yksinään, niin hänellä oli minua ikävä koko sen ajan kun me oltiin erossa. Tuollaisen mahdollisuus ei ole rehellisesti sanottuna käynyt edes mielessäni! Ajattelin vain, että Jaska vain nautti siitä, että sai olla ihan rauhassa, ilman että kukaan valittaa hänen pelaamisestaan koko ajan. Mutta tuo oli varmaan yksi kivoimmista asioista, jonka Jaska on ikinä sanonut minulle, vaikka hän ei ehkä sitä tajunnut.

Juttelin Nataliankin kanssa taas pitkästä aikaa. Hänellä on ollut töissä rankkaa ja viimeisenä työpäivänä ennen lomaa hän oli ruvennut vain itkemään kesken jonkun tärkeän tapaamisen. Hänellä on myös nykyisin poikaystävä - ainakin melkein. He ovat yhdessä, mutta en tiedä, miten virallista se vielä on... Natalia todella tykkää tästä tyypistä, mutta sanoi, että tämä mies on todella miehinen mies, eikä kauheasti hempeile ja sano kohteliaisuuksia tai muuta sellaista. Tuollaisen kuuleminen sai minut jotenkin miettimään, että onko tämä tyyppi nyt hyvä Natalialle. Ja jotenkin tuli hyvä fiilis tästä omasta suhteesta Jaskan kanssa, kun etenkin viime aikoina Jaska on ruvennut säännöllisemmin ja useammin sanomaan kaikkia kivoja asioita minusta. Vaikka tuollainen ei kai sinänsä ole mikään hyvän suhteen edellytys, mutta tuntuu kivalta kuulla aina välillä, että tukkani näyttää hyvältä tai joku vaate sopii minulle, tai näytän nätiltä, jne.

Terapia jäi tauolle viime torstaina ja nyt on 5 viikkoa taukoa siitä, niin vähän mietin, että meneeköhän nämä viikot yhtään hyvin. Toistaiseksi se ei ole huolestuttanut minua niin suuresti, mutta jos yhtäkkiä alkaakin mennä huonommin, niin sitten se voi olla vaikeampaa...

Mutta mitään ihmeempää ei ole ollut nyt meneillään. Mitä nyt minulle pari viikkoa sitten vaihdettiin toiset e-pillerit ja mahdollisesti nekään eivät sovi, koska sen jälkeen kun aloin niitä ottamaan, minulla on ollut migreeniä todella usein. Migreeni on ollut aika pitkälti poissa pari vuotta, tai ainakin sitä on ollut todella vähän, mutta nyt tilanne on sama kuin joskus yläasteella tai lukiossa: päätä särkee oikeastaan joka päivä jossain vaiheessa, ja se vaikuttaa migreenityyppiseltä, ja jos en sitä joillain kikoillani yritä parantaa tai edes lievittää, se usein vain pahenee todella nopeasti.

Muutenkin turhauttaa tuo pilleripuoli, kun söin n. 4 kuukautta niitä ensimmäisiä, vaikka niissäkin oli tosi pahoja sivuvaikutuksia, mutta kun soitin sinne vastaanotolle, niin minulle sanottiin vain, että oikeastaan mikä tahansa, mikä tapahtuu ensimmäisen 3kk aikana on mahdollisesti vain niitä aloitusoireita, vaikka se lääkäri silloin itse sanoi, että ensimmäiset 2 viikkoa aika lailla antavat kuvaa siitä, että millaista niiden pillereiden kanssa tulee olemaan. Ja minulle ei taatusti annettaisi edes uutta aikaa jotta voisin vaihtaa nämäkin pillerit pois, vaan sanottaisiin, että odota nyt ensin se 3kk, ehkä se menee ohi. Ja sitten kun ajan sinne lopulta saisi varattua, pitää odottaa se pari kuukautta, että sinne edes pääsee!

Äiti tulee käymään nyt tiistaina ja se vähän mietityttää. Lähinnä mietin tätä pakkomielteisyyttäni piilottaa kaikki Jaskan tavarat taas... Äitini ei edelleenkään tiedä Jaskasta, vaikka me ollaan nyt oltu yhdessä virallisesti se 6kk. Olen puhunut tuosta terapiassa ja Jaskan kanssa, koska Jaska vähän ihmettelee, että miksi en ole kertonut äidilleni, että seurustelen hänen kanssaan. En vain ole osannut selittää asiaa kummallekaan, jotenkin pelkästään kun ajattelenkin, että sanoisin äidilleni jotain tuollaista, sisälläni tuntuu vain todella kummalta ja pahalta, ja tuollaisen asian sanominen on yksinkertaisesti vain mahdotonta. Se on vain täysin mahdotonta, että sanoisin äidilleni: "Niin muuten, seurustelen nyt sen Jaskan kanssa." Ymmärrän kyllä, että Jaskaa vähän ihmetyttää, ja minua itseänikin rasittaa ajatus siitä, että aktiivisesti piilottelen kaikkia merkkejä Jaskasta kämpälläni, mutta jos mietin sitäkin, että jättäisin Jaskan tyynyn ja peiton sänkyyni - koska siellä ne yleensä ovat - on jo jotenkin ylivoimaista.

Olen aloittanut juoksemisen taas. Tällä viikolla oli vain sellainen tunne, että huvitti mennä juoksemaan. Ja totta puhuen muutenkin kiinnostaa hankkiutua taas parempaan kuntoon. Mitä nyt oikea lonkkani ja polveni vihoittelevat jo nyt parin suht lyhyen juoksukerran jälkeen, ja sillä toisella juoksukerralla alkoi tuntumaan pientä kipua myös niissä säärien penikoissa. Mutta pitää nyt katsoa, että tuleeko tuosta juoksemisesta mitään. Ja vain vihaan juosta kaupungissa, koska ihmisiä on joka paikassa ja mietin koko ajan, että miltähän näytän kun juoksen, onko asento hyvä, näyttääkö kädet järkeviltä, juoksenko tarpeeksi nopeasti... Sateella on paras juosta, koska silloin on viileää ja ihmiset ovat sisällä.

Ei paljon muuta ole mielessä... Paitsi se, kun tänään käveltiin Jaskan kanssa jonkun mallitoimiston ohi ja sitten Jaska kysyi, että niin mihin mallitoimistoihin olet hakenut. Sanoin sitten, että en minnekään ja Jaska sitten ihmetteli, että mitä ihmettä, haluat malliksi, mutta et ole edes yrittänyt päästä mallitoimistoon! Yritin perustella sitä sillä, että eivät ne kuitenkaan minua ottaisi, sitten kun painoindeksini on taas alle 20, niin sitten voin yrittää ja ajatella, että on edes pieni mahdollisuus, että ylipäätään edes harkitsevat minua. Ja kun olen yhteen mallitoimistoon ollut yhteydessä, tai siis he olivat castingin jälkeen yhteydessä minuun, niin kuulemma näin pitkistä on huutava pula ja sellaisia tarvittaisiin etenkin näytöksiin ja catwalkeille. Mutta joko pitäisi käydä kallis mallikurssi, jolloin pääsisin tuohonkin mallitoimistoon tai sitten pitäisi laihtua sinne normaalipainoisen alarajoille, jolloin mahollisesti voisin olla yhtään oikean kokoinen.

Paitsi että, olen aikaisemmin painanut sen verran ja vähemmänkin ja silti lantioni oli vain niin leveä, että en olisi mahtunut sen kokoisiin vaatteisiin kuin pitäisi. Itse asiassa vieläkin minulle mahtuu lähinnä ne samat vaatteet kuin aikaisemminkin, niin mietin, että miten paljon laihtuminen normaalipainon rajoissa auttaisi minua pääsemään mallitoimistoon tai mahtumaan vaatteisiin... Tai siis, silloin kun olin juuri ja juuri normaalipainoinen, melkein alipainoinen, tilasin netistä koon L farkut, joita en yhtään mitenkään saanut vedettyä päälleni. Muistan tämän, koska ne farkut ovat täällä nykyisessä kämpässänikin vaatehuoneessa muistuttamassa minua siitä.

Niin, ja lisäksi olen vanha. Mutta se ei ehkä olisi niin merkittävä juttu, koska mallien keski-ikä on kyllä viimeisen 10 vuoden aikana noussut ihan tajuttomasti! Niin, mutta jotenkin aloin miettiä tuota taas, kun Jaska - joka ylipäätään ei ole kovin innoissaan siitä, että yrittäisin näännyttää itseni tikuksi, jotta voisin yrittää olla "glamour" - sanoi, että ethän voi tietää, pääsisitkö, jos et ole edes yrittänyt. Plääh, mutta kun vain pystyisin jotenkin salamannopeasti haihduttamaan n. 20% painostani, niin voisi olla edes teoreettiset mahdollisuudet, mutta kun se ei ole kauheasti vaikuttanut onnistuvan ennenkään, niin en tiedä, mikä minut nyt yhtäkkiä saisi siihen pääsemään.