Eärgh. Tänään söin yliopistolla ennen Lester-kurssia olevalla hyppytunnilla ja vetelehdin siellä ruokalassa, koska kun olin poikkeuksellisesti tehnyt tehtävät jo kotona, niin minulla ei sinänsä ollut mitään kiirettä sinne luokan eteen. Yleensä syön mieluummin jossain eri ruokalassa, mutta optimoin sen ruokalavalinnan tietysti aina sen mukaan, mitä ruokaa missäkin on. Joten tänään paitsi poikkeuksellisesti ylipäätään yliopistolla syömässä, niin poikkeuksellisesti myös juuri siinä ruokalassa. Ja koska ajatus harhailee, kun tekee jotain niin tylsää kuin syö, niin kelasin mielessäni, että hei, ehkä Lester tulee syömään myös ennen sitä kurssia ja kuvittelin mielessäni, miten hän yhtäkkiä vain havahduttaisi minut ajatuksistani istuessaan minun kanssani syömään ja miten sen jälkeen me voitaisiin jutella jotenkin vähemmän vaivaannuttavassa ympäristössä kuin tyhjällä yliopistokäytävällä tyhjän panttina seistessä. Ehkä sen takia vähän vetelehdinkin siellä, kun ajattelin, että varmaan Lester nyt tulisi viimeistään tyyliin puolelta sinne, tai ehkä vähän jälkeen.

No, Lesteriä ei näkynyt eikä kuulunut, mutta koska siis kelaan tällaisia skenaarioita mielessäni tyyliin jatkuvasti, niin se nyt ei kauheasti yllättänyt. Mutta kun nousin ylös ja vilkaisin sinne suuntaan, minne astiat palautetaan, näin, että aha, Lester on juuri siinä linjaston alussa menossa ottamaan ruokaa ja katsoo minuun ja kääntää katseensa salamannopeasti pois heti kun minä näen sen. No, enhän minä siinä enää voinut istua alas, joten sitten vain lähdin ja kirosin mielessäni, että ehkä sitä olisi voinut vetelehtiä vähän pitempään ja ehkä Lester olisi voinut sitten jopa tulla istumaan samaan pöytään. Kai vain hämmennyin siitä, että yhtään mikään osa jostain kuvitelmastani kävi toteen, joten sen sijaan, että olisin käyttäytynyt jotenkin luonnollisesti tai kivasti, minä vain omaksuin ajatusmallin, että mitään ei tapahtunut, minä en nähnyt koko Lesteriä, tai vaikka olisin nähnytkin, niin sehän on täysin yhdentekevää, koska ainakaan en kuvitellut mitään mielessäni.

Sitten menin vain koomailemaan sinne luokan lähellä oleville tuoleille ja ajattelin, että turha mennä sinne luokan eteen etuajassa, kun Lester tulee selkeästi ihan viime tipassa, kun meni vasta syömään. Mutta kun sitten 25 minuuttia koomailtuani menen sinne luokan eteen (10 minuuttia ennen tunnin alkua) ovi onkin jo auki ja Lester on luokassa ja kun tulen sisään, hän ignoorasi minut ihan täysin. En saanut moikattua häntä, joten en puhunut hänelle tänään mitään.

Tämä kaikki on ihan saatanasta. Lisäksi opettaja muistutti meitä siitä, että ensi viikolla on viimeinen tunti sitä kurssia. Joten sitten on Lester-kurssi ohi, enkä näe häntä enää kuin keväällä siellä infernaalisessa graduseminaarissa, jossa me ei ikinä puhuta mitään. Toisaalta mietin, että jos jossain kohtaa tulee sopiva tilanne, voisin kuvitella sanovani Lesterille tuohon kurssin loppuun viitaten, että minusta on ollut kiva nähdä häntä vähän enemmän nyt syksyn aikana. Eihän tuo mikään maailmaa järisyttävä tunteiden tunnustaminen ole, mutta vähän jotain siihen suuntaan tulkittavaa ainakin.

Tänään mietin toisaalta sitä, että ehkä me Lesterin kanssa ollaan hyvin samanlaisia siinä suhteessa, että siitä omasta itsenäisyydestä on vaikea päästää irti. Tai siis, kun kuvittelin mielessäni taas joku päivä, että ehkä jos tänään puhutaan Lesterin kanssa, hän kysyisi, että olenko tulossa viikonloppuna sinne hänen bändinsä keikalle. Kun olisihan se kiva osoitus, että hän haluaisi minun tulevan. Toisaalta sitten mietin, että kysyisinkö minä, jos olisin itse siinä tilanteessa, niin en todellakaan kysyisi, kun olisihan se ihan takertuvaa ilmaista toiselle, että haluaisin hänen tulevan johonkin juttuuni! Tai niin kuin oli se yhteishengaus, niin olisinhan minä voinut kysyä joku kerta siellä luokan edessä, että onko hän tulossa, kun kuitenkin mietin sitä koko ajan. Tai kaikki ne kerrat kun on Lester-kurssia ja minä vetelehdin siellä etäämpänä ja tuijotan kännykän kelloa miettien, että mikä olisi sopiva aika mennä sinne luokan eteen niin että ehtisi jutella Lesterin kanssa mahdollisimman pitkään, mutta ettei kuitenkaan näyttäisi siltä, että olen tullut sinne vain sen takia. Kun toisaalta vaikka haluaisin kauheasti, että tulisi tilanteita, jossa pääsisin vuorovaikuttamaan Lesterin kanssa, mutta en halua nähdä vaivaa niiden luomiseksi, koska onhan se sitten minun arvovallastani pois.

Kai kyse on siitä, että tuntuu pelottavalta, että jollain toisella ihmisellä - jonka pään sisälle en pääse ja josta en tiedä mitä hän minusta ajattelee - on jotain väliä minulle. Että sen sijaan, että olisin oma itsenäinen itseni, haluankin muuttaa rutiinejani, jotta saisin lisää aikaa jonkun miehen kanssa. Pelottava ajatus. Toisaalta kai tuo on se koko pointti, miksi haluaisin, että Lesterin kanssa tapahtuisi jotain: on hyvin vähän miehiä, joiden seura kiehtoo minua niin paljon, että olisin valmis luopumaan jostain omasta rutiinistani tai osasta itsenäisyyttäni vain viettääkseni enemmän aikaa heidän kanssaan. Ja tämä on täsmälleen se tilanne, jota olen selittänyt vaikka Natalialle tai muille ihmisille, jotka ovat kyselleet jotain parisuhteettomuudestani: en sinänsä etsi ketään miestä, vaan pärjäisin kyllä ilmankin, mutta jos joskus tulee vastaan mies, joka on niin kiva ja jonka kanssa on niin kiva hengata, että olen valmis jopa luopumaan sinkkuudestani, niin ei minulla sitäkään vastaan mitään sinänsä ole.

Oh god. Kännykkä naputtaa WhatsApp-viestin merkiksi. Laitoin Arrowlle kysymyksen siitä Lesterin bändin keikasta, kun hänestä ei ole kuulunut mitään. Haluaisin niin mennä sinne keikalle ja tuntuu, että ainut mahdollisuus siihen on se, jos Arrow tulee minun kanssani. Okei, kolmas naputus jo. En mitenkään haluaisi katsoa, koska Arrown aikaisempi hiljaisuus viittaa vahvasti siihen, että hän ei tule sinne ja haluaisin kai vain vielä ihan hetken pitää kiinni siitä ajatuksesta, että menen sinne ja kuulen Lesterin bändin livenä ja näen kun Lester soittaa, ja ehkä saan viestitettyä sillä läsnäolollani hänelle sen, että hänen asiansa kiinnostavat minua. Okei, nyt katson.

Joo Arrow oli unohtanut koko jutun, eikä sittenkään sanonut suoraan, että ei tule, vaan "periaattees ois aika mukava mut mul on kyl aika paljo tekemistä nyt viikonlopulle 😕". Minä sitten tulkitsin sen eiksi ja vastasin, että okei, kokeilen saada jonkun muun + nauruhymiö. Vaikka se on kai valhe. Nauruhymiö nyt luonnollisesti, mutta varmaan myös se, että kysyn jotain muuta.

Huomenna on terapia, jossa varmaan mainitsen tämän, koska tietystihän tuo harmittaa. Ja tiedän jo, mitä terapeuttini tulee sanomaan. "Huomaatko, että tässä taas sivuutat itsesi ja omat tarpeesi" ja "miten koet, että tämä luovuttaminen palvelee sinun tavoitteitasi?". Kun koko pointti on siinä, että selkeästi haluan mennä, mutta en mene, koska pelkään, mitä jotkut muut ehkä ajattelevat siitä, että menen jonnekin baariin lauantai-iltana yksin. Ja terapeuttini toistaa jatkuvasti sitä, että me ei voida hallita sitä, mitä muut meistä ajattelee ja sitten vielä kysyy, että jos se olisi joku minun kaverini, joka menisi katsomaan yksin jonkun tuttavamiehen bändiä baariin, niin mitä ajattelisin? Ja mitä ajattelisin? Ajattelisin varmaan jotain tyyliin: vitun rohkea muija - tai siis, ei tarvitse edes ketään kaveria turvaksi/tekosyyksi, vaan tekee yksin saapuessaan täydellisesti selväksi tälle tuttavamiehelle sen, että tuli hänen / hänen bändinsä takia. Rohkea, itsenäinen nainen.

Mutta en tiedä kykenisinkö suoriutumaan tuosta mitenkään uskottavasti. Se olisi liikaa. Yritän nyt kuvitella itseni sinne baariin ja se tuntuu ajatuksenakin ihan hirveältä. Ja vaikka menisinkin sinne, koska haluan mennä sinne, niin se olisi niin raskas ympäristö, että luultavasti kun tulisin kotiin, minulla olisi vain entistä pahempi fiilis.

Hmm. Ehkä laitan vielä Annille viestiä, jossa kysyn todella pahoitellen tuota keikkajuttua, koska tulee näin lyhyellä varoitusajalla ja oletko vielä kipeänä, ja että... Ei. Jos hän oli kipeä toissapäivänä, niin ei hän nyt tietenkään tule mihinkään baariin viikonloppuna! Törkeää kysyäkin.

Vittu. Turhauttaa, kun tuntuu, että en saa mitään järjestymään. Vaikka tämä on sinänsä ihan pieni asia, niin minulle se on ollut käsittämättömän vaikea ja tuntuu, että olen joutunut kauheasti ylittämään itseäni päästäkseni edes tähän asti. Joka ei ole yhtään missään. Ei edes lähtöviivalla asti. Tai siis, yhteishengauksessa kysyin Lesteriltä hänen bändistään, jolloin tämä tuli ilmi. Sitten "rämäpäisesti" klikkasin "kiinnostunut"-nappulaa Facebookissa, kun bongasin ne sieltä. Ja sitten vielä ylitin itseni ja kysyin Lesteriltä, että tietääkö hän yhtään tarkemmin, mihin aikaan he soittavat. Ja sitten ensin kasasin itseni ja kysyin Arrowta sinne, minkä jälkeen nyt kasasin itseni uudestaan ja varmistin vielä, onko hän tulossa. Ja nyt... millään sillä ei ole ollut mitään väliä. Se on ihan sama kuin mitään noista kauheista yrittämisistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan, koska tilanne on täsmälleen sama kuin jos en olisi tiennyt koko keikoista mitään. Paitsi että minulla on vain paskempi fiilis.

Tämä on pieni asia ja minun täytyy nyt suhteuttaa tämä reaktioni siihen, mutta se on vaikeaa, koska tuntuu, että tämä on nyt sitä elämää, jota muut elävät joka päivä ihan onnistuneesti, mutta jota minä en vain osaa.

Tässä välissä harhauduin paitsi googleen lukemaan omia vanhoja hakujani ("Can you smell your own breath?", "How to know if a man likes you?", "Should you evolve a pikachu?") niin myös kysymään uuden kysymyksen: "Can you go to a bar alone?" Löysin artikkelin, jolla oli lupaava nimi: "How To Go To A Bar Alone & Not Feel Awkward". Mietin myös, että ennen kuin teen mitään lopullista päätöstä asiasta, voinhan vaikka huomenna mennä tsekkaamaan sen paikan, että millainen se on ja millainen se tila on, jotta voisin jotenkin visualisoida mielessäni sitä, että missä voisi ehkä istua ja miten paljon ihmisiä siellä ehkä tulee olemaan ja yleisesti millainen ilmapiiri siellä mestassa on.

En tiedä, ehkä kasaan itseäni vielä. Mietin, että jos päätän mennä, voinhan ottaa siihen tiistaiseen tenttiin liittyviä juttuja mukaan ja opiskella niitä siellä. Ehkä pitää harkita koko juttua.

Joo, ja nyt luen vielä hetken jotain "how to go to a bar alone" -juttuja ja sitten alan tehdä taas niitä koodausharjoituksia. Niissä on ollut vähän ongelmia, mutta kurssista läpipäästäkseen täytyy saada vähintään 60% pisteistä ja minulla on tällä hetkellä... 92%. Vaikka jättäisin nuo loput tehtävistä kokonaan tekemättä, niin senkin jälkeen saldoni olisi edelleen 73%. Joten ei kai pitäisi panikoida, vaikka eilen panikoinkin. Ehkä yritän nyt kaikilta osin kasata itseni.