Nyt on sitten taas siirrytty kesäaikaan ja saa nukkua aamuisin tunnin vähemmän. Tänään siitä ei tietenkään vielä paljon haittaa ollut, mutta huominen on luultavasti aika kauhea. Onneksi koeviikko alkaa, niin ei ole tällä viikolla nolla-aamuja...

Minä olen nähnyt taas paljon unia. Tai ehkä vain muistan ne, mutta kuitenkin. Olisi toisaalta ihme, jos ei muistaisi unta, jossa aikoo potkaista vihollista, mutta herää sitten siihen, että potkaiseekin jalkansa ihan törkeän kipeästi sängyn reunaan. Hmph. Ja sitten heräsin (uutta aikaa) puoli seitsemän, kun näin painajaisen taas kerran. Tällä kertaa se oli ihan uudenlainen painajainen, joten hieman vaihtelua, mutta en minä niistä painajaisista kuitenkaan erityisemmin nauti. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen, koska en ole koskaan ajatellut, että voisin nähdä siitä asiasta painajaisen. Ja silti heräsin ahdistuneena ja kauhistuneena, vaikka minä en herää kuin kaikkein pahimmissa painajaisissa.

Kai tämän voisi laittaa tuonne unipäiväkirjaan, mutta se ei ollut niin mielenkiintoinen ja pitkä, että viitsisi, joten selitän sen vain tässä.

Se uni liittyi tähän blogiini. Se oli hyvin todenmukainen ja olin hyvin tyypilliseen tapaani tulossa blogiini. Huomasin, että jotain kirjoitustani oli kommentoitu ja yritin päästä lukemaan ne kommentit. Kuitenkin kun näpsäytin sitä kommenttikohtaa, ruudulle tuli ilmoitus (englanniksi), että käyttö estetty tai jotain. Ajattelin, että siinä on vain  jotain vikaa, joten yritin kirjautua sisään. Sekään ei onnistunut. Sitten menin sähköpostiini ja siellä oli virallinen ilmoitus vuodatus.netiltä. Siinä sanottiin, että ihmiset ovat valittaneet siitä, että minun blogini on asiaton ja että häiriköin omassa blogissani jatkuvasti. Siksi minun blogini oli jäädytetty. Viestissä ilmaistiin, että he olivat aluksi harkinneet kahden viikon kieltoa, mutta kunnioittaneet sitten kuitenkin niiden valittaneiden ihmisten toiveita ja tehneet kiellosta sen mukaisen. Valittaneet ihmiset olivat halunneet minut lopullisesti pois blogistani, joten siitä kiellosta tehtiin myös lopullinen. Siinä myös ilmaistiin, että en saa tehdä uutta blogia vuodatus.nettiin, ja että jos tekisin, he tietäisivät sen (ip -osoite) ja poistaisivat koko blogin, ja jos jatkuvasti häiriköisin, he tekisivät minusta rikosilmoituksen poliisille, joka puuttuisi asiaan.

Ahdistuin unessa, enkä tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Ajattelin sitä, miten en ikinä pääsisi edes lukemaan omia kirjoituksiani, vaan kaikki oli poissa. Sitä, että en ikinä enää pystyisi kirjoittamaan mitään päiväkirjablogia. Sitä, miten ihmiset olivat halunneet minut pois lopullisesti.

Sitten heräsin ja hetken olin yhä kauhean ahdistunut, sillä luulin sitä todeksi. Tänään sitten piti tulla heti kokeilemaan, että oliko uni totta vai ei.

Joo, Kylä on ilmeisesti vieläkin kauhean vaikea asia minulle. Se "paluunikin" on pääasiassa sitä, että pakotan itseni kirjautumaan sisään vähintään kerran päivässä vähintään minuutiksi. Nyt olen liittynyt jo yhteen peliinkin, joten kai sitä voisi pitää isona askeleena. Eilen roikuin onlinekin ehkä puolisen tuntia, koska olin vain niin surullinen, että olisin halunnut jutella jonkun kanssa. Mutta en sitten sanonut mitään. En minä uskalla enää. Pelkään vain sitä, miten sanoisin jotain, mutta kukaan ei reagoisi siihen, vaan alkaisivat keskustella keskenään jostain ihan muusta ja olisivat kuin minua ei olisikaan. Ja siinä pelissäkin, mihin liityin, että ihmiset hyppäisivät minun viestieni yli, eivätkä reagoisi minun äänestyksiini, eivätkä koskaan äänestäisi minua, eivät epäilisi, mutta eivät myöskään mainitsisi millään tapaa koko viestissä.

Varmaan tämä on joidenkin mielestä todella tyhmää, mutta minulle on vain tullut se sama pelko mitä ala-asteella... Kukaan ei osoittanut minulle sanojaa, eikä edes katsonut minuun. Mutta jos yritin mennä muiden mukaan hyppimään esimerkiksi hyppynarua, minulle tokaistiin, että minun ei tarvitse tulla mukaan. Ja jos menin kysymään kohteliaasti myöhemmin, pääsisinkö mukaan hyppimään, niin he sanoivat ilkeästi, että heitä on jo liikaa. Sitten he varmistivat, että minä näin, miten he ottivat mukaan kuitenkin heti seuraavan, joka pyysi päästä mukaan.

Nykyäänkin kun valinnaisessa maantiedossa on se valinnainen ryhmä, niin se sama kuvio melkein toistuu yhä. Oman luokkani kanssa minä tulen jo jotakuinkin toimeen, ja kaikki pari/ryhmätyöt voin tehdä neiti R:n ja M:n kanssa (tai neiti K:n, tai MK:n, tai MM:n, tai HR:n kanssa tai sitten kolmantena kahden heistä kanssa). Mutta siinä maantiedon ryhmässä ovat ne minun entiset luokkalaiseni, sellaiset ihmiset, joilla on yleisesti kilttien ja yliystävällisten ihmisten maine. Silti he käyttäytyvät ryhmiä muodostaettaessa, kuin minua ei olisikaan. Maantiedossakin piti muodostaa 3-4 hengen ryhmiä. He kuitenkin päättivät muodostaa viiden hengen ryhmän (joka muodostui suunnilleen puolitoista metriä minun taakseni) ja minä jouduin muodostamaan ryhmän vain itseni kanssa.

Mutta sitten esimerkiksi ruotsin tunnilla minulla on oikea vakituinen parityöskentelypari: neiti R. Lisäksi koska neiti HR on poissa nielurisaleikkauksen takia, neiti MM tekee parityöt yhdessä meidän kanssamme. Ja jos R on poissa, niin teen kaksistaan MM:n kanssa. Se on jotenkin käsittämätöntä, että minun ei tarvitse tehdä paritöitä enää yksin. NN:lläkin toisaalta on pari/ryhmä, joten meidän parityöskentely-aikakautemme on luultavasti ihan loppu. Ja musta vyöhykekin on niin ja näin, koska se kolmas mustan vyöhykkeen jäsen lähti koko lukiosta, joten nyt vain minä ja NN enää olemme tässä vyöhykkeessä. Ainakin toistaiseksi.

Kääk, nyt huomasin juuri, että olen ehkä sekoillut yliopistojen tiedenkuntien suhteen. Voi pahus! Olin jo ajatellut, että selkeästi suoraan Tampereelle, mutta jos siellä ei ole lainkaan matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa, niin en minä viitsi pelkän lääkiksenkään varaan sitä Tampereelle hakemista jättää...