Melkein toinen viikko jo ohi. On mennyt edelleen ihan hyvin. Tosin eilen oli "vapaapäivä" (eli teen ne tunnit myöhemmin sisään), koska yliopistolla oli syksyä varten alustava gradutapaaminen. Ja kun juteltiin Annin ja Thorin kanssa, jotka olivat myös siellä, huomasin, miten olen taas vähän niin kuin hypännyt pää edellä tähän uuteen työhön. Ei sillä, että se olisi paha, mutta huomasin heidän kanssaan jutellessani, että minun olisi tehnyt kauheasti mieli puhua kaikesta mitä töissä tapahtuu ja kaikesta mitä olen siellä tehnyt ja kaikesta mitä olen siellä nähnyt. Olen siis erittäin innostunut asiasta, mikä on tietysti hyvä. Mutta ehkä minun pitäisi hieman myös yrittää hillitä itseäni - kuten teinkin eilen, enkä puhunut työstäni kovin paljon - koska jo aikaisemmin tänä vuonna huomasin sen saman koodauksen kanssa, että minä voin vain uppoutua ihan täysin johonkin tällaiseen asiaan ja silloin tuntuu välillä siltä kuin koko muu maailma lakkaisi olemasta.

Tosin siihen on ehkä vaikuttanut se, että kun tuo työ alkoi, koko muu maailma tavallaan lakkasi olemasta, koska minulle jää noin... kaksi tuntia aikaa arkipäivisin, kun en ole töissä, työmatkalla tai valmistautumassa lähtemään töihin. Siis jos niitä tunteja ei lasketa, kun nukun. Kyllähän siinä väkisinkin elämänpiiri kutistuu, joten on kai aika lailla jaksamisen edellytys, että olen innostunut tuosta työstä.

Huomenna tosin on meidän yliopistoporukan kanssa yhteishengaus, jos vain jaksan lähteä. Ongelmana on se, että minulla on huomenna ihan normaali työpäivä, eli pääsen kotiin todennäköisesti joskus iltaseitsemän aikaan. Ilmoitin muille, että pääsen liittymään seuraan varmaan aikaisintaan yhdeksän aikoihin, koska haluan ehtiä syömään ja käymään suihkussa ennen kuin lähden mihinkään. Se tarkoittaa tietysti sitä, että huomenna minun pitäisi olla lähdössä ulos illalla siihen aikaan kuin menen nykyisin nukkumaan. Saa nähdä mitä siitä tulee.

On kuitenkin kiva nähdä niitä muita, vaikka näenkin Arrown oikeastaan joka päivä töissä. Taistelen taas sisäisesti kaikkien ajatusten kanssa, koska huomaan taas, että kun mietin huomista, päällimmäisenä mielessäni on se, että tuleekohan Lester. Hän on vihdoin tosin sanonut asiaan edes jotain, vaikka sanoikin vain, ettei ole vielä varma pääseekö tulemaan, mutta että ehkä on tulossa. Ja minä huomaan vain odottavani huomista siinä toivossa, että hän tulisi. Tämä on hyvin... epämukava tilanne minulle. Hyvin vaikea, en tiedä mitä ajatella. Tuntuu, että on täsmälleen sama fiilis kuin ennen sitä edellistä yhteishengausta, koska ollaan menossa samaan paikkaan ja Lester ehkäilee, mutta ennen kaikkea siksi, koska minun ajatukseni hänen suhteensa ovat täsmälleen samat - ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan sen jälkeen.

Mutta asiat eivät ole samoin. Valitsin Koodariopettajan Lesterin yli, tulin torjutuksi aika ikävällä tavalla ja päädyin siihen, että no nyt riittää taas kaikki miesjutut vähäksi aikaa. Ja nytkin, kun mietin asiaa, niin niin se on. En etsi ketään, etenkään nyt, koska siinä olisi suuri riski, että siitä tulisi sellainen rebound-juttu, laastarisuhde. Ja eihän silläkään ole mitään väliä, mitä joku Koodariopettaja miettii, mutta jotenkin mietin asiaa kauheasti siltä kantilta, että millaisen kuvan minä itsestäni antaisin, jos nyt edelleen olisin ihastunut Lesteriin? Ihan kuin minulla olisi "haku päällä" ja että joku mies on saatava. Se on ikävä ajatus ja yritän kyllä järkeillä, että eihän se olisi niin, koska olinhan ihastunut Lesteriin jo ennen Koodariopettajaa. Eikä se, että tietoisesti kieltäisin tämänhetkiset ajatukseni Lesteristä kuitenkaan muuta asiaa yhtään miksikään muuksi.

En halua ajatella Lesteriä, en halua miettiä huomista hänen takiaan, mutta se tulee jotenkin automaattisesti. Olen vähän pettynyt itseeni, vaikka toisaalta olen viimeisen vuoden aikana huomannut, että näitä ei voi järkeillä pois. Toisaalta tänään kun siinä meidän WhatsApp-ryhmässä puhuttiin siitä koodauskurssista ja siitä, miten Koodariopettaja ei ole vieläkään kirjannut niitä opintopisteitä sinne järjestelmään, niin huomasin, että oikeastaan olen vihainen hänelle. Hän kun oli niin paatoksellinen siitä opettajan roolista ja pedagisesta vastuusta, mutta siitä huolimatta on TAAS (viime syksyn kurssin suhteen oli sama juttu) rikkomassa sitä, mitä yliopistolaki asiasta säätää: tarkastusaika on kolme viikkoa ja siinä ajassa opintosuorituksen pitää näkyä järjestelmässä. En mitenkään halua kerjätä verta nenästäni, mutta olisihan tämä ihan loistava tilaisuus näpäyttää häntä tekopyhyydestä. Koska en vain mitenkään voi olla kiinnittämättä asiaan huomiota. En aio tehdä sitä, koska vaikka tarve vittuilla Koodariopettajalle onkin suuri, niin en halua ihan polttaa siltoja hänen suhteensa, koska ala on pieni ja voin ainakin toistaiseksi ajatella olevani moraalisesti hieman voitolla.

Mutta toivon vain, että ne opintopisteet tulisivat jo, niin ehkä ne muut meidän ryhmäläiset eivät puhuisi hänestä enää. Se sattuu vähän, kun muut puhuvat hänestä vielä sillä minun keksimälläni lempinimellä, koska he puhuvat hänestä niin tuttavalliseen ja rentoon tapaan, ja vitsailevat, että Koodariopettajalla on mennyt varmaan Avengers Endgame -juhlinta vaan pitkäksi, niin tämmöiset pikkuasiat kuin opiskelijoiden opintopisteet ovat lipsahtaneet mielestä. Ja minä mietin itsekseni vain, että eikä, hän on vain urpo ja tekopyhä paska. Moralisoi minua jostain pedagogisesta vastuusta, vaikka en ole tehnyt virallisesti mitään väärää - kun taas hän ei onnistu olemaan kunnollinen ihan ihmisenä (kun vastasi minulle niin ikävästi) mutta ei myöskään opettajana (ei hoida lakisääteisiä velvollisuuksiaan).

Tosin tietysti Lesterin kommentti asiaan lohdutti, koska kun hän sanoi, että ei hänelläkään näy ne pisteet vielä, niin hän lisäsi, että menihän siinä edellisen kurssin pisteitä odotellessakin ikä ja terveys, niin todennäköisesti näitäkään pisteitä ei ole tulossa vähään aikaan. Aww, Lester, sentään hän ei puolustele Koodariopettajan epäpätevyyttä. Minä en vain sano enää mitään, kun Koodariopettaja tulee puheeksi, koska en yksinkertaisesti tiedä mitä sanoa. Toisaalta haluaisin jakaa heille sen, että hän oli epäkiva ja mielestäni myös epäreilu minua kohtaan, mutta toisaalta en halua, että kukaan tietää, koska en todellakaan halua nolata itseäni enää yhtään enempää tämän suhteen, vaan pikemminkin vain unohtaa koko jutun (ikään kuin se olisi mahdollista...) mahdollisimman pian. Mutta ehkä asia ei tule puheeksi huomenna.

No, soitan vielä Natalialle, kun hän yritti aikaisemmin soittaa minulle, mutta sen jälkeen yritän sitten saada nukuttua, jotta jaksaisin huomenna illalla oikeasti olla siellä ulkona vähän pitempään kun kerrankin saatiin jotain järjestymään.

Ai niin, unohdin kokonaan sen, että olen tällä viikolla jostain syystä kauheasti miettinyt sitä, että olenko sittenkin vain todella outo, sellainen vaivaannuttavalla tavalla outo. En oikein tiedä, mistä se ajatus oikein tuli, mutta olen miettinyt sitä. Kai tunnen oloni vain sosiaalisesti kömpelöksi ja ehkä tuo ryhmähengaus hermostuttaa, kun olen alkanut taas kyseenalaistaa sitä, että pitävätkö ne muut ihmiset minusta lainkaan. Olen yrittänyt kauheasti olla aktiivinen ja ottaa heitä huomioon, mutta tällä viikolla olen miettinyt, että ehkä olenkin mennyt vikaan koko jutussa. Töissäkin mietin aina, että uskallanko laittaa Arrowlle työskypen kautta viestiä kysyäkseni milloin hän on menossa syömään, koska mietin, että haluaakohan hän ylipäätään mennä lounaalle samaan aikaan. Tänään hän onneksi ehdotti sitä ja kaikki vaikutti ihan normaalilta, niin ehkä hän sitten haluaa. Ja hän on tulossa huomenna siihen yhteishengaukseenkin, vaikka asuu tosiaan siellä pääkaupunkiseudulla nyt kesän. Ja kun minulla on erillinen yksityinen keskustelu myös viiden eri tyypin kanssa siitä meidän porukasta ja olen aloittanut niistä vain yhden (Lester), niin en kai ole voinut ihan hirveä olla, jos he ovat aktiivisesti aloittaneet keskustelun kanssani?

Ehkä se on osittain tuo työ ja se, että tavallaan hukkaan itseni siihen, joten sitten kaikki muu näyttäytyy ihan toisessa valossa. No, soitan nyt Natalialle ja menen sitten nukkumaan.