Ylikulutan blogiani. Se pitää kanssa näköjään aina sanoa, kun kirjoitan kaksi kirjoitusta yhden päivän aikana. Tuntuu, että pitää kauheasti selitellä sitä, että olen kyllä tietoinen siitä, että olen kirjoittanut jo aikaisemminkin. Ja minusta tuntuu, että kirjoitan kauhean usein ja kauhean pitkästi verrattuna kenenkään muun blogiin. Ja sitten minua vaivaa sen jälkeen se, että kukaan ei ikimaailmassa jaksa rampata täällä ja lukea kauhean pitkiä vuodatuksiani monta kertaa päivässä. Mutta minkäs teet. Pakko vuodattaa jonnekin, ja koska tämä on minun ainoa vuodatuspaikkani, on sitten vuodatettava tänne.

Mutta niin, kuinkas me voimme tänään? Tottapuhuen, ahdistaa. Ahdistaa oikein kunnolla. Sillä lailla, että on vaikea hengittää ja mahdoton syödä yhtään mitään. Tuntuu, että oksentaa ihan justiinsa. Tiedän, miksi minua ahdistaa: Koulu alkaa huomenna. Tämä olo muistuttaa kauhean paljon sitä oloa, joka minulla oli silloin ala-asteella, kun en voinut mennä kouluun. Ei se koulu itsessään pelota, eikä ne ihmiset siellä, vaan se, että minä alan pelätä. Se ei kuulosta lainkaan järkevältä ja sitä on pahuksen vaikea selittää, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Minusta on mukava mennä kouluun. Minusta on mukava nähdä ihmisiä. Tämä on fakta, joka ei ole muuttunut. Kuitenkin tämä ahdistus ja pelko tulivat sen kohtauksen jälkeen siellä pitseriassa. En tiedä vieläkään, olinko saanut jonkun vatsataudin vai en. Ei se ainakaan tuntunut siltä. Söin vain kaikessa rauhassa. Olin hieman täynnä, mutta se ei ole ennenkään aiheuttanut mitään kauhean pahaa. Sitten yhtäkkiä iski ahdistus, kun olo oli huono. Ei minua oksettanut ollenkaan ennen ahdistusta, mutta kun alkoi ahdistaa, minua alkoi oksettaa.

Nyt tuo huono ja oksettava olo tulee aina, kun minua vähänkin ahdistaa. Oksentaa minun ei ole tarvinnut sen pitseria -tapauksen jälkeen, mutta olo on aina samanlainen. Ja se pelottaa. Pelottaa ihan hirveästi, että jos minulla tulee sellainen ahdistavan huono olo kesken tunnin. Mitä sitten? Mitä jos minä joudun oksentamaan? Mitä luokkalaiseni ajattelisivat siitä? Mitä Nan ajattelisi, jos ahdistuisin ruokalassa ja joutuisin oksentamaan? Mitä kaikki ajattelisivat?

Ja huomenna on heti tanssia. Ainakin saan varmuuden sille, joudunko tanssimaan herra Friikin kanssa vai en. Ja saan varmuuden siitä, kenen kanssa NN tanssii. Kuka saa hänet hymyilemään niin vielä seuraavanakin päivänä? Kunhan se vain ei ole Merry. Kaiken muun minä kestän, mutta kunhan se vain ei ole Merry. Siinä tapauksessa minun täytyy luultavasti mennä tinttaamaan häntä kuonoon tai jotain. NN:ää tai häntä. Ei, ei NN:ää, lupasin, että en kosta hänelle millään tapaa mitään. Hmm. Toivottavasti se on joku tyhjäpää pimu, joka ei millään muotoa haluaisi tanssia NN:n kanssa, ja joka ei tule hänen kanssaan lainkaan toimeen. Mutta ei silti Merry.

Nyt olen loman aikana yrittänyt pehmittää aivojani ajatukselle, että tanssisin wanhoissa sen herra Friikin kanssa. Huomatkaa: Olen keksinyt hänelle jopa oman salanimen, jotta minun olisi helpompi puhua hänestä täällä. Olen löytänyt hyviä (WTF?!?!) puolia siitä: 1. Minä näytän meistä kahdesta tajuttoman paljon paremmalta ja järkevämmältä (mikä on hyvin ihmeellistä). 2. Jos hän suhtautuu hyvin, sen koko tanssin voi ottaa vitsillä ja nauraa, miten muut ottavat sen kauhean tosissaan.

Niin, se, onko tämä Friikki-tanssishow elämäni pahin painajainen, vai vain yksi tuskastuttavien asioiden listalla, riippuu hyvin paljon siitä, miten herra Friikki suhtautuu siihen. Jos hän sanoo meitä pariksi yhdistettäessä mitä tahansa, mikä viittaa millään tapaa siihen, että hän ei haluaisi tanssia kanssani, vaikka maksettaisiin, tilanne on paha. Jos hän sanoo mitä tahansa muuta, tilanne on keskipaha, mutta jos hän ei sano mitään, tilanne on siedettävä. Tuo viimeinen on poissa laskuista. Hän on show-Friikki. Hän sanoo aina jotain julkisesti ja 98% tapauksista kaikki nauravat.

Toinen vaikuttava asia on se, miten tanssiminen sujuu. Huomisen tanssitunnin aikana minä pisteytän hänet (kuka sanoo, ettei ihmisiä voisi pisteyttää? Häh?). Jos hän ei suostu koskemaan minuun lainkaan, tilanne on paha. Jos hän koskee minuun vastahakoisesti ja vastenmielisesti, tilanne on keskipaha. Jos hän koskee minuun täysin yhtä luonnollisesti kuin mihin tahansa muuhun esineeseen, tilanne on siedettävä. Jälleen tuo viimeinen vaihtoehto on luultavasti poissa laskuista.

Niin ja tanssitaito pisteytetään myös. Jos hän ei osaa tanssia lainkaan, ja katselee ympärilleen etsien pakotietä, eikä yritä edes opetella, tilanne on paha. Jos hän ei osaa tanssia lainkaan, mutta ei sano mitään, eikä näytä innostuneelta, tilanne on keskipaha. Jos hän ei osaa tanssia lainkaan, mutta sanoo jotain vitsikästä asiasta ja yrittää edes jollain tapaa oppia, tilanne on siedettävä. Joo, tästä on jätetty kokonaan pois ne vaihtoehdot, että hän osaisi tanssia, mutta se onkin sula mahdottomuus, joten sillä ei liene väliäkään.

Ja sitten voisi pisteyttää koko wanhat saman tien. Se riippuu tietysti oman parini pisteistä, mutta myös siitä, miten pettyneiltä muut näyttävät pariensa suhteen, miten hyvin parini osaa tanssia suhteessa muihin, mitä muut ihmiset sanovat herra Friikille minusta (tai minulle herra Friikistä), sekä siitä, kenen kanssa NN tanssii ja näyttääkö hän tai hänen parinsa tyytyväiseltä tilanteeseen.

Joskus minä lörpöttelen. Se auttaa lieventämään ahdistusta edes hieman. Ainakin yleensä. Joskus puhuminen auttaa ahdistukseen, mutta joskus se pahentaa sitä. Mutta kun sain lisäksi selitettyä nämä asiat edes blogilleni (kirjoitanko minä muuten kohdistaen tämän tekstin jollekin, vai kirjoitanko vain ihan yleisesti?) olo tuntuu hieman kevyemmältä. Lisäksi tulin ajatelleeksi, että voisin nyt kaikesta vastenmielisyydestä (itseäni kohtaan) huolimatta kirjoittaa asiasta sille nettipsykologille, jolle kirjoitin ennen tiheästi. Ehkä häneltä löytyy edes jotain vinkkiä tämän ahdistus-pahoinvoinnin hillitsemiseksi.

Stressaantunut ja ahdistunut olo tosin vieläkin, aamulla on luultavasti odotettavissa ahdistushuippu, mutta kunhan vain pääsen pyörällä matkaan, pahin vaihe on päästy yli. Pitää vain lääkitä itseään migreenilääkkeillä tarpeeksi, että en saa migreenikohtausta yöllä, enkä sitten aamulla, enkä koulussa. *Syvä huokaus* Miksi kaiken pitää olla minulle niin vaikeaa?