Heräsin omaan huutooni.

Hyvin alkaa tämäkin aamu. Väsyttäisi, mutta miten uskaltaisin muka nukahtaa uudestaan? Miksi näen vain painajaisia? Miksi ihan joka yö? Miksi minua pelottaa niin kauheasti koko ajan?

Kaiken huippu on vielä se, että ne painajaiset ovat välillä ihan typeriä. Niitä on laidasta laitaan. Dinosauruksista kummituspikkusiskoihin, oman ruumiin paloitteluun ja edelleen hämähäkkeihin. Tänä yönä vuorossa oli hämähäkki-painajainen. Minä pelkään hämähäkkejä. Jotenkin tyhmää.

Vaikka heräsin uneen juuri äsken, en muista sitä enää oikein kunnolla. Se oli järjetön. Vanhoja koulututtuja... Joku poika, josta he testasivat, kantaisiko tämä heidän laukkunsa... Sitten jokin, joka tuli ovesta. Asuin oudossa asunnossa muiden ihmisten kanssa. He nukkuivat, mutta minä valvoin. Olin ainoa, joka näki, että se tuli. Menin väijymään sitä, enkä edes muista, mikä se oli, millainen se oli. Sain sen loukkuun kuuman kankaan väliin. Tökin sitä paistolastalla ja toivoin, että muut heräisivät, jotta se ei pääsisi pakoon.

Mutta sitten tuli se hämähäkki. Sellainen suht pieni ja normaalin kokoinen. Ei mikään pitkäjalkainen ja vaalea, vaan sellainen pieni ja nopeasti kulkeva ja ruskea ja vähän karvainen. Yritin listiä sitä paistolastalla, mutta löin aina joko ohi tai väärässä kulmassa. Minua pelotti, koska piti mennä liian lähelle sitä. Se oli pääsemässä pakoon. Löin lujaa paistolastalla. Hämähäkki oli pöydän reunalla. Osuin vähän ohi. Lyöntini voimasta hämähäkki kuitenkin kimposi ilmaan – suoraan minun päälleni, suoraan minun kasvoilleni. Yritin puistelehtia pakoon ja karistaa sen hirveän otuksen päältäni.

En ole varma, kuka se oli, mutta sitten unen viimeiseksi asiaksi jäi ääni, joka käski minun vetää hämähäkin henkeeni ja tukehtua siihen. Heräsin sitten hätkähtäen siihen, että huusin. En paljon, enkä mitenkään tyylikkäästi. Mutta lyhyen, ruman ja läpitunkevan rääkäisyn päästin ilmoille ja siihen heräsin. Herätessäni melkein tipuin sängystä, kun yritin yhä karistaa sitä ötökkää kimpustani ennen kuin tajusin, että se oli ollut vain unta.

Minulla on jano. Kurkku on kuiva ja kipeä. Minulla oli vähän vettä sängyn vieressä, mutta se loppui jo. Sen juominen auttoi hieman, mutta minulla on vieläkin jano. Mutta ovi on lukossa, enkä mitenkään jaksaisi lähteä yhtään mihinkään. Kulutankin kannettavan akkua ja angstaan vielä omassa sängyssäni.

Alan hieman rauhoittua jo. Mutta en tiedä, uskallanko nukahtaa vielä. En halua nähdä toistakin painajaista. En halua nähdä painajaisia, en halua pelätä.

Kävin hakemassa juotavaa ja paijaamassa pikkuisia. En käsitä, miten tulen toimeen ihan yksin kokonaisen viikon ilman niitä. Tähän asti on sentään ollut ne, joille voi selittää typeristä painajaisistaan ja joita silitellä. Ja olen silti ollut peloissani. Meneeköhän kauhu ihan uudelle tasolle, kun olenkin ihan todella yksin? Toivottavasti ei.

Pitäisi nukkua. Väsyttää ihan kauheasti. Pitäisi yrittää antaa itsensä nukkua. Pitäisi... Mutta se on vain niin pelottavaa.