Olenkohan jo sanonut täällä, että tulin lopulta siihen tulokseen, että en mene enää takaisin sinne puhelinhaastattelutyöpaikkaan. Ehkä se on osaksi vaikuttanut, että nyt kun en siellä ole ollut, niin minulle tulee sähköpostina vain ne toimiston laajuiset postit - jotka sitten on niitä haukkumisia, jotka saavat oloni näin sairauslomalaisenakin ahdistumaan ja mielen alas. Toivon kovasti, että huhtikuussa pääsisin aloittamaan huvipuistossa, mutta se hieno rekrytilaisuus oli pelkkä vitsi. Paljon oli porukkaa, joista kaikki sanoi, että täällä ei kyllä ole ketään sellaista henkilöä paikalla, jotka vastaisivat ylipäätään mistään palkkaamisesta, vaan ohje oli, että menkään meidän nettisivuille, siellä voi lähettää hakemuksen. Ne hienot CV:ni, joita olin kovalla työllä ensin tehnyt ja sitten printannut, ei haluttu ottaa vastaan.

Videohaastattelun jätin sinne ja minua itse asiassa sen takia haastateltiin myös ilmeisesti johonkin paikalliseen radioon tai johonkin. Oli kaikenlaisia "helppoja" kysymyksiä, kuten että miten arvelet että nuoret suhtautuvat mahdollisuuksiin hakea kunta-alan töitä. No, jos jotain olen vuoden sisällä oppinut, on puhuminen, joten hyvin meni. Samoin videohaastattelu: ainakin koin olevani rento sen jättiläismäisen kameran edessä, vaikka tuntui että aivot tyhjeni sitä mukaa kun puhuin, enkä jälkeenpäin oikeastaan edes muistanut, mitä olin sanonut. Mutta se siitä.

Olikohan se nyt eilen vai toissapäivänä, kun Huippumalli Haussa -ohjelman haku alkoi. Jotenkin se pääsi yllättämään taas, mutta nyt sentään tällä hetkellä painan sen verran kuin edellisen kerran itse castingissa, joten on yli kuukausi aikaa saada taas painoa tippumaan. Se on kylläkin lähtenyt hyvin käyntiin joulun jälkeen: on lähtenyt jo neljä kiloa.

Ja sitten tätä päivää piristänyt yllättävä tapahtuma: Olin nokosilla ja vaihteeksi jouduin heräämään siihen, että puhelin soi. No, siinä oli joku vieras numero ja hiljensin sen jo, mutta sitten ajattelin, että vastataan nyt jos se olisi vaikka kesätyöpaikasta. Ei ollut. Suureksi yllätyksekseni se oli mallitoimistosta! Se nainen siellä toisessa päässä sanoi, että tavattiin tuossa alkusyksystä yhden paikallisen ostoskeskuksen muotinäytös-castingissa ja hän kävi nyt niitä hakemuksia läpi ja muistuin hänelle mieleen. Nyt jälkeenpäin huomasin, että minulle oli lähetetty myös sähköpostia samasta aiheesta, joten voin lainata sanatarkkaan, mitä minusta sanottiin: "Mielestämme olet todella mallimaisen pitkä, upea sekä persoonallinen tyttö ja haluaisimme  sinut mallilistoillemme."

Siis kuulostaa siltä, että unelmani toteutui? Ehei, he olisivat halunneet minut mallikouluunsa, joka kuulemma on välttämätön malleille nykyään. Castingeissa bongatut tytöt saavat koulutuksen erikoishintaan, "vain" 450 eurolla. Olen kuitenkin lukenut, miten "mallimammalla" Anne Kukkohovilta on kysytty, mikä on hänen kantansa mallikursseihin ja mallikouluihin, mihin hän vastasi, että pitää niitä yksinkertaisesti sekä ajan että rahan hukkana. Paras tapa on kuulemma mennä vain mallitoimistoon, jossa kyllä sanovat, onko ainesta ja lupaavimmat otetaan heti sisään ja sitten henkilökohtaisesti autetaan homma alkuun.

En siis ole todellakaan menossa mihinkään mallikurssille, eikäpä tuo mallitoimistokaan niin laadukkaalta vaikuta, mitä nyt etsin tietoa. No, olisihan se ollut hienoa päästä listoille, mutta uskon, että pystyn kyllä siihen ilman kallista mallikurssiakin. Tuntui kuitenkin hienolta että kysyttiin, ja oikein itsetuntoa hiveli kuulla ja lukea se heidän kuvansa minusta. Jotenkin sitä tulee välillä niin tyhmä olo, kun haaveilee jostain malliurasta, että välillä kun pelkästään ajattelenkin, että mitä jos nuo tietäisivät, että tosissani uskon, että minusta olisi malliksi, tuntuu, että punastun jo hieman ja häpeäntunne tuntuu humahtavan rintakehästä vatsaan. Sitten välillä tuntuu taas itsevarmalta, kuten esimerkiksi silloin, kun otin kuvia sitä CV:tä varten, otin myös Facebookkia varten yhden ylimääräisen "fiiliskuvan", kun oli kämpän yksi nurkka valaistu justiinsa ja tukka hienona ja meikit naamassa. Nyt kun se on sitten ihan profiilikuvanakin, niin välillä oikein itsekin katsoo, että vitsit minulla on hienot kasvojen luut, etenkin poskipäät.

On jotenkin ollut kurja ja jaksamaton fiilis viime aikoina. En ole saanut aikaan oikein mitään. Tänään kyllä tein aivan superpaljon, koska jo klo. 8 olin hammaslääkärissä. Ja se yksi mahdollinen reikä oli muuttunut useaksi pieneksi reiäksi, jotka kaikki on kuulemma paikattava. Otettiin oikein röntgenkuvat ja kaikki, mutta toisin kuin siellä yksityisellä, jotka ehkä silloin pari vuotta sitten kämmäsivät sen kasvohermoni kanssa, jotka sanoivat, että on ehdottoman välttämätöntä, että siihen etuhampaaseen (ainakin yhteen) tehdään täydellinen juurihoito, koska röntgenkuva on sen verran paha.

Sen jälkeen en ole hammaslääkärillä ollut, koska olen ollut ihan kauhuissani, mutta nyt kaupungin hammaslääkärillä, palvelu oli mahtavaa ja minua kohdeltiin ihmisenä. Tiedettiin myös kolmoishermosärky ja myönnettiin, että sellainen voi haitata yhden etuhampaan pienenkin reiän paikkaamista. Pientä kauhua kuitenkin koin, kun hammaslääkäri sanoi, että yksi niistä pienistä rei'istä on yhdessä viisaudenhampaassa, joten saan itse valita, että paikataanko se vai poistetaanko jo tässä vaiheessa koko hammas.

Minulla on itse asiassa kaikki viisaudenhampaat suussa ja ne ovat linjassa muiden poskihampaiden kanssa ja mahtuvatkin suuhuni ihan hyvin, joten mitään tarvetta niiden poistamiseen ei tällä hetkellä ainakaan ole. Olen kuullut niin paljon viisaudenhampaiden poistosta, että pelkästään ajatus siitä ahdistaa TODELLA!

Tänään oli osastolla leffapäivä. Oli myös ensimmäinen päivä osastolla, koska perjantaina vesiputki poksahti ja vesi oli poikki koko viikonlopun ja vielä maanantainkin. Leffa valittiin äänestyksellä sairaalan leffoista ja voittajaksi tuli Station Agent. Se oli ihan kiva leffa, jokseenkin erilainen, ehkä jopa taidemainen. Silläkin uhalla, että rikon taas ankaraa vaitiolovelvollisuuttani, niin yhden osastolaisen kommentti kuvaa leffaa aika täydellisesti: minimalistinen. Siinä kerrottiin todella vähän ja todella paljon piti lukea rivien välistä. Osasta asioista meillä porukka oli täysin eri mieltä, kun toiset olivat pitäneet faktana jotain sanottua, jota muut olivat pitäneet selkeänä vitsinä. Todella mielenkiintoinen, suosittelen. Perustietoina voisin sanoa, että leffa on pääasiassa draamaa, kesto on n. 1,5 tuntia ja leffakotelon kannessa ollut lause kuvaa leffaa hyvin: "Yksinäisyys on hauskinta kolmisin."

Pidennetyn viikonlopun aikana sain lisäksi hoidettua hiuksiani erikoishoitoaineella ja eilen lyhensin hieman, en kuitenkaan sellaiseksi särmikkääksi, vaan klassisen elegantiksi, koska uskon sen olevan parempi malliksi hakemisen kannalta, niin sitä pystyy tarvittaessa muokkaamaan, jos pitävät tyyliäni ihan kauheana. Se on nyt siis harvinaisen silkkinen ja hieno!

Kohtalainen fiilis muuten, mutta jotenkin väsynyt ja voimaton edelleen.