On ollut nyt vain pelkästään huonoja päiviä sitten viime blogikirjoituksen. Ei vain vähän huonoja, vaan tosi huonoja, sellaisia, että tuntuu, että joka hetki minun pitää käyttää kaikki energiani siihen, että en satuttaisi itseäni. Ehkä se on se derealisaatio mistä se terapeuttini joskus puhui joka iskee taas päälle, kun pää on ihan sumea ja tuntuu siltä, että kaikki positiiviset asiat joita olen ikinä kokenut ovatkin olleet vain minun omaa kuvitelmaani. Että parempi olisi, jos en vain olisi lainkaan olemassa, koska sitten minun ei tarvitsisi kärsiä ihan tyhjän vuoksi, koska minun olemassa olollani ei oikeastaan ole väliä yhtään kenellekään. Kenenkään elämä ei muuttuisi mitenkään oleellisesti, jos vain katoaisin kokonaan, ehkä he eivät edes huomaisi sitä.

Olen tapellut edelleen sen koodauskurssin kanssa ja nyt näyttää siltä, että ne kaikki tunnit, jotka väänsin sitä koodia ovat menneet hukkaan, koska tulen reputtamaan kurssin. Viikon takkuamisen jälkeen olen vihdoin ymmärtänyt, mitä minun pitäisi tehdä, noin suurinpiirtein, mutta en käsitä lainkaan, miten se toteutuisi käytännössä. Olen kyllä yrittänyt, mutta hetken yrittämisen jälkeen tuntuu siltä, että olen vain entistä enemmän sekaisin ja alan itkeä ja seuraava tunti meneekin siihen, kun yritän rauhoitella itseäni edes sen verran, että en satuta itseäni. Ja sitten palaan koodin pariin, teen sitä viisi minuuttia ja sitten sama kierre alkaa alusta. Ja tuntuu, että se pahenee joka kerta. Nyt viikon vääntämisen jälkeen tuntuu jo siltä, että tarvitsen sen tunnin rauhoittelun ihan vain etten menisi hyppäämään jostain sillalta. Kaikki muu on menettänyt merkityksensä, lakannut olemasta. Enää olemassa on vain se koodi, jota en osaa ratkaista ja minun tyhmyyteni ja epäonnistumiseni paitsi koodaajana niin myös ihmisenä, koska tämä kaikki vain saa minun aivotoimintani vain lakkaamaan ihan kokonaan.

Ja minua turhauttaa, kun ohjelma tekee kyllä sen, mitä sen pitääkin, mutta nyt minun pitäisi tehdä se kokonaan uuteen muotoon, jotta se tekisi edelleen ne samat asiat, mutta olisi vain eri muodossa. Ja ei, en voi vain kopioida sitä, mitä olen tähän asti tehnyt, vaan mikäli olen ymmärtänyt oikein, minun täytyisi paitsi kirjoittaa, niin myös järkeillä se koko ohjelma ihan uudestaan alusta asti.

Kun nyt ohjelma toimii niin, että ajoluokka käsittelee käyttäjän antaman käynnistyskomennon, jossa on kaksi tiedostoa. Sitten tämä sama ajoluokka lukee ne tiedostot ja luo toisesta luokasta kaksi oliota, joihin tallennetaan näiden tiedostojen tiedot sellaisessa järjestyksessä, että niitä voidaan käsitellä ja tutkia myöhemmin. Melko yksinkertaista, eikö? Mutta se on väärin. Sen sijaan minun pitäisi luoda ajoluokassa muuttuja, joka välittää käyttäjän antaman käynnistyskomennon toiseen luokkaan, joka välittää sen kolmanteen luokkaan, joka käsittelee sen ja tallentaa niiden tiedostojen sisällöt tilapäismuuttujiin sekasotkujärjestyksessä, jotka palautetaan toiseen luokkaan, joka pyörittää tuon sekalaisen sotkun läpi ja luo oliot kolmatta luokkaa avuksi käyttäen ja ensin järjestää sen sekasotkun ja sitten tallentaa sen niihin olioihin ja... en edes tiedä mitä. Ongelma on se, että se kolmas luokka, jossa minun pitäisi kuulemma hallinnoida kaikkea, on juuri se luokka, josta luon olioita, jotta saan sen ohjelman toimimaan mahdollisimman yksinkertaisesti. Eli kaikki se koodi, minkä sain kovalla vaivalla tekemään sen mitä pitääkin on täysin käyttökelvotonta siinä uudessa versiossa, joka minun pitäisi tehdä.

Itse asiassa tuon kirjoittaminen hahmotti sitä minulle varmaan paremmin kuin kaikki se, mitä olen tehnyt niiden lukemattomien tuntien aikana tällä viikolla, kun olen yrittänyt saada sitä käymään järkeen. Mutta ihan sama, koska laitoin jo sille opettajalle viestin, että antaa koko jutun olla, koska siitä ei tule mitään, koska en edelleenkään hahmota edes sitä mistä minun pitäisi aloittaa. Hän sanoi aikaisemmin että voi jatkaa sitä palautusdedistäni perjantaihin, mutta vaikka nyt yhtäkkiä tajuaisinkin kaiken, en mitenkään pysty tekemään sitä noin kuukauden työtä uudestaan kahdessa päivässä, etenkin kun henkinen jaksamiseni on ihan nollassa. Niin ilmeisesti sitten vain reputan koko kurssin. Mikä on ihan paskaa, koska ohjelmani tekee kaikki vaaditut toiminnot virheettömästi.

Tietysti ymmärrän, että koodauksessa on oleellista myös se, miltä se koodi näyttää ja miten erilaista tietoa hallinnoidaan ohjelman eri osien kautta, mutta mielestäni siihen olisi pitänyt sitten antaa tarpeeksi selkeät ohjeet heti aluksi, että tämä on tehtävä tavalla X sen sijaan, että sanotaan asia arvoitukseksi muotoiltuna tyyliin: "Tieto X -tyyppiset asiat on käsiteltävä siellä, missä Tieto X -tyyppiset asiat kuuluu käsitellä, jotta logiikka ja vuorovaikutus pysyvät erillä toisistaan." Sen ymmärtäisi, jos kursseilla olisi käsitelty logiikan ja vuorovaikutuksen pitämistä erossa, mutta ei ole ja vaikka se opettaja on nyt selittänyt minulle sitä kohta viikon, en edelleenkään ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Hän sanoi vain, että "logiikka on kaikkea laskemista, esim. vertailua", mutta sekään ei käy minulle järkeen, kun minun mielestäni laskeminen ja vertailu eivät ole lainkaan sama asia. Tulostaminen ei kuulemma ole logiikkaa, mutta nämä tiedonpalaset eivät kauheasti auta minua luomaan mitään kovin perustavanlaatuista jaottelua.

Hah. Ehkä nyt jopa lainaan itseäni, sillä tähän kurssiin kuului myös dokumentaation kirjoittaminen ja tässä dokumentissani sanon seuraavasti:

"Vaikeinta minulle oli sen hahmottaminen, mitä oli tarkoitus tehdä missäkin vaiheessa. Erityisesti terminologia tuotti ongelmia, sillä koodaaminen on vielä niin uusi asia, että ihan perustermitkin kuten ”muuttuja”, ”apumuuttuja” ja ”attribuutti” ovat vielä sen verran vieraita, että minun täytyy miettiä välillä todella pitkään, että hahmotan mikä niiden ero on ja millaisissa paikoissa niitä käytetään, vaikeammista termeistä puhumattakaan. Se oli myös suurin turhautumisen aihe, koska se sai olon todella lannistuneeksi, kun välillä tehtävänannon tai vinkin ymmärtämiseen meni huomattavasti enemmän aikaa kuin itse koodin tekemiseen sen jälkeen."

Tuo jotakuinkin summaa myös nämä nykyiset ongelmat. Hyvää reflektointia Amia tuossa dokkarissa! Harmi vain, että senkin kirjoittaminen oli yhtä turhan kanssa, kun kerran kurssi ei mene läpi, koska olet niin vitun idiootti, ettet ymmärrä edes tehtävänantoa, vaan teet koko ohjelman ihan päin helvettiä, etkä osaa sitten edes korjata sitä. Ja sitten en edes ymmärrä, mikä siinä minun palautuksessani on vialla, vaikka se opettaja kuinka yrittää vääntää sitä rautalangasta minulle.

Tänään lisäksi kaksi nuorempaa rottaa katosi aamuisen ulkoilun aikana. Ja siis ulkoilu tapahtui ihan minun keittiössäni, joten vaikka tiesin, että ne eivät kovinkaan todennäköisesti ole päässeet kämpästä pois, panikoin ihan täysin. Aluksi ajattelin, että kohta ne kömpivät sieltä väsyneinä ja tyytyväisinä, mutta kun viiteen tuntiin ei näkynyt eikä kuulunut mitään, alkoi paniikki iskeä. Naksuttelin ja kutsuin niitä, rapistelin ruokapusseja, tein kaikenlaista, jotta ne olisivat tulleet, mutta missään ei näkynyt mitään, eikä mistään kuulunut mitään. Aloin sitten käymään järjestelmällisesti koko kämppää läpi. Irrotin hellan seinästä, yritin tunkea itseni jääkaappikaapin (jääkaappi on seinään pultatussa "kaapissa") rakoihin, sitten irrotin tiskikoneen seinästä, jotta sain sen tarpeeksi ulos, kävin läpi rottien kaapin, kirjahyllyn, eteisen kenkätelineen ja jokaisen kengän, kaikki mahdolliset piilopaikat ja niiden tutut jemmat, mutta mitään ei löytynyt. Yhdeksän tunnin jälkeen paniikki kasvoi entisestään, koska sinä aikana ne kadoksissa olleet rotat eivät tietenkään olleet syöneet eivätkä juoneet mitään. Enkä ollut minäkään. En ollut uskaltanut tehdä mitään, en viedä roskapussejakaan ulos, vaikka olin tonkinut ne moneen kertaan, enkä imuroida, jotta en osuisi vahingossakaan pikkurottaan, enkä tehdä ruokaa, jotta en vahingossa olisi kärventänyt johonkin uunin nurkkaan piiloutunutta pikkuotusta.

Lopulta huomasin, että vaatehuoneeni ovessa on yhdessä kohtaa kynnyksen kohdalla pieni kolo, josta ehkä voisi mahtua ihan pieni rotta, jos se kunnolla tunkisi. Aloin siis käymään vaatehuonetta läpi, hylly hyllyltä ja vaate vaatteelta. Purin vaatteet pois hyllyiltä yksi kerrallaan, ravistelin, puristelin ja siirsin turvalliseen paikkaan, jonne ei pääsisi livahtamaan minun huomaamattani. Muutenkin on ollut raskasta, niin tämä ei yhtään auttanut. En ymmärtänyt, miksi rotat eivät tulleet, kun ne kerran ovat aina ennenkin tulleet kun kutsun niitä. Sekin tuntui tässä mielentilassa siltä, että olen vain kuvitellut sen vuorovaikutuksen rottienikin kanssa, kun selkeästi nekin lähtisivät heti pois jos vain saisivat mahdollisuuden päästä minusta eroon.

Lopulta ne löytyivät ja vielä tavalla, joka valoi hieman uskoa siihen suhteeseen rottiini. Ne olivat vaatehuoneen lipaston rakenteissa jumissa. En tiedä, miten ne olivat sinne päässeet, mutta jotenkin ilmeisesti, eivätkä osanneet vain tulla sieltä itse pois. Löysin ne, kun istuessani vaatehuoneen lattialla ja käydessäni läpi niitä vaatteita, yritin puhella sillä "rottaäänelläni" niille, jotta olisi edes pieni mahdollisuus, että ne tulisivat sittenkin. Ja kun aloin kutsua niitä, ensimmäistä kertaa yhdeksään tuntiin kuului pieni vinkaisu. Kun kutsuin niitä uudestaan, kuului lisää vinkaisuja. Paikansin ne vinkaisut sitten siihen lipastoon ja kun raotin sitä alimmaista laatikkoa, ensimmäinen karkulainen syöksyi suoraan syliini sieltä laatikon ja lattian välisestä tilasta. Toista joutui maanittelemaan hetken, mutta sitten sekin tuli.

En tiedä. Rottien kanssa kommunikointi tuntuu hyvin samanlaiselta kuin kaikki muukin elämä. Välillä minusta tuntuu, että pystyn kommunikoimaan yllättävän hyvin niiden kanssa ja koen huomaavani jopa sen, kun rotta turhautuu siihen, kun se ei ymmärrä, mitä haluan sen tekevän, kun yritän opettaa uutta temppua. Vähän samaan tapaan kuin minä turhaudun, kun en ymmärrä jotain. Siitä tulee jotenkin sellainen fiilis, että pystyn melkein jopa samaistumaan niihin. Ja tuntuu siltä, että ne välittävät minusta. Ulkoillessakin ne seuraavat minua, jos kävelen jonnekin ja ne tulevat katsomaan, jos teen jotain, tai jos vain makoilen lattialla niiden ulkoillessa, ne tulevat säännöllisin väliajoin ikään kuin "moikkaamaan" ennen kuin jatkavat puuhiaan. Mutta sitten toisina hetkinä tuntuu siltä, että se on kaikki vain minun pääni sisällä ja että minä olen yhtä yhdentekevä niille kuin kaikille muillekin joista välitän.

Välillä tuntuu kuin jokin ihan pieni hentoääninen ajatus yrittäisi päästä sen hirveän kammomölyn läpi ja sanoa, että olet vain väsynyt, yritä olla armollinen itsellesi, mutta se hukkuu nopeasti kaiken muun alle. En halua kuunnella sitä, koska tuntuu, että se on ollut kaikki vain harhaa ja siihen uskominen vain ylläpitää sitä kauheaa pahaa oloa, josta en vain tunnu pääsevän eroon. Huomenna on viimeinen terapiakäynti ennen lomataukoa. En tiedä, ei sekään kauheasti liikuta, kun tuntuu, että siitäkään ei ole ollut apua, kun selkeästi minussa on jotain vain niin pahasti pielessä, että minua ei saa ehjäksi. Ylipäätään se kipu tuntuu kuin olisin jo kuollut ja alkanut jo mädäntyä sisältä.

Välillä mietin, että ehkä olen edelleen vain se 18-vuotias, joka elää siellä lukitussa huoneessa, joka on vain kuvitellut tämän kaiken. Että muutin pois kotoa, että olen tavannut kivoja ihmisiä ja että olen päässyt opiskelemaan jotain ihan turhaa, mutta silti onnistunut saamaan ihan hyväpalkkaisia alan töitä jo ennen valmistumistakin. Mutta ehkä olenkin vain katsonut ulos ikkunasta, nähnyt ihmisiä ja kuvitellut tämän kaiken. Koska jos en olisi, niin kai minulla olisi ollut vaikutusta johonkin? Kun vaikka kuinka yritän miettiä, että onko jotain, joka olisi toisin vain koska minä olen vaikuttanut siihen, niin en vain keksi mitään. Kaikki olisi ihan samoin, olin minä oikeasti olemassa tai en. Joten onko millään loppujen lopuksi väliä?

Väsyttää, mutta en halua mennä nukkumaan, koska huomenna on taas uusi päivä. Taas kerran tällainen ajatusten oksennusteksti. Ihan sama.