Otsikko tiivistääkin kaiken yhteen lauseeseen. En ole tehnyt viime päivinä paljon mitään. Tai kaiketi olen, en vain kunnolla muista siitä mitään. Olo tuntuu taas harhaiselta ja unenomaiselta. Siltä, että hereilläänkin vain nukkuu. Tuntuu tuskastuttavalta ajatella, että minä olen niitä ihmisiä, joille ei löydy jalansijaa maailmasta.

Veljeni sai tänään valmiiksi 500 palan palapelin, jonka hän sai joululahjaksi. Huomenna hän aikoo aloittaa minun antamaani 1000 palan palapeliä. Se on oikeastaan tällä hetkellä yksi harvoista huveistani: Yritän kehittää palapelien kokoamisen kaavaa. Jos veljelläni meni neljä päivää 500 palaisen palapelin kokoamiseen, miten kauan häneltä kestää 1000 palaisen palapelin ratkaisemiseen? Kaksi kertaa niin kauan? Vai kenties päivien määrä neliöön? Tai kuutioon?

Toinen asia, mistä olen saanut hieman lohtua, on Oryx and Crake -kirja, joka minun pitää lukea koulun esitelmää varten. Se tulee lukea englanniksi, mutta minulla on kirjasta sekä englanninkielinen että suomenkielinen versio lainassa. Kirja kertoo geenimanipulaatiosta ja siitä, millaiseksi maailma tulevaisuudessa muuttuu. Se on mukavan angst.

Olisin myös niin mieluusti halunnut nähdä elokuvan Pan's Labyrinth, sillä HS:n NYT -liitteessä sitä kuvailtiin fantasiaksi, joka ei lohduta. Siis vähän niin kuin angst. Se ei kuitenkaan pyöri kummassakaan varteenotettavassa kaupungissa, joissa minun olisi sitä mahdollisuus käydä sitä katsomassa. Perin tyypillistä.

Tänään ei huvita kirjoittaa lainkaan, sillä mitään uutta ei ole. Ei tapahtumia, eikä ajatuksia. Ei mitään. Mielessä on pyörinyt yksi biisi, mutta minä en saa siitäkään irti mitään, eikä minulla ole aavistustakaan, miksi juuri se soi minun päässäni uudestaan ja uudestaan. Halusin sen aikoinaan riparilla konfirmaatiolauluksemme, kuten moni muukin, mutta sen sijaan valitsimme loppujen lopuksi biisin "Tule kaikeksi mulle". En ole kovin uskonnollinen ihminen, ateisti kun olen, mutta tämä mielessäni pyörivä biisi on mielestäni vain jotain kaunista.

En saa siitä tänään mitään irti, kuten en myöskään saa tänään irti yhtään positiivista tunnetta tämän blogin päivittämisestä. Mutta ehkä joku saa. Jos ei saa, niin ei saa, mutta minusta tuntuu nyt, että minun tarvitsee uskoa, että joku saa.

***

Laula ihmisille ilosta, laula surusta,<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

laula väreistä maailman.

Laula ihmisille sanoista, laula teoista

yhden ainoan jumalan.

Laula heille saduista, laula sodista,

laula kivikaduista.

Laula sydämestäsi kaikki se, laula se, niin kuin Herralle.

 

Katso silmillä itkevän, silmillä nauravan,

katso silmillä kuolevan.

Katso silmillä syntisen, silmillä rakkauden,

joka voittaa kaiken sen.

Katso silmillä voittajan, silmillä sokean,

silmillä väliinputoajan,

ja maalaa sydämestäsi kaikki se, maalaa se, niin kuin Herralle.

 

Kerro liikkeillä tanssijan, minä rakastan,

minä välitän vieläkin.

Kerro maailmassa näytelmän, minä ymmärrän,

minä kutsun sielläkin.

Puhu viivoilla taulussa, puhu ilmeellä,

kuiskaa sanoilla laulussa.

Ja tee sydämestäsi kaikki se, tee se, niin kuin Herralle.

***