It sure has been hectic two weeks... Joo. Eli siis kauhean kiireiset kaksi viikkoa ja kaikenlaista on sattunutkin ja ollut mielessä. Olen oikein tehoharjoitellut englantia tekemällä kaikenlaisia tehtäviä ihan hullun lailla. Ja osastolla olen tämän kaksiviikkoisen puhunut ehkä jopa enemmän englantia kuin suomea tai ruotsia. En siis vain omaksi ilokseni, vaan koska meidän osastolle tuli kansainväliseltä puolelta opiskelija, joka ei osaa oikein ruotsia tai suomea. Hän on kiinasta, mutta opiskelee Suomessa ja hän on tyttö ja hänen nimensä on Chang. Hän on jostain pienestä kaupungista Kiinan ja Taiwanin rajalta, jonka nimeä ei kannata edes mainita, koska se ei olisi yhtään tuttu, kun siinä kaupungissa on vain kolme miljoonaa asukasta. Ja ei, ei tullut virhettä, vain ja kolme miljoonaa.

Lisäksi osaston Krisse törmäsi Alfiin sairaalan pihamaalla. Hän kuulemma oli pyytänyt häntä käymään meidänkin osastolla, kun hän on ympärivuorokautisella osastolla nykyään, mutta kun Alf oli kuullut, keitä osastollamme on, hän ei ollut tullut. Nyt tietysti stressaan, että jos hän tunkee meidänkin osastolle jossain vaiheessa. Pitäisi kai sääliä häntä edes siitä, että hänellä menee huonommin, mutta en vain osaa.

Ajattelin häntäkin hieman tänään, kun yritin selvittää ajatuksiani liittyen meidän osaston yhteen uuteen potilaaseen. Hän on nainen, joka puhuu enemmän kuin kukaan muu aikaisemmin. Enkä minä pidä hänestä. Hän on sillä tavalla jännä, että ajoittain hän on jopa käytöksellään suvaittavuuden ulkopuolella. Vähän niin kuin Alfkin.

Olen osastolla ollessani tavannut paljon erilaisia ihmisiä, mutta suurin osa on ollut ihan ok-tapauksia. Jotkut puhuvat paljon olematta suvaittavuuden ulkopuolella, jotkut ovat taas olleet liian sairaita meidän osastollemme. Siis järkeilen nyt mielessäni, että on olemassa ns. "normaaleita" ihmisiä, jotka voivat olla esim. päiväosastolla tai miksei ympärivuorokautisella osastollakin. He ovat sellaisia, jotka vaikuttavat suhteellisen järkeviltä ja kykenevät asialliseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa.

Sitten on olemassa sairaita ihmisiä, joiden käytökseen vaikuttaa hallitsevasti jokin sairaustila - maanisdepressiivisyys tai psykoottisuus tai vastaava. He eivät kykene asialliseen vuorovaikutukseen ja heillä on sen lisäksi joitain huomattavia sairauden merkkejä.

Sitten on vielä kolmas kategoria. Se on jotain, mikä ei kuulu kumpaankaan näistä aikaisemmista ryhmistä. Tällaisia kolmanteen kategoriaan kuuluvat ihmiset kykenevät jonkinlaiseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa, mutta yleensä he eivät pärjää siinä hyvin. Yleensä he kuitenkin kuvittelevat pärjäävänsä hyvin ja tuntuvat olevan hieman samalla tapaa sokeita näille muita hieman arveluttaville tavoilleen kuin nuo toisen kategorian ihmiset. Heillä ei kuitenkaan ole mitään erityistä sairautta, joka aiheuttaisi sen. He ovat vain jollain ehkä hieman vaikeastikin kuvattavalla tavalla outoja ja saavat muut ihmiset hieman varuilleen.

Alf kuuluu tuohon kolmanteen ryhmään. Samoin kuuluu ehkä lukiosta herra Näppis. Ja se minunnimiseni tyttö, joka oli osastolla viime keväänä. Ja myös ehkä tämä osaston uusi puhuva ihminen. Hän puhuu sopimattoman paljon ja muiden päälle, vaikka huomaisi, että nämä yrittivät sanoa jotain. Tänään se käytös korostui entisestään, kun oli kuvataideterapia, johon hänet pyydettiin mukaan. Opiskelijat eivät yleensä tule sinne, mutta joskus, jos Netta-hoitaja pyytää, niin sitten he saavat tulla. Tänään tämä uusi ihminen kuitenkin kutsui mukaan piirtämään (jos opiskelijat tai muut hoitajat tulevatkin sinne, he eivät ikinä piirrä) sen kiinalaisen opiskelijan, joka sitten hämmentyi hieman, kun ei tiennyt, oliko hänellä lupa tulla sinne vai ei.

Lisäksi tämä uusi ihminen tuli sinne ehkä vartin myöhässä. Sitten hän kuitenkin jatkoi piirtämistä myös varmaan vartin yliaikaa. Piirrettäessä ollaan aina hiljaa ja keskitytään omaan työhön. Tämä uusi nainen kuitenkin piti melkein koko ajan jotain ääntä. Joko kysyi jotain Netalta tai päästi "hmm" -äänen tai jotain.

Ja sitten, kun aletaan käymään töitä läpi, Netta kysyy siltä, kenen vuoro on, että mitä hän haluaisi kertoa työstään ja kysyy joitain täsmentäviä kysymyksiä. Sitten kysytään erikseen joka kerta siltä kuvan piirtäneeltä, että onko hänelle okei, että muut kysyvät hänen työstään kysymyksiä tai sanovat jotain. Tänään se ei kuitenkaan mennyt niin, vaan tämä uusi ihminen kommentoi heti ensimmäisen työtä että se oli hieno ja että hän oli hyvä piirtäjä.

Sitten Netta yritti päästä takaisin rutiiniin, mutta se uusi ihminen keskeytti jatkuvasti kyselemällä kysymyksiä piirtäjältä. Lopulta Netta sanoi, että nyt on hänen vuoronsa kertoa omasta työstään, voisitko odottaa vuoroasi. Ei siitä paljon apua ollut kuitenkaan. Hän kyseli kauheasti kysymyksiä ja teki olettamuksia ja vaikka piirtäjä ei kauheasti ollut selittänyt omista tuntemuksistaan, niin tämä nainen sitten sanoi hänelle, että kylläpäs se piirros kuvasti hyvin hänen tunteitaan. Siis nainen sanoi, että jonkun toisen tekemä piirros kuvasti todella hyvin sen piirtäjän tunteita, joista hän ei ollut kertonut oikeastaan mitään.

Ja kun lopulta oli hänen vuoronsa ja pitkän selityksen jälkeen Netta lopulta sanoi: "Entäs te muut, onko jotain, mitä te haluaisitte kysyä tai sanoa?" Siihen se nainen vastasi itse, vaikka kysymys oli selkeästi osoitettu muille. Hän selitti lisää työstään ja kertoi värikkäiden viivojen tarkoittavan, että hän on värikäs persoona, jolla on hyvä huumorintaju ja että hän on oikeastaan luonnonlapsi, joka on jollain tapaa erilainen kuin muut. Ja sitten hän sanoi siihen perään, että hänelle on tosi tosi tosi tosi tärkeää, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on.

Tuollainen on outoa, mutta ei kuitenkaan ihan sairaalla tavalla outoa. Se saa kuitenkin muut hieman varuilleen. Sama oli Alfin kanssa osastolla. Erican kanssa juteltiin Alfista ja se oli todella huojentavaa, koska nyt voin perustella että muutkin ovat samaa mieltä kuin minä. Siis jo ennen kuin me alettiin seurustella, minä sanoin sille yhdelle netti-ihmiselle, jonka kanssa ei kylläkään enää olla kavereita, että jos minä katoan, niin hän tietää sitten, että minua pitää etsiä haudattuna Alfin takapihalle.

Ja Aya, joka oli osastolla aika pitkään Alfin kanssa yhtä aikaa, sanoi ihan oikeasti pelkäävänsä tätä. Hän sanoi pelkäävänsä, että Alf tulee pommin kanssa osastolle ja räjäyttää itsensä tai vetää jonkun kouluammuskelun jossain tai vastaavaa. Ja Erica kertoi, miten Alf oli yhtenä päivänä vain alkanut seuraamaan häntä, kun hän lähti kotiin. Ja sitten kun hän oli kysynyt Alfilta, että tiesikö hän, että hän on naimisissa, niin Alf oli kuulemma tyynesti vastannut, että joo.

Aina välillä tulee vastaan sellainen ihminen, joka on tuolla lailla häiritsevä. Ei mitenkään hullu tai psykoottinen tai maaninen tai sellaista, mutta ei kuitenkaan myöskään sellainen "normaali" ihminen, jonka käytöksen voisi selittää tyynesti vain persoonallisuudella.

En olisi ennen ehkä hyväksynyt, että on olemassa tuollainen kolmas kategoria, mutta nykyään kai on pakko. En tiedä lainkaan, miten muuten pystyisin selittämään tuollaiset tapaukset, joita on kuitenkin useampi, ja jotka kaikki ovat käytöksellään asiallisen vuorovaikutuksen rajamailla. Yritän itse olla avoin ja hyväksyä, että monilla ihmisillä on monenlaisia ongelmia, mutta en voi mitään sille, että tuollaisia ihmisiä kohtaan minussakin syntyy jotenkin luonnostaan hieman pelkoa tai ärsyyntymistä.

Mutta olin veljeni näyttelyssä ja tapasin sen kivan netti-ihmisen taas ja huomenna olen lähdössä toiseen veljeni näyttelyyn. Tällä kertaa kyseessä on jopa ihan avajaiset, joihin pitää olla hieno kutsukortti, jotta pääsee sisään. Ja pitää olla hienot vaatteet. Ja sitten siellä paikanpäällä pidetään ainakin puheita ja tehdään kaiketi muutakin tuollaista hienostelevaa. Tai en tiedä, onko se hienostelevaa, en ole koskaan ollut missään tuonkaltaisessa tilaisuudessa.

Olen ehkä hieman hermostunut ajatellessani huomista. En sinänsä itseni takia, vaan veljeni töiden takia. Jo aikaisemmassa näyttelyssä näin kolme hänen työtään ja yllätyksekseni hieman petyin niihin. Veljelläni on ollut todella pitkään jonkinlainen sydän-vaihe. Siis hän piirtää sydämiä joka paikkaan. Samalla kun käytiin siellä näyttelyssä ja haettiin veljeni kotiin viikonlopuksi, tuotiin mukana hieman hänen tekemäänsä keramiikkaa. Muutamat maljakot ja lautaset olivat ihan hienoja, mutta melkein kaikki muu vain ärsytti minua, sillä veljeni oli tunkenut kaikkeen vähintään yhden sydämen. Jos yhdessä työssä kerran olisi paljon sydämiä, niin se olisi ihan okei, mutta jos niitä on joka paikassa.

Tuo sydänvaihe johtuu ilmeisesti jostain tytöstä siellä opistolla. Aika söpöä toisaalta, mutta luulisi, että jotain sellaista voisi kuvata muutenkin kuin pelkästään piirtämällä sydämiä. Minä itse en oikein koskaan piirrä sydämiä, vaan pikemminkin vältän niitä ihan viimeiseen asti. Vähän niin kuin huutomerkit tekstissä. Joskus nuorempana käytin niitä vaikka kuinka paljon, mutta sitten joku opettaja sanoi, että jos niitä käyttää koko ajan, niin sitten niiltä menee jotenkin teho ja uskottavuus. Mutta jos huutomerkkejä käyttää valikoidusti, niin sitten se huutomerkin kohta on jotenkin huomattavampi ja uskottavasti huutomerkitöity.

Niin, ja tämä tyttö ilmeisesti pyörittää ainakin kolmea poikaa, jotka kaikki piirtelevät sydämiä hänelle. Joo. Tulee mieleen hieman se Ylen ohjelma - Toisenlaiset Frendit. Ihan hyvällä tavalla. En ole oikeastaan huolissani veljestäni, mutta jos näen yhdenkin sydämen vielä jossain näyttelyssä, aion kivahtaa veljelleni, että voi herranjumala, piirrä jotain muutakin joskus kuin sydämiä, ne on tylsiä, eikä ihmiset tykkää, eivätkä ole sitten ainakaan valmiita ostamaan niitä 500-1200 euroa maksavia teoksia.

Joo-o, ne työt maksavat viidestäsadasta ylöspäin. Leukani loksahti, kun näin niiden hintoja siellä näyttelyssä. Ja tämä huominen näyttely on luultavasti samaa hintaluokkaa jos ei korkeampaakin, koska se on Helsingissä ja on ilmeisesti se tärkein näyttely. Paitsi että tuskin veljeni niitä rahoja koskaan näkisi, vaikka joku ostaisikin hänen taulunsa - opistoa aloitettaessa nimittäin piti allekirjoittaa lappu, jossa suostuttiin siihen, että se opisto omistaa kaikki veljeni siellä tekemät työt.

Ja rottien kanssa on ollut kauheasti hankaluuksia viime aikoina. Pienet vauvat ovat kasvaneet kauheasti ja niille on kertynyt aika paljon negatiivista energiaa. Siis ne tappelevat ja ovat huonolla tuulella ja välillä kun otan niitä kiinni, kun ne liikkuvat vapaana olohuoneessa, niin ne kirkuvat kuin syötävät ja nappaavat hampailla hieman. Eivät pure, iho ei mene rikki, mutta jos oikein tarkkaan katsoo,  niin jonkinlainen pieni punertava jälki hampaista jää ja tietysti sen tuntee. Pitäisi niiltäkin saada energiaa vähän pois, mutta tuntuu, että sihen ei vain ole yhtään mitään keinoa.

Ja pääsykokeet lähenevät ja ensi maanantaina on se kenraalikoe. Siis kun tilasin itseopiskelumateriaalin, niin ilmoittauduin samalla kokeeseen ja kertaukseen. Enkä ole lukenut pääsykoekirjoja ja alan pikkuhiljaa panikoida.

Ehkä yhteydessä edelliseen asiaan tai sitten ei, mutta olen lopultakin saanut painoni kuriin. Ei, en "saamassa kuriin" vaan "saanut kuriin". Olen hieman reilun viikon vähentänyt syömistä radikaalisti. Pikkuhiljaa nälkäkin on vähentynyt ja vähemmän syöminen on onnistunut. Joo, ei varmaan pitäisi laihduttaa liian nopeasti, mutta olen kärsimätön ja kun tämä nyt kerran onnistuu, niin miksei ottaa sitten kaikkea siitä irti? Ja kun hävitettävänä on kymmenen kiloa, niin muuten sen poistamiseen menee koko kesä! Joten olen nyt viikossa laihtunut suunnilleen kaksi kiloa. Eli suunnilleen kesäkuun alussa olisin siinä nollapainossani, eikä minun tarvitsisi enää käyttää pelkkiä verkkareita, vaan pääsisin taas farkkuihin.

Mutta ehkä tämä hätäinen selitys riittää tällä kertaa, kun tänään pitäisi siivota vielä rottahäkki loppuun. Ääh.