Minulla on ongelma. Tajusin sen tänään aamulla, kun olin jo herännyt, mutta en vielä noussut ylös. Ja vaihteeksi heräsinkin taas jo kymmeneltä ihan itsekseni. Ihan kummaa, kohta alan jo huolestua itsestäni.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Näin taas paljon unia. Yhdessäkin unessa meidän perhe oli ollut jossain juhlissa ja äiti, joka ajoi autoa, oli hänkin hieman humalassa ja ajoi koko ajan oikea vilkku päällä ja kun minä huomautin siitä hänelle, hän huusi, että ei se päällä ollut. Takapenkillä istuivat isäni ja George W. Bush. Lopulta se meni sitten siihen, että minä pakotin äitini ajamaan tien sivuun, koska eihän humalassa saa ajaa ja istuin sitten itse kuljettajan paikalle ja meidän piti viedä George W. Bush kotiin. Oli outoa.

 

Tuon lisäksi näin unta taas koulusta. Tällä kertaa kyseessä oli vain vanha ala-asteeni. NN oli kuitenkin siellä myös ja hän näytti törkeän upealta ja kun me kävelimme toisiamme vastaan käytävällä, hän hymyili minulle ja minä hymyilin hänelle. Unessa oli myös Merry, jonka kanssa juttelin jostain kumman syystä. Emme olleet kavereita, mutta minä puhuin hänelle vähän sillä mielellä, että olisi lapsellista pitää yllä jotain kauheaa vihaa, vaan olisi järkevämpi suhtautua toiseen edes neutraalisti ja siksi minä heitin hänelle pari sanaa.

 

Sitten koulu syttyi kuitenkin tuleen. Se oli ihan ilmiliekeissä ja kaikki juoksivat pihalle ohjeiden mukaan. Sitten kun oltiin ulkona, alettiin laskemaan ihmisiä ja katsomaan, puuttuiko joku. NN puuttui. Minä olin ihan suunniltani ja tajusin, että NN oli vielä sisällä. Koulu paloi jo ihan joka kohdasta törkeän voimakkaasti ja minä tiesin, että kukaan ei menisi enää hakemaan NN:ää, koska se olisi liian vaarallista. Olin ensimmäinen, joka huomasi NN:n puuttuvan, mutta en sanonut sitä kenellekään. Hivuttauduin pikkuhiljaa sivummas, kunnes olin lopulta kulman takana, josta minua ei voinut enää nähdä. Tiesin, että jos yrittäisin sisään pääovesta, minut pysäytettäisiin siihen paikkaan. Mutta kun olin ollut kesätöissä siellä, minä olin mennyt keittiöhenkilökunnan ovesta sisään. Juoksin sinne ovelle, mutta se oli lukossa. Siinä on kuitenkin iso lasi-ikkuna, joten minä rikoin sen ja menin siitä sisään. Keittiö on kellarissa, joten siellä ei palanut. Kaikkialla oli kuitenkin savua ja minä ryntäsin keittiön ja ruokalan läpi ja sitten portaita ylös etsimään NN:ää. En ehtinyt löytää häntä ennen kuin heräsin.

 

Ihan mielenkiintoisia unia taas vaihteeksi. Tämä univaihe on jotenkin kummallinen, kun näen ihan koko ajan unia, jotka muistan. Eilenkin, kun nukuin päivällä vähän, näin kumman unen, jossa minut oli lukittu tähän tietokonehuoneeseen ja minun piti paeta sieltä. Se tyyppi, joka oli lukinnut minut sinne, antoi vihjeen, että pystyisin ratkaisemaan sen geometrian avulla. Hän toi huoneeseen liitutaulun ja piirsi siihen kolmion ja sanoi, että sen piirroksen avulla minun pitäisi pystyä ratkaisemaan se, miten pääsen pakenemaan huoneesta huomaamatta.

 

Minä näen siis unia ihan koko ajan. Olen miettinyt, näenkö minä aina näin paljon unia, mutta en vain muista niitä. Luin joskus, että ihmiset näkevät jatkuvasti unia, mutta he vain luulevat, että eivät näe, koska he eivät muista niitä. Onko siis niin, että unien määrä on aina vakio, mutta että me emme vain muista niitä? Ja nyt kun minusta tuntuu, että muistan suunnilleen jokaisen unen, jonka nukkuessani näen... Miksi? Miksi yhtäkkiä on kuin napista painaisi ja unet menee päälle ja minä muistan ne kauhean hyvin ja tarkasti?

 

Minä en usko siihen, että unet olisivat jonkinlaisia "enteitä" tai että niillä olisi joku suuri ja merkityksellinen sanoma, joka pitää tulkita. Minä kuitenkin mietin niitä jonkin verran. Ne kuitenkin tapahtuvat minun päässäni, joten eikö sillä ole kuitenkin ainakin jotain merkitystä, keitä unissa ja missä minä itse olen ja mitä tapahtuu?

 

Tai siis, yleisimmin uneni sijoittuvat kouluun: hyvin loogista, sillä koulussahan minä vietän suuren osan ajastani arkisin. Loogista on siten myös se, että unissa on niitä henkilöitä, jotka ovat myös koulussa. Tai sitten perheenjäseniä. On myös ymmärrettävää, että yleisin painajaiseni on se, että Qaro puree minua. Se on purrut minua ennenkin ja minä pelkään sitä. Ymmärrettävää. Tällaisia asioita minä laitan merkille unistani, en mitään, että siinä unessa sillä ihmisellä oli sen värinen paita ja koska se väri merkitsee asiaa x, niin sen täytyy tarkoittaa sitä, että se asia vaikuttaa elämääni lähitulevaisuudessa. Minusta tuo on pelkkää hömppää, vähän niin kuin horoskoopitkin.

 

Mitä tajusin tänään, oli se, että olen nähnyt nyt neljänä yönä peräkkäin unia, jotka muistan. Neljänä yönä. Unet ovat olleet aika erilaisia, eivätkä toista mitään samaa kaavaa. Paitsi yhdessä suhteessa. Joka yö, joka ikinen yö, näen sitten millaista unta tahansa, NN on mukana. Joko päähenkilönä tai pelkkänä statistina tai sitten häneen vain viitataan, mutta hän on aina mukana. Joka yö. Ensimmäisenä yönä se oli se, että hän ei huomioinut minua ja että hän oli leikannut tukkansa lyhyeksi. Toisena yönä hän oli vain statisti, joka vilkuili minuun luokan toiselta puolelta. Kolmantena yönä minä olin hänen kotonaan. Ja nyt neljäntenä yönä hän hymyili minulle käytävällä ja minä säntäsin pelastamaan häntä palavasta koulusta.

 

Jos siis unien määrä on suunnilleen vakio, mutta vain se vaihtelee, että miten hyvin muistan ne, niin tarkoittaako se sitten sitä, että on mahdollista, että aina kun minä nukahdan, minä näen unen, jossa NN on jotenkin mukana? Minä en ole ajatellut sitä lainkaan... En ole ajatellut sitä niin, että näkisin mitenkään erityisen paljon unia NN:stä. Mutta nyt kun tulee tällainen jakso ja miettii näitä unia, niin sitten yhtäkkiä se vain iski, että minä olen nähnyt hänestä unta ihan jokaisena yönä.

 

Minä olen epäonnistunut. Minä olen rationaalinen ihminen. Minä haluan olla rationaalinen ihminen. Mutta miksei se vain tunnu onnistuvan NN:n suhteen? Minusta itsestänikin on jotenkin säälittävää, että pääpuheenaiheeni on täällä blogissanikin melkein koko ajan NN. Näen hänestä unia jatkuvasti ja mietin häntä törkeän paljon muutenkin. En voi edes kuvailla sitä, miten säälittäväksi ja typeräksi tunnen itseni tämän takia. Minunhan kuuluisi olla se rationaalinen tyyppi. Minun pitäisi pystyä suhtautumaan NN:äänkin rationaalisesti. Minun ei pitäisi tuntea häntä kohtaan niin paljon, vaan pikemminkin ajatella joitain teknisiä seikkoja, jotka puoltaisivat sitä, että voisimme tehdä toisemme onnellisiksi.

 

Siitä on melkein puoli vuotta... Ei ihan, mutta melkein. Minä en ole sanonut sitä, koska minä haluan olla siitä varma. Minä epäilen itseäni. Ehkä olenkin erehtynyt? Kuka määrittelee sen sanan? Sitä ei kuulu käyttää tässä tilanteessa, vaan se kuuluu sanoa vain silloin, kun ollaan parisuhteessa tai avo/avioliitossa. Toinen täytyy tuntea, toisen lähellä on täytynyt olla. Niin sen kuuluu mennä. Sitä ei voi sanoa, kun toinen ei edes tiedä. Sitä ei voi sanoa, kun ei ole toisen kanssa edes missään varsinaisissa tekemisissä. Sillä eikö se silloin olisi vain valehtelua? Eihän se voisi olla totta. Se olisi liioittelua. Kukaan ei uskoisi sitä. Kaikki nauraisivat ja sanoisivat, että en tiedä mistään mitään, kun kerran sanon niin tässä vaiheessa. Se on sääntö! Niin ei pidä sanoa.

 

Mutta kaikesta huolimatta... Minä rakastan NN:ää.

 

Tappakaa minut nyt, olkaa niin kilttejä! Päästäkää minut kärsimyksistäni. Tämä on niin tuskallista, että kohta vajoan lattialle kiemurtelemaan silkasta kärsimyksestä. Olen epäonnistunut.