Joo antaa olla. Kaikki pienikin positiivisuus, josta olen pitänyt kiinni, antaa sen vain olla. Tiedän, että ylireagoin, mutta mieleni kieltäytyy päästämästä siitä irti. Mietin tänäänkin niitä Lesterin synttäreitä ja sitä, että onnittelenko häntä vai en, kun huomasin, että hänen syntymäpäivänsä ei olekaan enää listattuna Facebookissa. Viime vuonna se vielä oli, koska jos en olisi saanut siitä sähköpostilla ilmoitusta (hyödyllinen asetus), en olisi taatusti huomannut sitä. Mutta näköjään hän on sitten sen jälkeen poistanut sen näkyvistä.

Minun mielelleni on ihan selvää miksi hän on sen poistanut: hän ei halua, että jotkut randomit ihmiset häiritsevät häntä hänen syntymäpäivänään. Hänellä on ollut se listattuna siellä vuosia, joten jotenkin mieleni vain sanoo minulle, että sinun takiasi Lester on ottanut sen pois, kun viime vuonna onnittelit sitä ja nyt hän on poistanut sen, jotta voisi minimoida ne kaikki triggerit, jotka voisivat saada minut laittamaan viestejä hänelle. Minun on täytynyt tehdä hänen olonsa todella ikäväksi ja ahdistuneeksi tyhmillä viesteilläni. Sen takia hän ei varmaan tullut siihen viikonlopun hengaukseenkaan ja varmaan se pahoittelu ja "seuraavalla kerralla sitten ehdottomasti" on vain sitä Lesterin pakonomaista kohteliaisuutta.

Ja varmaan kaikki muutkin ajattelevat niin. Varmaan ne viikonlopun ihmisetkin ajattelevat kaikki niin, mutta minusta oli vain niin kiva nähdä heitä, että jotenkin alitajuntaisesti blokkasin mielestäni sen kiusaantuneen ilmapiirin, jonka sain aikaan. Laitoin äsken kotiin tultuani viestin Nataliallekin, jossa kysyin, mitä syitä hän keksii sille, että joku poistaa syntymäpäivänsä Facebookista ja lisäsin vielä, että kai töissä on vain ollut tylsä päivä ja muutenkin fiilis on sellainen, että kaikenlaisia asioita pyörii taas mielessä. Hän luki sen melkein heti, mutta ei vastannut mitään. Varmaan se on hänen mielestään niin idioottimainen kysymys, ettei hän jaksa vaivautua edes vastaamaan siihen. Joo, hänellä on vauva ja kaikkea, joten siinä varmaan ne tärkeät asiat priorisoidaan ja tällaiset idioottimaiset kysymykset eivät ole niitä joihin käytetään aikaa.

Jossain minussa on se puoli, joka sanoo, että ylireagoin ja että minun pitää jotenkin yrittää rauhoittua, koska tämä ajatusketju, jonka olen nytkin kirjoittanut tähän ei tunnu sellaiselta aikuisten oikeasti järkevältä. Tuntuu pahalta sanoa se, koska tuntuu että minun mieleni kieltää minua kiistämästä tai edes kyseenalaistamasta noita ikäviä järkeilyjäni.

***

Olen vähän rauhoittunut ja söinkin tässä välissä ja yritin tehdä jotain typerää 2D animaatiota InkScapen avulla. Ajattelin, että järjestelen ajatuksiani jotenkin niin, että teen 2D animaation siitä, miten tavallisista sosiaalisista jutuista, jotka tuntuvat tapahtumahetkellä joko neutraaleilta tai jopa positiivisilta, tulee pikkuhiljaa negatiivisia. Ajattelin, että ehkä se saisi minutkin jotenkin uskomaan sen, että ehkä se itse hetkessä ollut olotila oli se todellinen ja tämä jälkeenpäin kauhean pyörittelyn jälkeen tehty loppupäätelmä on minun mieleni vääristämää. Koska silloin kun olen rauhallinen ja jätän kaikki yksityiskohdat pois ja jos mietin, että joku muu kertoisi tuollaista, niin pitäisin todennäköisenä, että se itse tilanteessa koettu ilmapiiri vastaa paremmin todellisuutta kuin jälkeenpäin tehty täysin päinvastainen tulkinta asiasta.

Jos yritän päästä käsiksi siihen puoleeni, jota terapeuttini kutsuu "normaalisti toimivaksi minäksi", kai ajattelen, että on todennäköistä, että Lester pitää minusta ihmisenä. Se puoli minusta pitää ehkä jopa todennäköisenä sitä, että Lester saattaisi olla jopa hieman ihastunut minuun, mutta se on spekulatiivisempaa. Tällöin kaikki se hänen käytöksensä, joka tuntuu välillä oudolta, olisi selitettävissä sillä, että hänellä on mahdollisesti jotain omia ongelmiaan, jotka vaikuttavat hänen käytökseensä ja sillä, että vuorovaikuttaminen ihmisten kanssa (ehkä etenkin minun kanssani?) on hänelle stressaavaa. Loppu kaikesta Lesteriin liittyvästä hankalasta olisi puolestaan selitettävissä omilla tulkinnoillani. Minä olen omien ongelmieni takia kauhuissani ja koska Lester on ihminen, jolla on minulle poikkeuksellisen paljon väliä, se saa minun normaalistikin hieman yliherkän negatiivisuustutkan sekoamaan ihan totaalisesti.

Ja ehkä se olisi toisaalta helpompaa minulle, jos Lester olisi parisuhteessa jonkun toisen kanssa ja tyyliin vihaisi minua, koska vaikka se pistää hieman, kun ajattelen häntä jonkun muun kanssa, se olisi silti samalla ihan järjetön helpotus. Ainakin nyt tuntuu siltä. Viikonloppuna oli ihan eri maailma, jossa ihmiset ovat kivoja, minä osaan olla ihan normaali ihminen, eikä henkinen eikä fyysinen läheisyys pelota minua ihan niin hirveästi kuin normaalisti. Nyt se on sulanut taas, joten tämä Lester-kriisini tulee taas ihan aikataulun mukaan.

En kuitenkaan aio onnitella häntä. En koe, että tunnen häntä tarpeeksi hyvin, jotta voisin virallisesti muistaa/tietää hänen syntymäpäivänsä ilman että voin vedota mihinkään Facebook-muistutukseen tai siihen, että hän olisi maininnut syntymäpäivänsä joskus minulle. Yritän antaa tämänkin asian vain taas olla. Ehkä jos joskus hänen kanssaan tulee jotain puhetta jostain, mietin asiaa uudestaan tai jos hän tulee johonkin hengaukseen.

Ehkä nyt yritän sen sijaan keskittyä enemmän niihin ihmisiin, jotka ovat vaikuttaneet olevan halukkaampia vuorovaikutukseen kanssani. Aion onnitella Korpinkynttä silloin joskus vajaan kahden viikon päästä, ja sen lisäksi Annilla on synttärit sitä ennen, niin onnittelen häntä ja kyselen samalla kuulumisia ja ehkä yritän udella myös sitä, millaisina hän kokee Harjoittelupaikkarohmun jatkuvat suorat maanittelut yhteishengauksen suhteen. Harjoittelupaikkarohmu on tägännyt Annin suoraan niihin ja vaikka hän on sanonut, että ei pääse tulemaan, Harjoittelupaikkarohmu on silti jatkanut sitä maanittelua. Itse koin sen vähän epäsopivana ja mielestäni Anni vaikutti hieman kiusaantuneelta vastausviesteissään, mutta enhän minä toisaalta tiedä heidän väleistään. Siksi aionkin kysyä Annilta, jotta voin tarvittaessa tehdä likaisen työn hänen puolestaan ja pyytää Harjoittelupaikkarohmua lopettamaan. Ja ehkä voisin ehdottaa jotain kaksinhengausta Harjoittelupaikkarohmulle, kun hänkin oli niin kiva ja kun hänellä on nyt niitä naissäätöjä ja meidän välit on selkeämmin sellaiset ihan platoniset.

Ihan sama. Turha kirjoitus taas, en päässyt yhtään mihinkään ja nyt kiukuttaakin ja pitäisi taas mennä nukkumaan, kun huomenna on taas töitä. Edelleenkään ei ole hyvä fiilis.