Tänään terapiassa sitten taas puhuin niistä ajatuksista. Terapeutillani on vain aina sellainen ajatus, että ehkä Jaska sanoo minulle asioita satuttaakseen minua. Esimerkiksi se että hän kokee minut ystävänä, koska terapeuttini sanoi, että sehän on ihan ristiriidassa sen kanssa että Jaska piti mahdollisena sitä, että voitaisiin joskus palata yhteen. Haluaisin uskoa terapeuttiani, mutta mietin että yrittääkö hän jotenkin lohduttaa minua sanomalla noin vai uskooko hän oikeasti siihen mitä sanoo. Todennäköisesti uskoo, mutta muutamaan kertaan olen testannut tätä hänen teoriaansa ja kysynyt Jaskalta jostain mitä hän on sanonut, mikä on satuttanut minua ja Jaska ei ole ikinä ottanut sanojaan takaisin, vaan sanonut tarkoittaneensa niitä. Niin uskon tässäkin tapauksessa olevan.

Kun sitten mietin terapiassa tänään että miksi miehet näkevät minut kaverina, miksi vaikka klikkaa, niin jokin ei silti klikkaa tarpeeksi ja minun kanssa ei haluta suhteeseen. Terapeuttini nosti esille yhden mahdollisen teorian, jota en ole oikein ajatellutkaan. Kuulemma hänen mielestään vaikuttaa siltä, että minun kanssa seurustellakseen mies tarvitsee todella hyvän itsetunnon, koska olen niin pärjäävä. Kuulemma miehisyyteen on todella pitkään liitetty tiettyjä ominaisuuksia, esimerkiksi se, että mies elättää naisen ja suojelee naista ja auttaa miehisissä jutuissa. Ja kuulemma minun seurassani miehet voivat tuntea itsensä jotenkin mitättömiksi, koska en TARVITSE heitä, vaan hoidan kaikenlaisia asioitani itse. Terapeuttini sitten sanoi, että mietitään, että millaista on ollut olla Jaska meidän suhteessa: minä olen viisi vuotta nuorempi ja me molemmat ollaan oltu masentuneita, mutta siitä huolimatta olen ollut jotenkin pärjäävä. Ja ehkä alussa oltiin enemmän "tasavertaisia", mutta nyt minulla on se yliopistopaikkani ja opiskelen kuntoutustuella (jota Jaska ei saanut) ja opintoni etenevät ihan kohtalaisesti. Kun taas Jaska sitten on ollut yliopistolla kymmenen vuotta eikä ole lähelläkään tutkintoa, eivätkä opiskelut etene. Kuulemma sitten on varmaan vaikeaa Jaskalle katsoa vierestä, kun minä pärjään ja minulla "menee hyvin", kun hänellä menee huonosti, eikä hän pysty korjaamaan tilannetta.

Sitten mieleeni tuli että viime aikoina Jaska on jotenkin todella paljon halunnut auttaa kaikenlaisessa, vaikka olen sanonu ettei hänen tarvitse. Hän auttoi siivoamaan kämppääni, vaikka sanoin, että pärjään kyllä. Hän auttoi tietokoneongelmien kanssa, vaikka itsekin osaan tietokoneiden kanssa aika paljon. Ja sitten kun en ole pyöräillyt koko kesänä ja pyöräni renkaat ovat ihan tyhjät, minkä huomasin, kun meinattiin Jaskan kanssa yhdessä lähteä jonnekin. Muutamaa päivää myöhemmin Jaska vaatimalla vaati, että mitä jos hän kokeilisi pumpata sinne pyörän renkaisiin ilmaa. Sanoin että minä en vain saa sinne sillä omalla pumpullani menemään mitään, mutta ei hänen tarvitse, koska voin vain mennä käymään jollain läheisellä huoltoasemalla ja käyttää sitä samaa laitetta renkaiden täyttämiseen, jolla täytetään autonrenkaatkin. Mutta Jaska nyt sitten pumppasi sinne pyörääni ilmaa kuitenkin.

Ehkä se on sitten ollut sellaista, että en ole tyypillinen nainen ja ehkä Jaska on tuntenut olonsa jotenkin... en tiedä. Epämiehekkääksi? Sellaiseksi, että eihän hänestä ole mihinkään. En tiedä, tämä on vain terapeuttini teoria, mutta mietin, että kai se toisaalta voisi pitää paikkansakin.

Ai niin, näin jännää unta yöllä. Päätin siinä unessa alkaa taas maalaamaan ja piirtämään jotta saisin sitä kautta kanavoitua tätä kurjaa oloa, ja kai niin voisi tehdäkin. Yksi todella selkeä idea tuli siinä unessa mieleeni ja se tuntui aika hienolta. Pelkällä lyijykynällä piirrettyjä autoja paperi täyteen, ihan täyteen päällekäin ja sekaisin, nimeksi "aamuruuhka". Kai se idea tuli joskus aamulla, kun puoliunessa kuuntelee, kun kahdeksalta kaikki tuntuvat menevän autolla töihin. Siitä tuli mieleen kuva jonka piirsin joskus päiväosastolla täällä nykyisessä kaupungissa, en varmaan niitä kuvia sitten koskaan laittanutkaan tänne, mutta ehkä sen voisi laittaa tähän loppuun. Siltä tuntuu aina välillä, nyt kun ei ole oikein mitään rutiinia, kun yliopistollakin on eri päivinä erilainen aikataulu. Sitten tulee mieleen se, millaista oli mennä joka päivä töihin kahdeksaksi, niin ehkä se kuva kuvastaa sitten sitä tunnetta. En tiedä. Mutta ehkä piirtäminen tai maalaaminen on ihan hyvä idea. Lisäksi mietin että alan opetella yhtä Nightwishin biisiä pianolla: Slow, Love, Slow, joka on jazz-tyyppinen jännä biisi. Joskus olen kokeillut sitä, mutta se on aika vaikea, mutta pahaan oloon se voi olla ihan hyvä. En ole välttämättä jazzin suuri ystävä, koska koska kun suurimmassa osassa biiseistä pystyy kuulemaan, jos soittaa jotain väärin, niin jazzissa se ei päde, vaan pitää koko ajan taistella sitä tunnetta vastaan, että tämä kuulostaa jotenkin väärältä. Mutta olisi hienoa osata kyseinen biisi.

Yksin%20%E2%80%93%20Kopio-normal.jpg