Äh. Miten ”kristillinen pelastuskäsitys” liittyy mitenkään etiikkaan, häh? Tuo oli yksi koekysymys tämänpäiväisessä uskonnonkokeessa. En oikein tiedä, miten se meni, kun en ole ihan varma, tajusinko niitä kysymyksiä. Piti kirjoittaa kolme esseetä ja minä valitsin aiheikseni ”kristillinen pelastuskäsitys”, ”etiikan käsitteistön eritteleminen” ja ”eri kirkkojen eettiset painotukset”. Sain vähän reilun sivun jokaisesta, paitsi tuosta kristillisestä pelastuskäsityksestä. Tuo etiikan käsitteistö oli vielä ihan helppotajuinen tehtävä (vaikkakaan en ollut varma, olisiko siinä kuulunut selittää niistä moraaliteorioistakin vai ei), mutta nuo muut olivat aika ufoja. Selitin sitten vähän sitä sun tätä, mitä sattui tulemaan mieleen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mietin juuri, että mikä numero minun pitäisi saada. Olen saanut aikaisemmista kursseista seiskat molemmista, joten se päättöarvosana jää seiskaan, vaikka saisinkin kutosen tästä kokeesta. Heh, laskin itse asiassa juuri, että sitten minun uskonnon numeroiden keskiarvo olisi 6,66666... Olisi aika älytöntä.

 

Tämä koeviikko ärsyttää. Minä näin NN:n viimeksi tiistaina ja silloinkin vain kaksi kertaa vilaukselta. Eilen en nähnyt häntä ollenkaan ja tänäänkin vain sen verran, mitä nyt täytyi, kun hän oli samassa luokassa. Ja hän jäi tekemään vielä koetta sen jälkeen kun minä häivyin. Yleensä NN lähtee aina ensimmäisten joukossa, mutta tietenkin juuri silloin kun minä saan kokeen tehtyä ennen kuin saa lähteä, niin sitten hän jää tekemään sitä pitempään. Ja huomenna minulla on kemia – joka tarkoittaa sitä, että NN:llä ei ole koetta. Ja sitten on viikonloppu. Sitten tulee maanantai, jolloin minulla ei ole koetta. Joten periaatteessa minulla on yhtään mitään mahdollisuutta nähdä NN:ää edes vähän vasta tiistaina. Tyypillistä.

 

Kauheasti stressaa tuo seuraavan jakson alku. Ei muuten, mutta oikeastaan vain sen takia, että missä ryhmissä NN on ja missä minä olen. Joo, ei mitenkään epätoivoista tai mitään. Vähän stressaa kaikki muutenkin. Joskus parin viikon päästä kai on musiikkiopiston joulukonsertti, jossa minäkin soitan. Se on ensimmäinen iso konsertti, tähän asti olen soittanut vain ”väliaikakonserteissa”, jotka ei siis ole lukuvuoden päätöskonsertteja. Minä en edes tiedä sitä tarkkaa päivää. Eikä se biisi suju vielä mitenkään täydellisesti.

 

Ja englanti stressaa. Minulla on seuraavassa jaksossa kymmenen tuntia viikossa sekä matikkaa että englantia. Jee. Ja sen lisäksi vielä äidinkieltä, biologiaa ja yhteiskuntaoppia. Tekee yhteensä 35 viikkotuntia ja kun siihen lisätään kolme hyppytuntia, niin lopputulos on 38. Se tarkoittaa sitten sitä, että minulla on joka ikinen aamu nolla-aamu (7:40) ja kahdeksan tunnin päivä (loppuu 15:15), paitsi tiistaina, jolloin koulu loppuu jo 13:35. Sentään. Mutta jos tämä kurssi on tuntunut aika raskaalta (26 viikkotuntia), niin mitenköhän minä ikinä selviän tuosta seuraavasta.

 

En ole nähnyt Naniakaan kuin viimeksi tiistaina ylinopealta vilaukselta (ei ehditty vaihtaa yhtään ainutta sanaa). Hän on käynyt kokeilemassa sitä wanhojen pukuaankin maanantaina, niin olisi kiva kuulla, mitä hän siitä oli mieltä.

 

Ai niin joo! Minun piti mainita jo ajat sitten tämän kurssin uskonnontuntien huimasta saavutuksesta! Herra Aksu puhui minusta nimellä! Eikö ole historiallista? Herra V söhläsi kiertämään laitettujen papereiden kanssa (lähti Aksusta, mutta herra V yritti antaa ne hänelle takaisin, vaikka ne olisi pitänyt antaa minulle) ja sitten Aksun takana istuva neiti M nauroi ensin ja sanoi sitten, että ”ne pitää laittaa Amialle” ja kun herra V ei saanut tästä selvää, Aksu toisti: ”Amialle. Ne pitää laittaa Amialle.” Siis oikeasti. Yleensä tuollaisissa tilanteissa ihmiset sanovat ”tuonne toiseen suuntaan” tai ”oikealla puolella olevalle henkilölle”.

 

Ei nyt tule heti mieleen, koska joku poika olisi viimeksi sanonut minun nimeni oikein ääneen. No joo, paitsi ykkösellä, kun herra MaP selitti kavereilleen yhdestä improvisaatio-näytelmästä (jossa hän oli poika ja minä hänen äitinsä, ja menin sitten täräyttämään ihan pokkana hänelle siinä koko luokan edessä törkeän kaksimielisen lausahduksen), mutta muuten ei tule mitään mieleen. Selkeästi se minun mainitseminen nimeltä on sidoksissa arvostukseen. Joo, mitä siis päättelemmekään siitä, että Amian nimeä ei sanota suunnilleen koskaan?

 

Mutta jotenkin tuntui mahtavalta, kun tämän kurssin aikana minä olen joutunut työskentelemään neiti M:n ja R:n lisäksi myös herra Aksun kanssa, niin näköjään sillä on ollut jotain vaikutusta eikä näiden huomioideni perusteella edes niin kauhean negatiivista. Taas maailmassa on yksi ihminen lisää, jolle minä olen ihan oikeasti olemassa edes ajoittain ja edes hieman.

 

Kemian kokeessa se meidän opettaja lupasi muuten taas vaihteeksi laittaa tavallista enemmän tehtäviä (ei tosin sanonut tällä kertaa ”jos joku vaikka osuisi kohdalle” –kommenttiaan, mutta siihen se tuntui nojaavan). Sekä laskuja että teoriakysymyksiä. Ja minulla kun on taktiikkana tunneilla raapustaa kirjan kanteen aina merkintä, kun opettaja sanoo ”tätä sitten on usein kysytty kokeessa” tai jotain vastaavaa. Tällä kertaa kannessa lukee vain ”pH-lasku” ja sen minä olen opetellut. Että ihan hyvällä mallilla periaatteessa. Jotenkin minulla on tullut kauhea into kemian opiskeluun viime kokeen jälkeen. Jotenkin kummaa.

 

Kurja ilma. Oli vastatuuli, kun tulin kotiin ja kuuntelin Ghost Love Scorea polkiessani. Enkä ehtinyt edes biisin aikana kotiin! Toisaalta, jouduin kävelemään kolmannesta kerroksesta alas ja sitten pihan poikki ja sen jälkeen säätämään ikuisuuden saadakseni pyöräni pois muiden pyörien keskeltä, mutta kuitenkin. Ennen ehdin sentään kouluun Poet and the Pendulumin aikana suunnilleen siinä kohtaa, missä alkaa neljäs osio. Keskimääräinen koulumatkaan käytettävä aika on siis jotain reilun kahdeksan minuutin luokkaa. Maanantaina Nan totesi, että häneltä menee seitsemän minuuttia. Heh, tarkkaa hommaa.

 

Niin joo, ja näillä näkymin minä suoritan autokoulun kakkosvaiheen 21. joulukuuta. Jee... Olis kyllä huippua saada se pois alta vielä tänä vuonna. Jotenkin on taas epäkiva olo juuri nyt. Ahdistaa jotenkin, en tiedä edes miksi. Ei kivaa.