Oho. Nyt taas varmaan kuuluisi olla joku tunne päällä, mutta se tulee taas ahdistuksena niin kuin kaikki. Enkä tiedä, onko tämä nyt niin välttämättä huono asia. Jaska äsken sanoi, että oli jutellut jollekin uudellen kaverilleen, jonka on tavannut siellä kuntoutuksessa ja tämä kysyi sitten Jaskalta, että asutaanko me sen kanssa yhdessä. Sitten hän sanoi, että oli ruvennut sitten miettimään sitä, että niin tosiaan, voitaisiinkohan me asua yhdessä.

Olen miettinyt sitä aina välillä, mutta lähinnä olen ajatellut automaattisesti, että eihän sitä tarvitse ajatella, kun Jaska kuitenkin tykkää olla niin itsekseen, niin sentään hyvä että ei itse tarvitse sitten kauheasti miettiä sitä, että mitä mieltä itse asiasta on. Ja kun Jaska kysyi siitä että mitä mieltä olen, niin selitin vain kauheasti että jos vertaa vaikka Naniin, joka muutti yhteen poikaystävänsä kanssa suunnilleen vuoden seurustelun jälkeen, niin he molemmat kun harjoittelevat tuntikaupalla koululla omissa oloissaan kaikkia juttuja, niin yhteen muuttaminen ei olisi niin radikaali juttu kuin jos vaikka minä ja Jaska muutettaisiin yhteen, koska me olemme vain lähinnä kotona koko ajan. Vaikka minulla nyt on yliopisto, joten olen kymmenen tuntia viikossa pois kotoa, niin se on aika vähän. Ajattelen, että tulisi yliannostus toista.

Ja viimeksi kun Jaska lähti luotani neljän päivän jälkeen, hän sanoi että toivottavasti ei ollut liian pitkään, ja että miettii sitä aina välillä, koska minä en sano siitä ikinä mitään. Mietin sitten jälkeenpäin, että tykkään kyllä olla yksinkin, saa sitten rauhassa tehdä kaikkea turhaa, katsoa tuntikaupalla Täykkäreitä ja sitten vain pelata. Mutta siinä on vain se, että vaikka välillä kun Jaska on kämpälläni, tulee välillä mieleen joitain asioita, joita haluaisi tehdä sitten kun hän lähtee, niin se ei silti tunnu mitenkään "uhraukselta" tai kauhealta, että niiden asioiden tekeminen lykkääntyy vielä päivän tai pari, koska se mitä Jaskan kanssa tehdään, on myös kivaa.

Mutta olen miettinyt sitäkin, että jos me muutettaisiin yhteen, niin missä se sitten olisi missä me asuttaisiin. Minun kämppäni on aika iso, 50 neliötä, mutta jos mietin, että minne tänne mahtuisi Jaskan tavaroita, niin ei sitä tällä omalla sisustuksella paljon tilaa jää. Enkä mitenkään haluaisi lähteä tästä kämpästäni, koska se on niin ihana! Mutta en tiedä, että suostuisiko Jaska asumaan täällä olettaen, että hän haluaisi muuttaa yhteen.

Mutta kun sitten itse kysyin Jaskalta kauhean selityksen jälkeen (että ehkä se ei ole ajankohtainen, ehkä se olisi vaikeaa, jne.) että mitä hän ajattelee, niin hän sanoi vain, että ei tiedä. Se ehkä enemmän viittaa siihen, että yhteen muuttaminen olisi hänen mielestään oikeasti mahdollista. Ja se on jotenkin... Olen miettinyt sitä ajatuksentasolla, mutta en missään vaiheessa oikein ajatellut, että niin oikeasti kävisi. Olen vain ajatellut, että ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta ehkä se ei ole nyt ajankohtainen. Enkä tiedä, miltä minusta se asia tuntuu, koska tuntuu vain sellaiselta ahdistavalta. Jotenkin eniten yllättää nimenomaan se, että Jaska meistä ensimmäisenä ottaisi esille tuollaisen asian, etenkin kun minä olen kaikesta hyvinmenemisestä huolimatta aina välillä miettinyt, että mitä jos seuraavaa viikonloppua yhdessä ei ikinä tulekaan. Edelleen vain pelkään, että hän yhtäkkiä jättää minut. Ei tunnu olevan yhtään mikään, mikä hiljentäisi sen puolen minussa, ja siitä terapeuttini sanoikin, että mahdollisesti se ei vain mene ikinä pois, kun se liittyy siihen turvallisuudentuntuun, jota minulla ei lapsena ollut, joten nyt aikuisenakin vaikka tilanteet ovat ihan erilaisia, minussa elää vielä se lapsi, joka pelkää jäävänsä yksin.

Ja jotenkin kai todella epäloogisesti ajattelen sitäkin, että on suuri riski, että asuttaisiin yhdessä, koska silloin oltaisiin entistäkin läheisempiä ja sitten jos Jaska lähtisi, se sattuisi vielä enemmän. Ja mietin, että jos sitten erottaisiin kun ollaan asuttu yhdessä, niin se olisi todella hankalaa ja vaikeaa.

En tiedä kyllä mikä tässä minua näin kauheasti järkyttää, kun itsekin olen miettinyt, että kun Jaska tämän vuoden lopussa joutuu nykyisestä kämpästään muuttamaan, niin ehkä voisi harkita sitten yhteenmuuttamista. Kai pään sisällä eläminen on helpompaa kuin oikeassa maailmassa.

Mutta ehkä puhutaan myöhemmin lisää tästä, ehkä tämä oli ihan aiheellinenkin asian esillenosto. Sellainen testi, että molemmat sitten vähän ehkä osaa miettiä itsekseen, että mitä mieltä asiasta on itse. Mutta nyt on taas kouluviikko ohi ja seuraava viikko on perioditauko, niin saa levätä. Eilen rupesi tulemaan taas kipeämpi olo, vaikka kuumetta ei olekaan ollut enää. Tuntuu kuitenkin että on ehkä hyvä että saa nyt parannella itseään, koska ehkä tämänkin viikon alkua olisi voinut vielä olla rauhassa, mutta kun poissaoloja ei saisi tulla enää. Tuntuu kyllä että melkein puolet kustakin ryhmästä on ollut pois ja nekin jotka ovat paikalla kuulostavat aika kipeiltä välillä, niin varmaan en ole ainoa. Pitää vain yrittää olla saamatta mitään oikeaa influenssaa enää tähän päälle, kun tämäkään ei oikein tunnu menevän ohi.

Ja jotenkin on päättäväisempi olo noiden yliopistoasioiden suhteen, niin sekin saa oloa ehkä vähän paremmaksi. Voin tehdä vähän enemmän, aloittaa tunneille valmistautumisen vähän aikaisemmin, ja sitten selviän kursseista paremmin ja tarvitsee tehdä vähemmän työtä sitten loppuvaiheessa.

Mutta nyt Täykkäreitä, ja tein vaihteeksti kahvinkeittimellä melkein litran teetä teelehdistä, niin voisi sitä ruveta litkimään. Ehkä se auttaa tähän inhottavaan kurkkukipuun edes tilapäisesti.