Olen tehnyt melkein ainoastaan töitä kotoa käsin viimeiset viikot. Toimistolla on kuulemma niin täyttä, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu. No, sen lisäksi on ollut toisessa työssä supertestijakso, jolloin oli viikko aikaa tehdä minimissään kolme vuoroa ja niiden vuorojen tuloksen perusteella valittiin ne, jotka sai jatkaa. Minä jatkan, mutta ainakin neljä sai potkut.

Tänään olin ensimmäistä kertaa tuon jälkeen töissä, kun ovivuoroja ei tehdä kuin sitten syksyllä taas. Olin siis kadulla, mikä ei ollut yhtään niin hienoa, kun oli 30 astetta lämmintä ja yksi vuoro kestää neljä tuntia. Minua hermostutti poikkeuksellisen paljon, sillä on aina kuitenkin eri juttu feissata kadulla kuin ovilla. Edellisestä katuvuorosta on yli kuukausi, vaikka silloin sitten ensimmäistä kertaa sainkin tavoitteen täyteen. Hieman yllätyin, kun tänäänkin sain lahjoittajia mukaan yli tavoitteen. Jalat kuoli suunnilleen ja nestettä meni litra, mutta kun siihen kauheaan tukahduttavaan kuumuuteen tottui, niin se ei ollut niin paha mitä ajattelin.

Mukaviin ihmisiin törmäsi ja sitten myös taas yhteen vähän oudompaan. Kadulla oli joku soittamassa haitaria ja tämä vanhempi mies innostui siitä, koska soittaa itsekin haitaria. Hän halusikin antaa tälle nuorelle soittajalle kympin, mutta hänellä ei ollut sopivaa rahaa. Niinpä hän kyseli kaikilta lähellä olevilta, olisiko heillä vaihtaa. Minäkin tarkistin ja sitten se mies jumittui siihen minun viereeni. Kysyi sitten että jos mentäisiin viereiseen vaatekauppaan ostamaan minulle jotain, jolloin hän saisi rahan rikottua. Sanoin, että olen töissä ja mies sitten kyseli, että mitä minä myyn, jne. Selitin sitten järjestöstä eikä mies ollut kiinnostunut asiasta. Sanoi vain, ettei aluksi edes huomannut koko liiviä ja nimikylttiä, koska huomasi ensiksi minun "satumaisen ihanat" silmäni ja siitä sitten katse meni kuulemma vain alaspäin. Kommentoi, että kyllä olin äitiini tullut ja lisäsi sitten, ettei hänellä kylläkään ole ollut kunniaa tuntea äitiäni. Hän sanoi sitten, että voisi mennä hyvin ostamaan minulle jotain ja rikkomaan rahan, ja kysyi, että tarvitsisinko pikkuhousuja. Kieltäydyin kohteliaasti ja sanoin, että koska olin töissä, minuun pätivät säännöt, joiden mukaan en saa ottaa järjestöä edustaessani vastaan mitään muuta kuin kuukausilahjoittajia.

Tuollaista sääntöä ei oikeasti ole, täsmällisesti se menee niin, että me ei voida ottaa vastaan järjestölle tarkoitettuja rahoja/tavaroita, mutta jos joku haluaa meille henkilökohtaisesti antaa jotain, niin me saadaan kyllä ottaa ja etenkin se nuori Juulia ottaa vastaan mitä tahansa. Toisaalta, hän pyörittää aina useampaa poikaystävää saadakseen ilmaista tavaraa ja voi imutella jonkun tuntemattoman miehen kanssa saadakseen tältä mukaansa puolikkaan askillisen tupakkaa, tms. niin ehkä ei pitäisi yllättyä.

Minulle on tarjottu "taskurahaa", suklaata ja nyt sitten pikkuhousut. Kaikki nämä ovat olleet miehiä ja yli 50-vuotiaita. Mitä nyt se joku nuorehko mies minut ohittaessaan otti kiinni kädestäni ja lykkäsi siihen "I Love Porn" -pinssin. Niin joo, ja sen myssyn sain silloin siltä syöpäpotilaalta. Se oli ainoa johon suhtaudun erilailla. Siihen oli sentään joku hyvä syy, kun oli kamala sää, mutta nuo muut ovat tuntuneet minusta lähinnä loukkaavilta. Tämä tämänpäiväinen tyyppi palasi siihen sitten vielä myöhemmin ja nauroi sitä, että joku oli parkkeerannut juuri siihen kohtaan katua superluksusavoauton. Siihen sanoin, että monissa meidän kohdemaista on suuret varallisuuserot, joten mielestäni se kuvastaa sitä ristiriitaa niiden välillä.

Mies halusi ottaa minusta kännykän kameralla kuvan avoauto taustalla ja koska olin töissä ja pitää olla ystävällinen, jne. niin seisoin siinä ja avasin kansioni kohdalta, jossa kerrottiin tyttöjen koulutuksesta. Sitten se mies vielä selitti jotain ja otti oikein kädellä kiinni olkavarrestani ja selitti jotain ja toivotti hyviä jatkoja ja kaikkea.

Positiivisempi erikoinen kohtaaminen oli polttariporukan kanssa. Joukko naisia pelmahti siihen jostain ja yksi heistä lähestyi minua ja sanoi: "Hei. Olisko sulla hetki aikaa?" Mielestäni ihan hauska juttu, joten ei haittanut yhtään, vaikka se porukka nauroikin. Sitten tämä tuleva morsian sanoi, että hänellä on tehtävänä hankkia ohjeita avioliittoa varten ja kysyi, että minkä ohjeen minä antaisin. Olen feissari ja selkeästi vitsin kohde, joten hieman yllätyinkin siitä, etten mennyt lukkoon tai miettinyt kauaa, vaan otin saman taktiikan minkä puhelinhaastattelussa: jos pitää sanoa jotain, mikä pitää ensin etsiä jostain ja lukea ennen kuin päässä toimii mitään, niin parhaiten sen pystyy naamioimaan siten, että puhuu koko ajan. Siis tyyliin jos haastateltaessa seuraavaa kysymystä varten pitää rullata kauheasti alas, niin sitä edeltävän vastauksen jälkeen sanon jotain tällaista: "Joo-o, (hengitystauko) ja seuraavaksi kysyisin ihan sitten sellaista, (hengitystauko) että mitä mieltä teidän yritys on ihan tällaisista... siis ihan tällaisista..." Tuossa saa pelattua aikaa aika hyvin. Ja sanojen välejä kasvatetaan hieman, mutta ei liikaa, niin sitä aikaa saa pelattua vielä enemmän ja yleensä se riittää.

Tässä tapauksessa vastasin seuraavasti: "No, mun mielestä avioliitossa, niin kuin kaikissa parisuhteissa, on tärkeää kuunnella toista... ja vaikka kysyä toiselta aina välillä, miten päivä on mennyt."

Jee, aplodien paikka, heh. Vaikka kuvittelin, että muutuin osastolla, niin olen viime aikoina huomannut, että sitä muutosta tapahtuu edelleen ja välillä siis ihan oikeasti yllätän itseni pärjäämällä ihan hyvin tällaisissa yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Olen jopa miettinyt ihan tänään sitä, että voisiko joku käyttää minusta nykyään jopa sanaa "ekstrovertti" eli siis "ulospäinsuuntautunut". Tuoreimpiin työhakemuksiin olen kyllä jo moista laittanut, sillä niissä pitää aina korostaa niitä taitoja, ja jos kerran olen feissari ja vielä ihan hyvä siinä työssä, niin en voi olla mitenkään huono sosiaalisilta taidoiltanikaan, tai ainakin osaan piilottaa sen saamani feissauskoulutuksen avulla niin hyvin, ettei sitä välttämättä heti näe.

Mutta siis nyt on viikko lomaa puhelintyöstä, mutta teen siis noita feissausvuoroja enemmän. Ja keskityn liikuntaan. Lopultakin aion pudottaa tätä painoani taas ja liikkua enemmän nyt kun siihen on tilaisuus. Ehdin käydä toissapäivänä uimassa ja tiistaina menen taas. Juhannuksena olin kotona käymässä ja siellä kun on kuntopyörä, niin poljin sillä melkein 50 kilometriä.

Alkuviikosta näin myös omituisen painajaisen. Siinä oli joku mies, joka ei ollut vaarallisen uhkaava, mutta jostain syystä minun piti osoittaa, että pystyn puolustautumaan ketä tahansa vastaan. Tämä mies, jolla oli pitkät hiukset, merkistä yritti näytellä hyökkäävänsä minua vastaan. Lähinnä se meni siihen, että hän tyynesti piti käsistäni kiinni, mutta piti minua sen verran kaukana, että en päässyt iskemään häneen päästäksenmin irti otteesta. Hänestä se oli jotenkin huvittavaa, mutta minusta vain ahdistavaa. Yritin kaikkeni ja mielestäni se on paljon, mutta en voinut mitään!

Tuon jälkeen ahdistuin hieman hereilläkin ja olen uinnin lisäksi tällä viikolla pitkästä aikaa vetänyt läpi YouTuben avustuksella kick-boxing harjoitussarjoja. Olen myös liikunnan lisäksi leikkinyt entistä enemmän rottien kanssa ja Possu on jo todella hyvin saanut vähennettyä puremista. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa ikinä se haukkasi minua sormesta puolustaakseen itseään, mutta iho ei mennyt edes rikki! Pikkutytöt ovat ihan mahdottomia, ne alkavat olla siinä iässä, että mikään ei pidättele niitä ja heti kun luukku avataan, rottia suunnilleen sinkoutuu sieltä ulos.

Mutta ihan hyvä fiilis lomailla, kun lähti katufeissaus hyvin käyntiin ja liikkuminen tuntuu hyvältä ainakin uimahallissa ja kämpän viileydessä ja kotona, eikä yliopistohakutuloksiakaan tarvitse vielä stressata ainakaan nyt alkavalla viikolla. Olen jotakuinkin kauhuissani niiden tuloksien saamisesta. Lähinnä siis sellaisten tuloksien saamisesta, joissa sanotaan, että valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun. Toki sitten suorittaisin Englantilaisen filologian opintokokonaisuuden avoimessa yliopistossa, mutta ei se ole sama. Varmaan joutuisin jatkamaan puhelintyötä edelleen, ja feissausta ohessa, mutta feissausta jatkan joka tapauksessa, kun kerran toissapäivänä tuli postissa oikein liite aikaisempaan työsopimukseen, että työsuhdetta jatketaan 31.12.2011 asti, mikä tarkoittaa kyllä sitä, että jos tulokseni pysyy tällaisena mitä tähänkin asti, pystyn jatkamaan täsmälleen niin kauan kuin haluan, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu.

Mutta nyt tämän seuraavan viikon keskityn elämän ensimmäiseen vuosilomaviikkoon!