Eilen hajosin taas työvuorossa. Aluksi meni ihan hyvin ja oli hyvä fiilis. Pääsin jopa flow-tilaan tai ainakin hyvin lähelle sitä. Sitten vain yhtäkkiä aloin itkeä. Natalia yritti vähän lohduttaa ja sanoi, että pidä vähän taukoa, me mennään Akin kanssa tästä pari kerrostaloa. Niinpä minä istuin ja itkin ja itkin ja itkin. Sitten Aki tuli ja oli selkeästi todella kiusaantunut, eikä tiennyt pitäisikö puhua vai olla puhumatta. Minä vain itkin, Sitten Natalia tuli ja kysyi, millainen olo minulla oli. Sain itkun keskeltä sanottua, että en varmaan pysty jatkamaan.

Lähdin sitten kesken, ilman mitään tulosta, mikä laskee joulukuun tulosta nyt 0,075:een. Ja siis tavoite on 0,5 joten en taida olla mitään toivoa jatkaa. Viime kuun tulos oli minulla 0,2. Ok tulos on jo 0,3 mutta pitäisi saada vielä sen yli, jotta voisi olla rauhassa.

Natalia ja Aki sanoivat, että voisivat lähteä saattamaan minua, jotta varmasti pääsisin bussiin. Ehkä muistivat, että psykologijutusta kertoessani sanoin, että hän ei halunnut, että hyppäisin bussin alle. Ehkä pelkäsivät että menisin ja tekisin niin. Vakuutin, että voisin mennä hyvin ja toivotin onnea loppuvuoroon. Lähdin vain kävelemään johonkin suuntaan. Minä en ikinä eksy. Tai melkein ikinä. Ei ollut mitään ongelmaa löytää sopivalle pysäkille. Itkin koko matkan kotiin ja unohdin, että olin luvannut lähettää Natalialle viestin heti kun pääsisin bussiin. Hän soitti, enkä minä vastannut. Lähetin perästä tekstiviestin, että olin unohtanut ilmoittaa, mutta olin jo bussissa.

Koko illan minulla oli kauhea olo. En niinkään itkenyt, vaan sisällä oli - ja on yhä - sellainen tyhjä olo, joka ei hellitä. Eilen minä vain söin. Söin söin söin söin. Eli jos tästä tulee minun itselääkintäkeinoni, niin hyvästi ne pienetkin haaveet malliudesta.

Mielialaani on laskenut paikalliselta päiväosastolta saamani esittelykirje. Ja kutsu haastatteluun. Todella hienoa ja virallista, jotta pääsisi hoitoon. On vain yksi ongelma. En ollut ottanut sitä lainkaan huomioon ja koska en vain tiedä mitä tehdä, se vaikuttaa olooni jatkuvasti. Täällä päiväosasto maksaa. Entisessä paikassa se ei maksanut, mutta ruokaa ei tosiaan saanut. Täällä saa aamiaisen, lounaan ja välipalan. Ja on kaikkea taideryhmää, käsityöryhmää, jne. Ja hinta on 15 euroa per päivä.

Itse yritän pestata lahjoittajia hyväntekeväisyysjärjestölle, jolloin kuukausilahjoitus olisi keskimäärin noin 12 euroa kuussa. Se tuntuu monelle todella paljolta. Minullekin välillä. Sen kautta jotenkin konkretisoituu tuo kustannus. Samalla hinnalla asuisi melkein koko vuorokauden jossain halvassa hostellissa Lontoossa. Ja siis tuo osasto on auki vain kuusi tuntia, joten käytännössä koko roska on kalliimpi kuin hostelli ulkomailla. Ehdotettu aloittamispäivä on 2.1. joten laskin, että jos kuukausi on minimi hoitojakso, niin pelkästään tammikuu tulisi maksamaan minulle lähes 400 euroa. Sillä kävisi jo melkein viikon matkalla ulkomailla!

Tarvitsisin osastoa ja nyt kun olen vuoden säästänyt ahkerasti, minulla olisi matkarahoja säästössä. Mutta en minä halua käyttää niitä tuollaiseen. Se tarkoittaisi vain sitä, että kun pääsisin osastolta, joutuisi takaisin työhön aloittamaan säästämisen kokonaan alusta, mikäli minulla olisi ylipäätään varaa edes sopivaan hoitojaksoon. Ja kun saan potkut Järjestöltä, niin tulisin ylipäätään vain hädin tuskin toimeen.

Olen hakenut työtä monesta eri paikasta ja yrittänyt ja yrittänyt ja kirjoittanut hienoja hakemuksia enkä ollut vaatimaton vaan yrittänyt perustella, miksi juuri minut kannattaisi palkata ja miten olisin niin hyvä työntekijä. Mutta ei kukaan halua palkata minua. Eikä Järjestö halua pitää minua. Eikä kukaan halua seuraanikaan, vaan olen ihan yksin. Kaikilla on poikaystävät, mutta minä olen menettänyt kiinnostukseni Markusta kohtaankin. Hänellä on uusi rakas: uusi auto, joka maksoi 15 000 euroa. Hän sai sen lahjaksi vanhemmiltaan. Tai teoriassa se on hänen vanhempiensa auto, koska jos sen olisi laittanut hänen nimiinsä, niin siitä olisi mennyt lahjavero. Ja perjantaina tein vuorossa kaikkeni ja oli hyvä fiilis siitä huolimatta, että tulosta ei tullut ja olin iloinen siitä, että muilla meni hyvin. Mutta sitten kun vuoro lopppui, Markus kysyi Akilta, haluaisiko hän kyydin kotiin. He halusivat jutella autosta ja sen penkeistä ja vanteista ja muusta. Markus sanoi minulle, että kyllä voisin sinutkin heittää kotiin, mutta takapenkillä on kesärenkaat, niin kyytiin ei vain mahdu. Siispä jäin yksin bussipysäkille istumaan perjantai-iltana, kun minun tulokseni oli 0 euroa, kun Markus ja Aki - tulokset 18 ja 32 euroa - ajoivat yhdessä pois.

Enrice - se brasilialainen hottis, joka oli Lontoossa samaan aikaan - otti yllättäen yhteyttä. Hän on ehkä eronnut siitä tyttöystävästään, koska hänen Facebook-statuksessaan ei lue mitään seurustelusta enää, eikä siinä sivussa perheenjäsenten, yms. joukossa ole enää sitä tyttöystävää. Myös pussailukuvat ovat kadonneet sieltä kansioista. Hän kyseli, mitä kuuluu, sanoi, että on ikävä Lontoota ja että siellä Brasiliassa on kesä, 30 astetta lämmintä ja hänellä on kesäloma ja hän chillailee rannalla. Hän sanoi, että minun pitäisi tulla sinne, olla spontaani ja tulla vaikka vuodeksi opiskelemaan portugalia. Hänen joku kaverinsa oli tehnyt näin. Hän sanoi, että minä takuulla rakastaisin sitä maata ja sitä lämmintä ja aurinkoista säätä ja valkeita hiekkarantoja.

Olin maltillinen, mutta toisaalta kutsu kiehtoi. Se on vain niin kaukana ja kallista, eikä portugali ole niitä kieliä, joita nyt heti aluksi haluaisin opetella.

Nyt pitää mennä hakemaan pyykki pesutuvasta. Tänään pitää siivota, koska järjestän edelleen ne pikkujoulut, mutta kämppä on hävityksen kauhistus. En ole jaksanut siivota, en ole välittänyt. Olo tuntuu kurjalta, haluaisin vain itkeä.

Nightwishin uusi levy on upea. Rakastan biisiä Song of Myself. Etenkin sitä puheosiota. Ja siinä on se täydellinen sointukuvio. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, sydämeni meinasi pakahtua, koska se oli niin kaunista. Kuuntelin koko biisin uudestaan ja lui lyyriikkoja ja ihoni meni kananlihalle, kun huomasin, että biisin viimeinen lause oli: "And there forever remains that change fron G to E-minor." Kuin se olisi kirjoitettu niille harvoille ihmisille kuten minä, jotka oikeasti huomasivat, että se sävelkulku oli sanoinkuvaamattoman kaunis.

Loppuun muutama minulle merkittävin lainaus tästä biisistä. Sitten jatkamaan tätä tuskallista päivää, jonka aikana kaikki on saatava hoidettua.

***

- - Trying to smile but hurting infinitely. Nobody notices.
I do, but walk by.
- -
All dressed up fancy, a green butterfly on her neck.
Terribly sweet parfume deafens me.
She's going to dinner. Alone.
That makes her even more beautiful.
- -
I want to travel where life travels,
following its permanent lead
Where the air tastes like snow music
Where grass smells like fresh-born Eden
- -
How can you "just be yourself"
when you don't know who you are?
Stop saying "I know how you feel"
How could anyone know how another feels?