Nähtiin viikonloppuna Twiningin kanssa ja sain lopulta otettua puheeksi sen, että minulla ei ole ollut enää hyvä fiilis siitä meidän jutusta pitempään aikaan ja että ajattelin nyt, että olisi parempi jos me oltaisiin vain kavereita. Selitin tarkemmin sitä, mitä fiiliksiä minulla on ollut ja miksi olen päätynyt tähän päätökseen, mutta sanoin myös, että Twining on minulle tärkeä ja että tämä ei ole hänen "vikansa", vaan että molemmilla on sellaisia kokemuksia, että jotkut asiat ovat vaikeita ja niiden johdosta tuntuu että meidän juttu ei ole menossa eteenpäin.

Minä itkin, Twining ei, mutta tuntui, että Twining otti sen tosi huonosti. Ei hän suuttunut tai ollut vihainen tai syyttänyt minua mistään, mutta hänen käytöksensä hieman pelotti minua. Twining vaikutti olevan pois tolaltaan (sisäisesti, ulkoisesti hän oli yhtä hillitty kuin aina) ja sanoi asioita, jotka eivät käyneet yhtään järkeen. Twining sanoi monta kertaa illan aikana, että "eihän tässä mikään kuitenkaan oikeastaan muutu". Sanoin siihen melkein joka kerta, että ei kaikki muutu ja että me voidaan kyllä olla kavereita ja yhteyksissä, mutta että jonkin on muututtava. Jossain kohtaa Twining myös mainitsi, että hänellä oli töissä ollut koulutettavana joku 18-vuotias nainen, joka oli lähetellyt hänelle viestejä somessa, tms., mikä tuntui tulevan ihan tyhjästä ja kuulosti minulle siltä, että Twining sanoi sen jotta olisin mustasukkainen. Twining myös yhtäkkiä muuttui läheisyydenkaipuiseksi ja halusi halata ja olisi halunnut suudella vielä viimeisen kerran, tms. ja vaikka sanoin ei (kaikkeen muuhun kuin halaukseen), Twining yritti hetken päästä uudestaan. Hän sanoi myös, että minä olen hänelle tosi tärkeä ja rakas ja että hän on tyhmä kun ei ole osannut sanoa sitä. Ja sitten tuntui että hän yritti jättää ovea koko ajan auki sanomalla jotain tyyliin "aika näyttää mitä tässä käy" tai "ei minkään oikeasti tarvitse muuttua". Hän kysyi myös monta kertaa, että mitä jos me sovittaisiin jotain ystävänpäiväksi, vaikka sanoin, että en oikein tiedä, kun tuntuu että se olisi outoa. Silti hän kysyi sitä uudestaan monta kertaa.

Mietin, että ehkä Twining oli jotenkin shokissa, tai muuta vastaavaa, kun tuntui että hän toisteli kaikenlaista ikään kuin kuulematta lainkaan mitä olin sanonut hänelle tai tajuamatta, että meidän suhde (tai mikälie) ei vain tule olemaan sellainen kuin tähän asti ja että nyt rajoja on uusissa paikoissa, eikä niiden ylittäminen käy, vaikka aikaisemmin jokin olisikin ollut okei. Kaverin kanssa ei pussailla, eikä kaveria yritetä koskettaa paidan alta. Seurustellessa nuo ovat okei ja jopa kannustettavia asioita, mutta kaverisuhteessa ne eivät enää käy. Minua hieman ärsytti, kun Twining ei tuntunut tajuavan sitä tai haluavan hyväksyä sitä. Välillä tuntui myös, että Twining yritti manipuloida minua, kun sanoi jotenkin epämääräisesti, että ihmiset voivat muuttua ja että vaikka hänkin on aina miettinyt, että haluaisi asua tässä kaupungissa aina, niin ehkä hänenkin mielensä voi muuttua sen suhteen tulevina vuosina tai ehkä jopa kuukausina.

Tuo kaikki tapahtui minun kämpälläni ja sanoin sitten, että Twining voi jäädä sinne yöksi, koska en viitsinyt heittää häntä sieltä uloskaan niin myöhään yöllä, koska hän vain vaikutti haluavan halata minua tai pitää vähintään kädestä kiinni eikä päästää irti. Jossain kohtaa Twining alkoi toistella: "Kaikki on ihan hyvin. Asiat kyllä järjestyy." Ja myös sitä hän toisteli uudestaan ja uudestaan. Selkeästi hän osoitti ne sanansa minulle, mutta olin hämmentynyt ja se hiukan pelotti minua, koska minä olin siinä vaiheessa ihan rauhallinen, mutta Twining vain toisteli tuota ja jotenkin tuntui että hän ei ollut ihan "läsnä". Jälkeenpäin mietin, että ehkä hän siinä oudossa mielentilassaan sanoi minulle sen mitä hän halusi sanoa itselleen, tai mitä olisi halunnut minun sanovan hänelle. Sovittiin, että voidaan nukkua samassa sängyssä ja Twining piti minua kädestä melkein koko yön, nukkueessaankin. Aamulla Twining lähti ja minä saatoin hänet bussipysäkille.

Sen jälkeen ollaan viestitelty jotain jokapäiväistä, koska oltiin sovittu, että ollaan kavereita. En ole vieläkään varma, miten paljon Twining sisäisti siitä mitä sanoin hänelle (että me ei olla enää yhdessä), mutta nyt olen miettinyt, että ehkä se tilanne jotenkin sai hänet niin pois tolaltaan, että sen takia hän ei jotenkin pystynyt käsittelemään sitä tilannetta silloin kun puhuin hänelle niitä asioita.

En tiedä, välittikö hän minusta oikeasti missään vaiheessa vai ei. Toisaalta hän vaikutti olevan pois tolaltaan kun sanoin etten halua jatkaa tätä meidän juttua, joten se viittaisi siihen, että ehkä hän välitti, mutta että hän ei vain osannut ilmaista sitä. Twining sanoi myös, että eihän hän olisi jatkanut minun kanssa juttelua ja viestittelyä lainkaan, jos ei olisi välittänyt minusta, mutta se ei kuulosta minun mielestäni mitenkään vakuuttavalta argumentilta. Ja toisaalta sitten mietin, että ehkä hän on vain niitä miehiä, jotka haluavat sen mitä eivät voi saada: että heti kun sanon, että haluan erota, minusta tulee uusi ja kiiltävä. Että hän ei missään vaiheessa oikeasti välittänyt minusta, eikä tuntenut mitään minua kohtaan, vaan että hän oli vain tottunut minun seuraani ja siihen, että olin saatavilla ilman että hänen täytyi sitoutua minuun millään lailla, tai muutenkaan muuttaa omaa elämäänsä lainkaan. Ja sitten kun sanoin etten halua jatkaa, häntä järkytti vain se, että hän ei hyödy enää tästä meidän järjestelystä ja voi pitää minua "varalla" samalla kun odottaa että kohtaisi sellaisen naisen jonka kanssa haluaisi oikeasti olla.

Terapeuttini sanoo, että tuo on yksi niistä minun traumajäänteistäni: että uskon, että ihmiset eivät vain välitä. Mutta vaikka yrittäisin hyväksyä sen ja tarkastella uudestaan vaikka minun ja Twiningin juttua, ei vain tunnu oikealta ajatella, että hän välitti missään vaiheessa. Niissä tämänviikkoisissa viesteissäkin hän on ihan yhtä neutraalin small-talkmainen kuin aina ennenkin. Arki jatkuu normaalisti, eikä pelkästään meidän viestivaihtoa lukiessa huomaisi, että hän on kokenut yhtään mitään järkytystä tai että tuntisi mitään surua mistään. Ei kai sillä ole enää mitään väliäkään, mutta kai olisin halunnut pystyä ajattelemaan, että ehkä hän välitti vaikkei osannutkaan ilmaista sitä.

Minulla on nyt viikon aikana ollut vaihtelevia tunteita koko jutusta. Välillä on ollut tosi kurja fiilis ja jotenkin entisestään iskenyt se fiilis mitä olen kylläkin surrut jo varmaan syksystä lähtien: Hänkään ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa voisin kokeilla rakentaa yhteistä elämää. Kun ainahan parisuhteen alussa (ja minusta edelleen me oltiin suhteessa, vaikka Twining ei sitä sellaiseksi halunnutkaan kutsua) sitä miettii että "mitä jos" ja mieleen tulee kaikkia juttuja mitä haluaisi tehdä toisen kanssa ja mielessä elää toive siitä, että vaikka kaikki ei näytäkään ihan täydelliseltä sillä hetkellä, niin ehkä kaikki kuitenkin muuttuu paremmaksi. Tuosta kaikesta luopuminen tuntuu jotenkin todella kipeältä, vaikka eihän mikään siitä ollut totta missään vaiheessa. Lisäksi mieleen hiipii taas se ajatus, että mitä jos minä en löydä missään vaiheessa ketään, jonka kanssa tietäisin itse haluavani varmasti olla hänen kanssaan ja joka tietäisi myös varmasti haluavansa olla minun kanssani. Natalia on surrut jonkin verran sitä, että joku hänen tuttunsa on saanut kaksi lasta "ensi yrittämällä", mutta että Natalia ja hänen miehensä ovat joutuneet nyt yrittämään toista lasta jo useamman kuukauden (mikä on ymmärtääkseni ihan normaalia). Ja ymmärrän, että kaikillahan meillä on ne omat murheet, mutta hänellä on sentään se hänen miehensä ja ensimmäinen lapsensa, mutta minä olen edelleen ihan yksin.

Nyt mielessä on pyörinyt myös se, mitä Twining sanoi siitä 18-vuotiaasta naisesta, joka aloitti heillä töissä ja olen miettinyt, että ehkä hän aloittaa nyt jotain tämän kanssa. Miksi muutenkaan hän olisi maininnut koko naista, jos ei olisi kiinnittänyt tähän huomiota ja olisi kiinnostunut tästä? Ja tiedän, että tämä on niitä yleisiä ajatuksia, mitä ihmisillä on eron jälkeen ja yritän sanoa itselleni, että tässä kohtaa on ihan ok surra sitä ja tuntea mustasukkaisuutta Twiningin potentiaalisia seuraavia kumppaneita kohtaan, mutta että ne tunteet menevät kyllä lopulta ohi. Mutta minun mielessäni sekin että hän mainitsi sen 18-vuotiaan on osoitus siitä, että hän ei välittänyt minusta ja että minä en vain ollut tarpeeksi viehättävä hänen silmissään. Kun sekin ärsytti, että kun viikonloppuna sanoin Twiningille etten halua jatkaa hänen kanssaan, silloin hän olisi kauheasti halunnut suudella minua, mutta viimeisen 6kk aikana hän ei ole halunnut suudella minua lainkaan. Jos olen itse yrittänyt sohvalla halailun yhteydessä nojautua lähemmäs "asemiin", hän on vain kääntänyt päänsä pois. Tokihan aina ei ole sellainen fiilis, mutta kun siinä kului se 6 kuukautta, niin koko sen ajan minun mielessäni vain vahvistui ajatus siitä, että hänen täytyi pitää minua vastenmielisenä.

Ja vaikka mielessäni tiedän, että tämä oli nyt hyvä lopettaa tähän tämä meidän juttu, niin se ei tarkoita etteikö se kaikki satuttaisi silti.

Tänään on noiden juttujen suhteen taas huonompi päivä, mutta välillä tuntuu paremmaltakin. Tuntuu siltä, että parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa ja että ehkä minun ja Twiningin kaveruus toimii paremmin. Ja olen huomannut, että on ollut iso huojennus, kun minun ei ole enää tarvinnut aktiivisesti miettiä kaikkea itsessäni ja ajatella, että minun on oltava jotenkin parempi, jotenkin täydellisempi, jotta en ole Twiningin mielestä vastenmielinen. Ei kai minun olisi koskaan pitänyt ajatella niin, mutta nyt se jotenkin vasta tuon eron jälkeen tajusin, miten paljon se on stressannut minua.

Yritän kuitenkin sanoa itselleni, että ajan myötä tämä kaikki alkaa kuitenkin helpottaa ja että ei tämäkään suru kestä loputtomiin.