Täytin ja lähetin juuri äsken tutkintotodistushakemuksen. Oli muuten yllättävä henkinen vuoristorata, etenkin kun piti täyttää se arviointi/palautelomake, kun mietin, miten vaikeaa tämä on välillä ollut. Eikä yliopisto ole kyllä kauheasti siinä auttanut, kun jos miettii, että nyt tulee kuudes vuosi täyteen, enkä edelleenkään tiedä, missä ja miten voisin tulostaa jotain yliopistolla, niin mitä se kertoo yliopistosta? Yritin sitä kyllä aluksi, mutta jos meninkin johonkin "mikroluokkaan" ja varmistin oven sivussa olevasta kalenterista, että siellä ei ole mitään tuntia (ja varmistin myös sähköpostista, että luokan suhteen ei ole tullut mitään erityisilmoitusta) ja menin sisään opiskelijakorttini avulla, niin eiköhän siellä ole joku ihan opettajannäköinen hemmo selittämässä ja luokka täynnä ihmisiä ja kaikki kääntyvät katsomaan minuun ja mietin heti, että ei saakeli, äkkiä pois - tämä ei nyt mennyt ihan oikein. Niin olihan se sitten vain helpompi hankkia tulostin kotiin. Vasta Birminghamissa tajusin, miten paska tämä meidän yliopisto on kaiken tällaisen opiskelua tukevan ja ohjaavan toiminnan suhteen.

Mutta valmistun nyt kuitenkin sitten kandiksi. Sekin oli pitkä ja välillä vaikea matka. Alan nyt ihan nostalgiseksi, mutta minähän aloitin silloin työkyvyttömyyseläkkeellä ollessani opiskelun. Niin ja se oli tosiaan se kesä, kun olin sen vajaan viikon siellä suljetulla osastolla. Mutta edelleen, jos joku niistä ihmisistä tulisi nyt kysymään, että etkö olekin tyytyväinen, että et kuollut silloin, niin sanoisin, että en - asia on minulle aika lailla samantekevä. Kun vaikka asiat ovat tietyiltä osin paremmin, niin edelleen on todella vaikeaa välillä. En voi olla ajattelematta, että jos olisinkin kuollut silloin, jos olisin onnistunut, niin nyt ei tarvitsisi kärsiä enää. Mietin sitä aina välillä, koska aina silloin tällöin kelaan mielessäni, että pääsenköhän minä koskaan elämässäni sellaiseen "normaaliin" vaiheeseen, mitä kaikki muut tuntuvat elävän. Vai onko tämä nykyinen elämä nyt sitä? Toki käyn edelleen terapiassa, vaikka toki en tällä hetkellä, koska en töiden takia pysty. Olen tosin huomannut, että nyt olen ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin kyennyt... "hallita" on väärä sana, mutta ehkä pikemminkin... tasapainottamaan tunteitani. Edelleen reagoin voimakkaasti joihinkin asioihin, mutta myös saan itseni tavallaan kasaan nopeammin ja havaitsen useammin niitä oman vanhan ajatusmallini sudenkuoppia.

Joo. Tänäänkin olen tiedostanut pitkin päivää, että olen väsynyt ja että asiat näyttäytyvät vähän eri valossa, kunhan saan levättyä nyt viikonlopun aikana. Oli aika raskas viikko, vaikka olikin ne etätyöpäivät alkuviikosta. Tein myös ylimääräisiä tunteja sisään, koska silloin viime viikolla oli se yksi vapaapäivä yliopiston takia. Joten tein 40 tunnin sijaista tällä viikolla 45 tuntia töitä. Mutta olen saanut alkaa tehdä töitä junassa, joten kunhan saan ne loput kolme tuntia tehtyä vielä sisään, niin sitten varmaan hieman helpottaa.

Työajan osalta siis, töiden suhteen en ole niinkään varma. Tänään se insinööriesimieheni tuli juttelemaan ja siinä minun vieressäni oli toinen saman alan ihminen kuin minäkin ja he sitten siinä hieman pallottelivat tuota koko kirjoitusjuttua, koska sen toisen kirjoittajan mielestä asiat on hyvin ala-arvoisesti järjestetty ja että hänen mielestään on älytöntä, että minut laitetaan modaamaan jotain kirjoitusta, ilman että minulle edes selvitetään, onko se A, B vai C. Vastaus tuohon kysymykseen on siis tällä hetkellä "kyllä ja ei". Se oli hieno termi, mitä se toinen kirjoittaja käytti kuvaamaan nykytilannetta, että 99% kaikesta kirjallisesta materiaalista on "insinöörin oksentamaa" tekstiä. Se insinööriesimieheni on kyllä ihan kiva, koska hän on ehdottomasti samaa mieltä asiasta.

Minusta tosin tuntuu edelleen kuin minut olisi heitetty uima-altaan syvään päähän ja nyt sitten katsellaan, että pysynkö pinnalla vai uppoanko. Vaikka se minun insinööriesimieheni on kiva, niin hänen kanssaan on vähän vaikea kommunikoida. Tänäänkin hän sanoi, että mene puhumaan sinne Heikille kasvotusten ja jos on kysyttävää itse tuotteesta, niin kysy Jukalta ja päivitetyt UI-kuvat saa Antilta. Jotain ohjeita olen siis saanut, mutta ongelma tulee siinä, kun en tiedä yhtään, keitä nämä Heikki, Jukka ja Antti ovat tai missä he istuvat! Sen tiedän, että pelkästään siellä minun osastollani (jossa on 20-30 ihmistä) on viisi eri Anttia. Tänäänkin keskeytin sen insinööriesimiehen ja kysyin, että okei, kuka se Jukka nyt sitten on. Vastaus oli: "Se on se silmälasipäinen mies." Siis ei vittu! Lähes puolilla on siellä silmälasit, joten se ei kauheasti auta minua hänen löytämisessään.

Ja olen lähettänyt pari sähköpostia yhdelle toiselle insinöörille(?) siihen liittyen, mitä olen tehnyt, mutta hän on vain ignoorannut ne täysin. Esimieheni sitten sanoi, että no varaa joku kokoushuone ja aikatauluta tapaaminen sen toisen insinöörin kalenteriin ja liitä viestiksi, että toivon että perehdyt lähettämääni tiedostoon ennen tapaamista. Ja tämä toinen insinööri on vähän niin kuin joku ylempi tyyppi, joten minusta tuntuu todella vaikealta jo ihan ajatuksenkin tasolla, että lähtisin komentelemaan häntä.

Tänäänkin kun se toinen kirjoittaja ja se insinööriesimies keskustelivat aiheesta, se kirjoittaja sanoi muutamaan otteeseen, että lähdetään jostain perusperiaatteista, ettei pelästytetä Amiaa liikaa. En minä sinänsä pelästynyt, lähinnä vain turhautti kuulla, että minulle ei ole antaa mitään ohjeita, koska kenellekään ei ole mitään ohjeita, vaan kaikki tekevät vähän niin kuin oman mielensä mukaan ne kirjoitusjutut. Toki se hieman huolestuttaa myös. Arrow puolestaan käytti ilmeisesti eilenkin 30 minuuttia sen miettimiseen, minkä teeman hän valitsisi Outlookin ulkoasuun. Tosin hän sanoi vähän turhautuvansa, kun hänelle ei ole annettu oikein mitään tehtävää.

En edelleenkään tiedä oikein, mitä ajatella Arrowsta. Hän on ihan jees ja minusta on kyllä kiva nähdä häntä töissä ja jutella ja syödä lounasta yhdessä, jne. mutta en ole lainkaan varma, ajatteleeko hän samoin. Toisaalta eilen kun poikkeuksellisesti satuttiin samaan aikaan aamukahville ja minä istuin sitten hänen seurakseen (hän oli yksin), niin hän kysyi, että haluanko tulla siihen vai onko minulla jossain pöydässä joitain insinöörejä, joiden kanssa olin sopinut kahvittelevani.

Äh, oli tarkoitus kirjoittaa vähän enemmän, mutta olen niin väsynyt, että pakko mennä nukkumaan.