Tänään saattaa olla viimeinen päivä Goudan kanssa. Ahdistaa. Itkettää. Sydäntä puristaa. Olen vieläpä kipeä, joten kaikki tuntuu vielä raskaammalta. Nyt on viikko antibioottikuuria takana ja Goudan patti on muuttunut minitomaatin kokoisesta lähes tavallisen tomaatin kokoiseksi. Jos sille ei voi tehdä mitään, niin arvelisin sen kestävän vielä ehkä viikon ennen kuin se patti alkaa haitata sitä todella pahasti.

Tämä on kamalaa rotissa. Niistä pitää luopua. Muutenkin tänään on ollut tunteellinen päivä, kun vaikka olen ollut poissa töistä sairauslomalla, kävin terapiassa. Ja siinä yhdessä mainoksessa telkkarissa on taustalla se musiikki Saksikäsi Edvard -leffasta. Icedance tai joku sellainen. Siitä tulee surullinen olo mös, kun silloin kun katsoin sen leffan, oli yo-kirjoitusten kevät ja olin niin yksin ja totaalisen rakastunut. Ja se leffa on niin kauhea. Sekin kohta, kun Edvard on saamassa kädet, mutta sitten se professori kuolee ja ne kädet tuhoutuvat.

Huomenna menen eläinlääkärille, joka tietää paremmin jyrsijöistä, mutta tuntuu niin kauhealta ajatella, että Gouda pitäisi lopettaa, vaikka se muuten on kunnossa. Ja jouduin lainaamaan äidiltäni rahaa. Enkä ole edes viettänyt nyt kauheasti aikaa rottien kanssa, kun tuntuu, että jos ne vain ovat siellä häkissä, niin pystyn unohtamaan sen, että Gouda saattaa olla huomenna poissa ja Stilton yksin.

Yritin ladata netistä peliäkin, mutta se ei toiminut ja sekoitti koneeni niin, että nettitikku ei toimi enää. Onneksi jollain naapurilla on suojaamaton yhteys. On kamalan surullinen olo ja mieli on raskas. Kunpa vain Goudan asiat järjestyisivät, eikä se tarvitsisi lähteä vielä. Mutta tuskinpa.