On viikonloppu taas vaihteeksi vapaa, joten olen saanut nukuttua univelkoja. Heräsin poikkeuksellisen aikaisin, koska näin unta että olin töissä ja asiakas vänkäsi minulle puhelimessa. Viime aikoina minulla on melkein välillä mennyt hermo töissä. Se yksi nainen, josta mainitsin aikaisemmin, joka oli ajanut kuoppaan tiessä ja syytti siitä yritystä jonka auto oli ajanut naapurin mukaan tiellä aikaisemmin, oli tehnyt minusta valituksen, minkä takia tämä kyseinen yritys oli tehnyt asiasta sitten meidän firmalle reklamaation. Se, joka briiffasi minulle siitä asiasta sanoi että hän oli kuunnellut sen puhelun ja että hänen mielestään siinä ei ollut mitään vikaa ja että sain pidettyä asian hyvin hallinnassa ja pysyin rauhallisena, mikä varmasti vaikutti siihen, että asiakaskaan ei menettänyt malttiaan tai alkanut huutamaan. Mutta reklamaatio on aina reklamaatio, ja meidän firman käytännön mukaan reklamaation tullessa se laatulisä (jota olen saanut tyypillisesti 100-200 € kuussa) menee automaattisesti nollille. Se minua briiffannut tosin sanoi, että hän yrittää vielä saada sen järjestymään jotenkin, sillä hän sanoi, että jos se olisi tullut hänelle itselleen, hän olisi sanonut sille naiselle kiukkuisena varmaan ensimmäisen viiden minuutin vänkäämisen jälkeen, että no niin, nyt lopetetaan tämä puhelu, ja lyönyt luurin korvaan, mutta minä pysyin hänen mukaansa rauhallisena ja olin ammattimainen ja asiallinen.
Ei se asiakaskaan ollut syyttänyt minua asiattomuudesta, vaan siitä, että olin ollut "nihkeä". Ei mikään ihan kauhean paha syytös, mutta meidän firma nyt haluaa nyt ilmeisesti kuitenkin pestä kätensä asiasta, joten helpointa on osoittaa se rangaistus minulle. Ei minua niinkään haittaa se rahan menetys, vaan se, että tuo laitetaan tavallaan minun syykseni. No, se yksi meillä töissä selvittää asiaa vielä, joten saa nähdä, mutta minua harmittaa silti.
Varmaan tuon takia olen ollut jotenkin normaalia ärsyyntyneempi töissä. Olen toisaalta ollut todella väsynyt, sillä keskiviikkona oli kandityön ensimmäisen version palautus. Tyypilliseen tapaani aloin tehdä sitä liian myöhään. Tietysti minulla oli vielä vain yksipäiväinen "viikonloppu" maanantaina, minkä jälkeen oli loppuviikko töitä, joten en keksinyt muuta keinoa saada sitä tehdyksi kuin valvoa ja kirjoittaa sitä yöllä. Nukuin maanantain ja tiistain, tiistain ja keskiviikon, sekä keskiviikon ja torstain välisinä öinä 1,5-3 tuntia kunakin yönä. Tiistaina sain otettua töiden jälkeen parin tunnin päikkärit, mutta muina päivinä en ehtinyt nukkua niitäkään. Sain palautettua sen hyvin keskeneräisenä lopulta torstaiaamuna vähän neljän jälkeen. Siitä ei meinannut tulla enää mitään, tuntui kuin kaikki sanat olisivat pudonneet aivoistani, ja se eteneminen oli niin hidasta.
Koska rupeama oli aika iso ja erittäin työläs, joustin kaikesta muusta. Muutuin taas normaaliksi stressiminäksi ja olen soittanut tämän viikon aikana varmaan enemmän pianoa kuin koko muuna vuotena yhteensä. Lisäksi olen vaihteeksi kuunnellut musiikkia sillä ärsyttävällä tavallani, että en kuuntele biisiä alusta loppuun, vaan vain tietyt kohdat - ja voin jatkaa saman biisin samojen kohtien kuuntelua tuntikaupalla. Sitten taas palasin kandityön pariin ja sain sitä kasaan suunnilleen 14 sivua, mikä on kai ihan ok, mutta siitä vain puuttuu todella paljon vielä. Kun torstaiaamuna palautin sen lopulta opettajalle neljä tuntia myöhässä, laskin auki olevat välilehdet ja niitä oli yhteensä 121. En tiedä voiko yhteen ikkunaan edes avata yli sataa välilehteä, koska yhdellä näytöllä olevassa ikkunassa oli tasan sata välilehteä ja toisen näytön ikkunassa se 21. En pystynyt menemään heti nukkumaan, koska olo oli ihan tärisevä, mutta lopulta sain kuitenkin nukuttua sen 1,5 tuntia ennen kun piti herätä ja lähteä töihin.
En ole varmaan koskaan ollut näin väsynyt. Töissä meinasin nukahdella jatkuvasti. Opin huomaamaan sen siitä, että ihmisten äänet alkoivat muuttua jotenkin oudolla tavalla kumakoisi. Sitten oli terapiakin ja sielläkin oli jotenkin vaikeaa saada selitettyä olotilaani. Syy oli varmaan minussakin, koska kuka nyt osaisi niin univelkaisena kunnolla selittää jotain. Mutta aluksi terapeuttini jotenkin ymmärsi, että kyse olisi ollut positiivisesta asiasta, että olen antanut itselleni stressaavassa tilanteessa käyttäytyä vapaammin ja tehdä sitä mitä oikeasti haluan, sen sijaan että tekisin sitä mitä ajattelen että minun pitää.
Varmaan tuo käsitys johtui osaksi siitäkin, että aluksi heti sanoin, että jotenkin osittain minua todella ahdistaa se, että nyt se kandityö loppuu ja samalla loppuu todennäköisesti se minun stressikäytökseni ja pianon soitto. Sitten lopulta sain selitettyä, että kyse ei kuitenkaan ole nyt viimeisen viikon aikana ollut siitä, että olisin halunnut varsinaisesti soittaa, vaan enemmänkin siitä, että on tullut yhtäkkiä tunne, että nyt minun on pakko soittaa, tai muuten kaikki voi yhtäkkiä hajota. Soittotapani stressissä on hyvin erilainen kuin normaalisti. Normaalisti keskityn siihen, että saisin koko biisin sujumaan mahdollisimman hyvin, että saisin sen valmiiksi ja se kuulostaisi hyvältä. Stressaantuneena haluan vain soittaa uudestaan ja uudestaan niitä nopeita hankalia kohtia, ja alan hieman ahdistua, kun ne alkavat sujua.
Mainitsin myös sen, että kuuntelin vain niitä samoja biisejä ja että kokeilin yhtä toista biisiä (Kaunottaren ja Hirviön prologi pianolla), mutta jotenkin yhtäkkiä ja ihan tyhjästä minuun sattui, se tuntui oikeasti ihan siltä että joku olisi yhtäkkiä puukottanut minua rintaan. En tiedä miksi. Laitoin heti sen biisin pois ja palasin niihin aikaisempiin biiseihin. Ehkä se oli joku voimakas tunne, jonka minun mieleni tukahdutti automaattisesti ahdistuksella.
Mutta nyt on viikonloppu vapaa, niin olen saanut nukkua. Menin torstaina nukkumaan melkein heti kun tulin terapiasta ja nukuin vähän yli 15 tuntia. Maanantainakin on vielä vapaa töistä, mutta yliopistoa on, käydään läpi niitä meidän kanditöiden ekoja versioita. Sitten ei olekaan enää yliopistolla tunteja, vain yksi kirjoitustehtävä ja latinan käännös, minkä lisäksi olisi tietysti hyvä tehdä myös ne kirjatentit joskus. Lomatkin julkaistiin tällä viikolla. En saanut läpi toivomustani siitä, että pitäisi viikon kesäkuussa ja kolme viikkoa myöhemmin, vaan minulle laitettiin kaksi viikkoa kesäkuulle ja kaksi viikkoa heinä-elokuun vaihteeseen. Ihan jees kuitenkin. On pitkä aika siitä kun minulla oli oikeasti lomaa.
No, tämän päivän saa melkein kokonaan vielä chillata.