Heräsin juuri äsken reilun kolmen tunnin mittaisilta ”nokosilta”, joiden oli tarkoitus kestää vain suunnilleen tunnin. En oikeastaan edes tajua, miten onnistuin nukkumaan niinkin hyvin tuossa tämän huoneen sohvalla, mutta pääasia on kai se, että tunnen oloni edes hieman piristyneeksi. Ja tänään pitäisi jotenkin ihmeen tavalla tunkea päähän matikkaa ja kirjoittaa joku kiva kuuden pisteen tekstitaitovastaus äidinkielestä. Ja sitten vielä joku ihme kirjajuttu siitä Sonja O. kävi täällä –kirjasta. Minulla oli joku lappu siitä, mitä siihen piti laittaa, mutta minulla ei ole suunnilleen aavistustakaan, missä se on. Niin ja tänään on soittotuntikin, joten kiva soittaa, kun käsi jumittaa ranteesta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Minä näin torkkuessani outoja unia. Toinen oli ainakin ihan hämärä. Näin unta, että näin unta. Unessa mietin sitten, että onkohan tämä unta, koska en muistanut poistuneeni talosta. Nipistin sitten uniunessa itseäni ja siirryin siihen pelkkään uneen. Sitten kun heräsin siitäkin, minulla oli hetken ihan sekava olo siitä, missä minä oikein olin.
Toinen oli jotenkin loogisempi, mutta ei kuitenkaan. Siinä unessa oli Thes ja hän teki sovinnon minun kanssani ja me kävelimme ympäriinsä. Minä en halunnut häntä takaisin elämääni. Se oli tavallaan outoa, koska minä lupasin, että minä antaisin hänelle anteeksi. En silti halua häntä enää elämääni. Voin antaa hänelle anteeksi, jos hän pyytää, mutta minä en halua tulla enää hänen ystäväkseen. Siinä kun kuljimme, Thes vitsaili TKK:sta. Hän ei tiennyt NN:stä. Hän ei ole koskaan edes tavannut NN:ää. Hän ei tiennyt, että kirjoitin tänä vuonna. Hän ei tiennyt mitään Kylästä tai sen ihmisistä. Hän ei tiennyt minun elämästäni enää yhtään mitään, vain sitä, mitä olin joskus ennen.
Viimeisin uni oli myös ihan okei, vaikkakin harmittava. Minä ja Nan kävelimme oudolla asuntovaunualueella ja siellä oli paljon julkkiksia. Minä tiesin, että NN olisi siellä, joten Nan oli suostunut tekemään pikaisen kierroksen alueen ympäri, jotta voisimme paikantaa hänet. Sitten vastaan tuli Tuomas Holopainen koiransa kanssa (onko hänellä edes koiraa?) ja Nan tökkäsi minua kylkeen ja me molemmat olimme ihan yli-innoissamme. Sitten Tuomas Holopainen yhtäkkiä kääntyi, koska hän oli jotenkin ihmeessä tunnistanut Nanin. He sitten keskustelivat siinä keskenään ihan innoissaan ja minä olin vähän taaempana ja syrjempänä, eikä minuun kiinnitetty mitään huomiota (tavallistahan se on, mutta siltikin se ärsyttää). Katselin siinä sitten ympärilleni ja yritin näyttää siltä, että en ole kateellinen Nanille, kun hän saa puhua Tuomas Holopaiselle. Unessa tein huomioita: Tuomas Holopainen oli verrattain lyhyt (tuo kuva tulee kyllä oikeastaan aina kaikista julkkiksista, kun he harvoin ovat minua pitempiä) ja hänen koiransa näytti kiltiltä ja epäaktiiviselta, eikä sekään kiinnittänyt minuun mitään huomiota.
Nan on menossa joskus joulukuussa Nightwishin konserttiin perheensä kanssa. Se on todella siistiä ja olen kateellinen. Aluksi en ajatellut, että se olisi mitenkään erityisen siistiä, koska Tarja Turunen ei ole siellä laulamassa, enkä minä (eikä Nankaan) liiemmin pidä siitä uudesta laulajasta. Nan kuitenkin sanoi sitten, että on se kuitenkin siistiä nähdä Tuomas Holopaisen kaltainen nerokas säveltäjä livenä. Se oli todella hyvä pointti.
Minä meinaan hankkia sen Nightwishin uuden levyn. Minä olen koukussa Nightwishiin. Se musiikki on vain niin käsittämättömän nerokasta. Toisaalta minä en tykkää siitä laulajasta yhtään. En tykännyt Tarja Turusenkaan laulusta erityisemmin, koska minun mielestäni siinä jää vain hyvää musiikkia alle, kun lauletaan. Mutta tuohon uuteen tyyppiin verrattuna Tarja Turunen oli ihan melkein täydellinen ja sopi paremmin siihen musiikkiin. Aina välillä yritän kuunnella jotain lyhyttä pätkää siltä uudelta laulajalta, ihan vain varmuuden vuoksi, jos se vaikka kuulostaisikin yhtäkkiä paremmalta tai edes jotenkin etäisesti siedettävältä. Mutta aina kun se laulaja luikauttaa jotain, minun reaktioni on ihan puhdas ”Ei.”. Olen kuitenkin päättänyt hankkia sen uuden levyn, jos vaikka joskus tulisi sellainen vaihe, että ”ei”-reaktioni laimenee tai jotain.
Minä olin ennen jyrkästi sitä mieltä, että Tarja Turusen erottaminen oli väärin. Julkisella kirjeellä ja yllätyksenä. Ne syytkin olivat sellaisia, joista minä olisin voinut sanoa, että eivät ne maailmaa mullistavia ole. Kyllä niiden kanssa olisi voinut varmaan elää ja asiat olisi voinut selvittää ja Tarja Turunen olisi voinut jatkaa Nightwishin laulajana. Pidin hyvin tiukkaan tästä kannastani kiinni, kunnes juttelin aiheesta Nanin kanssa.
Se on outoa, miten Nan tuntuu saavan kaikkiin asioihin järkeä. Hän saa minut ymmärtämään törkeästi ja ajattelemaan, että noinhan se oli (paitsi mitä ilmeisimminkään edes hän ei saa minua Uskomaan). Nytkin kun selitin hänelle tuon minun mielipiteeni (vähemmän jyrkästi), hän selitti, miten Nightwish oli joutunut jossain ulkomailla kieltäytymään pienemmän lavan keikasta, koska Tarja Turunen ja hänen managerinsa eivät suostuneet niin pienituloiseen esitykseen. Joo se oli väärin, jotenkin tuli kerralla selväksi, että Turusen erottaminen oli törkeän hyvä teko.
Mutta toisaalta saimme kuitenkin päädyttyä erittäin tyydyttävään kompromissiin asian suhteen. Vika ei ollut eniten Nightwish-tyyppien, eikä Tarja Turusen vaan sen idiootti Marcelon. Tarja Turusen ongelma oli se, että hän antoi sen tyypin määrätä itseään niin paljon, ja se, että hän ylipäänsä meni naimisiin. Joten periaatteessa kaikki paha on taas lähtöisin jostain miehestä. Hyvä, sen pystyy sulattamaankin tai ainakaan se ei ole mikään kauhea yllätys. Ja mitä minä olen huomannut, niin hevi-ihmiset, etenkin miespuoliset hevi-ihmiset, ovat kauhean ylpeitä.
Tarja Turunen oli eroamassa muutenkin, mutta Nightwish ei voinut odottaa siihen asti, vaan kaikki piti tapahtua heidän ehdoillaan. Sitten ne tyypit tekevät jonkun suoran haukkumalaulun Marcelosta ja tunkevat Tarjastakin sinne lauluihin vaikka mitä viitteitä. Aivan niin kuin olisi ihan pakko saada se viimeinen sana.
Ja NN on myös törkeän ylpeä. En ole ihan varma, millaisena ominaisuutena ylpeyttä pitäisi pitää, mutta minun mielestäni se ei ole niin kauhean negatiivinen, mitä minä ennen ajattelin. Tai siis, yliylpeät tyypit ovat tosi rasittavia, mutta nykyisin minua on myös alkanut rasittaa yhä enemmän sellaiset ihmiset, joilla ei tunnu olevan mitään ylpeyttä. Siis sellaiset mielistelevät, jotka tekevät suunnilleen mitä tahansa, jos joku pyytää ja ovat kaikesta samaa mieltä ja yrittävät kaveerata kaiken kanssa mikä liikkuu (mutta ei siksi, että heitä kiinnostaisi, vaan siksi, että he yrittävät turvata olonsa sosiaalisesti arvostettuna ihmisenä ja hankkia mahdollisimman paljon ihmisiä, joille sanoa jotain). Eli että määrä korvaa laadun.
NN:n ylpeys hymyilyttää joskus, etenkin se, kun asiat eivät mene niin kuin hän haluaisi ja hänen täytyy silti hyväksyä se. Esimerkiksi jossain tunnilla, kun opettaja määrää hänet tekemään jotain tai selittämään jotain tai lukemaan jotain. Yleensä NN:n vakiovastaus on ”en mä tiedä” tai sitten hän on vain hiljaa. Mutta jos opettaja sitten alkaa tiukata häneltä yrittämistä, niin sitten sen pystyy näkemään, miten NN:n nielee edes osan siitä ylpeydestään ja yrittää.
Joo, nyt minusta tuntuu, että kaikki ajattelevat, että NN on kauhea pahis, mutta ei hän ole niin paha, miltä vaikuttaa. Okei, hän on ajoittain äärettömän eristäytynyt, ylpeä, negatiivinen ja epäkohtelias, mutta – mutta... Minä edelleen olen sitä mieltä, että hän ei oikeasti ole ihan noin paha, hän vain haluaa ihmisten ajattelevan niin. Ei sitä voi selittää. Hän ei ole ainakaan ollut ikinä minulle (kauhean) epäkohtelias, vaan oikeastaan kaikkein vähiten epäkohtelias. Minä tietysti pidän tuota suurena kunniana, koska hänen jenginsäkin saa häneltä osakseen sellaisia ylimielisiä ja vähintäänkin puoliv-tuilevia kommentteja. Mutta minulle hän on melkein ystävällinen. Se saa minut tuntemaan oloni kauhean erityiseksi.
Ääh, matikkaa on vielä pitkä pätkä lukematta. Onneksi kurssi on suhteellisen lyhyt ja helppo, niin minulla saattaisi olla jopa joitain mahdollisuuksia edes siedettävään numeroon. Biologiasta nyt ei tullut mitään. Kokeessa sitten heti termien selityksessä minun teki mieli kysyä, että mikä hemmetin Suomi-siru?! Tai kohdassa, jossa piti selittää DNA:n emäsjärjestyksen selvittämisestä, että kuka ihme haluaa edes tietää DNA:n emäsjärjestystä. Lopulta sitten sain muistini perukoilta kaivettua sellaisen hämärän muistikuvan siitä, miten opettaja selitti meille sitä niin, että *jotkut* laitetaan sellaisiin niin kuin uima-altaan radoille, joissa on *jotakin* ja sitten ne *jotkut* uivat kilpaa sinne toiseen päähän ja sillä selviää emäsjärjestys. Mutta eihän sitä noin voinut kirjoittaa, niin minä yritin sitten kierrellen ja kaarrellen saada jotenkin selitettyä tuon. Mutta kun vain pääsisi läpi, niin sitten sen voisi uusia hyväksytyn uusinnassa sitten joskus talvella.
Ja minä tajusin, että en ole syönyt lämmintä ruokaa kuin viimeksi tiistaina. Kun menee kokeeseen ja pitäisi miettiä jotain ristriktioentsyymejä, niin minä tajuan vain, että minulla on törkeä nälkä. Eilen lounas meni siihen, kun olin kokeessa (ja söinhän minä sentään puolikkaan sämpylää) ja sitten päivällinen meni nukkumiseen. Jee, mutta varmaan tänään pitäisi yrittää syödä jotain, vaikka näin varmaan voisi laihtuakin aika kivasti.
Niin, tosiaan... Se matikan harjoittelu.
