Mietin nyt kun Jaska lähti kotiin ja kävin kaupassa, että mitä nyt. Puhuttiin Jaskan kanssa lisää ennen kuin hän lähti. Olen kirjoittanut taas miljoona kirjoitusta tänne, mutta minkäs teet. Periaatteessa minä olin oikeassa, siitä mitä Jaska on pään sisässään pyöritellyt. Jaska haluaa suhteen, mutta ei sitä sitoutumispuolta. Hän pelkää, että tarvitsen jotain, mitä hän ei pysty minulle antamaan. Hän haluaa aloittaa suhteen uudestaan, mutta pelkää sitä ihan järjettömästi. Hänen mielestään minä olen vain niin ihana, niin söpö, ja kiva ja kanssani on kiva puhua, että vaikka hänestä välillä tuntuu, että hänen pitäisi valita se, että ei jatketa suhdetta ja että ylipäätään kaikki loppuu tähän, mutta hän sanoi, että hänestä tuntuu, että hän vain ei pysty tekemään sitä, hänestä tuntuu sietämättömältä ajatus, että hän tekisi päätöksen, hän itse, ja tällä päätöksellään aiheuttaisi sitten itselleen sen surun ja ikävän.

Muuten minulla oli ihan okei fiilis, mutta on yksi asia, jonka Jaska sanoi, joka tuntui tekevän tyhjäksi nuo kaikki muut sanat. Kaiken muun kanssa pystyisin elämään, mutta se yksi asia... siitä en tiedä. Jaska aloitti tuon selittämisen sillä, että sanoi, että ei tiedä, mitä rakkaus on, miltä sen pitäisi tuntua. Sitten hän sanoi, että jotenkin hän ei tunne meidän välillä olevan sellaista intohimoa, sellaista "taikaa". Sitten hän kertoi, että joskus tunsi sen, silloin ihan alussa, kun ensimmäisiä kertoja tapasi minut ja oli minuun kaukoihastunut. Itsekään en ole varma, olinko vielä ehtinyt rakastua Jaskaan, enkä ollut oikein kauheasti vaivannut päätäni sillä, koska ajattelin, että se tulee sitten ajan myötä. Mutta jos Jaskan tapauksessa ei tule? Toisaalta sitten mietin, että mitähän Jaska tuolla tarkoittaa, kun eihän tietenkään puolen vuoden suhteen jälkeen se tunne ole sama kuin silloin alussa, kun ei edes tunne toista ihmistä vielä.

Minutkin yllätti tämä minun ja Jaskan suhde silloin joskus vajaa vuosi sitten. En tiedä, mitä on tuo "taika", josta Jaska puhuu, mutta minusta tuntuu, että minun ja Jaskan välillä on kuitenkin jotain sellaista. Ei hän ole minulle pelkkä kaveri, vaan jotain muuta. Mutta jos Jaskalle olen vain hyvä kaveri, eikä olisi takeita, että hän tuon suhteen muuttuisi, niin mitäs sitten? Voin kuvitella tietyllä tapaa jakavani elämäni Jaskan kanssa, voisin jopa kuvitella, että haluaisin jossain vaiheessa ehkä muuttaa hänen kanssaan yhteen, mutta jos Jaska ei ole ikinä valmis tuollaiseen, niin mitä sitten?

Toisaalta sitten, tässä on kaksi ihmistä, jotka haluavat olla yhdessä, niin miten pitkälle sitä pitää yrittää etukäteen varmistella, kun ei voi kuitenkaan tietää miten käy. Ja Jaska haluaa olla kanssani, mutta jotenkin minua alkoi hymyilyttämään, kun hän kuvaili, että hänen mielessään sellainen idealistinen suhde olisi sellainen, että ollaan yhdessä, ei tapailla muita, vietetään aikaa yhdessä, mutta että silti kumpikin osapuoli on tavallaan "vapaa". Joten kyseessä on se kaikkein kliseisin "sitoutumiskammoinen mies" -tilanne. Toisaalta sitten mietin nyt, että onko siinä nyt sitten niin kauheasti eroa oikeaan suhteeseen, tuolla, mitä Jaska kuvasi, paitsi se termi.

Lisäksi Jaska sanoi jotain, joka jotenkin lisäsi toivoani tämän meidän suhteen suhteen. Se kesän ero, se oli päähänpisto. Jaska sanoi, että häntä oli alkanut ahdistaa se, että hän oli pyytänyt minut sinne sukunsa kesäjuhliin ja ehdottanut yhteistä matkaa Yyteriin, mutta hän ei uskaltanut sanoa sitä minulle, koska kuulemma mietti vain sitä, että siitä oli ollut jo aikaisemmin puhetta, silloin sen Ateenan-matkan suhteen, kaikkien tällaisten lupausten rikkomisesta. Ja hän ei halunnut satuttaa minua sillä samalla tavalla, joten sitten hänellä välähti, että jos me erotaan, niin sitten hän ei tavallaan joudu pettämään lupauksiaan, vaan pääsee tavallaan livahtamaan siitä. Hän sanoi myös, että ei ollut tarkoittanut sitä eroa kai edes pysyväksi, vaan että oli ajatellut vain, että se on sellainen väliaikainen, lähinnä keino päästä ahdistavasta tilanteesta.

Toisaalta tuo tuntuu jotenkin käsittämättömän hölmöltä, ja toisaalta huvittavaltakin, ehkä tragikoomiselta, että itsemurhayritykseni laukaisi jonkun toisen ihmisen päähänpisto. Toisaalta voin kuvitella, miltä tilanne on tuntunut Jaskalle, kun hän on koko ajan tiennyt, että hänen päähänpistonsa takia joku melkein kuoli. Jotenkin pystyn ymmärtämään Jaskaa jotenkin paremmin, kun hän kertoi tuon, ja ymmärrän paremmin senkin, että sekin varmaan pelottaa häntä tuossa yhteenpaluussa: jos hän möhlää, niin jotain kauheaa tapahtuu, eikä sen tarvitse olla edes mikään harkittu iso moka, vaan pelkkä päähänpisto.

Jaska sanoi, että kyllähän on sellaisia suhteita, sellaisia on/off -suhteita ja että ehkä meidänkin voisi olla sellainen, mutta kun kysyin häneltä sitten sitä, että jaa kenellä on sellainen suhde, niin sitten hän lisäsi, että niin, lähinnä kai joissain tv-ohjelmissa. Tein mielestäni aika selväksi, että se on joko tai, ja että hänen pitää valita. Kun selitin Jaskalle sitä tunnettani tuosta, että vaikka me nyt nähtiin hänen kanssaan, oli kiva yö, ja juteltiin asioista, niin osa niistä aikaisemmista suhteen hyvistä jutuista kuuluvat vain siihen parisuhde-pakettiin, joita ei tule olemaan ilman sitä parisuhdetta. Sanoin Jaskalle, että jos tuo olisi ollut pelkkä seksijuttu, eikä oltaisi puhuttu mahdollisesta suhteen elvyttämisestä, niin olisin illalla laittanut hänet menemään kotiin. Nytkin aika hyvin pidin reviirini, kun aamullakin kysyin häneltä, että aikooko hän lähteä joskus pian. Sitten sain kuulla, että hän menee äitinsä luokse tänään illalla, joten annoin hänen jäädä vielä hetkeksi, koska tiesin, että hän oli kuitenkin pian lähdössä. Sanoin, että sellaista pitempää hengaamista, todellista yhdessäoloa, sellaista kuin ennen, ei vain tule olemaan, että vaikka nähtäisiinkin vielä uudestaan, niin se ei tarkoita, että se olisi sitä samaa, että jakaisin elämäni hänen kanssaan, vaan että se olisi jotain muuta, koska ilman sitä hänen päätöstään en päästäisi häntä enää niin lähelle. Jaska sanoi, että tuo kuulosti jotenkin pelottavalta.

Ja kun hän oli lähdössä, minuun iski jännä tunne, jota en ole ennen tuntenut. Ehkä se on yksi tämän kesäisen eron haamuista, jotka ovat jääneet kummittelemaan. Pyysin, että voitaisiinko hetki maata vielä tässä, lähekkäin, ihan hiljaa, koska mietin, että tulenko näkemään häntä enää uudestaan. Hän miettii jopa Keskuksen jättämistä, en kyllä tiedä sitten mitä hän tekisi. Mutta vaikka sovittiin jo, että nähdään ensi viikolla, niin silti hänen lähtiessään minulle tuli se ajatus, että mitä jos käykin kuin viimeksi: hän lähtee ja sanoo tulevansa ylihuomenna, mutta sitten niin ei koskaan käykään.

Istuin tuolilla ja katselin, kun hän laittoi ulkovaatteet päälleen ja kypärän päähänsä ja oli lähdössä. Sitten hän pyysi minua vielä tulemaan luokseen, halaamaan vielä. Halasimme, sitten suutelimme, ja se tuntui siltä kuin perhosia olisi ollut vatsassani. Sitten hän lähti. Mietin, että onko tuo sitä taikaa, ja jos on, niin eikö tuokaan tuntunut Jaskasta lainkaan samalta? Jos hän sanoo, että hänellä on kauhea ikävä minua, sanoi tänäänkin, että sitten kun hän lähtee, niin hänelle tulee varmaan heti ikävä, ja jos olen niin ihana ja hän toistaa sitä uudestaan ja uudestaan, niin eikö hänen ole pakko tuntea jotain muuta kuin pelkkää ystävyyttä minua kohtaan? Mutta jotenkin tuntuu vihlovalta ajatella, että nuo kaikki asiat, jotka tuntuvat minusta vähän niiltä perhosilta, eivät tuntuisi Jaskasta miltään. Jos eivät, niin en tiedä, pystynkö jatkamaan tuota suhdetta.

Jotenkin nuo asiat mitä tänään puhuttiin, tuntuivat monet sellaisilta, että hei me molemmat ollaan muututtu, ehkä suhde jopa toimisi, mutta en voi kieltää etteikö suhteen aloittaminen uudelleen pelottaisi minuakin. Eikä ole ketään, joka voisi vakuuttaa minua oikein mistään, koska minä ja Jaskahan tässä suhteessa ollaan. Jotenkin oli tavallaan hassua, ja jotain yhteistä, kun Jaskan kanssa pohdimme, että mitä me kumpikin sanomme sitten omissa terapioissamme maanantaina? Molemmat terapeutit ovat sanoneet, että ei ole yhtään fiksua, että minä ja Jaska harrastettaisiin seksiä tässä vaiheessa ainakaan, kun mikään ei ole selvää, joten kiva nyt yrittää miettiä, miten tuon asian tuolla sitten sanoisin tai miten käytöstäni puolustelisin. Muutenkin on vaikea puhua terapeutille mitään kyseisen aihepiirin asioista, niin saa nähdä miten käy.

Enkä vain pysty perustelemaan tuota millään järkevällä! Tai siis, Jaska sanoo, että menee ehkä baariin hakemaan jonkun yhdenyönjutun, jolloin koen sen melkein vähän niin kuin kiristykseksi, että jos minä en anna, niin sitten hän etsii jonkun muun. Sanoin kyllä, että jos hän tekee jotain jonkun muun kanssa, niin se on sitten siinä, mutta looginen tuota seuraava resktioni on kutsua Jaska luokseni? Ja sitten hän tuli, ja vaikka sanoin, että jutellaan vain, niin vaikka aluksi juteltiinkin, aika pitkäänkin, muutama tunti, sitten Jaska sanoi, että haluaisi halata minua. Jälleen kerran todella looginen reaktio minulta, joka "halusin vain jutella": menen istumaan Jaskan viereen sohvalle. Istutaan aluksi kumpikin vierekkäin, sitten Jaska silittää päätäni, ja lopulta minä siirryin vähän lähemmäksi ja lopulta käperryn sitten Jaskaan kiinni. Jossain vaiheessa sitten minä itse, minä, sanon, että on todella hankalaa, minulla tulee selkä kipeäksi, mitä jos siirryttäisiin sängylle, ihan halaillaan vaan. Joo niin varmaan.

Noin se meni, sitä ei voi vain millään tavoin edes kaunistella, tai pehmentää, koska tuo oli se tapahtumasarja. Pidän itseäni loogisena ja aika kontrolloituna ihmisenä, ja jos teenkin jotain ei-niin loogista, pystyn usein edes keksimään sille alitajunnasta jonkun hyvän tai edes kohtalaisen perusteen. Tällä kertaa ei vain ole mitään, ei mitään perustetta tai selitystä tai edes mitään lieventävää tekijää. Jos joku kysyy, että miksi tein noin, niin ei minulla ole mitään vastausta siihen. Se oli helppoa, se oli kivaa, ja vaikka Jaska sanoi aamulla, että ei todennäköisesti olisi tullut, jos ei olisi niin kovasti toivonut saavansa seksiä, niin sekään ei saanut minua katumapäälle, tai tuntemaan oloani hyväksikäytetyksi.

Tänään ei ole logiikkaa tarjolla sitten yhtään. Pitäisi kai myöntää, että olen syyllinen, syyttäkää minua mistä ikinä haluattekaan, en pysty puolustautumaan, olen syyllinen, syyllinen, syyllinen. Kai voitaisiin sanoa, että olen toiminut itsetuhoisesti harrastaessani seksiä exäni kanssa, joka jätti minut ja josta edelleen välitän todella, ja että jossain vaiheessa tämä käytökseni kostautuu minulle ja kun jotain menee pieleen minun ja Jaskan välillä tämän jälkeen niin voin syyttää siitä vain itseäni.

Jostain syystä minua ei kuitenkaan vain haittaa.