Hampaat on nyt sitten ainakin osittain hoidettu ja nukutus koettu. Lähinnä se oli todella epämiellyttävä kokemus. Tuntuu, että tosi moni asia meni vain vähän pieleen. Ensinnäkin oikea käteni on mustelmilla koska yrittivät todella itsepintaisesti laittaa sitä kanyyliä oikeaan koteeni. Olin saanut jo rauhoittavan lääkkeen, mutta olin hereillä ja se todella sattui, kun sitä kanyyliä ei saatu menemään ja sitten vaihdettiin seuraavaan verisuoneen ja sekään ei onnistunut. Lopulta katsoivat vasempaa kättä ja sanoivat, että täällähän on tosi hyvät suonet, miksi me ei heti alussa tänne yritetty. Se kohta, jossa se kanyyli sitten oli, ei satu ollenkaan, sen laittaminenkaan ei ollut niin kivuliasta kuin niiden muiden.

No, kun kanyyli oli saatu paikalleen, sanoivat, että laittavat sen nukutusaineen menemään ja että se voi hetken vihloa siellä kädessä, mutta se on normaalia. Tunsin sen vihlonnan ja ajattelin, että mitään ei tapahdu, vieläkään mitään ei tapahtu, vieläkään mitään ei tapahdu... Sitten yhtäkkiä tajusin, että makasin sängyssä ja olin kiinni laitteissa ja ihmisiä kulki edestakaisin. Olo oli todella kurja. Joku hoitaja tuli kysymään sitten pian, että miltä olo tuntuu, mihin sanoin, että minulla on todella huono, oksettava, olo. Sain sitten jotain pahoinvointilääkettä, ja nukuin vähän lisää, koska olo oli aika sekava ja en ollut ihan täysin hereillä vielä.

Lopulta heräilin ja tunnustelin oloani, mutta huvittavin hetki oli, kun pääsin lopulta itsekseni vessaan. Katsoin itseäni peilistä ja näytin ihan hakatulta. Ilmeisesti silmäluomillani oli ollut jotkut teipit, jotka oltiin kai repäisty vähän kovakouraisesti pois, sillä toinen silmäni oli musta ja turvonnut, toinen silmä vain turvonnut. Lisäksi nenäni ympärillä oli kuivunutta verta. Sitä oli ollut myös tyynylläni aika iso läikkä ja mietin sitä sängyssä maatessani, että onko tuo minusta. Sen lisäksi vielä suupieleni olivat halkeilleet. Kurkku oli lisäksi todella kipeä, todennäköisesti siitä hengitysputkesta. Ja luonnollisesti hampaat olivat kipeät, ovat edelleen, vihlovat paljon enemmän kuin ennen hoitoa ikinä.

Minä vain vihaan hammaslääkäreitä niin paljon. En ymmärrä, miten useammat ihmiset eivät vain sano, että en mene tuonne, sillä ne lääkärit eivät saa oloa paremmaksi tai kivuttomammaksi, he saavat kaiken entistä kipeämmäksi. Ja lisäksi uusissa paikoissani on teräviä reunoja ja yksi paikka on liian korkea. Vedän 600 mg särkylääkkeitä niin usein kuin niitä saa ottaa, koska kaikkialle vain sattuu. Siitä huolimatta varasin tänään uuden hammaslääkäriajan, yksityiselle taas vaihteeksi. Soitin yhdelle hammaslääkäriasemalle ja kysyin, että onko heillä jotain hammaslääkäriä, joka olisi erikoistunut pelkopotilaisiin. Ajattelin, että useimmissa paikoissa varmaan sanottaisiin, että kaikki hammaslääkärit ymmärtävät hammaslääkäripelkoa, jne., ja se oli se, mitä en halunnut kuulla. Onneksi heti ensimmäisessä paikassa johon soitin, se vastaajatyyppi sanoi, että joo, meillä on tuo yksi tyyppi, joka on erikoistunut juuri pelkopotilaisiin. Sanoi sitten vasta sen jälkeen sen kliseelauseen, että kaikki hammaslääkärit ymmärtävät pelkääjiä.

Aika on kuun lopussa ja toivon, että se menee hyvin. Pyysin merkitsemään tietoihin jo nyt, että minä TODELLA pelkään hammaslääkäriin tulemista. Sanoin senkin, että olin ollut nukutushammashoidossa. Sanoin laittaneensa kaiken ylös ja sanoi vielä, että kun tulen sinne ensimmäistä kertaa, minulle annetaan täytettäväksi joku yleinen tietolomake ja sitten vielä pelkokysely. On niin kauhea ajatus, että menisin hammaslääkäriin, että melkein rupesin itkemään jo sen puhelun aikana, koska kaikki hammaslääkäreihin liittyvä on vain niin kauheaa.

No, Jaska oli minun mukanani ja jäi sitten yöksi, niin kuin saattajan pitikin ja oli ihan kivaa, vaikka olinkin tosiaan hakatun näköinen ja vähän pihalla. Edellisen yön minä olin hänen luonaan, koska jotenkin minulle tuli ensin ikävä häntä, eikä niin ole ennen käynyt! En tietenkään sanonut mitään, mutta sitten hän sanoi Facebookissa, että hänen on ikävä minua, olisi kiva katsoa vaikka leffaa yhdessä.

Lisäksi, en tiedä, oliko se jokin testi tai vihjaus, mutta kun minä kuulemma aina valitan, että vihaan jotain asiaa. Vihaan ylämäkiä, vihaan hammaslääkäriä, vihaan puhelimella soittamista, jne. Sitten Jaska yhtäkkiä kysyi, että mitä sinä rakastat sitten. Vähän lamaannuin, koska r-sanaa ei kauheasti käytetä suomenkielessä, en minä ainakaan, ja en koe, että Jaskan kanssa oltaisiin siellä asti. No, toimin aika hyvin ja luontevasti - omasta mielestäni ainakin - ja sanoin, että rakastan Tolkienia, rakastan rottiani, kevättä, englanninkieltä, Lontoota... Jaska sanoi siihen sitten, että tuossahan tulikin jo aika paljon asioita. Sitten minä sanoin vielä, että tuo on tuollainen todellinen eliittiluokka, ja että sinä et ikävä kyllä ole vielä sillä listalla.

Nanin kanssa puhuttiin Jaskasta silloin kun näin häntä viimeksi ja Nan oli huolissaan siitä, että no, suoraan sanottuna, että johtaisin Jaskaa harhaan. Enhän ollut rakastunut häneen, pidin hänestä, mutta en tiennyt tulisiko meistä loppujen lopuksi mitään. En vieläkään tiedä. Nanin huoli kuitenkin helpottui, kun sanoin, että me Jaskan kanssa molemmat tiedetään, että kumpikaan ei ole sillä ajatuksella vielä ainakaan, että tämä ihminen on Se Oikea, se, jonka kanssa haluaa olla loputtomiin, ja että yhtään kukaan ei voisi tulla siihen väliin. Puhumme Jaskan kanssa kyllä asioista, siitä, miltä kummastakin tuntuu. Ainkin arvelen niin, en tietenkään voi olla Jaskan puolesta varma.

Lisäksi ollaan molemmat toipuvia ihmisiä, niin ei laiteta niin paljon painoa ja stressiä ja painostusta tähän meidän suhteeseen, koska molemmat on vielä enemmän tai vähemmän hajalla. Ajatus on, että ollaan yhdessä nyt, ja niin kauan kuin siltä tuntuu ja sitten jos joskus tulee fiilis, että ei haluta olla enää yhdessä, niin sitten ei olla. Minusta tuntuu, että juuri sen takia tämä meidän juttu toimii ainakin jollain tasolla, koska ei laiteta liikaa painetta sille.

Sanoinkohan jo täällä siitä, että Alisa ja Leevi erosivat. Joo, jo joskus helmikuun puolivälissä. Jaa miten sain tietää? No, näin jonkun päivityksen Leeviltä ja katsoin sitten tykkääjät ja Alisa ei ollut siinä joukossa. Sitten klikkasin Leevin profiiliin ja näin, että hän ei ole enää parisuhteessa yhtään kenenkään kanssa. Olen ehkä paha ihminen, mutta minusta tuntui hyvältä. Jaska suhtautuu ristiriitaisesti asiaan. Minulla ei edelleenkään ole mitään halua olla tekemisissä Leevin kanssa, ja mielestäni hieman yllättäen se tuntuu kai vaivaavan Jaskaa. Uskon, että se liittyy siihen pelkoon, jonka hän kerran mainitsi: hän kiinnitti huomiota siihen, että elämässäni olen laittanut jonkin verran välejä poikki ihmisten kanssa, ihan totaalisesti, ja Jaska kerran sanoi, että hän vain pelkää, että tekisin saman hänelle.

Yritän olla puhumatta Leevistäkään Jaskan kuullen, mutta luonnollisesti kaikille muille tutuilleni asiasta kerroin. Ikävä kyllä ei ollut mitään vetoja käynnissä, koska yhtään kukaan ei uskonutkaan, että heidän juttunsa toimisi. Mietin kyllä, että mitä heidän välillään tapahtui, kumpi laittoi poikki, oliko ero riitaisa. Hmm... Ovatkohan Facebook-kavereita enää... Ovat Facebook-kavereita yhä. Lisäksi tällä saralla minua vaivaa se, että Alisa latasi uuden profiilikuvan ja hän näyttää laihtuneen aika paljon. Itse en ole laihtunut sitten yhtään. Mieleeni tuli tänään kuitenkin yksi lainaus yhdestä leffasta, joka ehkä kuvaa vähän tätä ajatustani Alisasta, vaikka onkin aika kärjistetty ja ilkeäkin kai. Mutta Alisa kun aina sanoi, miten sitten kun laihtuu, hän on parempi ihminen, miten on vähemmän ällöttävä, enemmän sellainen, jonka kaveri ihmiset haluavat olla, sellainen, jota monet miehet haluaisivat tapailla, niin kai voisin sitten sanoa, että:

"It's in your soul  that the true distortion lies."

Huomenna pitäisi sitten olla "Reunion", kun viimeviikkoinen ei onnistunut. Meni kyllä aika tyypilliseen tapaan ne lauantaibileet: edes bilepäivänä bileiden pitäjä ei tiennyt yhtään kuka on tulossa vai onko kukaan. Peruutin sitten sen illan suunnitelmat sanoen, että kun ilmeisesti ketään ei ole tulossa... Sitten seuraavana päivänä yksi ihminen otti heti yhteyttä ja sanoi, että sori kauheasti, jotenkin unohdin vastata tuohon, vaikka olen tosi innoissani tuosta. Minulla on hieman kipeä olo, mutta kai tuon voi huomenna silti hoitaa pois alta. Sitä seuraavana viikonloppuna pitäisi kai taas itse järjestää jotain, kun sen jälkeisenä maanantaina täytän 24. Voi, kumpa sen päivän voisi hypätä yli ja voisin olla 23 vielä yhden ylimääräisen vuoden.

Olen siivonnut kämppääni todella hyvin, se on siistimpi kuin aikoihin, joten ei ole kauhea homma huomista varten. Hermosärky on hieman asettunut, kun lääkkeen annostusta nostettiin. Lisäksi, sen toisen luuntiheysmittauksen, lannerankamittauksen, tulosten mukaan luuni eivät ole yhtään epätavallisen hauraat, ensimmäisen testin tulos oli harhaanjohtava, kun kuulemma sen ranneluuntiheysmittauksen tulos on paljon epävarmempi. Joten olen vain iso ja kömpelö. Mitähän vielä... Niin, lisäksi mietin palaamista omaan hiusväriini.

Nyt kun tulee kevät ja kesäkuulle on suunnitteilla se matka Jaskan kanssa, niin en ole voinut olla ajattelematta, että sitten tukkani vaalenisi auringossa vielä enemmän. Lisäksi törmäsin vanhaan videoon itsestäni, jossa minulla on luonnollinen värini tukassa, ja se ei näyttänyt niin pahalta. Jotenkin tuli mieleen, että tykkäsin siitä luonnollisesta lookistani. Tässä punapäisyydessä on omat puolensa, mutta se on aika työlästä ja juurikasvu on ärsyttävää.

Mutta saa nähdä. Olen aika avoimin mielin suuntaamassa kevääseen. Nyt muuten Kelan päätöskin on tullut, joten 13. päivä saan oikein kivan köntin rahaa, kun tulee ne kaikki takautuvasti kolmelta kuukaudelta. Johan tässä onkin jo kituutettu...

Enkä taaskaan muistanut aloittaa kirjoittamista siihen kirjoitustilaan, vaan Muistioon, joten taas tämä ärsyttävä fontti...