Päivän keskustelu:

TKK (fysiikan tunnilla): *lukee tehtävää ääneen kaverilleen* "'Kaksi fysiikan tunnilta tulevaa lukiolaista poikaa päätti testata pyörimisliikkeen lakeja leikkikentän karusellissa...' Todella fiksuja tehtäviä."

Herra M (TKK:n kaveri): "Joo. Ja mitkä ihmeen lukiolaiset pojat, joiden massat ovat 53 kg ja 58 kg. Siis mä en oo koko elämäni aikana painanu noin vähän."

*hetken hiljaisuus*

Molemmat (+ Amia itsekseen): *reps*

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

***

 

No joo, tänään ei ollut mitenkään kovin erikoinen päivä. Autokoulussa tuli taas istuttua puolitoista tuntia, mutta mielestäni se opetus on jopa vielä tylsempää kuin tunnit tavallisessa koulussa. Mitkä muuten alkavat taas ottaa minulla päähän. Matikan kaksoistunneillakin tänään olin puolinukuksissa koko ajan, enkä oikein ollut 100% mukana siinä opetuksessa.

 

Ja sitten tuon eilen kirjoittamani tekstin jälkeen olen ajatellut enemmän sitä, miten tilanne on muuttunut. En minä ole meistä kahdesta ainoa, joka on muuttunut. NN on muuttunut myös. Jos minä liikun paljon enemmän Nanin kanssa, NN rupattelee melkein aina jossain poikaporukassa. Ei ehkä poikaporukan täysarvoisena jäsenenä, mutta jäsenenä kuitenkin.

 

Minulle on aina ollut helpompi mennä puhumaan pojille kuin tytöille. Riparilla sain viisi uutta melkeinkaveria, joista neljä oli poikia. Yhdelle heistä menin sitten juttelemaan sen kesän jälkeen koulussakin, eikä se tuntunut lainkaan vaikealta. Ja kun tarkemmin ajattelen, ei NN:llekään puhuminen kovin vaikeaa ole. Ainakaan jos minun ei tarvitse katsoa häneen ja saan pidettyä häneen haluamaani etäisyyttä. Ja jos kukaan muu ei ole kuulemassa. Ja jos voin sanoa jotain, mikä ei kuulosta liian suunnitellulta tai perus "haluan avata keskustelun" -tyyliseltä.

 

Eli vaikeaa se sittenkin on. Ja ärsyttävää. Ja kun tavallaan NN on niin erilainen kuin kaikki muut, minun on vaikea keksiä, mitä hänelle voisin sanoa kuulostamatta typerältä. Enkä voisi varautua hänen reaktioonsa. Ainakin sen mukaan, mitä olen nähnyt, hänellä ei ole mitään tarvetta olla ystävällinen yhtään kenellekään, ei edes opettajille tai sille poikaporukalle, jossa hän joskus on. Joskus hän on ystävällinen ja joskus ei. Siksi tuntuukin hermostuttavalta, että mitä jos hän yhtäkkiä päättääkin olla minulle epäystävällinen?

 

Hmph. Ovatko asiat monimutkaisia, vai teenkö minä niistä vain monimutkaisia? Ole suunnitellusti spontaani, ole ystävällinen, mutta älä liian ystävällinen, ole kiinnostunut, mutta samalla välinpitämätön. *Syvä huokaus* Siinähän sitten olet jollain rusetilla.