Nyt on enää reilu viikko pääsykokeisiin ja vain odotan että se olisi jo ohi. Vaihteeksi hajoilen, ja osasyynä on Jaska, mistä hän itse tosin ei luultavasti ole tietoinen. Ei hän ole tehnyt mitään erityistä, vain viihtynyt enemmän itsekseen, mikä on hieman satuttanut minua, vaikka sen ei pitäisi.

Katsottiin Jaskalla Suomen matsia lauantaina ja kun se oli ohi, Jaska pelasi ja minä katselin. Jossain vaiheessa sitten kysyin, että menenkö kotiin vai jäänkö sinne yöksi. Jaska sanoi, että ehkä minä voisin vain mennä kotiin, hänellä oli sellainen olo, että olisi mieluummin yksin. Ei oltu nähty sen jälkeen kun oltiin kämpältäni lähdetty tiistaiaamuna ja jotenkin ajattelin, että kiva nähdä, varmaan minä jään nyt hänen luokseen, odotinkin sitä, koska se tarkoittaisi vapaailtaa lukemisesta. No, sitten Jaska sanoi tuon, minä petyin, mutta sanoin pirteästi, että okei, tehdään vaikka niin, ei haittaa. Jaska tuntee minua jo sen verran, että ilmeisesti huomaa, kun yritän sanoa jotain pirteään ja normaaliin tyyliin, vaikka olisin niin pettynyt, että kurkkua kuristaa. Hän irrotti katseensa pelistä ja kysyi, että olisitko halunnut jäädä, mihin vastasin, että en mitenkään välttämättä.

No, jossain vaiheessa tuli eteen se lähteminen, mutta olin vain niin uupunut, että en vain pystynyt lähtemään. Ajattelin - ja sanoinkin - että olo on tosi voimaton, mutta lähden kuitenkin niin, että ehdin kauppaan ennen sen sulkeutumista, koska minulla oli pakottava tarve saada kokista. No, sitten kun olisi pitänyt lähteä, että ehtisi kauppaan, yhtäkkiä ilman mitään erityistä syytä aloin vain itkeä. Jaska lohdutti ja sanoi, että voit kyllä jäädä yöksi jos haluat, mutta minä vain sanoin yhä uudelleen, että lähden kyllä kotiin nukkumaan, mutta ennen sitä vain yritän saada itseni kasaan.

No, lopulta jäin Jaskalle yöksi, koska oli mennyt niin myöhään, mutta tunsin oloni todella kauheaksi yhä. Mietin, että ajattelisiko Jaska, että tein sen kaiken tahallani, manipuloin häntä itkemällä tekoitkua, jotta olisin saanut jäädä. Pyytelin anteeksi koko ajan, sanoin, että voisin nukkua vaikka lattialla, tms. Jaska siinä sitten kysyi, että miksi muka nukkuisit lattialla? Sanoin, että en vain halua olla vaivaksi, ja tiedän, että hän olisi mieluummin ollut yksin, niin ajattelin tehdä kaikkeni, että en olisi tiellä, ihan kuin en olisikaan siellä, enkä olisi vaivaksi.

Kun mentiin nukkumaan, laitettiin valo pois, ja juteltiin, minulla oli yhä ihan sietämätön olo. Minua ahdisti niin että pelkästään Jaskan kanssa juttelu tuntui liian vaikealta, paidan kaulus oli löysä, mutta tuntui kuristavalta, tuntui että en saanut vain kunnolla henkeä. Otin lopulta rauhoittavan, joka lopulta auttoi

Seuraavana aamuna lähdin kotiin ja tänään nähtiin Jaskan kanssa taas, kun hän tuli hakemaan minut hammaslääkäristä. Hammaslääkäri meni miten meni, mutta ainakin se on nyt ohi. Jaskan kanssa ei tänään mennyt hyvin, en tiedä tarkkaan edes miksi. Eilen sanoin Jaskalle, että se uusi näytönohjaimeni oli tullut ja Jaska sanoi innokkaana, että tulee asentamaan sen sitten tänään, kunhan olen hoitanut sen hammaslääkärikäynnin ja terapian pois alta. Lähdettiin pitkästä aikaa yhdessä keskukselta. Olin nukkunut koko päivän siellä, sen hammaslääkäriaineen takia, joten ei oltu Jaskan kanssa kauheasti sosialisoitu keskenämme. Kysyin sitten ennen kuin lähdettiin kumpikin omiin suuntiimme, että niin tuletko tänään asentamaan sen näytönohjaimen, niin Jaska sitten jahkaili ja sanoi, että haluaisi vain kotiin pelaamaan, eikä jaksaisi sitten polkea pyörällään enää luokseni (1,5 km) ja sanoi sitten jotain, joka todella tuntui lyönniltä vyön alle: "Eikö sun pitäisi lukea tänään?" Ihan kuin minua pitäisi muistuttaa asiasta, joka jo ilman muiden muistutuksiakin saa minut tuntemaan itseni alisuorittajaksi.

Vaihteeksi itkin terapiassa tuota kaikkea, miten Jaska välillä käyttäytyy niin, että satuttaa minua. Tiedän, että hän vain on sellainen ihminen, joka tarvitsee enemmän tilaa itselleen, mutta välillä se sattuu. Jaska on taas koukussa uuteen peliin, jota pelaa koko ajan, en ole nähnyt häntä monta kertaa viikon aikana, koska hän vain pelaa aamusta iltaan joka päivä. Tänään hän sanoikin, että on vain koukussa siihen ja ajattelee sitä koko ajan, odottaa vain että pääsisi taas pelaamaan. Hän sanoi, että jotenkin se auttaa häntä pakenemaan maailmaa, ja mikä tahansa, mikä auttaa tässä maailmanpaossa, on jotain, johon hän vain haluaa keskittää energiansa tällä hetkellä.

Sanoin vain että okei, ja että ehkä olisi hyvä pelata välillä vähemmän, ehkä siinä ei menisi pää niin sekaisin, eikä olo tulisi sitten pitemmällä tähtäimellä niin paljon huonommaksi. Jaska vain sanoi, että ei vain voi pelata vähempää, eikä edes haluaisikaan. Meillä on aina välillä riitoja juuri peleistä. Jaska uppoutuu niihin täysin ja unohtaa kaiken muun, siis ihan oikeasti, ei poistu kämpästään, koska vain pelaa tuntikausia ilman taukoja.

Se syksyinen minun ja Jaskan välien katkeaminen liittyi myös yhteen peliin. Jaska halusi vain pelata sitä, ja minä valitin hänelle siitä, ja lopulta Jaska ei enää jaksanut sitä, vaan sanoi, ettei halua enää mitään kanssani, hän haluaa vain olla rauhassa. Ja pelata. Sitä hän ei sanonut, mutta niin se meni. Ja tämän vuoden alussa oli myös yksi peli, jota Jaska pelasi kaiket päivät. Tiesin, että tämä on taas tätä, ja jotta kaikki ei loppuisi niin kuin syksyllä, minun pitäisi tehdä jotain toisin. No, aloin sitten pelata tätä peliä, jotta ymmärtäisin Jaskaa edes hieman ja olisi jotain, mistä voisin puhua hänen kanssaan. Saman tein tämän uuden pelin kanssa, mutta minä en vain koukutu peleihin. Ehkä aluksi olen innoissani ja pari kolme päivää jaksa pelata melkein koko päivän, mutta sitten vain kyllästyn.

Tällä hetkellä minulle pako maailmasta ja velvollisuuksista on se, että olen Jaskan kanssa. Ei vain ole mitään muuta, mikä saisi minut lopettamaan pääsykokeisiin lukemisen yhtään pitemmäksi aikaa. Siksi tuntuukin pahalta, että Jaska tarvitsee jotain välttääkseen myös sitä meidän kahden yhteistä aikaa.

Terapeuttini sanoi, että Jaska varmaan nyt vain on aina pelannut ja se on hänelle se pako maailmasta, koska vaikka miten haastava, peli on aina peliä ja paljon oikeaa maailmaa yksinkertaisempi ja riskittömämpi, ja että tuo, että hän välillä on todella pakkomielteinen pelien suhteen, ei luultavasti liity minuun mitenkään henkilökohtaisesti. Silti tulen vain surulliseksi, kun mietin, miten kivaa minulla on ollut Jaskan seurassa viime aikoina, miten hyvin kaikki on yhtäkkiä mennyt, mutta ilmeisesti se ei ole tuntunut samalta Jaskalle, koska hän mieluummin pelaa tietokoneella kuin tapaa minua.

Kyllä Jaska on puhunut kaikkea, että mitä meidän pitäisi tehdä yhdessä kesällä, miten meidän pitäisi mennä yhdessä Yyteriin, miten hänestä olisi kiva nähdä joitain kavereitani, jotka eivät ole häntä vielä nähneet, ja hän puhui jopa, että häntä kiinnostaisi tulla käymään kanssa kotonakotona, siellä korvessa. Eli jotenkin tuntuu, että menee hyvin ja tuo, että Jaska suunnittelee kaikkea, mitä haluaisi tehdä kanssani, on kai hyvä merkki, mutta tuntuu kurjalta olla osa myös sitä todellista maailmaa, jota Jaska haluaa paeta.

No, lukemiseni on ainakin aikataulussa ja minun pitäisi saada ylihuomenna viimeinen kirja luettua, ja sen jälkeen on viisi kokonaista päivää aikaa kertaamiseen. Ei sillä, että tuntuisi, että olen lukenut tarpeeksi, olen paitsi pysynyt tavoitevauhdissani, olen myös sitä edellä, koska alunperin kertauspäiviä olisi jäänyt vain kolme.

Äiti soitti äsken, kesken tämän kirjoittamisen ja kesken itkemisen. Hetken kasasin itseäni ja sitten vastasin, äiti sanoi, että jaa se hammaslääkäri oli tänään, sen takia sun ääni varmaan kuulostaakin vähän oudolta.