Olen miettinyt varmaan viikon kirjoittaisinko tänne sen mitä päässäni pyörii ja jos kirjoittaisin, niin mitä itse asiassa kirjoittaisin. En ole ihan varma, mutta taidan olla ihastunut yhteen uuteen tyyppiin. En ole tosiaan varma enkä ainakaan tiedä mitä ajattelisin siitä. Hän on yliopistolta ja on kahdella samalla kurssilla, joista kummassakin on paljon ryhmätöitä ja me ollaan kummallakin kurssilla tehty samassa ryhmässä tehtäviä. Hän on tosi kiva ja ystävällinen, ja kai se huomio saa oloni tuntumaan jotenkin erityiseltä. Aina kun jonkun ryhmäjutun jälkeen lähdetään eri suuntiin, hän varmistaa sen, että koska se onkaan kun me nähdään seuraavan kerran. Ihan perusystävällistä ja teen itse sitä samaa esimerkiksi Natalian ja Nanin kanssa, mutta olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hän sanoo sen vain minulle, eikä niille muille ryhmän jäsenille, jotka lähtevät samaan aikaan eri suuntaan.

Tiedän, että hän on parisuhteessa. Tällä viikolla kävin yliopistolla syömässä sen yhden kurssin ryhmäläisten kanssa ja kun tuli puhetta yliopiston järjestämistä bileistä, hän sanoi ettei ole käynyt niissä sen jälkeen kun löysi tyttöystävän. Olin arvannut sen jo tosin etukäteen, sillä hän pitää vasemmassa nimettömässään mustaa sormusta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään halua sekaantua parisuhteessa oleviin ihmisiin, mutta se on tässä tapauksessa se pienin minua mietityttävä asia. Kyseinen henkilö on nimittäin nainen.

Olen 28-vuotias ja missään kohtaa koko elämäni aikana mielessäni ei ole käynyt ajatus siitä, että olisi mahdollista että kiinnostuisin jostain naisesta. Eikä niin ole käynytkään koskaan. Suurin osa ystävistäni on naisia, enkä ole koskaan tuntenut yhtään minkäänlaista vetoa kehenkään heistä. No, enhän toisaalta tunne vetoa suurimpaan osaan miehistäkään, mutta olen aina tuntenut oloni silti hyvin erilaiseksi sellaisessa seurassa, jossa on myös miehiä. Ja aina kun olen ihastunut, kohde on ollut mies. Enkä usko, että olisin pelkästään ympäristön paineen ja odotusten takia ihastunut vain miehiin, koska olen aina tuntenut sen ihastumisen selkeästi kehossani. Se on hyvin selkeästi sellainen "perhosia vatsassa" -tunne. Viime viikolla sitten sen jälkeen kun meillä oli taas yksi yhteinen tunti ja täytyi tehdä ryhmätyötä, tuntui jotenkin oudolta olla hänen seurassaan. Sain myöhemmin samana päivänä influenssarokotteen ja siitä nousi minulle kuume loppupäiväksi, ja muutaman päivän yritin ajatella, että joo, se oli varmaan se rokotteen aiheuttama kuume joka kehitti tyhjästä sen oudon ajatuksen, että olisin ihastunut tähän naiseen, koska eihän siinä olisi mitään järkeä.

Mutta se tunne ei ole mennyt ohi, joten olen joutunut miettimään asioita uudestaan. Toisaalta ei siinä kauheasti miettimistä ole, koska tämä nainen on varattu. Tietysti olen yrittänyt käyttää kielitieteellisiä seikkoja sen miettimiseen, että voisiko kyse olla siitä, että hän olisi parisuhteestaan huolimatta ihastunut minuun, ja koska minun elämässäni ei ole ollut mitään romantiikan tynkääkään yli kolmeen vuoteen, niin ehkä tämä oma outo ihastuksen tunteeni on vain reaktio siihen, että pitkästä aikaa joku osoittaa kiinnostusta minua kohtaan? Sekin kun hän mainitsi tyttöystävänsä saattaisi olla luettavissa kahdella eri tavalla. Toisaalta hän kommunikoi sillä, että on varattu, seurustelee, ei etsi ketään uutta. Toisaalta hän olisi voinut sanoa, että ei ole käynyt bileissä paljon sen jälkeen kun alkoi seurustella ja se olisi ajanut saman asian. Minä olisin sanonut niin. En tiedä olenko oikein koskaan viitannut Jaskaan termillä "poikaystävä". En seurustelun aikana, enkä sen jälkeenkään. Nyt jälkeenpäin hän on ollut pelkästään "exä". Joten kielitieteellisestä näkökulmasta hänen kommentillaan oli myös toinen kommunikatiivinen tarkoitus: kertoa että hän pitää naisista.

Toisaalta ajattelin jo ennen kuin hän sanoi sen, että niin olisi, koska hän on hyvin... no, hänellä on lyhyet hiukset, hän ei käytä meikkiä, vaatesuosikkeja ovat ilmeisesti hupparit ja t-paidat, jne. Tiedän että hän ei valinnut omaa nimeään, mutta sekin on sellainen että sen voi antaa joko tytölle että pojalle. Hän on myös vegaani, mikä ei toki liity mitenkään mihinkään, paitsi stereotypioissa, mutta kaikki tämä on jotenkin niin... in your face, että välillä tuntuu että hän ei ole ollenkaan oikea ihminen vaan pikemminkin hahmo.

Kai minua häiritsee se, että mitä ilmeisimmin olen ihastunut häneen, enkä tiedä yhtään miksi. Jossain kohtaa mietin, että jos hän olisikin sinkku, niin voisinko kuvitella meidän välille jotain enempää. Enkä oikeastaan voi. Tai siis, en ole vieläkään päässyt eroon siitä typerästä julkkisihastumisestani Tom Hiddlestoniin ja jos vertaan näitä kahta ihastusta, niin ne ovat hyvin erilaisia. En pysty kuvittelemaan esimerkiksi, että suutelisin tätä naista, vaan se tuntuu jotenkin... no, vastenmieliseltä. En ylipäätään ymmärrä, että miten muka voisin olla ihastunut häneen, kun kerran se fakta, että hän on nainen, on hyvin... mihin ne suomenkieliset sanat ovat oikein hävinneet päästäni? Etsin termille "off-putting" jotain suomenkielistä vastinetta, koska "vastenmielinen" on hieman raju ilmaus.

Mutta en tiedä mitä päässäni oikein on meneillään. Ehkä kyse voi olla siitäkin, että hän on vain ystävällinen ja se on kiva. Tai siis, kuka nyt ei haluaisi että aina erotessa toinen käy läpi sen että koska nähdään seuraavan kerran tai muistaa kaiken, mistä on puhuttu ja toivottaa aina hyvää työpäivää (mutta vain jos olen aikaisemmin maininnut että olen menossa töihin). Ja kun meidän piti pitää esitelmä ryhmänä, niin pääni vain tyhjeni. Olin harjoitellut sitä osiotani kotona etukäteen ja kirjoittanut ylös muistiinpanot siitä mitä haluan sanoa, mutta sitten kun olimme siellä luokan edessä, pääni tyhjeni ja tuntui kuin olisin menettänyt myös kykyni lukea niitä muistiinpanojani, joten kävin sen hyvin töksähdellen läpi ja unohdin isoja pätkiä tai jätin vain sanomatta koska yhtäkkiä se kaikki tuntuikin tyhmältä ja halusin sen vain olevan ohi. Tämä nainen ilmeisesti näki, että panikoiduin siinä, joten koska esitelmässä oli linkki lyhyeen videoon, hän ehdotti että näytetään se ja hän sai sen kaiken vaikuttamaan siltä että se meni ihan suunnitelmien mukaan.

Se oli tosi kiva. Tuntuu että on pitkä aika siitä kun joku oli minulle viimeksi tosi kiva. Kai vain nykyinen elämäntilanteeni on sellainen, että ihmiset joiden kanssa olen eniten tekemisissä ovat sellaisia että kaikki pitäkööt huolen omista asioistaan. Työpaikalla tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta tunnen oloni hieman ulkopuoliseksi. Toisaalta en ole itsekään tehnyt paljoa muiden hyväksi. Tilaisuuksia ei vain ole oikein tullut eteen. Toki otin yhden lauantaivuoron toiselta työntekijältä töissä ja luovuin siten vapaasta viikonlopustani, jotta hän pääsi kaverinsa vauvakutsuille, mutta se tuntui hyvin pieneltä kompromissilta, koska sillä viikolla minulla olisi muuten ollut muistaakseni vain yksi vuoro. No, tämä nainen johon olen tai en ole ihastunut kiitteli minua eilen palautteesta joka minun oli pitänyt antaa hänelle yhdellä meidän yhteisistä kursseista aikaisemmin ja sanoi, että se oli auttanut todella paljon siinä kirjoituksen hiomisessa. Se tuntui tosin jotenkin keksimällä keksityltä kohteliaisuudelta, koska ei minulla ollut kauheasti palautetta kuin muutamasta kohdasta.

Mutta tuokin on esimerkki siitä, miten hän saa minut tuntemaan oloni hyväksi. Minulla ei ole mitään homoseksuaaleja vastaan, mutta nyt viimeisen viikon aikana olen tullut tulokseen, että en itse haluaisi olla homo. Kävin mielessäni läpi sitä, että mitä jos tämä onkin merkki siitä, että olenkin aina vain tukahduttanut taipumukseni ja oikeasti pidänkin naisista. Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi luoja kun se olisi vaikeaa. Ensinnäkin sekä Nan että Natalia uskovat molemmat Jumalaan ja ainakin Nan on sitä mieltä, että homous on sairaus ja se on lähtöisin Saatanasta. En tiedä mitä Natalia ajattelee, mutta kun hän sai tietää joskus vuosia sitten, että minä en usko, hän hämmästeli ja sanoi, että voi Amia kun mä olen aina ajatellut että sä olet niin hyvä ihminen. Mutta heidän lisäkseen kaikki varmaan ajattelisivat että "se on jotenkin outo, ai se on lesbo, sen takia se varmaan onkin sellainen". En haluaisi että koko persoonallisuuteni määriteltäisiin seksuaalisen suuntautumiseni mukaan.

Tämä kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta vasta nyt kun mietin sitä omalle kohdalle, tajusin miten vaikeaa se varmaan vieläkin on ei-heteroille ihmisille. Tiedän, että mikäli nyt jatkossa ihastun naisiin, niin en voi sille mitään, mutta toivon, että niin ei olisi, koska olisihan se niin pirun epäkäytännöllistä minulle. Tuntuu jotenkin epäkunnioittavalta ajatellakin näin, mutta tuo tuli vain ensimmäisenä mieleen. Niin ei pitäisi olla ja kannatan ehdottomasti samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeutta, minkä lisäksi yleinen asenteenmuutos olisi myös toivottavaa. Mutta todellisuus on, että on vieläkin eri asia olla hetero kuin homo, joten miksi en toivoisi pääseväni vähemmällä?

No, olen elänyt nyt muutenkin omissa maailmoissani. Tänäänkin huomasin sen, kun kävelin yliopistolle ja yksi työkaveri sattui tulemaan vastaan, ja enhän minä huomannut häntä. Törmään tuohon tyyppiin aina välillä yliopistolla ja se menee aina niin, että kävelen eteenpäin ihan ajatuksissani ja sitten kuulen, kun joku sanoo "hei Amia" ja havahdun niin yhtäkkiä siihen todelliseen maailmaan, että hätkähdän ja yritän etsiä jotain tutunnäköistä joka se olisi voinut olla. Veikkaan, että ne jotka ovat törmänneet minuun enemmän kuin kerran ovat alkaneet käyttää tervehtiessään myös nimeäni, koska muuten yksinkertaisesti oletan että se on suunnattu jollekin muulle. Kesällä törmäsin Eeroon istuessani ulkona ja hän tervehti minua ja pysähtyi ja minun ensimmäinen ajatukseni oli, että miksei tuo hyypiö jatka matkaa, luuleeko se minua joksikin muuksi. Minulla kestää vain todella pitkään tunnistaa ihmisiä, joten se kun joku tervehtii yhtäkkiä ja odottamatta, niin melkein pelästyn sitä ja se on jotenkin noloa.

Minulla on nyt tulevana viikonloppuna ensimmäinen varallaolo-pätkä, mikä tarkoittaa, että perjantaista klo 16 maanantaihin kello 6 asti minun pitää olla valmis lähtemään töihin milloin tahansa. No, nyt tiedän jo että minulla on perjantaina vuoro, koska yksi työntekijä sairastui jo, mutta pahimmillaan se voisi mennä niin, että saan puhelinsoiton, minkä jälkeen minun täytyisi olla työpaikalla kahden tunnin kuluessa. Se tuntuu jotenkin tärkeältä, eikä sinänsä haittaa, etenkään nyt, koska ei ole mikään flunssakausi ja mieluusti tekisin vähemmän töitä. Minulle kun täytyy tietysti laittaa ennen varallaoloa ja varallaolon jälkeen vapaapäiviä, koska teoriassa voisin joutua olemaan neljänä päivänä töissä putkeen ja mihin aikaan tahansa.

Mutta pitäisi mennä taas nukkumaan. Rytmini on vaihteeksi ihan olematon, kun tiistaina menin ensiksi kahdeksaksi yliopistolle, ja kun tulin puolenpäivän aikaan takaisin kotiin, ehdin ottaa reilun tunnin nokoset ennen kuin minun piti lähteä kahdeksaksi tunniksi töihin, mistä tulin kotiin puolilta öin. Ja töissä on edelleen superkiireistä ja meidän laatubonuksia ollaan muuttamassa (eli laskemassa) ja kun meidän luottamusmies tenttasi niitä pomoja siitä, että mitä he aikovat tehdä jatkossa, kun meidän työpaikka ei pysty enää kilpailemaan muiden vastaavien yritysten kanssa palkoilla. Yksi työntekijä onkin jo ilmoittanut, että heti kun uusi malli tulee voimaan, hän aikoo lopettaa, koska työmäärä on räjähtänyt käsiin ja jatkossa myös yksittäisten työntekijöiden tauot aikataulutetaan niin että työntekijät eivät pysty enää jatkossa lainkaan itse päättämään milloin he haluavat tauolle. Ja tuon lisäksi vielä käytännössä palkanalennus, niin miksi ei sitten menisi jonnekin tekemään samaa työtä mutta vain korkeammalla palkalla? Joku meidän 24 puolella sanoikin, että sitten kun tuo tulee voimaan ja ihmiset lopettaa, niin hän voi sanoa, että suostuu tekemään vain iltoja, öitä ja viikonloppuja, niin ei tarvitsisi ainakaan nähdä niitä pomoja, joita tämä uudistus ei tietenkään koske.

Minä aion kuitenkin jäädä, vaikka mitä nyt nopeasti katsoin, niin nämä bonukset ovat tänä vuonna olleet yli 10% minun palkastani, niin kyllähän se vaikuttaisi aika paljon. Ääh, mutta nyt menen nukkumaan. Huominen on ainakin vapaa.