Huomenna NN saa tietää.

Joo. Se on nyt päätetty, vaikkakin tietysti voin siitä vielä hätätilassa jänistää aamulla, mutta en usko. Ei, minä en itse sano hänelle, vaan sain Nanin puhuttua siihen hommaan. Aamulla, kun koulu alkaa meillä molemmilla 7:40, hän menee tarpeeksi aikaisin kouluun, sillä hänellä on tunti juuri siinä käytävällä, jonka läpi NN kävelee suunnatessaan englannintunnille. Käytävällä ei pitäisi olla paljon muita, korkeintaan pari Nanin saksanryhmästä - kaikki järkeviä tyttöjä ja Nanin kavereita, joten heitä ei tarvitse pelätä.

Mutta Nan aikoo siis pysäyttää NN:n ja sanoa, että hän toimii täysin oma-aloitteisesti ja että minä en tiedä. Ja sitten kysyä, että onko NN huomannut mitään ja sitten sen jälkeen tarvittaessa kertoa, että minä tunnen NN:ää kohtaan jotain muutakin kuin pelkkää randomystävyyttä. Ja sitten, jos NN ei näytä kauhean epäkiinnostuneelta tai tyrmää Nanin yrityksiä siihen paikkaan, niin sitten Nan antaa NN:lle minun meseosoitteeni. Vähän kyllä arveluttaa se. Ei niinkään mesen takia kuin sen osoitteen takia. Ehkä jotkut ovat ihmetelleetkin, että mistä se loppu tulee. Köh. Mutta ei sitä kukaan kuitenkaan tajua. Eihän se ole ilmiselvä, jos ei tiedä minun yleistä nikkiäni.

Siinä se. Siinä Teh Suunnitelma. Joten, huomenna sitten tilanne liikkuu johonkin suuntaan. Minun tehtäväni on onneksi vain näytellä, että en tiedä mistään mitään. Aika luonnollinen olotila minulle, joten en usko, että on kauheasti hankaluuksia päästä sisälle tuohon roolihahmoon. Ehkä vähän raukkamaista joo, mutta minä vain pelkään niin kauheasti, että mitä jos hänen suhtautumisensa onkin kielteinen.

Mutta. Suuri askel kuitenkin. Minä olen tämän koko blogini ajan jauhanut NN:stä niin paljon, että se n-kirjain on himmennyt näppäimistöstäkin. Hemmetti. Sanon vain sen, että vaikka "minä en tiedäkään mistään mitään", niin minua jännittää ihan hitosti. En ole oikeastaan optimistinen tai pessimistinen. Vain liian peloissani. Melkein lamaantuneena kauhusta. Ainoa asia, minkä olen tehnyt mahdollisen onnistumisen valmisteluksi on se, että olen muuttanut mesenikkini varsinaisesta muodosta muotoon "Am".

Melkein aioin olla jo kirjoittamattakin tätä ja kertoa huomenna vain lopputuloksen. En halunnut, että jotkut lukijat jännittäisivät puolestani ja toivoisivat onnistumista, ja sitten pettyisivät minun mukanani, jos homma ei toimisikaan. Se on tarpeeksi, että minä petyn. Tai tarkemmin ajatellen sekin on liikaa. Mutta kun näen Nanin huomenna ensimmäistä kertaa, niin vaikka hän ei sanoisikaan mitään, minä taatusti näen vastauksen hänen kasvoiltaan. Se pelottaa.

Nyt tuo on kuitenkin pakko tehdä. Kaikin puolin paras hetki on juuri nyt. Loma alkaa huomisen jälkeen (varsinaisesti perjantaina, mutta silloin on vain joulukirkko), joten jos homma menisi myttyynkin, niin minulla olisi loma aikaa kasata itseni taas. Tai jos sen lisäksi tieto leviäisi, niin se ei ehtisi kauhean nopeasti kovin monen korviin, ja sitten loman jälkeen se olisi jo vanha juttu. Ja jos homma onnistuu, niin sitten on aikaa vähän totutella ajatukseen.

Pelottaa niin paljon, etten ole taaskaan syönyt oikeastaan mitään koko päivänä. Mutta minä luotan Naniin. Yleensä tekisin tällaisen itse jo senkin takia, että en luota muiden ihmisten ilmaisevan asioita oikein. Mutta minä luotan Naniin. Tässä se sitten on. Suuri hetki. Minua vain pelottaa ihan hirveästi. Mitä jos hän suhtautuu asiaan pilkallisesti? Mitä jos hän ei pidäkään minusta? Mitä jos mitään ei tapahdukaan? Pelottaa pelottaa pelottaa.