Olen sivulla 14, joten enää on 186 sivua jäljellä. Ja siis huomiseksi pitäisi olla tuo kirja luettuna, mutta ei mitenkään jaksaisi. Ei sillä, että kirjassa olisi jotain vikaa, se vaikuttaa ihan kiinnostavalta, ja vaikka jättäisin huomenna sen tunnin väliin jossa se käsitellään (kaksi poissaoloa kevätlukukauden aikana sallittu ja molemmat on minulla vielä käyttämättä), varmaan lukisin sen muutenkin. Mutta nyt ei jotenkin nappaa. Ehkä minua jotenkin masentaa nyt tämä loppukevään aikataulu. Tuo kirja pitäisi lukea kiireessä huomiseksi, ja sitten sen jälkeen pitäisi aloittaa esseetä, jonka tehtävänanto on niin epämääräinen, että en tiedä miten saan siitä yhtään minkäänlaisen. Aion kirjoittaa sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten sitä kautta jaetaan ja kommentoidaan artikkeleita ja uutistekstejä, ja sitten siitä, miten sosiaalisen median joistain keskusteluista tulee puolestaan uutisia. Sitten ymppään siihen vielä laki-näkökulman, tai pikemminkin se on kaikki lain näkökulmasta, koska se on ollut se pääjuttu tuolla kurssilla. Minulla kaksi kirjaa, jotka ovat täynnä lakeja ja säännöksiä ja ohjeita, ja jotenkin ne pitäisi "tenttiä" sen esseen kautta.

Tänään alkoi myös uusi kurssi, joka on "verkkokurssina", eli viisi esseetä täytyy kirjoittaa vielä siihen, ja siihenkin on jotain kirjoja, joista toisen ensimmäisen esseen kirjoitukseen tarvittavan onnistuin lainaamaan kirjastostakin. Kurssilla on 175 osallistujaa ja toista ensimmäiseen esseeseen tarvittavaa kirjaa on yliopiston kirjastossa kolme. Sitä kirjaa jonka sain lainattua, on noin 30, mutta pitäisi varmaan skannata tai kopioida tästä kaikki tarvittava ja palauttaa se sitten takaisin kirjastoon, että muutkin saisivat lainata sen. Se harmittaa. Tykkään kirjoista, ja tässä kirjassa on todella pehmeät sivut, joten harmittaa, kun sitä tekstiä ei voi lukea siitä.

Olen jotenkin muissa maailmoissa. Ehkä eläydyn liikaa siihen tarinaani, jota olen kirjoittanut. Tai ehkä olen vain väsynyt. En ole oikein tehnyt mitään, mutta ehkä olen murehtinut liikaa. Tämä kuukausi ei ole ollut kauhean kiva rahallisesti, koska tilasin rotille ruokaa ja koska piilolinssireseptini vanhenee tämän kuun lopussa, tilasin vielä piilareitakin. Minulla ei ole yhtään ja alkaa olla sellainen aika vuodesta, että niitä tarvitsisi taas, koska aurinko paistaa ja haluan käyttää aurinkolaseja. Kai aurinkolasitkin voisi hankkia vahvuuksilla, mutta se tuntuu niin hankalalta, kun pitäisi ottaa ne pois kun tulee sisälle ja kaivaa normaalit lasit esiin, ja kun menee ulos, sama uudestaan. No, mutta onpahan nyt sitten varmaan melkein koko kesäksi piilareita. Rotille aion tilata jossain vaiheessa vielä toista ruokaa, mutta se ei maksa niin kauheasti, koska se tulee ulkomailta. Toisaalta tuntuu tyhmältä käyttää kahta eri ruokaa, mutta annan vähempirasvaista pojille ja vähän rasvaisempaa tytöille. Tämä uudempi vähärasvaisempi on tällä hetkellä "trendi" rotanomistajien keskuudessa, joten päätin kokeilla edes sitä. Haluan kuulua joukkoon, ja vaikka valikoin rotille ruoat vertaamalla eri eläinlääkärien suosituksia ruokien proteiini/rasva/vitamiini/yms. määriin ja tiedän, että kumpikin ruoka on terveellistä, niin harmittaa, jos jotkut sanovat, että oikeastiko syötät noin rasvaista ruokaa aikuisille rotille.

Tämä nykyisin vähän kieroon katsottu ruoka oli aikaisemmin yksi suositelluimmista ruoista, mutta nyt kun sitä ei saa enää Suomesta, niin ymmärrän, että se ei ole kaikkien suosiossa. Mutta tuo nykyinen ykkönen on trendi, kuten tämä entinenkin ruoka oli aikaisemmin. Ennen näitä pellettejä trendi oli siemenseokset, koska "se on rotan luontainen ravintomuoto ja se stimuloi aivoja". Nykyisin pellettiruoka on must, koska jos on siemenseosta, niin "rottahan voi valikoida ja sitten se ei saakaan kaikkia ravintoaineita oikeassa suhteessa". Ymmärrettäviä pointteja, mutta trendin sijaan se vaikuttaa välillä melkein hysteeriseltä ja kaikki toisin toimivat tuomitaan. Häkkinikin on jo niin vanha, että jos haluan siihen sopivia uusia tasoja, niin nekin pitää tilata ulkomailta. Ei trendeissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta minusta ainakin tuntuu, että rottaharrastuksessa (joka on määrällisesti kuitenkin todella pieni verrattuna vaikka koiriin tai kissoihin) pienikin trendimuutos käytännössä melkein hävittää kaikki muut vaihtoehdot suomalaisista nettikaupoista.

Olen kyllä miettinyt, että jos yrittäisi enemmän taas pikkuhiljaa hivuttautua rottapiireihin. Rottaharrastajillahan on lehtikin, niin mietin, että sehän voisi olla ammatillisestikin hyvä vaihtoehto osallistua, kun sitten voisin jatkossa laittaa CV:hen, että olen tehnyt vapaa-ajallani jotain journalismiin liittyvää. Huolestuttaa vain vähän, kun pelkään sitä, että minut tuomitaan. Tuntuu, että olen rottaharrastajissa vähemmistössä ihan silläkin perusteella, että opiskelen yliopistossa. Rottamiitissä tuli puhetta englanninkielestä ja -opiskelusta ja mainitsin sitten, että opiskelen englantia yliopistossa. Ei minulle sanottu mitään pahaa suoraan, mutta jotenkin sain kuvan, että yliopistoa kävisivät heidän mielestään vain snobit ihmiset. Yksi ainakin sanoi, että hän on käynyt vain ammattikoulun, eikä olisi edes halunnut yliopistoon, vaikka hänet olisi sinne päästettykin.

Höpötän taas. Ajatukseni harhailevat ja höpötän. Ehkä osittain siksi, että minun ei tarvitsisi lukea Kanthapuraa. Ja ehkä osittain siksikin, että kolmen tunnin kuluttua vaihtuu vuorokausi ja on syntymäpäiväni. Olen halunnut vain unohtaa sen, olla kuin sitä ei olisikaan, mutta mitä lähemmäs se on tullut, sitä enemmän omissa ajatuksissani olen ollut. Olen huomannut, että minun on vaikeaa seurata televisiotakin, vaikka yleensä tykkään, kun se on taustalla, ja vaikka se nimenomaan on "taustalla", olen silti seurannut sitä ja pysynyt hyvin kärryillä kaikesta. Nyt saatan katsoa televisiota ihan tekemättä mitään, mutta silti huomaan välillä, että okei, en tiedä yhtään mitä tässä on tapahtunut.

Ehkä tämä vaivaa erityisesti siksi, että siinä tarinassani olen pyrkinyt tekemään päähenkilöstä sellaisen, joka on tällainen, joka vaipuu ajatuksiinsa, eikä oikeastaan huomaa asioita, vaan "elää sumussa". Minun oli vaikea päästä siihen tyyliin kiinni, mutta nyt kun tuntuu, että olen päässyt siihen kiinni, niin mietin, että onko se tarttunut sitten omaankin elämääni. Se on ihan tyhmää. Kirjoitin viikonlopun aikana varmaan kaksikymmentä sivua sitä, ja aina kun kirjoitan, minusta on tärkeää, että pääsen siihen olotilaan, jossa se päähenkilö on. Varmaan keskeisin tunneteema, joka tähän asti tarinassani on ollut, on syyllisyydentunne, päähenkilö (joka on myös minä-kertoja) tuntee jatkuvasti olonsa syylliseksi, koska ei ole kertonut kavereilleen jotain mitä hänen olisi pitänyt ehkä kertoa. Ja nyt minua vaivaa syyllisyys myös, ja mietin, että onko sekin jotenkin yhteydessä siihen typerään tarinaan.

Juttelin Nanin kanssa ja nyt meillä molemmilla on liput Nightwishin kesällä olevalle keikalle. Ja minä tunnen syyllisyyttä siitä, että melkein tuntuu, kuin olisin "huijannut" Nanin sinne. Sanoin hänelle, että varmaan menen sinne jokatapauksessa, mutta kysyin, että kiinnostaisiko häntä tulla mukaan. Nan ei ollut kuullutkaan, mutta mietti asiaa jonkun aikaa ja sitten päätti tulla mukaan. Nyt on ollut uutisia siitä Nightwishin uudesta albumista, joka ilmestyy tässä kuussa, ja siitä, miten sen albumin nimikin on Darwinin Lajien synnystä, ja miten Richard Dawkins esiintyy levyllä. Uutisten mukaan jotkut fanit ovat suuttuneet siitä ihan hirveästi ja lippuja on palautettu, uusi levy asetettu boikottiin ja kuulemma jotkut fanit ovat hankkiutuneet eroon vanhoistakin levyistään. En tiedä, tietääkö Nan tästä, mutta epäilen, että ei ehkä tiedä. En usko, että hän kauheasti seuraa uutisia. Ja nyt sitten mietin, että olisiko minun, joka olen lukenut noita uutisia, pitänyt kertoa laajemmin Nanille tästä uskovaisten kiukusta, koska voihan olla, että Nankaan ei halua ostaa lippua sellaisen bändin keikalle, jonka levyllä esiintyy varmaan yksi tunnetuimmista ateisteista.

Nightwishin sanoituksissahan on ollut usein myös uskontoihin viittaavia sanoituksia, ja jotkut ovat tulkinneet asian ehkä niinkin, että Nightwish on tavallaan "kristillistä" musiikkia, koska sanoissa mainitaan Jumala tai on allegorioita Jeesukseen tai jotain. Se on ollut helpompi minulle, koska tuntuu, että minä olen tehnyt sen kompromissin. Ylipäätään tuntuu, että niin kauan kuin minä olen se, joka tekee kompromisseja, asiat sujuvat. Tulee mieleen se, miten Jaskan kanssa mietittiin sitä että mitä leffaa/sarjaa katsotaan ja usein se meni sitten niin, että katsottiin sitä, mitä Jaska halusi. Ei sen takia, että hän olisi vaatinut sitä, vaan siksi, että ajattelin, että se nyt on tärkeämpää hänelle ja minun on helpompi joustaa. Ja nyt kun mietin asiaa, niin minulle varmaan oli vaikeaa se, että joku muu olisi tehnyt kompromissin minun suuntaani. Kun siinähän tulee suuri mahdollisuus, että se minun juttuni sitten onkin huono, että toinen tuomitsee minut, kun minä tykkään huonoista leffoista tai että tykkään Richard Dawkinsista (ainakin noin pääasiassa), tai että olen ateisti.

Terapiassa mainitsin tuon, ja sitten sen, mitä Nan on joskus sanonut minulle. Me tulemme Nanin kanssa kyllä hyvin toimeen ja olemme jutelleet uskonnosta oikeastaan aina sovussa, mutta muistan, miten korvaani särähti se, kun Nan joskus sanoi, että hän rukoilee sen puolesta, että minä tulisin uskoon. Tiedän, että se nyt on vain jotain, mitä kristityt ainakin tekevät, mutta tavallaan se tuntui vähän loukkaavalta. Ihan kuin minussa olisi jotain vikaa, mitä pitäisi korjata. En kauheasti puhu terapiassa uskonnosta. Ehkä sielläkin pelkään sitä, että jos se terapeuttini onkin vakautunut kristitty ja jos hän tietää, että olen ateisti, niin ehkä hänen suhtautumisensa minuun muuttuu, ehkä hän pitää minua huonompana ihmisenä, ehkä hän ajattelee, että ongelmani johtuvat siitä, että en ole ottanut Jumalan siunausta vastaan, tai ehkä hän ei sen jälkeen vain oikeasti enää halua auttaa minua. Tiedän, että tuo on tavallaan tyhmästi ajateltu, koska hän on kuitenkin ammattilainen, mutta jotenkin olen tullut siihen tulokseen, että kun uskonto tulee mukaa peliin, niin sen jälkeen mikään ei ole enää loogista. En ehkä uskoisi, että niin voi edes olla, tai kuittaisin esimerkiksi homoavioliittojen/homojen vastustajat (ne jotka vetoavat, että koska Raamattu sanoo) sillä, että no kun olen lukenut noita mielipiteitä jostain netistä, iltapäivälehtien kommenteista, niin tuskin se antaa ihan oikeaa kuvaa asiasta. Mutta koulussa opetettiin, väännettiin rautalangasta, että ihminen, joka ei usko (jolla ei ole Pyhää Henkeä sisällään), ei kykene tekemään mitään hyvää, sillä kaikki hyvä on lähtöisin Jumalasta.

Tekee melkein mieli katsoa taas se elokuva, jota katson usein, jos tuo asia vaivaa minua: God on Trial (Syytettynä Jumala). Siellä tulkitaan Raamattua samaan tapaan kuin kristityt usein itse tulkitsevat Koraania ja osoittavat siten, että Islam on yksiselitteisesti paha uskonto. Itse en koe, että kumpikaan näistä (tai mikään muukaan) olisi paha uskonto, mutta mielestäni on jotenkin absurdia, että joltain osin näitä pyhiä tekstejä vaaditaan noudatettavaksi pilkulleen, mutta sitten joitain kohtia jätetään pois ja sanotaan, että niitä on kohdeltava eri tavalla, ja että no se on enemmänkin vertaus kuin sääntö, jne. Jos ei ole sääntöä, että mitä noudatetaan ja mitä ei, niin siten kaikkia asioita täytyy kohdella samoin. Monet sanovat, että kristityille Uusi Testamentti on se pyhempi kirja, mutta kun Jeesus sanoo, että ei ole tullut kumoamaan aikaisempia lakeja, niin eikö se nimenomaan tarkoita, että kunnon kristittyjen pitäisi totetta kaikkia käskyjä, kuten että jos lapsi lyö isäänsä tai äitiään niin hänet tulee tappaa. Mutta ei, se vain unohdetaan kätevästi, mutta sen sijaan jatkuvasti nostetaan esille, että miehen ei tule maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan.

Mutta olisi kiva uskoa, että uskovat ihmiset eivät pitäisi minua huonompana vain siksi että olen ateisti, mutta kun olen pakkolukenut Raamatun niin monta kertaa ja kuullut meidän uskonnonopettajan paatosta asiasta, olen vakuuttunut siitä, että on olemassa uskovia ihmisiä (ihan Suomessa, ihan tavallisia ihmisiä), jotka odottavat, että "saavat huuhtoa jalkansa jumalattomien veressä". Tuo ajatus vaivaa minua aina välillä.

Pitää varmaan lukea taas Kanthapuraa, tai edes yrittää. Ehkä katson sitten huomenna, että mihin asti olen päässyt ja että kannattaako mennä yliopistolle.