Kate Austen on kadonnut kuin maan nielemänä. En nähnytkään häntä eilen, enkä tänäänkään! Huomenna minun ei tarvitse mennä lainkaan yliopistolle, joten laskin on minulla vielä perjantainakin. Ja silloin on ne kirotut laskuharjoitukset, joita Kate Austenin olisi aika paha tehdä ilman laskinta. Minä sitten vihaan ihmisten tavaroiden lainaamista. Viime vuonna Nan lainasi minulle hyppytuntien ajaksi MP3-soitintaan ja minusta sekin oli jo kauhean hermostuttavaa. Minä en vain voi olla ajattelematta, että minulla on jonkun toisen ihmisen tärkeä esine mukanani. Se on epämiellyttävää.

Ja olen ihan varma, että Kate Austen sanoi: ”Meillähän on huomenna aamulla sitä KBO:ta, niin tuot sen sitten sinne.” Ja minä olin aivan aikaisin tuolla luennolla, jota oli kaksi tuntia putkeen ja istuin siellä koko ajan ja katsoin jokaisen ihmisen kasvot huolellisesi läpi, mutta en nähnyt häntä. Ja kai hänkin olisi tullut pyytämään minulta laskintaan, jos olisi ollut siellä? Ja minä en ole ihan varma, tunnistanko häntä ihan 100%:n varmasti. Hän on lyhyt ja näyttää Kate Austenilta. Törkeän hyvät tuntomerkit, pah.

Että olo on äärettömän epämukava ja tuo vaivaa minua koko ajan. Ehkä jotkut ihmiset ovat sellaisia, joita tuollainen ei vaivaisi hiukkaakaan, mutta minä en kuulu sellaisiin ihmisiin. Vaikka tuostakaan ei yhtään kukaan voisi oikein helposti ainakaan sanoa, että minun vikani, minä olen möhlännyt, kun kerran minä olin siellä laskimen kanssa, jossa hän sanoi, mutta hän ei. Tänäänkin menin taas tuskaisille kemian luennoille ihan vain sen takia, että voisin nähdä Kate Austenin ja palauttaa laskimen. Silti minulle tulee tuollaisesta huono omatunto. Aina kun vain nyt ajattelenkin sitä, että pitäisi laskea niitä perjantaisen kemian laskuharjoituksen tehtäviä, iskee kauhean syyllisyys: minä voin laskea, kun minulla on oma laskimeni, Kate Austen ei voi, koska oli niin ystävällinen, että lainasi minulle omaansa, kun olin typerästi unohtanut oman laskimeni kotiin, ja sen takia hän ei voi nyt laskea niitä laskuja eikä saada rasteja, joita tarvitsee kurssin läpäisemiseen.

Minun täytyy lisäksi tunnustaa jotain. Ei mitenkään Kate Austeniin liittyen, vaan yhteen toiseen yliopiston ihmiseen. Hmm, Enkeliin. Se on kai vain ominaista luonteelleni: yläasteella oli Tiedät-kai-kuka, hän ei ollut riparilla, joten yllätys yllätys – riparilta löytyi SK. Kieltäydyn liittämästä NN:ää tähän joukkoon, koska se ei ole lainkaan sama asia – olihan minulla tuossa vaiheessa vielä jotain tunteita TKK:takin kohtaan. Mutta matikassa ja fysiikassa NN:ää ei ollut, siellä sen sijaan minulla oli Jumpula, jolle virnistellä ja jonka vitseille nauraa, jne. vaikka se ei olekaan oikeastaan rinnastettavissa näihin muihin, koska häntä kohtaan en tuntenut lainkaan mitään muuta kuin pelkkää kaverillista pitämistä. Ja sitten kun NN ei tuntunut olevan kauheasti läsnä kolmosella, kehitin ”Korvaavan toiminnan”, Mitchin. Ja vuodentakaisella matikkakurssilla oli se japanilaistyyppi...

Saatte ehkä käsityksen, mitä minä haen takaa? Minä en pidä tästä oikein. Sinänsä se on osittain niin jännittävää ja piristävää ja hauskaakin, että varmaan siksi tämä ”tapa” on pinttynyt minulle, mutta kuitenkin. Nyt minusta tuntuu lähinnä kuitenkin vain ärsyttävältä, sillä ehdin jo iloita, että NN:n takia en voisi enää edes pintaihastua kehenkään. Ja tietysti se olisi ollut hyvä asia, sillä vaikka NN olisi joka tapauksessa erityinen, pintaihastumisista huolimatta, koska hän EI ollut pintaihastus, niin se tuntuisi minusta silti jotenkin alhaiselta. Sellaiselta, että en minä hänestä sittenkään voinut välittää oikeasti, jos nyt pintaihastun taas johonkin tyyppiin.

Mutta niin. Nyt minun ”viihdykkeeni” yliopistolla on Enkeli. Hän sopii todella hyvin siihen pintaihastuskategoriaan: Tiedät-kai-kuka oli suht vaaleatukkainen ja sinisilmäinen silmälasipäinen, SK oli kauhean vaaleatukkainen ja sinisilmäinen, Enkeli on kauhean vaaleatukkainen, sinisilmäinen ja silmälasipäinen. Heh. Pakko myöntää, että minulla taitaa olla ainakin jonkinmoinen kuvio. Ja NN ei sovi siihen ruskeasilmäisenä ja mustatukkaisena, mikä on äärettömän hyvä asia.

En tiedä sitten, mikä minussa oikein on, kun minun mielestäni ei ole mitenkään loogista, että olisin sellainen ihminen, joka ihastelee ihmisiin ja vaikkei mitään vakavaa missään tapauksessa aikoisikaan heidän kanssaan, ja nauttii tällaisten ihmisten huomiosta. Minä en voi sille mitään, se on vain niin hillittömän hauskaa! Tämä seikka ei sovi muuten niin synkkään ja vakavaan ja passiivisen negatiiviseen Amia-kuvaan. Loistavaa. Sen sijaan, että minusta ja Enkelistä olisi tullut kavereita, niin nyt olen iskenyt silmäni häneen huvittelumielessä. Jotenkin tragikoomista? Aika lailla nolottaa sitä paitsi myöntääkin. Tuollaisen ei pitäisi olla oikein minunnäköisteni ihmisten juttu.

Mutta nyt vain informatiivisena seikkana, että ei tosiaan mitään vakavampaa ole mielessä eikä Enkeli voisi ikinä ottaa NN:n paikkaa, eikä edes Mitchin paikkaa. Mutta jokainen huvittelutyyppi jää ainakin jollain tapaa mieleeni, vaikkakaan ei sillä tavalla, että heitä välttämättä kaipaisi kuitenkaan sen jälkeen. Ja minä nyt luultavasti olen kuitenkin täällä vain vuoden, niin tuskin tuota tyyppiä sitten enää näkyisikään koskaan – etenkin kun hänkin on biotieteissä vain sen takia, koska ei päässyt lääkikseen, mutta hän aikoo kuitenkin pyrkiä sinne uudestaan.

Näettekö? Nyt minulla on taas kohde uteliaisuudelleni, niin voin viihdyttää itseäni muunkinlaisilla ajatuksilla kuin sellaisilla ”mitä jos putoan parvisängystä, katkaisen jalkani, enkä pääse liikkumaan, vaan kuolen hitaasti ja tuskallisesti asuntoni lattialle” –tyyppisillä.

Tänään siivosin vihdoin pikkukamujen häkin. Olen tilannut purujakin. Tällä kertaa kylläkin vähemmän ja minun pitää mennä hakemaan ne postilta kunhan ne tulevat, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Muuten pärjäisin äärettömän halvalla, mutta pikkukamujen kamat vievät yllättävän paljon rahaa. Ja pitäisi kai tunkea jonnekin purkkiin hätävaraksi joku rahasumma, jos joudun yhtäkkiä viemäänkin jommankumman eläinlääkärille tai jotain.

Kämppä on taas sekainen. En ole tiskannut ikuisuuksiin ja tänään onnistuin rikkomaan taas vaihteeksi yhden lautasenkin.

***

Taas jostain syystä kauhean angst-kohtaus. Ei, en tällä kertaa silponut itseäni, mutta olo on niin lannistunut, että sitä ei voi edes kuvailla sanoin. Kuuntelen Nightwishin biisejä. Niitä vanhoja. Mitä aina ennenkin. Itkettääkin. Eikä osaa sanoa enempää. Ennen tähtiä olevasta kirjoituksesta on jo tunteja. Itse asiassa melkein puoli vuorokautta jo. Miten voi hajota näin osiin näin yhtäkkiä? Katsoin lukujärjestystänikin, niin kun Nanin pitäisi tulla tänne, minulla on torstaina kahdeksan tuntia laboratoriojuttuja ja perjantaina neljä tuntia. Nan tulisi muka tänne olemaan vain yksin jossain? Joudun menemään yksin kotiin.

***

Sparkle my scenery
With turquoise waterfall
With beauty underneath
The Ever Free


Tuck me in beneath the blue
Beneath the pain, beneath the rain
Goodnight kiss for a child in time
Swaying blade my lullaby

***