Voihan hitto. Ei kyllä paljon huvittaisi selittää mitään. Paitsi että huvittaisi, mutta kun olisi edes sellainen asia, mistä kehtaa valittaa. Joo, olen tyypillinen masennuspotilas: Efexor-lääkitys aiheuttaa minulle sivuvaikutuksena ummetusta. Joo, hahhah, hehheh, tosi hauskaa. Mutta ei ole kivaa ja eilen kyllästyin siihen lopullisesti ja tänään hankin ummetukseen auttavaa lääkettä, Duphalacia. Kauhean pahaa ja sitä pitää ottaa kuvottavan paljon. Vähän niin kuin olisi juonut öljyä. Siis ruokaöljyä. Hyi. Ja se aiheuttaa nähtävästi pahoinvointia. Vai mitä kuvotusta, vai mikä se sana on. No sellainen olo kuitenkin, että oksettaa koko ajan. Ja vatsa tuntuu paisuneelta ja siihen sattuu. Lääkepullo piti tunkea piiloon kaappiin, koska pelkästään sen näkeminenkin pahensi tätä oloani. Enkä aio kyllä ottaa sitä lääkettä enää ikinä.

Ottaa päähän kun kaikki tuollainen tulee masennuksen mukana.

Ja muuten... Erican kaveri ei kasvata rottia enää. Soitin Tampereelle yhdelle kasvattajalle, mutta hänellä ei ole yhtään poikasta vapaana, mutta jos voisin soittaa 1,5-2 viikon päästä ja tiedustella uudestaan, niin... Ja se netti-ihminen-kaveri sanoi, että jossain hänen tutuillaan voisi olla rotanpoikasia. Enkä tiedä mitä tehdä.

Ja Erica palasi tänään osastolle. Toissapäivänä hän oli myös käymässä osastolla ja siis kertoi oma-aloitteisesti rotista. Ja kysyi sitten joskus sen jälkeen, että tykkäänkö sulkapallosta. Pelottava kysymys. Ainakin tällä hetkellä minunkaltaiselleni väsyneelle ihmiselle. Hän sitten kysyi, että huvittaisiko minua joskus mennä pelaamaan hänen kanssaan. Sanoin, että se olisi minusta tosi kivaa. Eli tiesin, miten vastataan kysymykseen ja pystyin jopa tekemään sen, mutta tuo jatko luultavasti on vähän vaikeampaa. Rrrrrakastan sulkapalloa ja joskus olisin halunnut jopa tehdä siitä harrastuksen itselleni - joskus ala-asteen lopulla kai. Mutta ei ollut mahdollisuuksia moiseen, kun ei ollut edes pelikaveria, niin siihen se sitten jäi. Mutta en usko, että olen vieläkään kauhean hyvä tuollaisissa yli-liikuttavissa ja yli-ystävällisissä pyynnöissä. Mutta toivottavasti se sujuu.

Ja osastolta mennään ensi keskiviikkona luistelemaan - uskokaa tai älkää, mutta minun ehdotuksestani! En ole luistellut sitten yläasteen, mutta aina talvisin haaveilen, että olisipa minulla rohkeutta mennä luistelemaan jonnekin. Mutta ei ole, vaan olen nössö ja pelkään, että siellä on sitten joku tuttu, tai pelkästään minipikkuisia kakaroita tai jotain. Ja kun muilta kyseltiin mielipiteitä, niin Erica sanoi puolestaan, että hänestä se olisi tosi kivaa. Siis vau. Hänestä voisi saada oikeasti tosi hyvän kaverin, kun jos meillä on näin yhtenevät kiinnostuksenkohteetkin. Tosi pelottavaa toisaalta, sillä Erica on NIIN paljon paremmassa kunnossa nyt, että melkein pelottaa. Tai siis eikä mitään melkein, vaan pelottaa. Silloin oli helppoa, kun hän oli ihan kurjassa kunnossa, ja minun tarvitsi vain kysellä kuulumisia tai aloittaa joku keskustelu ja kaikki oli hyvin. Mutta nyt hän kyselee kaikkea tuollaista ja minusta tuntuu, että nyt minä olen se väsyneempi. Ja kun en edes osaa, niin se ei helpota asiaa yhtään.

Vieläköhän jotain. Vihaan tätä lääkettä. Ei ikinä enää. Toissapäivänä olin taas... mikä se sana on? Olin kirjoittanut paljon ylimääräistä ja turhaa? Lainehtinut? Ei. Rönsyillyt! Rönsyillyt, se sana oli. Joo. Olin rönsyillyt tästä kaikesta ja ties mistä, mutta sitten menin laittamaan pienille ruisleipää kuivumaan uuniin ja niin tehdessäni poltin käteni uunin lämpövastukseen. Sattui muuten ihan hemmetisti. Sen jälkeen kuvittelin muka kirjoittavani kirjoituksen vielä loppuun, mutta poltinkin itseni paljon pahemmin kuin tajusin ja ne palaneet kohdat alkoivat kuumottaa sietämättömästi heti viiden minuutin kuluttua siitä kun otin ne pois kylmän vesihanan alta. Ramppasin sitten jäähdyttämässä niitä ties kuinka monta kertaa ajatellen aina, että nyt ne rauhoittuivat, mutta eivätpä tietenkään rauhoittuneet. Ja kun ne pahiten palaneet kohdat olivat juuri sormissa, niin arvanette, että ne eivät tykänneet kirjoittamisesta.

Se yö meni sitten kylmäpussin kanssa ja seuraavan päivän aristelin kättä, kun kaikki tekemäni koski. Ja ne ovat vieläkin aika kipeät jos vähäkin lämpenevät tai jos jokin koskee suoraan niihin.

Ja löysin farkut. Tungin itseni niihin viime perjantaina jo kokeilemiini farkkuihin ja päätin, että pidän niitä väkisin päälläni kunnes ne venyvät. Että niin.

Nyt tulee Num3rot. Ja edelleen on paha olo ja vatsaan sattuu ja tuntuu kuin vatsa olisi vähintäänkin kaksinkertaistanut ja vienyt tilan keuhkoiltakin, kun hengittäminen on vaikeaa. Joo.