Kirjoittajaryhmän tuotos

Kastepisarat hämähäkin seitissä - kuin pienet helmet aamuauringon valossa. Se on kesäinen näky. Yö tuoksuu jo vähän kesältä, sanoit. Halasimme bussipysäkillä, hyvästelimme: palasimme maailmastamme takaisin ajan sykkeeseen ja kiireeseen.

Kaikki on uutta, kaikki on jännittävää. Kuin pieni peuran vasa vasta kokeilisi pitkiä jalkojaan. Pidän kesästä, olen aina pitänyt. Tästä kesästä tulee kuitenkin jotain ihan uutta. Minä pelkään, pelkään kuilua, sitä, että jalka pettää ja putoan. Kuitenkin tuntuu, kuin ensi kertaa vasta eläisin.

Tasapainoilen veitsenterällä. Horjahtelen. Pää vilisee ajatuksia ja muistoja. Ollessani yksin kyseenalaistan kaiken. En voi uskoa, että jotain hyvää voisi tapahtua sellaiselle kuin minä, joka ei ole koskaan ollut mitään, jolla ei ole koskaan ollut ketään. Yksinäisyys oli niin korviahuumaavaa, että se tuntuu jättäneen niin syvän jäljen minuun. Niin syvän ja kipeän.

Nyt en ole enää niin yksin, melkein kuin olisin vähän onnellinen.

***

Perustuu muuten tositapahtumiin. Kun torstaina nähtiin Thomasin kanssa ja sitten kun olin lähdössä ja käveltiin bussipysäkille, niin Thomas sanoi tuon kesän tuoksu -jutun. Ja siis itsehän olen aina puhunut siitä, miten yö ja päiväkin tuoksuvat eriltä, niin tuo tuli jotenkin vain mieleen tänään.

Vitsit kun olen ollut niin ihastunut koko viikon. Jotenkin mietin vähän väliä, että pakko päästä jäämään joskus pian Thomasille yöksi. Aikaisemmin ei oikein koko ajatus tullut edes mieleen, kun ajattelin, että yöksi jääminen tarkoittaa aina jotain enemmän ja pelottavaa, mutta nyt en saa koko juttua mielestäni lainkaan! No, lauantaina on taas perusbileet ja otan lääkkeet ja piilarikotelon mukaan, niin voin edes käytännössä jäädä yöksi. Ja sunnuntaina Thomas järjestää lupaamansa Taru Sormusten Herrasta -maratonin, kun katsotaan kaikki pidennetyt versiot putkeen.

Tapahtuma on mainittu yleisessä bilekeskustelussa, mutta näillä näkymin vain kaksi muuta on meidän lisäksi tulossa. Ihan kiva sinänsä, että on muitakin, mutta kun maraton alkaa noin keskipäivällä, niin kun kaikki leffat on katsottu loppuun, on jo todella myöhä. Minä luonnollisesti haluaisin jäädä yöksi, toivoisin, että voisin jäädä, mutta myös toivon, että niistä kahdesta muusta kukaan ei jää. Toisaalta se yö olisi sitten sunnuntain ja maanantain välinen yö, niin ehkä sellaiseksi yöksi ei niin helposti jäädä...? Toivottavasti.

Katsokaa nyt, miten pikku-Amia on niin ihastunut ja innoissaan. Se joka ei ole ikinä nukkunut kenenkään ei-sukulaisen kanssa samassa sängyssä. Puhumattakaan siitä, että olisi nukkunut kenenkään miehen kanssa edes samassa huoneessa varmaan kymmeneen vuoteen. Ja siis paitsi, että tyyppi on kiva ja mukava, niin oikeasti en ole ikinä koskaan milloinkaan tuntenut näin järjetöntä vetoa kehenkään mieheen. Tänään kun tapasin Natalian ja Eeron, niin jotenkin itse vasta tajusinkin, miten käsittämätöntä on, että minulla on joku tällainen ihmissuhde.

Huomenna äiti tulee ja hankitaan jotain huonekaluja ja äiti on yötä, mitä kammoan ihan törkeästi jostain syystä. Koko juttu tuntuu vain niin ahdistavalta. Onneksi se on vain yksi yö ja sitten lauantaina äiti häipyy.

Lauantaina on myös bileet taas. Taidan olla itse asiassa ainoa tyyppi Thomasin lisäksi, joka on oikeasti ollut KAIKISSA bileissä. Ja huomenna ei ole mitään teemaa, joten voin keskittyä siihen, että näytän hyvältä mustissa vaatteissa, joissa ylipäätään on helppoa näyttää hyvältä. Ja luonnollisesti illassa on muutakin kuin vain Thomas, on ne kaikki kivat ihmiset ja sitten hengaillaan yhdessä ihan rennosti. Olen oikeasti näiden viikkojen aikana, kun on bileitä ollut, rentoutunut ainakin vähän. Vaihteeksi ongelmana ihan alusta asti ollut "ujopissa" on lopultakin väistymässä edes osittain, mikä tarkoittaa sitä, että itselläkin on parempi fiilis, kun ei tarvitse pidätellä melkein sitä 12 tuntia, mitä ne bileet välillä kestää.

Olen myös siivonnut tällä viikolla taas vaatehuonettani ja se on jo melkeinpä siisti! Se ei ole koskaan ollut siisti, vaan tämä on ihan uusi juttu ja olen jopa järjestellyt kamoja sen mukaan, että harvimmin käytetyt kamat on ylimmillä hyllyillä, jne. Kunhan saan vielä sen kirjahyllyn sieltä Ikeasta, niin kämpän pito siistinä pitäisi olla helpompaa.

Osastolla porukka on jo sanonut, että etkö sinä Amia voisi joskus pitää ne bileet, niin me nähtäisiin ne sinun rotat. Moni sitten innostui tuosta, että se olisi hienoa, minä ainakin ottaisin ne olkapäälle, voiko niille tuoda jotain, vaikka kurkkua, jne. Muuta ongelmaa ei tosiaan ole kuin kämppäni sekaisuus. Lisäksi moni osastolla on sellainen siivousintoilija, että siivoaa liikaa ja joiden kämppä on niin siisti kuin olla ja voi, mikä sitten lisää paineita minulle, koska sitten kämppäni on oltava moitteeton, että voisin kutsua ketään - Thomasista puhumattakaan - käymään. Lisäksi ovikelloni on rikki, josta en ole tehnyt vielä ilmoitusta huoltofirmalle, koska pelkään, että tulisivat omilla avaimmilla sisään ja näkisivät sotkun.

Mutta asian pitäisi hoitua juuri noiden uusien huonekalujen ja järjestelmällisyyden ja yksinkertaisesti siivoamisen ansiosta ihan lähiviikkoina. Lähiviikkoina loppuu myös osasto, mikä toisaalta tosiaan kauhistuttaa, mutta toisaalta siirryn samaan paikkaan Thomasin kanssa, mitä todella odotan. Ja toisaalta Thomas-asiatkin hieman hermostuttavat, mutta uskon, että kun vain saisin kerran yksinäni jäätyä kaksistaan yöksi Thomasin kanssa, asia ainakin hieman selkiintyisi.

Kun siis tällä hetkellä isoin hankaluus on siinä fyysisen kontaktin luomisessa. Molemmat jotenkin arkaillaan sitä, mutta kun jompikumpi - tai vielä parempi: joku muu - sen kontaktin saa aikaan, niin molemmat kyllä hyödynnetään sitä. Aina siis toisen käsien lämmittämisestä tai sivelystä sylikkäin melkein-nukkumiseen ja sitten siihen perus hyvästelyhalaamiseen. Paljon jutellaan ja jaetaan vakaviakin asioita ja pidetään hauskaa yhdessä, mutta kai sitten molemmat ollaan vähän arkoja, mikä on toisaalta kivaakin, kun koko homma tuntuu erityiseltä, ja jotenkin sellaiselta, että tässä nyt on potentiaalia ihan hitosti.

No, nyt vielä illan päätteeksi suihkuun ja huomenna osastolle hyvin mielin ja sitten onkin niin paljon ohjelmaa, että lauantai tulee nopeasti. Jotenkin niihin kaikkiin osastolaisiin on vain kiintynyt ihan kauheasti, eikä minulla ole oikein koskaan ikinä ollut tällaisia kavereita, joiden kanssa oikeasti pystyy olemaan näin ja kaikilla on oikeasti vielä kiinnostusta nähdäkin kerta toisensa jälkeen.

Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä keskityn oikeasti myös lopultakin itseeni, enkä niihin kaikkiin suunnitelmiin ja varasuunnitelmiin ja varavaravarasuunnitelmiin ja niihin liittyviin velvollisuuksiin. Ihan kuin sanoin siinä kirjoituksessanikin: tuntuu kuin ensi kertaa  vasta eläisin.