Olen kipeä. Olen hyvin kipeä. Nukuin taas vaihteeksi yön kauhean huonosti, kun olo oli liian kipeä nukkumiseen. Kurkkuun sattuu koko ajan ihan kauheasti ja joka paikkaa särkee. Päässäkin heittää. Minun oli tänään tarkoitus mennä jokakesäisille paikallisille markkinoille, mutta en ole niin hullu, että poistuisin tässä kunnossa seinien ulkopuolelle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Näin taas uniakin. Toisessa oli NN. Siinä oli ylioppilasjuhlat (taas, mitenköhän kauan minä näen unia ylioppilasjuhlista) ja NN oli tullut meille kylään. Hän tulikin hyvin toimeen minun perheeni kanssa – kaikkien paitsi minun. Hän tuli paremmin toimeen perheeni kanssa kuin minä itse ja oli varsinainen seurapiirihai. Hän sanoi, että oli paljon mukavampaa kuin hän oli odottanut. Minulle hän ei puhunut oikeastaan mitään. Minä olin vain hiljaa, kuten kaikkien vieraiden suhteen ja katselin, miten hyvin NN tuli toimeen heidän kanssaan ja miten hän oli kuin minua ei olisikaan.

 

Toisessa unessa olin jonkinlaisessa testissä. Minun piti juosta ja pomppia ja suorittaa rata, jolla oli kaikenlaisia tehtäviä. Yritin juosta nopeasti ja suorittaa ne tehtävät vikkelään, mutta olin kuitenkin huonompi kuin kaikki muut. Kivoja unia.

 

Nanilta tuli eilen kortti Kölnistä. Kun vilkaisin korttia ensimmäisen kerran, niin pelästyin jo, että se olisi kokonaan saksaksi (saksankielinen tervehdys ja lopetus ja Nan tietää varsin hyvin, että minäkin puhun melko sujuvasti kyseistä kieltä), mutta oli se suomeksi aloitusta ja lopetusta lukuun ottamatta. Hyvät ilmat kuulemma ja Nan sanoi, että pystyy jo tuntemaan olonsa melkein kuin perheenjäseneksi siinä saksalaisperheessä. Se on se sama perhe, josta oli täällä se vaihto-oppilas kun minä olin kakkosella. Hän oli hyvä tyyppi. Minun ikäiseni ja tykkäsi mustasta. Muiden vaihto-oppilaiden kanssa en ole tullut toimeen, mutta tuo oli huippu tyyppi. Hän tuli jopa minunkin mukanani minun tunneilleni, jotta hän saisi nähdä erilaisia tunteja ja opettajia, kun Nanilla ei kaikkia tunteja siinä jaksossa tietenkään ollut.

 

Tänään veli tulee kotiin leiriltä. Sitten huomenna kaikki muut lähtevät mökille ja minä jään taas vaihteeksi yksin kotiin. Toivottavasti on kiva sää, niin voisi toteuttaa jonkun yökävelynkin. Huvittaisi nähdä auringonnousu pitkästä aikaa. Ja yöllä on muutenkin huippua. Paljon kissojakin. Kun silloin yhtenä yönä kirjoitin pihalla kannettavalla, niin pikimusta kissa tuli meidän talon nurkan takaa ja tuijotti minua hetken ihmeissään. Muutamana muuna iltana lintualtaalta on hätistetty laikukas kissa, joka on juonut altaasta ja tähyillyt puskiin (tullut hakemaan ilmeisesti koko aterian).

 

Ei pysty kirjoittamaan enempää, täytyy keskittyä vain tähän kärsimiseen. Ja voisi kokeilla, jos saisi vähän Finrexiniäkin alas. Minulla on tosin se ongelma, että nielurisojani ei ole leikattu, niin kun tulen kipeäksi, niin sitten koko kurkku on melkein tukossa. Ai kun kivaa. Ei ole hyvä aika saada ahdistuskohtausta. Kun vähänkin ahdistaa, niin en saa lainkaan henkeä. Mutta jos lopettaisi puhumisen aiheesta, että se ei iske. Mut sitä Finrexiniä...