Ääh, loppuviikko ei mennyt niin hyvin kuin alkuviikko. Töissä se minun hieno projektini vain lykkäytyy lykkäytymistään, kun insinöörit eivät saa mitään aikaiseksi. Minulla on nyt deadline: Kahdeksan viikkoa, niin ohjeen pitää olla valmis sisäiseen auditointiin. Pääsen kuitenkin aloittamaankin sitä vasta kahden viikon päästä, koska ne insinöörit ovat päättäneet, että he ovat oikeita ihmisiä päättämään sisällön, muodon ja järjestyksen, mutta eivät tietenkään ole siitä keskenään samaa mieltä. Ja joku jää lomalle ja joku vaihdetaan eri hommiin. Ja sitten minulle tulee jäämään noin 6 viikkoa aikaa tehdä se. Mikä olisi ihan siedettävä määrä, mutta jos miettiin, että suunnitelmani on tehdä töitä vain yksi täysi päivä viikossa ja ehkä joitain etätunteja päälle, niin minulle jää reilu viikko aktiivista työaikaa tehdä se. Protestoin tästä vähän sille yhdelle graafikolle, joka ei ehtinyt hoitaa sitä aloitusta tällä viikolla, vaikka jäi nyt lomalle, mutta hän sanoi, että hän ei ole yhtään huolissaan ajan riittävyydestä. No ei varmaan, koska hänen ei täydy tehdä sitä ohjetta! Ja koska olen nyt tällä hetkellä tuon työryhmän ainoa humanisti, minun on vaikea pitää puoliani - saati sitten sanoa, että kuulkaa tämä on se minun ala, mitä jos minä päättäisin sen ohjeen järjestyksen ja muodon.

André on liittynyt minun ja Arrown joukkoon töissä, koska hän aloitti juuri vuoden komennon kyseisessä firmassa. Se on kai ihan fine, ja ehkä siellä on sitten joku humanistituttu aina välillä, jos jatkan syksyllä ja Arrow tekee korkeintaan jotain satunnaisia juttuja. Mutta jotenkin tuon oman projektinikin lisäksi tuo työpaikan byrokratiaviidakko on ärsyttänyt, kun olin yhdessä toisessakin kokouksessa, jossa puhuttiin ja puhuttiin varmaan melkein kaksi tuntia kolmen eri maan edustajien kesken, mutta mitään ei saatu oikein aikaan. Mutta niin kuin yksi kiva insinöörinainen töissä sanoi, tuohon on vain totuttava, koska sellaista se siellä on ja sen täytyy riittää, että itse tekee parhaansa siinä, mitä pystyy tekemään.

Natalia on mennyt kihloihin. Hän ei ole vielä virallisesti julkistanut sitä, mutta sormukset on jo hankittu ja minäkin sain arvioida kasaa potentiaalisia kihlauksenjulkistuskuvia. Olen päättänyt olla iloinen Natalian puolesta ja sanoinkin, että kun hän ja se hänen insinöörikihlattunsa tulevat lomalta, minä mielelläni tarjoaisin heille kihlajaisdrinkit jossain. Tiedän, että tämä on Natalialle tärkeää ja haluan, että hän kokee, että minä tuen tätä hänen päätöstään täysillä. Vaikka kyllä minä mietin, että okei, he ovat nyt seurustelleet vähän alle neljä kuukautta ja asuvat jo yhdessä ja ovat kihloissa. Mutta on hienoa, että Natalia on kihloissa, koska tätä päivää hän on aina odottanut.

Heillä ei tosiaan ollut eilen aikaa niille drinkeille, koska he lähtevät nyt ulkomaille, joten koska minulla ei ole nyt täksi viikonlopuksi mitään muuta suunniteltuna kuin a) Spider-Man -leffa b) pyykkäys ja c) kylpyhuoneen hyllyjen kiinnitys takaisin seinään, tunsin oloni jotenkin... tylsistyneeksi. Laitoin sitten viestiä Harjoittelupaikkarohmulle ja kyselin häneltä tylsiä ja epätärkeitä asioita ("Niin onko sulla nyt palkatonta vapaata, vai katko harjoittelusopimuksen ja jatkon välillä", "Mitä opintoja sulla on nyt syksyllä") ja kun hän ei itse ehdottanut, että hei tehdään jotain, niin minä sitten kysyin häneltä, että koskas me nyt sitten pelataan sitä Taru Sormusten Herrasta -korttipeliä.

Me ei tosiaan olla viestitelty keskenään mitään sen jälkeen kun silloin kuukausi sitten Harjoittelupaikkarohmu ehdotti myöhään perjantai-iltana, että tulisin hänen kämpälleen pelaamaan sitä korttipeliä, jolloin minä kiersin sen ja monta muutakin vastaavantyyppistä ehdotusta. Sovittiin, että ensi viikon lauantaina. Hän sanoi, että hänen on pitänytkin ehdottaa sitä, mutta että hän oli "jotenkin unohtanut". Se viestikeskustelu oli jotenkin... sillä lailla vähän vaivaantunutta, mutta hän haluaa ilmeisesti nähdä minut ja minä hänet, niin ehkä kyse on vain siitä, että kun tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun tulen hengaamaan kenenkään meidän ryhmäläisen kanssa kaksistaan vapaa-ajalla ilman mitään pakottavaa syytä. Ja onhan se kai vähän vaikeaa siirtyä siitä "tullaan toimeen, koska opiskellaan samalla kurssilla / ollaan samalla alalla / ollaan samassa työpaikassa" -tyyppisestä mentaliteetistä enemmän ihan kaveriksi.

En tiedä vieläkään, näkeekö Harjoittelupaikkarohmu minut ihan vain kaverina, saati sitten, että olisin ihan varma siitäkään, mitä itse ajattelen. En tunne häneen samanlaista vetoa kuin Lesteriin tai kuin tunsin Koodariopettajaan, enkä halua aloittaa minkäänlaista suhdetta hänen kanssaan. Tuon pitäisi olla ihan tarpeeksi ratkaisemaan pähkäilyni, mutta ajatuksessa, että joku normaali ja kunnollinen ja ihan kiva mies voisi olla kiinnostunut minusta... Siinä on jotain, joka vetää minua puoleensa. Selkeästi se on huono idea, selkeästi se on vähän jopa moraaliton asia, mutta jotain siinä on. Pitäisi ehkä puhua tästä terapiassa, mutta en tiedä, miten saisin sanottua, että olen vain tässä suhteessa henkisesti niin "helppo", että jos joku kiva ihminen tekee jotain, josta voisi tulkita jotain kiinnostusta, minä olen vain myyty. Ehkä se on siksi, että se on oikeastaan ainoa tapa olla kosketuksissa oman naiseuteni kanssa? Tai oikeastaan ainoa HYVÄKSYTTÄVÄ tapa: minä olen ihan viaton, nämä nämä miehet vain viettelivät minut, vaikka en oikeasti edes pidä heistä.

***

Otin torkut ja kävin leffassa ja nyt viestittelen taas Harjoittelupaikkarohmun kanssa. Ja nyt Nataliakin on jo virallisesti julkistanut kihlauksen. Mutta joo, kun olin leffassa, Harjoittelupaikkarohmu laittoi viestin, että haluaisi pelata sitä TSH-peliä jo nyt ja sen jälkeen ollaan viestitelty Pokémonista ja leffoista ja peleistä ja... no vähän kaikesta. Se on ihan kivaa. Ja nyt kun mietin tuota mitä kirjoitin aikaisemmin, niin torkkujen jälkeen minulla oli ihan eri fiilis. Harjoittelupaikkarohmu on hieno kaveri ja nimenomaan kaveri. Voin kyllä olla sen verran aikuinen, että jätän omat halutuksi tulemis -mielikuvitusfantasiani kotiin ennen kuin lähden ensi lauantaina pelaamaan sitä Taru Sormusten Herrasta -peliä.

Ehkä nyt kun harjoittelu virallisesti loppuu ja Arrow ei jatka kuin korkeintaan joskus pienissä (etä?)projekteissa, Harjoittelupaikkarohmu valtaa takaisin ykköspaikkansa minun luottohenkilönäni. Mutta tuntuu kyllä, että haluaisin joskus syksyn aikana ehdottaa Arrowlle, että mennään joskus samaan aikaan syömään yliopistolla. En tiedä. Tai ehkä alan tulla läheisemmäksi Thorin, Lesterin, Annin ja Ramonan kanssa, kun he kuitenkin tulevat olemaan siellä samassa graduseminaarissa koko vuoden?

Mutta odotan kyllä innolla tulevaa lukuvuotta. Kunpa se nyt vihdoinkin jo alkaisi. Vaikka menenkin fyysisesti työpaikalle ensi viikolla vain kolmena päivänä, veikkaan, että viikko saattaa tuntua aika pitkältä. Äh, kohta pitää mennä nukkumaan, koska tänäänkin heräsin spontaanisti jo vähän ennen kuutta ja kai se on hyvä, etten sotke ihan kokonaan rytmiä, niin ensi viikkokin menee vielä jotenkin.